Lah­den tori huo­kuu vä­re­jä ja ää­niä lop­pu­ke­sän au­rin­gos­sa. Myyn­ti­pöy­dät on las­tat­tu puo­lu­koin, ome­noin ja kan­ta­rel­lein, kah­vi­tel­tois­sa ru­pa­tel­laan lep­poi­sas­ti.

Tori on jo en­nät­tä­nyt val­loit­taa es­poo­lai­sen Hilk­ka Nie­mis­tön sy­dä­men. Lah­den alu­e­kes­kus­re­kis­te­rin uu­si joh­ta­ja aloit­ti työs­sään elo­kuun alus­sa ja kä­ve­lee usein ase­mal­ta to­rin poik­ki työ­pai­kal­leen.

Juu­ri nyt em­me to­sin ole to­ril­la, vaan his­sis­sä mat­kal­la Nie­mis­tön työ­huo­nee­seen Lah­den seu­ra­kun­ta­yh­ty­män ti­lois­sa Kirk­ko­ka­dul­la. Talo on vie­lä Nie­mis­töl­le sen ver­ran uu­si, et­tä hän as­tuu epä­huo­mi­os­sa vää­räs­sä ker­rok­ses­sa ulos. Hy­myi­lyt­tää.

To­rie­lä­mä vi­li­see jos­sa­kin pak­su­jen ki­vi­sei­nien tuol­la puo­len. Nie­mis­tön työ­huo­nees­sa on tyyn­tä.

Alu­e­kes­kus­re­kis­te­ri on seu­ra­kun­tien alu­eel­li­nen vi­ras­to, jos­sa hoi­de­taan kir­kol­lis­ten toi­mi­tus­ten re­kis­te­röin­nit, avi­o­lii­ton es­tei­den tut­kin­nat sekä vir­ka­to­dis­tus- ja su­ku­sel­vi­tys­ti­lauk­set.

Kuu­los­taa ko­vin hal­lin­to- ja pa­pe­ri­pi­toi­sel­ta. Mil­tä­hän hyp­py täl­lai­seen työ­hön tun­tuu Nie­mis­tös­tä? Hä­nen tä­hä­nas­ti­nen uran­sa pap­pi­na si­säl­tää mel­koi­sen la­tauk­sen ih­mis­lä­hei­siä toi­min­ta­muo­to­ja hel­sin­ki­läi­sis­sä seu­ra­kun­nis­sa: met­sä­kirk­ko­ja, il­mas­to­mes­su­ja, tan­go­mes­su­ja, yrit­tä­jä­ta­pah­tu­mia, kau­pun­gi­no­sa­ta­pah­tu­mia, Hi­ros­hi­ma-il­to­ja, Pride-vii­kon ta­pah­tu­mia, mo­ni­kult­tuu­ri­suus­työ­tä ja kaup­pa­kes­kus­työ­tä. Sekä päi­vys­tys­tä Töö­lön­to­ril­la, kuin­kas muu­ten! Nie­mis­tö on eri­tyi­sen miel­ty­nyt to­rie­lä­mään, sil­lä sii­nä kul­mi­noi­tu­vat ih­mis­koh­taa­mi­set puh­taim­mil­laan.

– Koh­taa­mi­set ovat seu­ra­kun­ta­työn ki­vi­jal­ka. Nii­den vuok­si kirk­koon lii­ty­tään ja kir­kos­ta ero­taan, Nie­mis­tö sa­noo.

Ei työ alu­e­kes­kus­re­kis­te­ris­sä tar­koi­ta sil­ti ih­mis­lä­hei­syy­des­tä etään­ty­mis­tä, Nie­mis­tö ajat­te­lee.

Joh­ta­jan teh­tä­vä­nä on luo­da ja yl­lä­pi­tää suh­tei­ta jä­sen­seu­ra­kun­tien pa­ris­sa.

– Työ­ka­ve­reit­ten kans­sa tä­tä­kin työ­tä teh­dään ja seu­ra­kun­ta­lais­ten kans­sa toi­mi­taan, hän to­te­aa.

Koh­taa­mis- ja yh­tei­sö­työ­tai­dot ovat tar­peen myös sik­si, et­tä kes­kus­re­kis­te­riin on syk­syl­lä liit­ty­nyt uu­sia seu­ra­kun­tia. Se edel­lyt­tää joh­ta­jal­ta muu­tos­joh­ta­mi­sen ky­kyä, laa­jo­jen ko­ko­nai­suuk­sien hah­mot­ta­mis­ta ja toi­min­ta­mal­lien ar­vi­oin­ti­ky­kyä.

