Hel­sin­gin hiip­pa­kun­nan piis­pa­na vuo­det 1991–2010 toi­mi­nut Ee­ro Huo­vi­nen on yk­si maam­me tun­ne­tuim­mis­ta pa­peis­ta. Uu­des­sa muis­tel­ma­te­ok­ses­saan hän poh­tii muun mu­as­sa kär­si­mys­tä ja kii­tol­li­suut­ta.

Huo­vi­nen muis­te­taan eri­tyi­sen hy­vin Kaak­kois-Aa­si­an jou­lu­kuun 2004 tsu­na­min yh­tey­des­sä. Thai­maas­sa tuol­loin lo­mail­leen piis­pan va­ka­va hah­mo tul­kit­si me­di­as­sa osal­taan kan­sa­kun­nan kol­lek­tii­vis­ta su­rua.

Ee­ro Huo­vi­nen on nyt jul­kais­sut muis­tel­man­sa. Sie­lu­jen puo­lus­ta­ja (WSOY 2022) ker­too pap­pis­mie­hen tien ar­vos­te­tuk­si piis­pak­si, jon­ka nimi pon­nah­ti toi­si­naan esil­le myös ark­ki­piis­pa­veik­kauk­sis­sa.

Kir­jan ni­mes­sä piti alun pe­rin ol­la myös ”Saa­ta­naa vas­taan”, mut­ta se jäi pois.

– Kaik­kien sie­lu­jen puo­lus­ta­mi­nen Saa­ta­naa vas­taan on ih­mi­sel­le yli­voi­mai­nen teh­tä­vä ja kir­kon­kin voi­ma­va­rat ovat hei­kot. Ai­noa ase ko­vaa ja kek­se­li­äs­tä vas­tus­ta­jaa vas­taan on Ju­ma­lan sana, Huo­vi­nen sa­noo.

Kir­jan­sa al­ku­si­vuil­la pa­pin teh­tä­vää poh­di­taan tiu­kan it­se­tut­kis­ke­lun kaut­ta. Mi­ten ol­la kaik­kia var­ten, mut­ta pi­tää sil­ti kiin­ni to­des­ta ja oi­ke­as­ta?

– Se mitä pi­tää va­roa, on jää­mi­nen tuu­li­vii­rik­si, joka vain tois­taa sitä, mitä ih­mi­set odot­ta­vat. Pa­pil­la pi­tää ol­la yh­tä ai­kaa rak­kaus ih­mi­siä koh­taan, mut­ta toi­saal­ta tu­lee myös ol­la tie­toi­nen sii­tä, et­tä mi­nul­la on oma teh­tä­vä­ni Ju­ma­lan pal­ve­li­ja­na.

Huo­vi­nen on huo­man­nut, et­tä kir­kol­la ja po­lii­ti­koil­la on täl­lä het­kel­lä hiu­kan sa­man­tyyp­pis­tä on­gel­maa.

– Pi­tää saa­da mah­dol­li­sim­man laa­ja kan­na­tus, ja kiu­sauk­se­na on, et­tä sil­loin ku­mar­re­taan vä­hän joka suun­taan.

Te­ra­pia ei mer­kit­se epä­on­nis­tu­mis­ta

Ee­ro Huo­vi­nen tun­nis­taa elä­mäs­sään kak­si pe­rus­pi­la­ria. Te­o­lo­gi­an opis­ke­lu ja dog­ma­tii­kan har­ras­ta­mi­nen on niis­tä toi­nen.

Toi­nen ki­vi­jal­ka on sie­lua sy­väs­ti hoi­ta­nut yli 50 vuo­den yh­teis­työ te­ra­peut­ti Mai­ju Myy­rän kans­sa.

– Aluk­si ky­sees­sä oli kou­lu­tus­suh­de eli olin hä­nen op­pi­laan­sa. Myö­hem­min sii­tä ke­hit­tyi te­ra­pi­a­suh­de, joka vä­hi­tel­len muut­tui men­to­ri­suh­teek­si. Lo­pul­ta olem­me ol­leet ys­tä­viä, jot­ka edel­leen ta­paa­vat.

