Kun pu­hum­me kirk­ko­vuo­des­ta, em­me puhu sil­loin ka­len­te­ri­vuo­des­ta, em­me­kä suo­ra­nai­ses­ti luon­non vuo­si­kier­ros­ta­kaan. Mis­tä sit­ten on oi­kein kyse? On­ko kirk­ko­vuo­si muo­dos­tu­nut ihan sat­tu­man­va­rai­ses­ti pal­ve­le­maan in­hi­mil­li­siä tar­koi­tus­pe­riä? Äk­ki­sel­tään voi­si aja­tel­la juu­ri näin.

Tar­kem­min ky­sy­mys­tä lä­hes­tyt­tä­es­sä asia on­kin juu­ri päin­vas­toin. Kirk­ko­vuo­den juu­ret ovat­kin löy­det­tä­vis­sä Raa­ma­tus­ta ja sen mer­ki­tys on hen­gel­li­nen.

Raa­ma­tul­li­set pe­rus­teet ovat löy­det­tä­vis­sä jo Van­has­ta tes­ta­men­tis­ta, jos­sa Her­ra an­toi Is­ra­e­li­lai­sil­le Moo­sek­sen kaut­ta vuo­tui­set juh­la-ajat, jot­ka ni­vou­tui­vat luon­non sa­to­kau­siin ja sil­loi­sen ka­len­te­ri­vuo­den si­säl­le (3. Ms. 23). Näi­tä juh­la-ai­ko­ja oli­vat sa­pat­ti, pää­si­äi­nen, oh­ran­täh­kä­juh­la, vil­jan­kor­juu­juh­la, uu­den­vuo­den­juh­la, suu­ri so­vi­tus­päi­vä ja leh­ti­ma­jan­juh­la.

Ka­len­te­ri­vuot­ta ja luon­non kier­to­kul­kua myö­täi­le­vät, Her­ral­le omis­te­tut, vuo­tuis­juh­lat ovat siis läh­töi­sin Ju­ma­lan tah­dos­ta ja käs­kys­tä. Vaik­ka Uu­den tes­ta­men­tin puo­lel­la ei ole lu­et­ta­vis­sa sa­man­kal­tais­ta juh­la­ka­len­te­ria, kirk­ko on ha­lun­nut kui­ten­kin jä­sen­tää kirk­ko­vuo­den kier­to­ku­lun seu­rail­len väl­jäs­ti Van­han tes­ta­men­tin juh­la­ka­len­te­ria. Tun­ne­tuim­mat ovat le­po­päi­vän viet­to eli sa­pat­ti ja pää­si­äi­nen. Myös sa­don­kor­juu­seen liit­ty­vien juh­la-ai­ko­jen muis­ta­mi­nen on edel­leen mu­ka­na kirk­ko­vuo­den ka­len­te­rin kirk­ko­py­his­sä.

Kuva: Radek Karkulowski

Radek Karkulowski

Uu­des­sa tes­ta­men­tis­sa puo­les­taan muis­tu­te­taan, et­tä Kris­tus an­toi seu­ra­kun­nal­le apos­to­le­ja, pro­feet­to­ja, evan­ke­liu­min ju­lis­ta­jia, pai­me­nia ja opet­ta­jia va­rus­taak­seen seu­ra­kun­nan jä­se­net pal­ve­lus­työ­hön, Kris­tuk­sen ruu­miin ra­ken­ta­mi­seen (Ef. 4:11-12).

Yh­teis­ten juh­lien ja ko­koon­tu­mi­sien si­säl­löl­li­nen pyr­ki­mys oli siis hen­gel­li­nen: us­kon syn­ty­mi­nen ja vah­vis­tu­mi­nen sekä kas­va­mi­nen sii­nä si­ten, et­tä seu­ra­kun­ta­lais­ten mää­rä li­sään­tyi­si. Tar­koi­tus on, et­tä täs­sä­kin koh­den Her­ran kun­nia ja kii­tos tu­li­si­vat nä­ky­väk­si ih­mis­ten hen­ki­lö­koh­tai­ses­sa elä­mäs­sä (Rm. 14:5-6).

