Sota-ai­ka­na ja sen jäl­keen tans­si­mi­nen oli Suo­mes­sa ri­kos, jos­ta käy­tiin kä­rä­jiä ja jos­ta sa­ko­tet­tiin usei­ta tu­han­sia ih­mi­siä. Yl­lät­tä­vää kyl­lä, suu­rin osa tuo­mi­tuis­ta oli alai­käi­siä tei­ni­tyt­tö­jä. Po­lii­sit te­ki­vät rat­si­oi­ta lait­to­mil­le tans­si­pai­koil­le, niin sa­not­tui­hin nurk­ka­tans­sei­hin, ja pi­dät­ti­vät ”sa­la­tans­si­joi­ta”. Ka­oot­ti­sis­sa ti­lan­teis­sa kak­si ih­mis­tä kuo­li po­lii­sin luo­dis­ta, ja ai­na­kin vii­si ih­mis­tä sai sur­man­sa tap­pe­luis­sa.

Kris­til­li­sen rait­tius­työn kes­kei­nen vai­kut­ta­ja Al­li Trygg-He­le­nius to­te­si: ”Moni nuo­ri nai­nen on jou­tu­nut tur­mi­oon, kun hä­neen on tart­tu­nut tans­si­vim­ma. Ei ole mi­tään niin mie­le­tön­tä kuin pyö­riä ym­pä­ri. Tans­si­pai­kois­sa käy­te­tään sitä pait­si usein al­ko­ho­lia ja pu­hu­taan ri­vouk­sia.”

Tätä ajan­jak­soa kä­sit­te­lee kah­den tut­ki­jan Sei­ja-Lee­na Ne­va­lan ja Mar­ko Ti­kan tie­to­kir­ja Kiel­le­tyt lei­kit, joka voit­ti vuo­den 2020 Tie­to-Fin­lan­dia-pal­kin­non.

Kiel­le­tyt lei­kit. Tans­sin kiel­tä­mi­sen his­to­ria Suo­mes­sa 1888–1948 (Ate­na) me­nee il­mi­ön juu­riin. Tans­sin kiel­tä­mi­nen on kuin ka­pea va­lo­kii­la, joka va­lai­see ai­ka­moi­sen sii­vun suo­ma­lais­ta kult­tuu­ri­his­to­ri­aa.

Us­kon­nol­li­set pii­rit ei­vät ol­leet suin­kaan ai­noi­ta tans­sin vas­tus­ta­jia. Tans­sis­ta väi­tel­tiin noin 50 vuo­den ajan, ja tans­sia eh­ti­vät vas­tus­taa esi­mer­kik­si rait­tius­lii­ke, nuo­ri­so­seu­rat, lu­kui­sat kun­nan­val­tuus­tot, kan­san­de­mok­raat­ti­nen lii­ke, Lot­ta Svärd, Oy Al­ko­ho­li­lii­ke Ab:n hal­lin­to­neu­vos­to ja mo­net kan­san­va­lis­ta­jat.

1800-lu­vul­la Suo­mes­sa oli tans­sit­tu pa­ri­tans­se­ja lä­hin­nä häis­sä. Kun uu­det kan­saa va­lis­ta­vat yh­dis­tyk­set al­koi­vat jär­jes­tää oh­jel­mal­li­sia il­ta­mia 1800-lu­vun lo­pul­la, tans­si­mah­dol­li­suu­det li­sään­tyi­vät. Vä­keä hou­ku­tel­tiin pai­kal­le lu­paa­mal­la va­lis­ta­van ja hu­vit­ta­van oh­jel­man päät­teek­si tun­ti tans­sia.

Sa­maan ai­kaan kak­si­ri­vi­set har­mo­ni­kat muut­ti­vat ra­di­kaa­lis­ti tans­sien sä­es­tä­mis­tä. Ai­na ei tar­vit­tu am­mat­ti­soit­ta­jaa, saa­ti yh­ty­et­tä, vaan omas­ta jou­kos­ta löy­tyi sä­es­tä­jä.