Nie­mis­tö kuu­los­taa in­nos­tu­neel­ta. Hä­nes­sä tai­taa asua hal­lin­non ys­tä­vä.

– Kyl­lä minä pi­dän hal­lin­to­työs­tä­kin. Näen sen tar­peel­li­suu­den. Muu­ten­han asi­at ei­vät pyö­ri hal­li­tus­ti, hän ku­vai­lee.

Seu­ra­kun­nan yh­tey­des­sä ta­pah­tu­vil­la koh­taa­mi­sil­la voi ol­la kau­as­kan­toi­sia seu­rauk­sia. Nie­mis­tön oman te­o­lo­gi­sen uran ki­vi­jal­ka saat­taa ol­la niin­kin kau­ka­na kuin lap­suu­den ja nuo­ruu­den Ou­lus­sa. Hän viih­tyi Tui­ran seu­ra­kun­nas­sa, eten­kin sen tyt­tö­ker­hos­sa. Ko­ke­muk­set siel­lä muo­dos­ti­vat myön­tei­sen ku­van kir­kos­ta ja us­kos­ta.

– Meil­lä oli haus­kaa. Ker­hon oh­jaa­jat oli­vat nuo­ria it­se­kin. Us­ko tuo­tiin esiin luon­te­vas­ti, ei tu­put­ta­vas­ti. Oh­jaa­jat on­nis­tui­vat työs­sään hie­nos­ti, sil­lä sii­tä jäi po­si­tii­vi­nen kuva koko kir­kon työs­tä, Nie­mis­tö sa­noo.

Oma roo­lin­sa oli toki omal­la per­heel­lä­kin. Äi­ti vei kirk­koon joka sun­nun­tai.

– Äi­ti ja mum­mi opet­ti­vat il­ta­ru­kouk­sen, jon­ka edel­leen il­tai­sin luen. Sa­man olen opet­ta­nut myös omil­le lap­sil­le­ni, Nie­mis­tö sa­noo.

– Lap­suu­den us­ko on kan­ta­nut, vaik­ka ih­mi­nen muu­ten muut­tuu läpi elä­män.

Tar­vit­tiin sil­ti vie­lä yk­si sy­säys, joka joh­dat­te­li te­o­lo­gi­an opin­toi­hin. Kun Nie­mis­tö oli abi­tu­rient­ti, hä­nen ra­kas ja lä­hei­nen tä­tin­sä kuo­li yl­lät­tä­en. Se käyn­nis­ti nuo­ren nai­sen mie­les­sä am­ma­tin­va­lin­tap­ro­ses­sin, jos­sa te­o­lo­gia meni lo­pul­ta his­to­ria- ja la­ki­o­pin­to­jen ohi.

– Mie­tin sii­nä jo­ta­kin sen suun­tais­ta, et­tä ha­lu­ai­sin omal­ta osal­ta­ni ker­toa Ju­ma­las­ta ja vä­lit­tää us­koa eteen­päin. Ha­lu­sin teh­dä mer­ki­tyk­sel­lis­tä työ­tä. Pap­peu­des­ta en to­sin sii­nä vai­hees­sa ol­lut var­ma, hän muis­te­lee.

Pa­pik­si Nie­mis­tö vi­hit­tiin vuon­na 2001. Sa­mal­la vii­kol­la hä­net vi­hit­tiin myös avi­o­liit­toon.

– Kah­des­ti vi­hit­ty vii­kon si­sään. Po­si­tii­vi­set­kin asi­at ta­pah­tu­vat usein ryp­päi­nä, hän nau­res­ke­lee.

”Iha­naa, kun olet noin ta­val­li­nen.”

Tämä lau­se ti­pah­ti usein ih­mis­ten suus­ta, kun Nie­mis­töl­lä oli pa­pin tun­nuk­set yl­lään, ja hän käys­ken­te­li ih­mis­ten il­moil­la. Vas­taa­vaa ta­pah­tuu kuu­lem­ma pap­pi­kol­le­goil­le­kin.

Toki Nie­mis­töä ilah­dut­taa, et­tä en­nak­ko­luu­lo­ja voi näin ro­mut­taa ole­mal­la ta­val­li­nen, oma it­sen­sä. Sa­mal­la mie­ti­tyt­tää, mis­tä en­nak­ko­luu­lot syn­ty­vät. Nii­den taus­tal­la voi ol­la seu­ra­kun­ta­koh­taa­mi­sia, jois­sa jo­ta­kin on men­nyt pie­leen.

