JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Heinolalainen Kirsti Seppälä tunnistaa omassa elämässään hyvän vanhuuden peruspilarit, jotka tutkija Jari Pirhosen mukaan jäävät usein vanhusten pitkäaikaishoidossa vaille huomiota. Kuva: Markku Lehtinen

Heinolalainen Kirsti Seppälä tunnistaa omassa elämässään hyvän vanhuuden peruspilarit, jotka tutkija Jari Pirhosen mukaan jäävät usein vanhusten pitkäaikaishoidossa vaille huomiota. Kuva: Markku Lehtinen

Markku Lehtinen

Ihmi­sar­voi­sesti kohti elämän iltaa –Tutkija: "Hukkaamme ihmi­syy­temme, ellemme huolehdi kaikista samalla tavoin"

Hyvä van­huus muo­dos­tuu ih­mis­suh­teis­ta, mie­lek­kyy­den ko­ke­muk­ses­ta ja oman tun­tui­ses­ta elä­mäs­tä, tie­tä­vät hei­no­la­lai­nen Kirs­ti Sep­pä­lä sekä van­hus­ten hy­vin­voin­tiin pe­reh­ty­nyt tut­ki­ja Jari Pir­ho­nen.

5.5.2021
Kaisa Hako

Kirs­ti Sep­pä­lä, 86, kä­ve­lee lä­hes päi­vit­täin Hei­no­lan har­ju­mai­se­mis­sa, joi­ta hän ra­kas­taa. Näi­hin mai­se­miin si­säl­tyy koko pit­kän elä­män kaa­ri: per­he, ys­tä­vät, työ, har­ras­tuk­set, ilot ja su­rut.

Iäk­kää­nä elä­mä on rau­hal­li­sem­paa, mut­ta yhä täyn­nä mer­ki­tys­tä ja ute­li­ai­suut­ta. Ke­vään seu­raa­mi­nen tuot­taa hy­vää miel­tä:

– Iloit­sen joka sil­mus­ta, Sep­pä­lä sa­noo.

Hei­no­lan mai­se­mis­sa on ke­vään mit­taan kul­ke­nut myös tam­pe­re­lai­nen tut­ki­ja­toh­to­ri Jari Pir­ho­nen, joka ural­laan on omis­tau­tu­nut van­hus­ten hy­vin­voin­nil­le mo­nel­la eri ta­sol­la: en­sin kol­me­kymp­pi­se­nä lä­hi­hoi­ta­ja­na van­hus­työs­sä, sit­ten pa­neu­tu­en ai­hee­seen väi­tös­kir­jas­saan sekä sen jäl­kei­ses­sä tut­ki­mus­työs­sään. Vii­me vuo­si­na Pir­ho­nen on teh­nyt myös va­paa­eh­tois­työ­tä Ar­vo­kas van­huus AR­VA ry:ssä, jota hän it­se on ol­lut pe­rus­ta­mas­sa.

Pir­ho­nen luon­neh­tii it­se­ään elä­män ih­met­te­li­jäk­si, jota van­hus­ten hy­vin­voin­nin ky­sy­myk­set al­koi­vat pu­hu­tel­la jo lä­hi­hoi­ta­ja-ai­koi­na, kun hän työs­ken­te­li eri­lai­sis­sa hoi­va­yk­si­köis­sä.

– Pit­kä­ai­kais­hoi­to on etii­kan la­bo­ra­to­rio, jos­sa tu­le­vat kirk­kai­na nä­ky­viin kaik­ki ih­mi­se­lä­män il­mi­öt ku­ten val­lan­käyt­tö ja tasa-ar­vo, hän sa­noo.

Van­hus­ten koh­taa­mi­sen myö­tä Pir­ho­sel­le avau­tui koko elin­kaa­ren ar­vok­kuus, mut­ta sa­mal­la hän näki, et­tei van­hus­ten ase­ma ol­lut koh­dal­laan. Eten­kin pit­kä­ai­kais­hoi­dos­sa he tun­tu­vat usein jää­vän syr­jään omas­ta elä­mäs­tään, kun kes­ki­öön nou­see hoi­va­or­ga­ni­saa­ti­on te­ho­kas pyö­rit­tä­mi­nen. Si­vuo­saan uh­kaa jää­dä se, mikä iäk­kään elä­mäs­tä te­kee hy­vää:

– So­si­aa­li­set suh­teet. Mie­le­käs te­ke­mi­nen. Osal­li­suus, kuu­lu­mi­nen jo­hon­kin. Tun­ne, et­tä voi mah­dol­li­suuk­sien mu­kaan it­se vai­kut­taa elä­mään­sä, Pir­ho­nen lu­et­te­lee.