Luot­to­hen­ki­lön luo­na kah­den­kes­ki­sis­sä ta­paa­mi­sis­sa Ee­ro Huo­vi­nen on vä­lil­lä hek­ti­sen työ­u­ran­sa ai­ka­na voi­nut va­paas­ti pur­kaa si­sin­tään.

– Näin mi­nun ei ole tar­vin­nut hoi­dat­taa it­se­ä­ni työ­yh­tei­sös­sä.

Huo­vi­sen mu­kaan te­ra­pi­as­ta tuen ha­ke­mi­nen on ar­vo­kas asia, jota ei mis­sään ni­mes­sä tule pi­tää epä­on­nis­tu­mi­se­na.

– Kun pap­pe­ja rek­ry­toin, niin ar­vos­tin sitä, jos joku ker­toi jou­tu­neen­sa elä­mäs­sä ko­vil­le ja käy­neen­sä te­ra­pi­as­sa. Näin sen merk­ki­nä roh­keu­des­ta ja alt­tiu­des­ta ar­vi­oi­da it­se­ään.

Eku­me­ni­an vah­va puo­les­ta­pu­hu­ja

Ee­ro Huo­vi­nen on teh­nyt pal­jon töi­tä eku­me­ni­an hy­väk­si. Eri kirk­ko­jen yh­tey­den puo­les­ta­pu­hu­ja teki vuon­na 1978 väi­tös­kir­jan mo­der­nis­ta roo­ma­lais­ka­to­li­ses­ta te­o­lo­gi­as­ta.

Huo­vi­nen on­kin jo pit­kään seu­ran­nut eri­tyi­ses­ti ka­to­li­sen kir­kon ja lu­te­ri­lais­ten kirk­ko­jen op­pi­kes­kus­te­lu­ja.

– Sel­käy­ti­mee­ni meni jo var­hain paa­vi Jo­han­nes XXIII:n tun­nus­lau­se "Ne asi­at, jot­ka yh­dis­tä­vät mei­tä, ovat suu­rem­pia kuin ne, jot­ka erot­ta­vat mei­tä." Mi­nus­ta tämä asia so­pii kris­tit­ty­jen vä­lis­ten suh­tei­den li­säk­si hy­vin myös muu­hun maa­il­man me­noon.

Huo­vi­nen on ys­tä­vys­ty­nyt usei­den roo­ma­lais­ka­to­lis­ten pap­pien ja te­o­lo­gien kans­sa.

– Siel­tä löy­tyy mo­nia fik­su­ja ja avoi­mia ih­mi­siä. Olen op­pi­nut heil­tä pal­jon. Mut­ta en ole liit­ty­mäs­sä ka­to­li­seen kirk­koon, ei­vät­kä he sitä mi­nul­ta odo­ta­kaan, pap­pis­mies vir­nis­tää.

Eme­ri­tus­piis­pa huo­maut­taa, et­tä lu­te­ri­lais­ten­kin juu­ret ovat hy­vin vah­vas­ti ka­to­li­ses­sa kir­kos­sa, jos­sa olim­me 1500-lu­vul­le saak­ka.

Ee­ro Huo­vi­sel­la on ol­lut kun­nia ta­va­ta myös usei­ta paa­ve­ja. Ny­kyi­sen paa­vin hän koh­ta­si vii­mek­si tou­ko­kuus­sa.

– Fran­cis­cus on en­nen muu­ta avan­nut ka­to­li­sen kir­kon il­ma­pii­riä kes­kus­te­le­vam­paan suun­taan. Mi­tään suu­ria pe­ri­aat­teel­li­sia muu­tok­sia kir­kon op­piin hän ei ole teh­nyt.

