JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.

Arkinen vaikut­ta­minen on radikaalia - Mart­ta­liiton pääsihteeri, rovasti Marianne Heikkilä on aina halunnut vaikuttaa asioihin ja herätellä, ravistella, kapi­noi­dakin. Hän sanoo, että vaikut­ta­minen on kansa­lais­vel­vol­li­suus, ja se kuuluu kaikille. 

6.5.2025
Jaana Kosunen

Kii­ras­tors­tain aa­mu val­ke­nee Hel­sin­gis­sä vil­poi­se­na ja su­mui­se­na. Pil­vet roik­ku­vat ma­ta­lal­la ja ti­paut­te­le­vat har­ki­tun hi­taas­ti pi­sa­roi­taan as­falt­tiin. Yh­den sin­ne, toi­sen tän­ne. Vaik­ka au­rin­ko ei tänä aa­mu­na pais­ta­kaan, an­taa ke­vät jo merk­ke­jä it­ses­tään, osin jopa hu­vit­ta­val­la ta­val­la: lin­nut sir­kut­ta­vat sem­moi­sel­la vo­lyy­mil­la, et­tä luu­li­si sen kal­tai­ses­ta kil­pa­lau­lan­nas­ta jo ää­nen­kin kä­hey­ty­vän.

– Iha­na sää, il­ma on niin täyn­nä hap­pea! hih­kai­see Mart­ta­lii­ton pää­sih­tee­ri, ro­vas­ti Ma­ri­an­ne Heik­ki­lä sa­mal­la kun hen­git­te­lee raik­kaan kas­teis­ta il­maa si­sään­sä. As­te­lem­me Töö­lön ka­duil­la va­lo­ku­vaa­jan pe­räs­sä ku­vaus­pai­kas­ta toi­seen ja Heik­ki­lä kan­taa olal­laan mer­kit­tä­vän suur­ta kas­sia. Niin suur­ta, et­tä sin­ne tun­tuu mah­tu­van puo­li maa­il­maa. Poh­ja­ton kas­si on kui­ten­kin tar­peen, sil­lä päi­vä on kel­lo­tet­tu il­taan saak­ka ko­kouk­sil­la ja muil­la me­noil­la. Kun li­säk­si on vie­lä tämä leh­ti­haas­tat­te­lu, jo­hon kuu­luu va­lo­ku­vaus, pi­tää ol­la val­mis­tau­tu­nut mo­nen­lai­siin ti­lan­tei­siin.

Heik­ki­lä kai­ve­lee kas­sis­taan vaa­te­kap­pa­lei­ta, joi­ta esit­te­lee ku­vaa­jal­le.

– Oli­si­ko tämä hyvä, hän ky­syy ja heit­tää ka­dun­kul­mas­sa pääl­len­sä ke­väi­sen vih­re­än blei­se­rin. Sit­ten hän aset­tuu ka­me­ran eteen, hy­myi­lee luon­te­vas­ti ja kat­soo vä­lil­lä koh­ti, vä­lil­lä hie­man si­vul­le. Koi­ra­nul­koi­lut­ta­ja toi­sen­sa pe­rään py­säh­tyy pis­sat­ta­maan lem­mik­ki­ään juu­ri so­pi­van etäi­syy­den pää­hän ja vil­kui­le­maan ti­lan­net­ta kiin­nos­tu­nee­na.

Huo­maa kyl­lä, et­tä Heik­ki­lä on ol­lut va­lo­ku­vat­ta­va­na en­nen­kin. Lu­kui­set haas­tat­te­lut eri me­di­ois­sa ovat teh­neet hä­nes­tä ”julk­kis­pa­pin”, jon­ka jo­kai­nen koi­ra­nul­koi­lut­ta­ja­kin sel­väs­ti ohi kul­kies­saan tun­nis­taa. Sik­si on­kin yl­lät­tä­vää, kun am­mat­ti­lai­sen ot­tein toi­mi­te­tun ku­vaus­tuo­ki­on jäl­keen Heik­ki­lä to­te­aa, et­tä ko­kee haas­tat­te­lu­het­ken hie­man kiu­sal­li­sek­si.

 – Tun­tuu ou­dol­ta pu­hua it­ses­tä. Pal­jon mie­luum­min pu­hui­sin kai­kis­ta niis­tä asi­ois­ta, jot­ka koen tär­ke­äk­si ja joi­ta ha­lu­an vie­dä eteen­päin, hän sa­noo.