Nämä hy­vän van­huu­den pe­rus­pi­la­rit Kirs­ti Sep­pä­lä tun­nis­taa omas­sa elä­mäs­sään ja iloit­see niis­tä.

Tär­kei­tä ih­mis­suh­tei­ta ovat omat po­jat ja hei­dän jäl­ke­läi­sen­sä. Las­ten­las­ten kans­sa lei­vo­taan kar­ja­lan­pii­ra­koi­ta ja ju­tel­laan. Myös rak­kaat ys­tä­vät ovat tär­keä voi­man­läh­de.

Tun­ne osal­li­suu­des­ta, yh­teen­kuu­lu­vuu­des­ta ja oman nä­köi­ses­tä elä­mäs­tä mer­kit­see Sep­pä­läl­le pal­jon. Hän tun­tee kii­tol­li­suut­ta sii­tä, et­tä voi yhä asua omas­sa ker­ros­ta­lo­ko­dis­saan, lait­taa ruo­kaa ja hoi­taa ar­ki­sia asi­oi­taan. Yh­teen­kuu­lu­vuu­den tun­ne voi­mis­tuu, kun saa ko­kea ole­van­sa per­heel­leen tär­keä. Mie­lek­kyy­den ko­ke­mus syn­tyy sy­ven­ty­mi­ses­tä omiin kiin­nos­tuk­sen koh­tei­siin. Sep­pä­lä lu­kee kir­jo­ja ja leh­tiä, seu­raa uu­ti­sis­ta maa­il­man ta­pah­tu­mia, as­kar­te­lee ja te­kee kä­si­töi­tä.

– Pää­si­äi­sek­si ku­doin lap­sen­lap­sil­le ti­pu­ja, joi­den si­sään pii­lo­tin pää­si­äis­mu­nia. Olen ai­na naut­ti­nut täl­lai­ses­ta leik­ki­mie­li­syy­des­tä, Sep­pä­lä ker­too.

Kun hy­vän van­huu­den pe­ru­sa­si­at ovat kun­nos­sa, se aut­taa jak­sa­maan myös pit­kän iän mu­ka­naan tuo­mat su­rut ja vas­toin­käy­mi­set. Sep­pä­lä jäi les­kek­si rei­lut kym­me­nen vuot­ta sit­ten, ja pit­kä­ai­kais­sai­rauk­si­a­kin hä­nel­lä on mon­ta.

– Olen sil­ti hir­ve­än tyy­ty­väi­nen olo­ti­laa­ni, hän sa­noo.

– Kai­kes­sa en pys­ty toi­mi­maan sa­mal­la ta­voin kuin en­nen, mut­ta hy­väk­syn sen. Se kuu­luu van­huu­teen.

Kirs­ti Sep­pä­lä muis­te­lee, et­tä hä­nen nuo­ruu­des­saan iäk­käät oli­vat lu­jem­min osa per­he­kun­taa ja asui­vat­kin usein las­ten­sa per­hei­den kans­sa. Ny­kyi­sin van­hat asu­vat use­am­min eril­lään, ja moni ko­kee yk­si­näi­syyt­tä.

– It­se en kär­si yk­si­näi­syy­des­tä, mut­ta toki vä­lil­lä on hil­jai­sia het­kiä, jol­loin ikä­vöin edes­men­nei­tä rak­kai­ta, hän ker­too.

Iäkkäänä elämä on rauhallisempaa, mutta yhä täynnä merkitystä ja uteliaisuutta. Kevään seuraaminen tuottaa hyvää mieltä. ”Iloitsen joka silmusta”, sanoo Kirsti Seppälä. Kuva: Markku Lehtinen

Iäkkäänä elämä on rauhallisempaa, mutta yhä täynnä merkitystä ja uteliaisuutta. Kevään seuraaminen tuottaa hyvää mieltä. ”Iloitsen joka silmusta”, sanoo Kirsti Seppälä. Kuva: Markku Lehtinen

Markku Lehtinen

Sep­pä­lä on huo­man­nut, et­tä iäk­käis­tä pu­hu­taan jul­ki­ses­sa kes­kus­te­lus­sa usein kuin ra­sit­tee­na.