Van­ha tut­ta­va Ki­rill häm­mäs­tyt­tää

Sie­lu­jen puo­lus­ta­ja ei ole mi­kään pal­jas­tus­kir­ja, mut­ta joi­hin­kin ajan­koh­tai­siin asi­oi­hin se tuo kiin­nos­ta­vaa li­sä­va­lais­tus­ta.

Huo­vi­nen ku­vaa use­al­la si­vul­la tut­ta­vuut­taan ve­nä­läi­seen or­to­dok­si­pap­pi Ki­ril­liin, joka vai­kut­taa ny­kyi­sin Mos­ko­van pat­ri­ark­ka­na. Hän on eri­tyi­ses­ti tänä vuon­na tul­lut kaut­ta maa­il­man tun­ne­tuk­si Pu­ti­nin so­ta­po­li­tii­kan tu­ki­ja­na.

– Pääl­lim­mäi­se­nä mi­nul­la on nyt vai­keus ym­mär­tää hän­tä. Per­soo­na­na Ki­rill on hy­vin vah­va ja äly­käs. Hän myös ja­kaa ih­mi­siä voi­mak­kaas­ti, Huo­vi­nen miet­tii.

Eme­ri­tus­piis­pan mie­liin­pai­nu­vin ta­paa­mi­nen Ki­ril­lin kans­sa ku­va­taan kir­jas­sa var­sin yk­si­tyis­koh­tai­ses­ti.

Pie­ni suo­ma­lais­seu­rue mat­kus­ti vuon­na 1992 viet­tä­mään pää­si­äis­tä Ve­nä­jän Smo­lens­kiin. Seu­ra­si Ki­ril­lin kirk­ko­ruh­ti­naan ta­voin isän­nöi­mä in­ten­sii­vi­nen jak­so, jos­sa vuo­rot­te­le­vat ko­me­at or­to­dok­si­set pal­ve­luk­set ja yl­tä­kyl­läi­set ate­ri­at.

Huo­vi­nen kir­ja­si tuo­reel­taan mat­ka­ra­port­tiin Ki­ril­lin kom­ment­te­ja muun mu­as­sa Uk­rai­nas­ta.

– Hän pu­hui jo tuol­loin sii­tä, et­tä Uk­rai­na on olen­nai­nen osa or­to­dok­sis­ta us­koa ja Ve­nä­jää. Ki­rill myös ar­vos­te­li nii­tä uk­rai­na­lais­pii­re­jä, jot­ka hä­nen nä­kö­kul­mas­taan oli­vat se­pa­ra­tis­te­ja.

Huo­vi­nen ja Ki­rill ei­vät ole ol­leet yh­tey­des­sä yli vuo­si­kym­me­neen.

Rii­tai­sa yh­teis­kun­ta ja rii­tai­sa kirk­ko

En­tä sit­ten ko­ti­maan ti­lan­ne? Lu­te­ri­lai­sel­le kir­kol­lem­me eme­ri­tus­piis­pa ei läh­de an­ta­maan sen suu­rem­pia neu­vo­ja. Kir­kon jä­sen­mää­rä vä­he­nee, min­kä Huo­vi­nen ker­too ”ot­ta­van­sa re­a­lis­ti­ses­ti”.

– Toi­saal­ta voi ky­syä, mikä muu or­ga­ni­saa­tio maas­sam­me on sel­lai­nen, jon­ka kan­na­tus val­ta­kun­nal­li­ses­ti on yli 60 pro­sent­tia? Ja on huo­mat­ta­va se­kin, et­tä si­tou­tu­nei­den jä­sen­ten mää­rä on vä­hen­ty­nyt kai­kis­sa suu­ris­sa or­ga­ni­saa­ti­ois­sa, ei­kä vain kir­kos­sa.

Ee­ro Huo­vi­nen ei kui­ten­kaan seu­raa Suo­men Sii­o­nin ti­laa pel­käs­tään hy­vil­lä mie­lin. Kir­jas­sa hän huo­kaa, et­tä ”jos­kus tun­nen it­se­ni vä­hän or­vok­si sii­nä kir­kos­sa, jo­hon edel­leen kuu­lun”.