Maal­la nuo­ret jär­jes­ti­vät myös nurk­ka­tans­se­ja. Tans­sit­tiin tu­vis­sa isän­tä­vä­en lu­val­la, rii­his­sä, sil­loil­la, mis­sä vain ta­sai­sel­la. Oli ni­mi­päi­vä- ja syn­ty­mä­päi­vä­tans­se­ja, tal­koo­tans­se­ja ja ta­pa­nin­tans­se­ja.

Nuo­ri­so­seu­ra­lii­ke vas­tus­ti nurk­ka­tans­se­ja huo­no­na hu­vi­na. Nuo­ri­so­seu­rat ja muut si­vis­tys­seu­rat ha­lu­si­vat vil­jel­lä kas­vat­ta­via hu­ve­ja. Kuo­ro­lau­lu, tor­vi­soit­to ja pu­heet so­pi­vat il­ta­ma­oh­jel­maan. Tun­ti tai puo­li­tois­ta tans­sia il­lan päät­teek­si toi il­ta­miin ylei­söä ja tu­lo­ja.

Työ­vä­en­liik­keen il­ta­mis­sa tans­si oli alus­ta al­ka­en yk­si oh­jel­ma­nu­me­ro mui­den jou­kos­sa. Työ­mies-leh­des­sä asi­aa poh­ti­nut pää­kir­joit­ta­ja to­te­si, et­tä ”lan­kee­han näi­hin tans­si­ha­lui­siin­kin ai­na joku sie­men kes­kus­te­luis­ta ja esi­tel­mis­tä”.

Tans­si val­vot­tu­na hu­vi­na oli siis hy­väk­syt­tä­vää mo­nil­le, mut­ta vil­lien nurk­ka­tans­sien näh­tiin ai­heut­ta­van le­vot­to­muut­ta ja si­veet­tö­myyt­tä.

Kir­kol­le (pari)tans­si oli yk­si­se­lit­tei­ses­ti syn­tiä kai­kis­sa muo­dois­saan. Kol­mes­ti vii­kos­sa il­mes­ty­nyt nuo­ri Ko­ti­maa-leh­ti hyök­kä­si joka suun­taan tans­sia vas­tus­ta­es­saan: nuo­ri­so­seu­rat, rait­tius­seu­rat ja Mart­ta­yh­dis­tys sai­vat huu­tia tans­sien jär­jes­tä­mi­ses­tä. Ko­ti­maa veti mel­ko suo­ran lin­jan tans­sis­ta us­kot­to­muu­teen ja avi­oe­roi­hin.

1920-lu­vul­la tans­si­ti­lai­suuk­sien mää­rä kas­voi rä­jäh­dys­mäi­ses­ti. Se oli kai­ken­lais­ten yh­dis­tys­ten tär­kein an­sait­se­mis­kei­no. Pa­ri­tans­si oli val­ta­van suo­sit­tua Eu­roo­pas­sa ja Yh­dys­val­lois­sa. Ra­dio, gra­mo­fo­nit ja ää­nie­lo­ku­vat sii­vit­ti­vät sitä. Suo­men kau­pun­kei­hin syn­tyi lu­kui­sia tans­si­kou­lu­ja, yk­sin Hel­sin­kiin kuu­si­tois­ta.

Vuon­na 1933, kiel­to­lain päät­ty­mi­sen ja tans­si­kiel­lon sää­tä­mi­sen vä­li­vuo­si­na, kir­kol­lis­ko­kous kä­sit­te­li yleis­tä si­veel­lis­tä tur­me­lus­ta ja ri­kol­li­suu­den kas­vua. Oli tot­ta, et­tä jopa yli nel­jän­nes Suo­men hen­ki­ri­kok­sis­ta ta­pah­tui hu­vi­ti­lai­suuk­sis­sa, tans­seis­sa ja il­ta­ma­pai­koil­la, ja al­ko­ho­lil­la oli osuut­ta asi­aan. Lääk­keek­si huo­les­tu­neet kir­kol­lis­ko­kou­se­dus­ta­jat esit­ti­vät muun mu­as­sa nuo­ri­soa vie­koit­te­le­vien tans­si­ka­pa­koi­den sul­ke­mis­ta sekä elo­ku­vien tiu­kem­paa val­von­taa.