Kirk­ko­vuo­si ei ole siis synk­ro­nis­sa ka­len­te­ri­vuo­den kans­sa, ja se poik­ke­aa sel­väs­ti Van­han tes­ta­men­tin juh­la­ka­len­te­ris­ta. Tämä joh­tuu sii­tä, et­tä kirk­ko­vuo­si ra­ken­tuu ko­ko­naan kris­til­li­sen pää­si­äi­sen ym­pä­ril­le.

Kirk­ko­vuo­si al­kaa ad­ven­til­la mar­ras–jou­lu­kuun vaih­tees­sa ja päät­tyy tuo­mi­o­sun­nun­tai­hin, jota vie­te­tään viik­koa en­nen ad­vent­tia. Näi­den kah­den juh­lan vä­liin jää jouk­ko juh­la­py­hiä, jot­ka jä­sen­tä­vät voi­mak­kaas­ti kir­kon ju­ma­lan­pal­ve­lu­se­lä­mää.

Pää­si­äi­nen on kai­kes­ta huo­li­mat­ta sel­ke­äs­ti koko kirk­ko­vuo­den kes­kus, jon­ka kaut­ta kaik­ki kirk­ko­vuo­den ta­pah­tu­mat ta­val­la tai toi­sel­la suo­dat­tu­vat.

Kirk­ko­vuo­si ja­kaan­tuu kah­teen pää­jak­soon: ad­ven­tis­ta hel­lun­tai­hin ja sii­tä tuo­mi­o­sun­nun­tai­hin.

En­sim­mäi­nen puo­lis­ko pi­tää si­säl­lään oi­ke­as­taan suu­rim­man osan kirk­ko­vuo­den juh­lis­ta, ja niis­sä kes­ki­ty­tään Raa­ma­tun pe­las­tus­ta­pah­tu­miin. Tämä juh­la­puo­lis­ko tuo Kris­tuk­sen pe­las­tus­te­ot ny­ky­het­keen ja vah­vis­taa us­ko­am­me Ju­ma­lan huo­len­pi­toon ja rak­kau­teen.

Voi­si tii­vis­tä­en sa­noa, et­tä kirk­ko­vuo­den al­ku­puo­lis­kon py­hät ja sun­nun­tait va­kuut­ta­vat meil­le mo­nien eri raa­ma­tun­teks­tien kaut­ta, mitä Kris­tus on teh­nyt mei­dän puo­les­tam­me (Chris­tus pro no­bis).

Kris­tuk­sen pe­las­tus­te­ot al­ka­vat Her­ran tu­le­mi­sen odot­ta­mi­sel­la, ad­ven­tis­ta (ad­ven­tus Do­mi­ni). Ju­ma­lan pe­las­tus­his­to­ri­as­sa Kris­tuk­sen syn­ty­mää edel­si odot­ta­mi­sen ai­ka, jol­loin pro­fee­tat vä­lit­ti­vät Ju­ma­lan lu­pauk­set tu­le­vas­ta Va­pah­ta­jas­ta. Jou­lua edel­tää sa­mal­la ta­voin odo­tuk­sen ai­ka, jol­loin seu­ra­kun­ta omis­taa uu­del­leen sa­mat lu­pauk­set ja val­mis­tau­tuu ot­ta­maan vas­taan sa­naa nii­den to­teu­tu­mi­ses­ta.

Jou­lun ja pää­si­äi­sen suh­det­ta on mie­tit­ty vuo­si­sa­to­jen ku­lu­es­sa pal­jon. Kum­pi­kin ovat mei­dän kan­nal­tam­me tär­kei­tä Ju­ma­lan pe­las­tus­te­ko­ja. Pää­si­äi­nen on saa­nut kes­kei­sen si­jan kirk­ko­vuo­des­sa, kos­ka Kris­tuk­sen ylös­nou­se­mus on koko kris­til­li­sen us­kon ydin. Il­man sitä Jee­suk­sen syn­ty­mäl­lä­kään ei oli­si sa­maa mer­ki­tys­tä kuin mitä sil­lä nyt on.

Kirk­ko­vuo­den jäl­ki­puo­lis­kol­la ta­val­li­sis­ta py­hä­päi­vis­tä erot­tu­via juh­lia on vä­hän, ja sen vuok­si sitä on kut­sut­tu juh­lat­to­mak­si puo­lis­kok­si.