Yh­tei­söön kuu­lu­mi­nen tär­ke­ää

Sy­dä­me­nai­hei­ta Heik­ki­läl­lä kyl­lä riit­tää. Sik­si hän on pää­toi­men­sa ohes­sa mu­ka­na lu­kui­sis­sa niin kir­kol­lis­ten kuin maal­lis­ten­kin sää­ti­öi­den, yri­tys­ten ja jär­jes­tö­jen hal­li­tuk­sis­sa. On­pa tu­tuk­si tul­lut myös mi­nis­te­ri­öi­den kans­sa teh­tä­vä yh­teis­työ sekä myös Hel­sin­gin yh­tei­ses­sä kirk­ko­neu­vos­tos­sa ja -val­tuus­tos­sa toi­mi­mi­nen.

– Kun nuo­rem­pi­kin lap­si muut­ti pois ko­toa seit­se­män vuot­ta sit­ten, va­pau­tui­vat il­lat ja vii­kon­lo­put luot­ta­mus- ja va­paa­eh­tois­hom­mil­le. Ne ovat mi­nul­le ra­kas har­ras­tus, jos­sa saan op­pia koko ajan uut­ta ja teh­dä yh­des­sä muu­tos­ta, Heik­ki­lä iloit­see.

Yh­tei­söön kuu­lu­mi­nen on juu­ri sitä, mitä Heik­ki­lä ra­kas­taa. 

– Ohi­kii­tä­vän on­nel­li­suu­den ja elä­myk­sien ha­vit­te­lun si­jaan elä­mään tuo mer­ki­tys­tä oma yh­tei­sö, paik­ka, jos­sa tu­lee näh­dyk­si, kuul­luk­si ja jos­sa voi vai­kut­taa. Se kan­nat­te­lee ja an­taa voi­maa te­ke­mi­seen.

Heik­ki­län elä­mäs­sä on ol­lut pal­jon ih­mi­siä, jot­ka ovat jol­lain ta­paa jät­tä­neet hä­neen jäl­jen. Men­to­rei­den, opis­ke­lu­a­jan pro­fes­so­rei­den, van­hem­pien ja esi­hen­ki­löi­den li­säk­si yk­si hy­vin mer­kit­tä­vä esi­ku­va on ol­lut iso­äi­ti, joka oli vah­va te­ki­jä­nai­nen, yrit­tä­jä ja ak­tii­vi­nen jär­jes­töih­mi­nen. Iso­äi­ti ei jää­nyt siu­nai­le­maan epä­koh­tia, vaan ryh­tyi sa­nois­ta te­koi­hin, ja iso­äi­din opeis­ta Heik­ki­lä us­koo oman­kin vai­kut­ta­mis­ha­lun kum­pu­a­van. Mum­mo oli tär­keä myös sik­si, et­tä hän toi va­kaut­ta Heik­ki­län ja hä­nen vel­jen­sä elä­mään. Omat van­hem­mat oli­vat yrit­tä­jiä ja bo­hee­me­ja tai­tei­li­ja­sie­lu­ja, joi­den kans­sa ar­ki oli kii­reis­tä ja vaih­te­le­vaa.

– To­tuim­me sii­hen, et­tä mei­dän elä­mäm­me on yrit­tä­jä­su­vun työn­te­on sä­vyt­tä­mää. Mum­mon luo­na ar­ki kui­ten­kin rau­hoit­tui. Hä­nen luok­seen ei men­ty lo­mai­le­maan, vaan siel­lä teh­tiin oma osuus huus­hol­lin yl­lä­pi­dos­ta, ta­sa­puo­li­ses­ti kaik­ki yh­des­sä.

"Ar­ki­nen vai­kut­ta­mi­nen on ra­di­kaa­lia"