Eme­ri­tus­piis­pa ker­too ole­van­sa su­rul­li­nen sii­tä, et­tä muus­sa­kin yh­teis­kun­nas­sa nä­ky­vä rii­tai­suus on li­sään­ty­nyt myös kir­kos­sa. Vas­ta­koh­dat ovat kär­jis­ty­neet.

– Ih­mi­set ei­vät kuun­te­le toi­si­aan, nii­tä, jot­ka ajat­te­le­vat eri ta­val­la. Ei et­si­tä sitä, mikä on yh­teis­tä, vaan sitä, mikä erot­taa. Mo­net rii­dois­ta näyt­tä­vät liit­ty­vän eri­lai­siin mo­raa­li­ky­sy­myk­siin.

Mil­lä ta­voin vas­tak­kai­na­set­te­lua oli­si mah­dol­lis­ta edes hiu­kan lie­vit­tää?

– Voi­si ol­la hyvä, et­tä vä­hän hi­das­tet­tai­siin omien aja­tus­ten jul­ki­sa­no­mis­ta. Pi­täi­si enem­män aja­tel­la mitä sa­noo, ei­kä ai­na sa­noa, mitä ajat­te­lee.

Kii­tol­li­nen myös Ju­ma­las­ta

Kir­jan­sa lo­pus­sa eme­ri­tus­piis­pa ar­vi­oi ole­van­sa kii­tol­li­nen mies. Niin ei vält­tä­mät­tä ole ol­lut ai­na. Mu­ka­na on kul­ke­nut myös stres­siä, huo­lia ja uu­pu­mus­ta­kin.

– On ol­lut vä­hän häm­men­tä­vä­kin asia, et­tä vii­mei­sen vii­den vuo­den ai­ka­na olen jos­ta­kin syys­tä tun­te­nut enem­män kii­tol­li­suut­ta kuin ai­kai­sem­min. Huo­maan ole­va­ni kii­tol­li­nen myös Ju­ma­las­ta.

Huo­vi­nen muis­tut­taa, et­tä kii­tol­li­suus on sel­lai­nen asia, jota ei ti­la­ta tai pa­ko­te­ta esiin.

– Kii­tol­li­suus nou­see sii­tä, et­tä on saa­nut jo­ta­kin hy­vää. Sel­lai­nen ih­mi­nen al­kaa väis­tä­mät­tä ol­la kii­tol­li­nen.

Ee­ro Huo­vi­nen sa­noo ole­van­sa ai­ka on­nel­li­nen ku­lu­nees­ta elä­mäs­tä. Hän on saa­nut teh­dä mo­nia sel­lai­sia asi­oi­ta, jot­ka on ko­ke­nut tär­keik­si.

– Tot­ta­kai mie­tin sitä, et­tä olen­ko saa­nut mi­tään ai­kaan ja vä­lil­lä olen ma­sen­tu­nut­kin. Mut­ta pää­sään­töi­ses­ti tun­nen kii­tol­li­suut­ta.

Haas­tat­te­lun lo­puk­si Huo­vi­nen ha­lu­aa ker­toa vie­lä yh­den Lah­teen ja sen lä­hi­seu­tuun liit­ty­vän muis­ton. Nuo­re­na hän kävi SLEY:n rip­pi­lei­rin Tuo­hi­ran­nan ke­sä­ko­dis­sa Hol­lo­las­sa. Vuo­si oli 1960 ja ryh­mäs­sä vain poi­kia.

– Kon­fir­maa­ti­om­me pi­det­tiin Lah­den Lut­her-kir­kos­sa Vuo­ri­ka­dul­la. SLEY oli per­heel­lem­me lä­hei­nen, kos­ka Lau­ri-isä­ni oli työs­ken­nel­lyt ky­sei­sen he­rä­tys­liik­keen mat­ka­saar­naa­ja­na.