– Van­huus on hil­jai­nen lei­ma. Her­käs­ti sa­no­taan, et­tä ”olet niin van­ha”. Tu­lee mie­leen, et­tä ote­taan­ko van­ha to­sis­saan. Te­hok­kuus, val­ta ja raha tun­tu­vat ole­van tär­ke­äm­piä kuin yk­si­löt ja ih­mi­set, Sep­pä­lä miet­tii.

Myös Jari Pir­ho­sen tut­ki­mus­työs­sä on tul­lut esiin, et­tä yh­teis­kun­nan asen­ne van­huut­ta koh­taan on vi­nou­tu­nut.

– Van­huus on hu­kas­sa, hän sa­noo suo­raan.

Van­hat ni­pu­te­taan her­käs­ti yh­dek­si jou­kok­si, ku­lu­e­räk­si. Pir­ho­nen nä­kee sen ole­van län­si­mai­sen uus­li­be­ra­lis­ti­sen ajat­te­lun seu­raus­ta. Jos jo­kai­nen on oman on­nen­sa sep­pä, ei elä­män hau­rau­del­le ja kuo­le­mal­le ole si­jaa. Se on kui­ten­kin har­haa.

– Vain sil­män­rä­päys, ja olen it­se­kin van­ha. Näi­tä kan­nat­tai­si jo­kai­sen miet­tiä, Pir­ho­nen sa­noo.

– Usein ky­sy­tään, on­ko meil­lä va­raa hoi­taa ih­mi­siä kun­nol­la. It­se ky­syn, on­ko meil­lä va­raa ol­la hoi­ta­mat­ta. Me huk­kaam­me ih­mi­syy­tem­me, el­lem­me huo­leh­di kai­kis­ta sa­mal­la ta­voin. Ih­mi­sel­lä ei ole maa­il­mas­sa mi­tään muu­ta kuin toi­nen ih­mi­nen.

Van­hus­ten hoi­van krii­si on ol­lut niin il­mei­nen, et­tä tätä ny­kyä moni pel­kää van­he­ne­mis­ta. On syn­ty­nyt mie­li­ku­va ny­ky­a­jan huu­to­lai­suu­des­ta, tois­ten ar­moil­le jää­mi­ses­tä. Pa­him­mil­laan se voi tar­koit­taa so­si­aa­lis­ta kuo­le­maa eli liu­ku­mis­ta vuo­ro­vai­ku­tuk­sen ul­ko­puo­lel­le.

Pir­ho­sen tut­ki­mus­työs­sä on väi­tös­kir­jas­ta saak­ka kul­ke­nut mu­ka­na tee­ma, jota voi­si kut­sua kris­til­li­sel­lä ter­mil­lä ar­mok­si. Se osoit­taa iäk­kään ja­ka­mat­to­man ih­mi­sar­von ja hä­nen hy­vin­voin­tin­sa tär­key­den.

Ar­mon tee­ma tuli en­tis­tä­kin nä­ky­väm­mäk­si, kun Pir­ho­nen väi­tök­sen­sä jäl­keen ryh­tyi opis­ke­le­maan myös te­o­lo­gi­aa.

– Sil­le oli kak­si syy­tä. En­sin­nä­kin omaa tut­ki­mus­työ­tä­ni var­ten on hyvä tun­tea us­kon pe­ru­sa­si­at, sil­lä hen­gel­li­syys on mo­nel­le iäk­kääl­le yk­si tär­keim­mis­tä hy­vin­voin­nin läh­teis­tä. Toi­sek­si mi­nus­ta tun­tuu mu­ka­val­ta aja­tus, et­tä oli­sin jos­kus li­pe­rit kau­las­sa vaik­ka­pa Kouk­ku­nie­men van­hain­ko­din pap­pi­na, hän sa­noo.

– Tut­ki­ja­na olen ta­val­laan saar­nan­nut ar­mos­ta jo pit­kään.

Pa­pin työ­hön Pir­ho­nen on saa­nut tun­tu­maa Hei­no­las­sa, jos­sa hän on vii­me vii­kot ol­lut te­o­lo­gi­har­joit­te­li­ja­na. Te­o­lo­gi­an opin­not an­ta­vat ai­nek­sia myös hä­nen ge­ron­to­lo­gi­an alan tut­ki­muk­sel­leen:

– Kun teen gra­dua muis­ti­sai­rai­den hen­gel­li­syy­des­tä, suun­nit­te­len sa­mal­la ai­hees­ta myös tie­teel­lis­tä ar­tik­ke­lia.