Kos­ka Heik­ki­lä on mo­nes­sa mu­ka­na, oli­si suo­ras­taan ou­toa, jos haas­tat­te­lu ei mil­lään muo­toa si­vuut­tai­si hä­nel­le tär­kei­tä tee­mo­ja. Töö­lön­to­ril­la cap­pu­ci­no­ku­pin ää­res­sä esiin nou­see ai­he toi­sen­sa pe­rään, jos­ta Heik­ki­lä pu­hui­si pal­jon mie­luum­min kuin it­ses­tään. Ku­ten nyt esi­mer­kik­si sii­tä, mi­ten kir­kon pi­täi­si hä­nen mie­les­tään ot­taa pal­jon ää­nek­kääm­min kan­taa lap­si­per­he­köy­hyy­teen tai hei­kom­mas­sa ase­mas­sa ole­vien ih­mis­ten vai­keuk­siin. Toi­nen kiin­nos­ta­va ai­he on kir­kon si­säi­nen työn­ja­ko, jota Heik­ki­lä kut­suu suo­ra­nai­sek­si or­ga­ni­saa­ti­o­him­me­lik­si tuo­mi­o­ka­pi­tu­lei­neen, hiip­pa­kun­ti­neen, ro­vas­ti­kun­ti­neen, kirk­ko­hal­li­tuk­si­neen, seu­ra­kun­ta­yh­ty­mi­neen ja kir­kol­lis­ko­kouk­si­neen. Teh­tä­vien jako ei tun­nu avau­tu­van ai­na edes kir­kos­sa työs­ken­te­le­vil­le. Mo­ni­na­pai­nen pää­tök­sen­te­ko joh­taa hä­nen mie­les­tään jos­kus pääl­lek­käi­seen työ­hön ja toi­men­ku­viin pait­si kir­kon si­säl­lä, myös esi­mer­kik­si kris­til­li­sis­sä jär­jes­töis­sä, ku­ten kan­sain­vä­li­sen di­a­ko­ni­an ja lä­he­tys­jär­jes­tö­jen ken­täl­lä.

Heik­ki­lä pu­huu asi­an­tun­te­vas­ti ja nos­taa esil­le tär­kei­tä ai­hei­ta yh­den toi­sen­sa pe­rään. Hän sa­noo, et­tä on ai­na ha­lun­nut vai­kut­taa asi­oi­hin ja he­rä­tel­lä, ra­vis­tel­la, ka­pi­noi­da­kin. Nuo­ruu­den ka­pi­na ra­jo­ja aset­ta­vaa isää koh­taan oli to­sin vie­lä pien­tä ver­rat­tu­na sii­hen, mi­ten hän opis­ke­lu­ai­ka­naan päät­ti kris­til­li­sen yli­op­pi­las­lii­ton Et­si­jät-leh­den vas­taa­va­na pää­toi­mit­ta­ja­na yh­des­sä pää­toi­mit­ta­ja­kol­mi­kon kans­sa tä­räyt­tää kan­teen mus­ta­val­ko­ku­van lau­la­ja­le­gen­da Ki­kas­ta – mies­pa­pin kaf­taa­nis­sa ja li­pe­rit kau­las­sa. Kes­kus­te­lu nais­pap­peu­des­ta ja tasa-ar­vos­ta kir­kos­sa ja ylei­ses­ti koko yh­teis­kun­nas­sa kävi 90-lu­vul­la kuu­ma­na, jo­ten jos täl­lä ve­dol­la ei ol­lut tar­koi­tus ra­vis­tel­la, niin ei sit­ten mil­lään.

– Saim­me roh­ke­as­ta ja kan­taa­ot­ta­vas­ta lin­jas­ta kir­kon tie­don­vä­li­tys­pal­kin­non vuon­na 1995, Heik­ki­lä ker­too yl­pe­ä­nä.

Hän muis­tut­taa, et­tä vai­kut­ta­mi­nen on kan­sa­lais­vel­vol­li­suus, joka kuu­luu kai­kil­le. Ei vain Brys­se­lin päät­tä­jil­le tai muil­le kor­ke­as­sa ase­mas­sa työs­ken­te­le­vil­le po­lii­ti­koil­le. 

 – Ar­ki­nen vai­kut­ta­mi­nen on ra­di­kaa­lia, se on it­se asi­as­sa sitä suu­rin­ta vai­kut­ta­mis­ta. Sil­lä an­taa esi­mer­kin tu­le­vil­le su­ku­pol­vil­le, et­tä pie­nil­lä­kin asi­oil­la on mer­ki­tys­tä. Kun­pa me kaik­ki roh­ke­ni­sim­me ko­rot­taa ään­täm­me niin ra­ken­teel­li­sis­ta, ih­mi­soi­keu­del­li­sis­ta, il­mas­ton ja ym­pä­ris­tön sekä oi­keus­val­ti­o­pe­ri­aat­tei­den vää­ryyk­sis­tä, joi­ta ym­pä­ril­läm­me nä­em­me.