Heti en­sim­mäi­ses­sä työ­pai­kas­saan Kot­kan seu­ra­kun­nas­sa Nie­mis­tö huo­ma­si, et­tä mah­dol­li­sis­ta en­nak­ko­luu­lois­ta huo­li­mat­ta mo­net et­siy­ty­vät mie­lel­lään pa­pin kans­sa jut­te­le­maan. Koh­taa­mi­sil­le on ky­syn­tää.

– Olen ol­lut iloi­nen ja yl­lät­ty­nyt sii­tä, et­tä jos olen vaik­ka jos­sain ta­pah­tu­mas­sa pa­pin so­ke­ri­pa­la kau­las­sa, en yleen­sä jää jut­tu­seu­raa vail­le. Yl­lät­tä­vän pal­jon pa­pil­le avau­du­taan, ja­e­taan oman elä­män ilo­ja ja su­ru­ja.

Lu­ke­mat­to­mia eri­lai­sia seu­ra­kun­ta­työn muo­to­ja ko­keil­leen Nie­mis­tön mie­les­tä on ol­lut in­nos­ta­vaa men­nä ih­mis­ten pa­riin, ta­val­li­siin ym­py­röi­hin. Se juu­ri on ol­lut to­ri­päi­vys­tä­mi­sen­kin idea: ol­la läs­nä ja käy­tet­tä­vis­sä, mi­kä­li joku sitä toi­voo. Jos­kus ih­mi­set ovat lii­kut­ta­van iloi­sia pie­nes­tä, ar­ki­ses­ta lä­hes­ty­mi­sen ta­vas­ta:

– Hel­sin­gin Kes­kus­puis­tos­sa oli la­tu­ta­pah­tu­ma, jo­hon me­nim­me ja­ka­maan me­hua. Ih­mi­nen voi ol­la niin iloi­nen me­hu­mu­kil­li­ses­ta! Ly­hyt koh­taa­mi­nen voi ol­la ai­ka sy­väl­li­nen­kin. Näis­sä ti­lan­teis­sa ta­voi­te­taan pal­jon sel­lai­sia, joil­le kyn­nys mes­suun voi ol­la lii­an kor­kea, Nie­mis­tö sa­noo.

Hän ko­kee mer­ki­tyk­sel­li­se­nä ja rik­kaa­na sen, et­tä on saa­nut työs­sä koh­da­ta eri­lai­sia ih­mi­siä, kuul­la hei­dän ta­ri­nan­sa ja ken­ties voi­nut tar­jo­ta apua ja tu­kea.

– Mi­nul­le Ju­ma­la on ar­mon ja rak­kau­den Ju­ma­la. Ha­lu­an vä­lit­tää ih­mi­sil­le toi­voa sii­tä, et­tä em­me ole elä­mäs­sä em­me­kä edes kuo­le­man edes­sä yk­sin.

Hilkka Niemistö on tutkinut seurakuntatyötä myös tuotekehitystyön näkökulmasta. Tiedon kulku voi joskus näyttäytyä seurakuntalaiselle puutteellisena tai sekavana. Kuva: Jani Mahkonen

Jani Mahkonen

Ju­ma­lan, ar­mon, ja elä­män mui­den suur­ten ky­sy­mys­ten ää­rel­lä koh­taa­mi­sen ei heti ajat­te­li­si liit­ty­vän pal­ve­lu­muo­toi­luun. Ter­mi kuu­los­taa niin kau­pal­li­sel­ta. Voi­ko kir­kon jä­sen­tä sa­noa asi­ak­kaak­si?

Nie­mis­tön mie­les­tä voi. Hän on pa­pin työn­sä ohes­sa väi­tel­lyt toh­to­rik­si asi­a­kas­läh­töi­syy­des­tä seu­ra­kun­tien yh­dis­ty­misp­ro­ses­sis­sa. Näi­tä vai­hei­ta on ko­et­tu myös Päi­jät-Hä­meen seu­ra­kun­nis­sa.

Nie­mis­tö to­te­aa, et­tä seu­ra­kun­ta­lai­sen eli asi­ak­kaan nä­kö­kul­mas­ta yh­dis­ty­mi­siin liit­tyy sekä ne­ga­tii­vi­sia et­tä po­si­tii­vi­sia vai­hei­ta.