Hy­vän van­huu­den edel­ly­tyk­set voi­vat al­kaa to­teu­tua en­tis­tä pa­rem­min, kun taak­ka­pu­he jä­te­tään taak­se ja läh­tö­koh­dak­si ote­taan ih­mi­nen, hä­nen hy­vin­voin­tin­sa. Sil­loin iäk­käät nou­se­vat nä­ky­viin ai­nut­laa­tui­si­na yk­si­löi­nä toi­vei­neen ja tar­pei­neen. Jari Pir­ho­nen to­te­aa, et­tä näi­den ar­vo­jen pi­täi­si ol­la kai­ken pe­rus­ta myös pit­kä­ai­kais­hoi­dos­sa. Tar­vi­taan riit­tä­väs­ti re­surs­se­ja ja hoi­ta­via kä­siä, mut­ta myös hy­vää joh­ta­mis­ta ja oi­ke­an­lais­ta asen­net­ta:

– Ajat­te­lem­me­ko, et­tä van­huk­set asu­vat työ­pai­kal­lam­me, vai toi­sin päin: et­tä olem­me töis­sä hei­dän ko­to­naan?

Pir­ho­sen mu­kaan hyvä van­huus si­säl­tää ai­nek­sia koko elä­män var­rel­ta. Van­huu­den voi­kin aja­tel­la al­ka­van jo täs­sä ja nyt, iäs­tä riip­pu­mat­ta.

Kirs­ti Sep­pä­lä to­te­aa, et­tei van­he­ne­mis­ta vas­taan hyö­dy­tä ka­pi­noi­da. On pa­rem­pi ot­taa se vas­taan luon­nol­li­se­na vai­hee­na elä­män syk­lis­sä.

– Luo­tan elä­mään, us­kon suu­rem­paan.

”Onko meillä varaa olla hoitamatta ihmisiä kunnolla? Me hukkaamme ihmisyytemme, ellemme huolehdi kaikista samalla tavoin”, sanoo tutkija Jari Pirhonen. Kuva: Markku Lehtinen

”Onko meillä varaa olla hoitamatta ihmisiä kunnolla? Me hukkaamme ihmisyytemme, ellemme huolehdi kaikista samalla tavoin”, sanoo tutkija Jari Pirhonen. Kuva: Markku Lehtinen

Markku Lehtinen

Jari Pir­ho­nen

Tut­ki­ja­toh­to­ri, te­o­lo­gi­an opis­ke­li­ja

Syn­ty­nyt 1970 Kon­ti­o­lah­des­sa.

Asuu Tam­pe­reel­la.

Työs­ken­nel­lyt en­nen tut­ki­ja­nu­raan­sa muun mu­as­sa sun­ti­o­na, pel­ti­sep­pä­nä, pit­san­pais­ta­ja­na ja lä­hi­hoi­ta­ja­na.

Väit­te­li toh­to­rik­si ge­ron­to­lo­gi­an alal­ta vuon­na 2017 ai­hee­naan iäk­käi­den hy­vän elä­män to­teu­tu­mi­nen te­hos­te­tus­sa pal­ve­lu­a­su­mi­ses­sa.

Tut­ki­nut laa­jas­ti iäk­käi­den hy­vän elä­män edel­ly­tyk­siä.

Tut­kii Ko­neen sää­ti­ön ra­hoit­ta­mas­sa hank­kees­sa pit­kä­ai­kais­hoi­dos­sa ole­vien muis­ti­sai­rai­den elä­män lop­pu­vai­hei­ta, eri­tyi­ses­ti so­si­aa­li­sen kuo­le­man tee­maa.

Opis­ke­lee te­o­lo­gi­aa Hel­sin­gin yli­o­pis­tos­sa.

Har­ras­taa lii­kun­taa ja kis­san pal­ve­le­mis­ta.

On va­rau­tu­nut omaan van­huu­teen­sa muut­ta­mal­la jo al­le vii­si­kymp­pi­se­nä vart­tu­neil­le suun­nat­tuun asun­to-osa­keyh­ti­öön.

Te­kee va­paa­eh­tois­työ­tä Ar­vo­kas van­huus AR­VA ry:ssä, jota oli myös pe­rus­ta­mas­sa. Yh­dis­tyk­sen hank­kei­ta ovat muun mu­as­sa van­hus­ten unel­mia to­teut­ta­nut Unel­ma­teh­das sekä muis­ti­sai­rail­le suun­nat­tu Mi­nun ää­ne­ni -kuo­ro­han­ke.

Lue lisää aiheesta