Tar­vo Laak­sos­ta Pink Flo­y­diin

Kiin­nos­tus hen­gel­li­siin asi­oi­hin he­rä­si rip­pi­kou­lui­äs­sä. Kon­ser­va­tii­vi­nen rip­pi­kou­lu­ym­pä­ris­tö Opis­ke­li­ja­lä­he­tyk­si­neen Tam­pe­reel­la oli va­kuut­ta­nut Heik­ki­län sii­tä, et­tä hän ha­lu­si ol­la ”ta­val­li­nen kris­tit­ty”, jon­ka pää­hän ei Raa­ma­tul­la pau­ku­te­ta kel­lo­nai­kaa us­koon­tu­lon ajan­koh­das­ta. Hän oli myös seu­ran­nut äi­tin­sä evan­ke­li­oi­mis­pol­kua va­pai­den suun­tien sekä ka­ris­maat­ti­sen lii­keh­din­nän pa­ris­sa ja koki, et­tä kaik­ki tämä oli it­sel­le var­sin vie­ras­ta. Ri­pa­rin jäl­keen Heik­ki­lä al­koi käy­dä kris­til­li­sil­lä gos­pel-fes­ti­vaa­leil­la ja löy­si siel­tä ys­tä­vä­po­ru­kan, jon­ka avul­la op­pi nä­ke­mään sen, kuin­ka mo­ni­puo­li­nen iden­ti­teet­ti ih­mi­sel­lä voi­kaan ol­la kris­til­lis­ten ar­vo­jen kans­sa.

–  Et­tä sa­mas­sa pa­ke­tis­sa voi to­si­aan kuun­nel­la niin maal­lis­ta kuin hen­gel­lis­tä­kin mu­siik­kia, Tar­vo Laak­soa, Juk­ka Lep­pi­lam­pea, Tuo­ma­ri Nur­mi­o­ta, Jui­ce Les­kis­tä ja Pink Flo­y­dia – ja ol­la sil­ti us­kol­li­nen Ju­ma­lal­le, ker­taa hän nuo­ruu­den op­pe­jaan, lem­pe­äs­ti muis­tel­len.

Sil­ti, vaik­ka hen­gel­li­set asi­at kiin­nos­ti­vat­kin, ei pa­pik­si opis­ke­le­mi­nen ol­lut Heik­ki­läl­le it­ses­tään­sel­vyys, Suun­ni­tel­mis­sa oli opis­kel­la si­sus­tu­sark­ki­teh­dik­si, psy­ko­lo­gik­si tai eko­no­mik­si, mut­ta elä­mä oh­ja­si muu­al­le. Te­o­lo­gi­as­ta Heik­ki­lä ar­ve­li saa­van­sa yleis­si­vis­tä­vän poh­jan, mi­hin ta­han­sa yh­teis­kun­nas­sa sit­ten suun­taa­kaan. Opis­ke­lu­aan hän ra­hoit­ti työs­ken­te­le­mäl­lä Ylel­lä, ja täs­tä Heik­ki­läl­lä on­kin mu­ka­va ta­ri­na ker­rot­ta­va­naan. Hän ni­mit­täin ta­pa­si puo­li­son­sa Is­mo Heik­ki­län (kyl­lä, heil­lä to­del­la on sama syn­ty­mä­su­ku­ni­mi) en­sim­mäi­sen ker­ran Lah­des­sa Äk­sön-mes­suil­la 90-lu­vul­la teh­des­sään oh­jel­maa te­le­vi­si­oon. Heik­ki­län piti haas­ta­tel­la esiin­ty­mään tul­lut­ta maa­il­man­kuu­lua poi­ka­bän­diä New Kids On The Bloc­kia, mut­ta niin vain me­ni­vät Ame­ri­kan nuo­ru­kai­set pe­ruut­ta­maan haas­tat­te­lun vii­me mi­nuu­teil­la. Ti­lal­le oh­jel­maan piti no­pe­as­ti kai­vaa jo­tain muu­ta – ku­ten vaik­ka rap-yh­tye Rap­to­ri.

– Vie­ras­tin koko gen­reä en­kä oli­si mil­lään ha­lun­nut teh­dä koko haas­tat­te­lua. Ane­lin, et­tä äl­kää lait­ta­ko mi­nua tä­hän, hän muis­te­lee.