– Kun muu­tos ta­pah­tuu, al­ku­vai­hees­sa or­ga­ni­saa­tio kään­tyy her­käs­ti si­sään­päin, jol­loin asi­a­kas saat­taa ko­kea, et­tä se on hä­nel­tä pois. Ener­gi­aa me­nee seu­ra­kun­ta­kult­tuu­rien koh­taa­mi­seen ja uu­den­lai­siin toi­min­ta­mal­lei­hin. Se on ku­lut­ta­va vai­he, mut­ta sen jäl­keen löy­tyy usein myös myön­tei­siä puo­lia, Nie­mis­tö ku­vai­lee.

Hän on suo­rit­ta­nut myös tuo­te­ke­hi­tys­työn eri­koi­sam­mat­ti­tut­kin­non.

– Koin, et­tä voi­si ol­la hyvä men­nä kirk­ko­kup­lan ul­ko­puo­lel­le kat­so­maan, mil­lai­se­na tämä työ näyt­täy­tyy mui­den alo­jen sil­mis­sä, ja mitä an­net­ta­vaa vaik­ka­pa kaup­pa­tie­teil­lä oli­si, hän sa­noo.

Kau­pal­lis­ten ter­mien ei pidä an­taa hä­mä­tä. Kun ih­mi­nen et­sii seu­ra­kun­nal­ta vas­tauk­sia ky­sy­myk­siin­sä ja apua tar­pei­siin­sa, on käy­tän­nös­sä kyse pal­ve­lu­muo­toi­lus­ta, sen on­nis­tu­mi­ses­ta tai epä­on­nis­tu­mi­ses­ta.

Kirk­ko­kup­lan ul­ko­puo­lel­le kur­kis­ta­es­saan Nie­mis­tö op­pi, et­tä kirk­ko muun mu­as­sa olet­taa ih­mis­ten il­man muu­ta tie­tä­vän, mitä kaik­kea kir­kon pii­ris­sä on tar­jol­la.

– On tul­lut sel­väk­si, et­tä ih­mi­set ei­vät ai­na to­si­aan­kaan tie­dä toi­min­ta­muo­to­jen mo­ni­nai­suut­ta. Mon­ta ker­taa he yl­lät­ty­vät po­si­tii­vi­ses­ti: ai teil­lä on täl­lais­ta­kin!

Seu­ra­kun­nan ”pal­ve­lu­pol­ku” voi jos­kus näyt­täy­tyä asi­ak­kaal­le epä­sel­vä­nä. Suo­mek­si sa­not­tu­na ih­mi­nen ei löy­dä tar­vit­se­mi­aan asi­oi­ta, vaik­ka nii­tä pe­ri­aat­tees­sa oli­si tar­jol­la. Tie­don kul­ku saat­taa ol­la puut­teel­lis­ta tai se­ka­vaa. Nie­mis­tö it­se­kin koki tä­män seu­ra­kun­ta­lai­sen nä­kö­kul­mas­ta, kun hän äi­tiys­lo­mal­la ko­et­ti löy­tää per­he­ker­hoa ko­ti­seu­ra­kun­nas­taan Es­poos­ta.

– Vaik­ka tie­sin, et­tä per­he­ker­ho var­mas­ti on, en en­sin on­nis­tu­nut löy­tä­mään tie­toa sii­tä. Se oli mo­nen lin­kin ta­ka­na, hän muis­te­lee hu­vit­tu­nee­na.

Pal­ve­lu­muo­toi­lun kä­si­te pi­tää myös si­säl­lään sen, et­tä asi­ak­kaan tar­peet huo­ma­taan ja nii­hin vas­ta­taan. Nie­mis­tön ko­ke­muk­sen mu­kaan il­mas­tok­rii­sin ai­heut­ta­ma ah­dis­tus on esi­merk­ki ajan il­mi­ös­tä, joka kir­kon täy­tyy tie­dos­taa ja ot­taa to­sis­saan.

– Usein eri­tyi­ses­ti nuo­ret ovat ha­lun­neet ju­tel­la sii­tä, mis­tä voi­si täs­sä ti­lan­tees­sa saa­da toi­voa, hän ker­too.