Sa­man­lais­ta kes­kus­te­lua käy­tiin Ruot­sis­sa. Puo­lu­eet, kirk­ko ja kan­san­si­vis­tys­jär­jes­töt oli­vat yh­tä miel­tä sii­tä, et­tä kont­rol­lia tar­vit­tiin.

Suo­ma­lai­nen kult­tuu­ri oli 1900-lu­vun al­ku­puo­lis­kol­la kos­ke­tus­köy­hää. Lap­sia ha­lat­tiin ja pai­jat­tiin har­voin, kun taas ruu­miil­li­nen ku­ri­tus oli yleis­tä. Ha­lauk­set ei­vät kuu­lu­neet ai­kuis­ten ter­veh­ti­mis­ta­poi­hin. Pa­ri­tans­si puo­les­taan toi mah­dol­li­suu­den kos­ket­taa, vie­lä­pä vie­ras­ta ih­mis­tä ja vas­tak­kais­ta su­ku­puol­ta.

Poh­jim­mai­se­na on­gel­ma­na tans­sis­sa oli kai­kil­le vas­tus­ta­jil­le tans­si­joi­den kah­den­vä­li­nen, ole­tet­tu eroot­ti­suus. Sen pääl­le tu­li­vat mo­nen­lai­set lie­veil­mi­öt.

Mik­si tans­si­mi­nen sit­ten kiel­let­tiin ase­tuk­sel­la tal­vi­so­dan sy­tyt­tyä 1939? Tär­kein syy oli sota it­se. ”Poi­kam­me sei­so­vat siel­lä jos­sain var­ti­os­sa kat­so­en kuo­le­maa sil­mäs­tä sil­mään, jo­ten mei­dän ei tääl­lä sil­loin sovi iloi­ta”. Ke­vyt­mie­li­nen hu­vit­te­lu hä­päi­si san­ka­ri­vai­na­jat ja haa­voit­tu­neet, ja se oli jou­ta­vaa ajan­huk­kaa. Sa­mal­la kyse oli nuor­ten nais­ten mo­raa­lin var­ti­oin­nis­ta.

Tans­si­mi­ses­ta sa­ko­tet­tiin Sei­ja-Lee­na Ne­va­lan ja Mar­ko Ti­kan las­kel­mien mu­kaan jopa viit­tä­tois­ta tu­hat­ta ih­mis­tä vuo­si­na 1942–44. Kak­si nais­ta sai van­ki­la­tuo­mi­on jat­ke­tus­ta tans­si­mi­ses­ta ja tans­sien jär­jes­tä­mi­ses­tä. Muu­an hää­pa­ri sai vuon­na 1944 sa­kot tans­sien jär­jes­tä­mi­ses­tä omis­sa häis­sään Ylö­jär­ven työ­vä­en­ta­lol­la.

Vuon­na 1943 tans­si­kiel­lon jär­ke­vyyt­tä ja vai­ku­tuk­sia jou­tui­vat poh­ti­maan niin ni­mis­mie­het kuin maa­her­rat­kin. Po­lii­si­pääl­lys­tön täy­tyi mui­den töi­den­sä ohes­sa ot­taa kan­taa sii­hen­kin, oli­ko pii­ri­leik­ki kat­sot­ta­va tans­sik­si vai ei.

Lo­pul­ta si­sä­a­si­ain­mi­nis­te­riö va­paut­ti ylei­set tans­sit vuo­den­vaih­tees­sa 1944–45. Suo­mes­sa al­koi hur­ja tans­si­buu­mi. Vii­den vuo­den ku­lut­tua maas­sa oli jo yli tu­hat tans­si­la­vaa. Nii­tä ra­ken­si­vat kai­ken­lai­set yh­dis­tyk­set va­paa­pa­lo­kun­nis­ta am­mat­ti­o­sas­toi­hin ja maa­mies­seu­rois­ta son­ni­o­suus­kun­tiin. Ra­vin­to­la­tans­sit sal­lit­tiin syk­syl­lä 1948.

Ar­tik­ke­li on jul­kais­tu ai­em­min Kirk­ko ja kau­pun­gis­sa.