Oli­si­ko­han koh­ta­lol­la kui­ten­kin ol­lut osuut­ta asi­aan, kos­ka Heik­ki­län sil­mät nau­liu­tui­vat sa­man tien poi­ka­mai­sen hu­mo­ris­ti­seen ja sa­mal­la hy­vä­käy­tök­si­seen ja huo­maa­vai­seen her­ras­mie­heen, tai­tei­li­ja­ni­mel­tään Iz­moon. Haas­tat­te­lun jäl­keen Heik­ki­lä soit­ti Iz­mol­le teh­däk­seen tar­ken­ta­via ky­sy­myk­siä. To­si­a­si­as­sa tar­koi­tus oli vain saa­da tref­fi­kut­su, joka pu­he­lun päät­teek­si ir­to­si­kin.

– En­sim­mäi­sil­le tref­feil­le os­tin hä­nel­le pol­viin yl­tä­vät pos­su­su­kat. Oli pak­ko kek­siä jo­tain, kun en osaa lait­taa ruo­kaa. Ne tai­si­vat teh­dä suu­ren vai­ku­tuk­sen, ker­taa hän nau­ra­en.

Nai­mi­siin men­nes­sään yh­tei­sen su­ku­ni­men osal­ta heil­lä oli sel­keä suun­ni­tel­ma. He ha­lu­si­vat, et­tä vi­ral­li­ses­ti su­ku­ni­mi oli­si Heik­ki­lä-Heik­ki­lä, mut­ta vih­ki­mi­sen teh­nyt Ma­ri­an­nen hyvä ys­tä­vä Jari Jolk­ko­nen, Kuo­pi­on hiip­pa­kun­nan piis­pa, ei ot­ta­nut nuo­ren pa­rin jo­ri­noi­ta to­sis­saan ja yh­tei­sek­si su­ku­ni­mek­si tuli vain yk­sin­ker­tai­ses­ti Heik­ki­lä. Jo­kin ai­ka sit­ten pa­ris­kun­ta to­teut­ti epä­vi­ral­li­ses­ti nuo­ruu­den su­ku­ni­mi­haa­veen­sa.

– Vi­ral­li­ses­ti su­ku­ni­mem­me on edel­leen sama, mut­ta ker­ros­ta­lo­ko­tim­me oves­sa lu­kee nyt ta­sa­puo­li­ses­ti ja vie­ri vie­res­sä mo­lem­pien ni­met Heik­ki­lä – Heik­ki­lä, 30 vuo­den yh­tei­se­lon jäl­keen.  

Aa­mu­päi­vä kur­kot­taa jo il­ta­päi­vän puo­lel­le ja ra­vin­to­la, jos­sa haas­tat­te­lua on teh­ty, on ta­paa­mi­sen ai­ka­na täyt­ty­nyt lou­na­sa­si­ak­kais­ta. Vie­rei­sen pöy­dän lap­si­a­si­a­kas imes­ke­lee ve­si­me­lo­nin pa­las­ta sil­mät kiin­ni, suu­rel­la an­tau­muk­sel­la. Pik­kui­sel­le ruo­ka mais­tuu, mut­ta Heik­ki­lä on pari tun­tia kes­tä­neen haas­tat­te­lun ai­ka­na juo­nut vain kak­si cap­puc­ci­noa.

– Olen il­ta- ja yö­e­lä­jä en­kä syö mie­lel­lä­ni päi­vi­sin. Syön vas­ta myö­hään il­lal­la ko­tiin tul­tu­a­ni, Heik­ki­lä ta­ri­noi sa­mal­la, kun al­kaa ke­räil­lä ta­va­roi­taan ka­saan. Lauk­kuun­sa hän pak­kaa va­lo­ku­vis­sa käy­tet­ty­jen vaat­tei­den pääl­le vie­lä muu­ta­man it­sel­leen tär­ke­än kir­jan, jot­ka hän ha­lu­si haas­tat­te­lun poh­jak­si esi­tel­lä. Sit­ten hän nos­taa suu­ren kas­sin­sa olal­leen, ha­laa läm­pi­mäs­ti ja ka­to­aa ra­vin­to­lan oves­ta vil­poi­saan al­kuil­ta­päi­vään. Pit­kän ja tark­kaan kel­lo­te­tun päi­vän en­sim­mäi­nen ta­paa­mi­nen on ta­pu­tel­tu ja Heik­ki­lä suun­taa kä­vel­len het­ken pääs­tä al­ka­vaan seu­raa­vaan pa­la­ve­riin.