Kirk­ko­vuo­den lop­pu­puo­lel­la ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa pai­no­pis­teek­si muo­dos­tuu us­kon vai­ku­tus ar­kie­lä­mäs­sä. Mo­net raa­ma­tun­pai­kat tuo­vat esiin roh­kai­se­via esi­merk­ke­jä ja nä­kö­kul­mia seu­ra­kun­nan ja sen jä­sen­ten elä­mään sii­tä, mitä Kris­tuk­sen seu­raa­mi­nen tu­li­si ol­la käy­tän­nös­sä. Vaik­ka me usein epä­on­nis­tum­me ja olem­me epä­täy­del­li­siä Kris­tuk­sen seu­raa­ji­na, Pyhä Hen­ki on mei­dän kans­sam­me vah­vis­ta­mas­sa ja aut­ta­mas­sa niin, et­tem­me me­net­täi­si us­ko­am­me. Tai sil­loin, kun koh­taam­me vas­toin­käy­mi­siä, voim­me luot­taa Raa­ma­tun hoi­ta­vaan sa­naan.

Hy­vä­nä esi­merk­ki­nä voi­si mai­ni­ta vaik­ka­pa 26. sun­nun­tain hel­lun­tais­ta, jon­ka ai­hee­na on ”us­kon kes­tä­vyys ah­din­gos­sa”. Tämä kirk­ko­py­hä ko­ros­taa et­tä, vai­nois­ta ja ko­et­te­le­muk­sis­ta huo­li­mat­ta Raa­ma­tun lu­pauk­siin voi edel­leen luot­taa.

Kos­ka Kris­tus kul­kee kans­sam­me kai­kis­sa elä­mäm­me vai­heis­sa, kirk­ko­vuo­den lop­puo­saa on ku­vat­tu sa­noin Kris­tus meis­sä (Chris­tus in no­bis).

Kuva: Radek Karkulowski

Radek Karkulowski

Kirk­ko­vuo­den kier­to­ku­lun on moi­tit­tu tois­ta­van lii­kaa it­se­ään. Täl­tä saat­taa­kin vai­kut­taa, mi­kä­li sat­tuu käy­mään kir­kos­sa esi­mer­kik­si ker­ran vuo­des­sa ja vie­lä­pä sa­maan ai­kaan kirk­ko­vuot­ta.

Kirk­ko­vuo­si tar­jo­aa kui­ten­kin mo­ni­puo­li­sen raa­mat­tuo­pe­tuk­sen, jos ju­ma­lan­pal­ve­lu­se­lä­mään osal­lis­tuu sään­nöl­li­ses­ti. Ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa ja muis­sa har­taus­ti­lai­suuk­sis­sa on käy­tös­sä kirk­ko­vuo­den ai­hei­siin liit­ty­vät teks­tit, jot­ka muo­dos­tu­vat kol­mes­ta eril­li­ses­tä vuo­si­ker­ras­ta.

Li­säk­si saar­naa­jat tuo­vat teks­teis­tä esiin mo­nia roh­kai­se­via ja us­ko­am­me vah­vis­ta­via nä­kö­kul­mia kol­miyh­tei­seen ja ar­mah­ta­vaan Ju­ma­laan, joka voi­mal­li­ses­ti toi­mii luo­mas­saan maa­il­mas­sa.

Il­man kirk­ko­vuot­ta seu­ra­kun­tien ja yk­sit­täis­ten kris­tit­ty­jen huo­mi­on pai­no­pis­te saat­tai­si kiin­nit­tyä Ju­ma­lan kaik­kia ih­mi­siä kos­ke­vis­ta pe­las­tus­te­ois­ta ja huo­len­pi­dos­ta omiin tar­pei­siin. Lä­him­mäi­ses­täm­me saat­tai­si tul­la sil­loin niin kau­kai­nen, et­tä hän­tä ei oli­si enää mah­dol­lis­ta näh­dä oman kir­kon ik­ku­nas­ta. Ad­ven­tin ol­les­sa jäl­leen lä­hel­lä meil­le on tar­jol­la so­pi­va ti­lai­suus liit­tyä mu­kaan uu­den kirk­ko­vuo­den jumalan­pal­ve­lu­se­lä­mään.