– Kirk­ko on iso toi­mi­ja, jon­ka omil­la­kin rat­kai­suil­la on mer­ki­tys­tä. Voim­me tuo­da esiin sitä, mitä yk­sit­täi­si­nä ih­mi­si­nä voim­me teh­dä. Voim­me ol­la rin­nal­la ja tuo­da toi­von nä­kö­kul­mia pe­lot­ta­vis­sa­kin tu­le­vai­suu­den­nä­ky­mis­sä.

Nie­mis­tö sa­noo, et­tä kir­kon heik­kouk­sia voi­vat ol­la ne­ga­tii­vi­set mie­li­ku­vat, jot­ka ovat syn­ty­neet jon­kin jul­ki­suu­des­sa esiin­ty­neen ta­pauk­sen tai ikä­vän koh­taa­mi­sen seu­rauk­se­na. Mie­li­ku­vien osuut­ta voi vah­vis­taa se, et­tei kai­kil­la ole sy­väl­lis­tä tie­toi­suut­ta kris­ti­nus­kos­ta tai eri­lai­sis­ta vi­vah­teis­ta ja suun­tauk­sis­ta, joi­ta kir­kon ka­ton al­le mah­tuu pal­jon.

Ei Nie­mis­töl­lä it­sel­lään­kään ole kir­kos­ta pel­käs­tään myön­tei­siä ko­ke­muk­sia. Ih­mis­koh­taa­mi­sis­ta sil­loin­kin on ol­lut kyse. Ikä­vät ti­lan­teet ovat ol­leet vaik­ka­pa sel­lai­sia, jois­sa Nie­mis­tön pap­peus on ky­see­na­lais­tet­tu sik­si, et­tä hän on nai­nen.

– Jos­kus huo­maa, et­tä jol­le­kin nais­pap­pi ei ole sa­ma­nar­voi­nen kuin mies. Ei­hän se oi­keu­den­mu­kai­sel­ta tai hy­väl­tä tun­nu, mut­ta usein kun sii­nä ti­lan­tees­sa on ju­tel­tu enem­män, on löy­det­ty yh­dis­tä­viä te­ki­jöi­tä ja kes­ki­tyt­ty nii­hin, Nie­mis­tö ku­vai­lee.

Se, et­tä seu­ra­kun­nal­la oli­si ys­tä­väl­li­set kas­vot, on Nie­mis­tön mie­les­tä olen­nais­ta. Elä­män eri vai­heis­sa hän on it­se­kin saa­nut sen ko­kea. Tun­ne voi syn­tyä läm­pi­mäs­tä koh­taa­mi­ses­ta toi­sen ih­mi­sen kans­sa tai aa­vis­tuk­se­na jos­ta­kin, mikä ylit­tää ih­mi­sym­mär­ryk­sen.

– Py­hän kos­ke­tus il­me­nee Ju­ma­lan läs­nä­o­lo­na, tie­tyn­lai­se­na rau­ha­na. On hyvä ja le­vol­li­nen olo, hän ku­vai­lee.

Vuo­si­na 2012–2013 Nie­mis­tön äi­ti ja isä kuo­li­vat ly­hy­en ajan si­säl­lä.

– Niis­sä vai­heis­sa ta­pa­sin sai­raa­la­pa­pin, ja se oli hie­no koh­taa­mi­nen. Nois­sa het­kis­sä olin en­nen kaik­kea ty­tär.

Mo­ni­ar­voi­ses­sa ajas­sa kirk­ko jou­tuu eh­kä ai­em­paa enem­män pe­rus­te­le­maan nä­ke­myk­si­ään ja ole­mas­sa­o­lo­aan. Kau­pal­li­sin ter­mein voi­si ky­syä: mikä te­kee evan­ke­lis-lu­te­ri­lai­ses­ta kris­til­li­syy­des­tä kil­pai­lu­ky­kyi­sen?

Nie­mis­tön ei tar­vit­se kau­an miet­tiä:

– Ar­mon kes­kei­syys kris­ti­nus­kos­sa, hän sa­noo.

– Me eläm­me yh­teis­kun­nas­sa, jos­sa ko­ros­te­taan suo­rit­ta­mis­ta, saa­vu­tuk­sia ja me­riit­te­jä. Mo­nen ky­sy­mys on: kel­paan­ko, rii­tän­kö? Oli­si hie­noa, jos seu­ra­kun­nas­sa ih­mi­nen ko­ki­si, et­tä ol­laan suo­ri­tus­va­paal­la alu­eel­la. Kel­paam­me Ju­ma­lal­le kes­ke­ne­räi­si­nä­kin.