Ma­ri­an­nen kol­me kir­ja­tärp­piä

1 Kan­ta­la, Pir­jo; Vil­ja­nen-Pih­ka­la, An­na-Mai­ja: Vih­reä ru­kous­kir­ja. Kir­ja­pa­ja 2024.
”Nyt pu­hu­taan pal­jon kir­kon il­mas­to­työs­tä ja tämä on hyvä kir­ja sii­hen liit­ty­en. Olen lai­nan­nut saar­nois­sa­ni mm. kir­jaan kir­joit­ta­nei­den An­na-Mai­ja Rait­ti­lan ja Ir­ja As­ko­lan kir­joi­tuk­sia. Kir­ja on täyn­nä mo­der­nia kon­teks­tu­aa­lis­ta te­o­lo­gi­aa, joka tuo tä­män päi­vän kie­lel­lä esil­le luon­to- ja eläin­suh­tee­seen ja luo­ma­kun­nan te­o­lo­gi­aan liit­ty­viä asi­oi­ta, jot­ka ovat seu­raa­val­le su­ku­pol­vel­le to­del­la tär­kei­tä.”

2 Esa Saa­ri­nen: Aja­tuk­sia elä­mäs­tä, rak­kau­des­ta & ajat­te­lun ajat­te­lus­ta. WSOY 2023.
”Saa­ri­nen poh­tii sitä, mi­ten ajat­te­lum­me on lais­kis­tu­nut di­gi­ta­li­saa­ti­on myö­tä; osaam­me­ko enää aja­tel­la asi­oi­den juu­ri­syi­tä? Saa­ri­sen ää­ni on yh­den su­ku­pol­ven ää­ni ja juu­ri sel­lai­nen, jota me kirk­koon tar­vit­si­sim­me.”

3 Joel Haah­te­la: Ma­ri­jan Rak­kaus. Ota­va 2024.
”Täs­sä kir­jas­sa ja koko Haah­te­lan ker­ros­tu­vas­sa, us­kon­nol­li­ses­sa tuo­tan­nos­sa on kie­lel­lis­tä ja ru­nol­lis­ta len­toa ja teks­ti on sy­väl­lis­tä ja no­vel­lis­ti­mais­ta. Rak­kaus ylit­tää ajan ja pai­kan, ih­mi­sen elä­mä kul­kee pi­mey­des­tä koh­ti li­sään­ty­vää va­loa ja mer­ki­tys­tä.”

*Ma­ri­an­ne Heik­ki­lä (s.1968) on hel­sin­ki­läi­nen ro­vas­ti, joka on vuo­des­ta 2010 työs­ken­nel­lyt Mart­ta­lii­ton pää­sih­tee­ri­nä ja toi­min­nan­joh­ta­ja­na. Hän on myös Mar­tat-leh­den pää­toi­mit­ta­ja. Ai­kai­sem­mat työt oli­vat Kir­kon Ul­ko­maa­na­vun ko­ti­maan­työn joh­ta­ja, Kirk­ko­pal­ve­lu­jen vies­tin­tä­pääl­lik­kö ja seu­ra­kun­ta­pas­to­ri Van­taan Ha­ku­ni­lan seu­ra­kun­nas­sa.

*Hän on Pa­ri­suh­de­kes­kus Ka­ta­jan ja Si­ni­nau­ha Oy:n pu­heen­joh­ta­ja, Si­ni­nau­ha­sää­ti­ön, Vä­es­tön­suo­je­lu­sää­ti­ön, val­ti­o­va­rain­mi­nis­te­ri­ön Di­gi­pa­nee­lin, Di­a­ko­nis­sa­lai­tok­sen val­tuus­ton, Lä­hi­Ta­pi­o­lan hen­ki­va­kuu­tu­syh­ti­ön hal­lin­to­neu­vos­ton sekä Au­tis­mi­sää­ti­ön, Jane ja Aa­tos Er­kon sää­ti­ön jä­sen sekä Hel­sin­gin seu­ra­kun­ta­yh­ty­män yh­tei­sen kirk­ko­neu­vos­ton ja val­tuus­ton jä­sen ja Maa- ja met­sä­ta­lous­mi­nis­te­ri­ön MA­NEn (maa­seu­tu­po­li­tii­kan neu­vos­to) jä­sen.

*Tun­ne­taan myös tie­to­kir­jai­li­ja­na, blog­gaa­ja­na, toi­mit­ta­ja­na, lu­en­noit­si­ja­na ja rat­kai­su­kes­kei­se­nä te­ra­peut­ti­na.

*Heik­ki­lä asuu Hel­sin­gis­sä Laut­ta­saa­res­sa yh­des­sä puo­li­son­sa kans­sa. Heil­lä on kak­si jo ai­kuis­ta las­ta. 

Lue lisää aiheesta