Tämä on niin kut­sut­tu story tell -ar­tik­ke­li. Par­haan lu­ku­ko­ke­muk­sen saat käyt­tä­mäl­lä kan­net­ta­vaa tai pöy­tä­tie­to­ko­net­ta.

Suo­mi on tu­han­sien kau­nii­den kirk­ko­jen ja kap­pe­lei­den maa. Eu­roop­paan mat­ka­tes­sam­me useim­mat meis­tä ha­lu­a­vat tu­tus­tua pai­kal­li­siin kirk­koi­hin, ja ne kuu­lu­vat luon­te­vak­si osak­si tu­ris­ti­kier­ros­ta. Mi­ten­käs sit­ten koto-Suo­mes­sa – py­säh­dym­me­kö ko­ti­maan mat­kal­la mie­luum­min ke­sä­kah­vi­laan tai mu­se­oon kirk­ko­jen si­jaan? Ym­mär­räm­me­kö me, mi­ten mo­ni­puo­lis­ta tai­det­ta eri ai­ka­kau­sil­ta kir­kot suo­ras­taan pur­su­a­vat?

Hol­lo­lan seu­ra­kun­nan Kuh­mois­ten kap­pe­li­seu­ra­kun­nan las­te­noh­jaa­ja-sun­tio Kat­ri Mik­ko­la sa­noo, et­tä var­sin­kin ko­ro­nan jäl­keen suo­ma­lai­set ovat löy­tä­neet lo­ma­reis­suil­laan koh­teik­si myös ko­ti­maan kau­niit kirk­ko­ra­ken­nuk­set.

– Kyl­lä tääl­lä kir­kon pi­has­sa pyö­rii vii­koit­tain tu­ris­te­ja ny­ky­ään­kin ot­ta­mas­sa ku­via ja ky­se­le­mäs­sä kirk­ko­ra­ken­nuk­sen yk­si­tyis­koh­dis­ta. Meil­lä kirk­ko ei ole au­ki ar­ki­sin, mut­ta jos vain pai­kan pääl­lä olem­me, mie­lel­läm­me an­nam­me ih­mis­ten tut­kia kirk­koa tar­kem­min myös si­säl­tä, hän sa­noo.

Mik­ko­la on ys­tä­väl­li­ses­ti lu­pau­tu­nut op­paak­si täl­le Kuh­mois­ten kir­kon kult­tuu­ri­mat­kal­le, jos­sa tu­tus­tum­me ky­sei­sen kir­kon tai­de­aar­tei­siin. Täs­sä koh­taa Mik­ko­la rien­tää to­te­a­maan, et­tä ky­läl­lä asuu mo­nia, jot­ka osai­si­vat ker­toa kir­kon tai­tees­ta ja var­sin­kin kir­kon eri vai­heis­ta hän­tä pa­rem­min. Mik­ko­la on kui­ten­kin asu­nut Kuh­moi­sis­sa jo vuo­sia, ja ol­lut töis­sä seu­ra­kun­nas­sa­kin jo vuo­des­ta 2001, jo­ten var­sin pä­te­vän op­paan mat­kas­sa kir­kon tai­de­kier­ros nyt teh­dään.

Sun­ti­on työn li­säk­si Mik­ko­la toi­mii seu­ra­kun­nas­sa myös las­te­noh­jaa­ja­na.

– Las­ten kans­sa on tul­lut tut­kit­tua te­ok­sia use­as­ti­kin. Sii­nä mis­sä me ai­kui­set is­tum­me kir­kon pen­kis­sä, em­me­kä vält­tä­mät­tä edes näe tai­de­te­ok­sia ym­pä­ril­läm­me, lap­set osaa­vat tut­kia ym­pä­ris­tö­ään omal­la ta­val­laan ja ky­sel­lä tark­ko­ja ky­sy­myk­siä. Eh­kä sik­si olen it­se­kin kat­sel­lut näi­tä te­ok­sia enem­män kuin moni muu, Mik­ko­la miet­tii.

Kuh­mois­ten kirk­ko val­mis­tui vuo­den 1785 ai­ka­na. Vuon­na 1786 Mi­kon päi­vä­nä käyt­töön vi­hi­tyn kir­kon ark­ki­teh­ti­nä ja ra­ken­nus­mes­ta­ri­na toi­mi Mat­ti Åkerb­lom. Ky­sei­sen mie­hen suun­nit­te­le­mia kirk­ko­ja – myös Kuh­mois­ten kir­kon kal­tai­sia pui­sia ris­ti­kirk­ko­ja – on lu­kui­sia ym­pä­ri Suo­men, muun mu­as­sa Nur­mi­jär­vel­lä ja Ruo­ve­del­lä.

Mik­ko­la ker­too, et­tä tuo­hon ai­kaan kir­kon ra­ken­ta­mi­seen tar­vit­tiin ku­nin­kaan lupa.

– Pii­rus­tuk­set piti tar­kis­tut­taa Tuk­hol­mas­sa. Yli-in­ten­dent­ti­vi­ras­tos­sa teh­ty­jen kor­jaus­ten jäl­keen ku­nin­gas Kus­taa III hy­väk­syi suun­ni­tel­mat vuon­na 1783. Kir­kon ra­ken­nus­työt käyn­nis­tyi­vät seu­raa­va­na syk­sy­nä.

Täs­tä juh­lal­li­ses­ta ku­nin­kaan ra­ken­nus­lu­vas­ta, jon­ka ku­nin­gas oli an­ta­nut ol­les­saan mat­kal­la Ita­li­as­sa, on ai­to to­dis­tus etei­sen sei­näl­lä, kirk­ko­sa­liin avau­tu­vien ovien vie­res­sä. Ke­hys­te­tys­sä tau­lus­sa lu­kee:

”Ku­nin­gan Gus­taf hal­li­tuk­sen ja val­lan ai­ka­na on tämä kirk­ko

pe­rus­tet­tu ja ase­tet­tu vuon­na 1784

ra­ken­net­tu ja val­mis­tet­tu vuon­na 1785

Ju­ma­lal­le py­hi­tet­ty ja vi­hit­ty vuon­na 1786.”

En­ti­sai­kaan Kuh­moi­sis­sa, ku­ten muu­al­la­kin, oli ah­ke­ras­ti ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa käy­vää kirk­ko­kan­saa. Aseet jä­tet­tiin ny­kyi­sin etei­se­nä toi­mi­vaan ti­laan, jota en­nen kut­sut­tiin ase­huo­neek­si, ja ah­tau­dut­tiin vie­ri vie­reen kir­kon­penk­kiin seu­raa­maan ju­ma­lan­pal­ve­lus­ta. Sii­nä mis­sä en­nen 800 hen­gen kirk­ko täyt­tyi ää­ri­ään myö­ten, on iso kirk­ko ny­kyi­sin har­voin täyn­nä.

Leh­te­rit ra­ken­net­tiin tuo­maan li­sä­ti­laa kir­kon sa­ta­vuo­tis­juh­lien al­la 1884–l885.

Urut tu­li­vat sen jäl­keen vuon­na 1886.

Kirk­ko­sa­liin tul­ta­es­sa näh­tä­vää on joka puo­lel­la. Mik­ko­la pyy­tää huo­mi­oi­maan kaik­ki pie­net yk­si­tyis­koh­dat, ku­ten esi­mer­kik­si vir­si­nu­me­ro­tau­lun ja kir­kon­penk­kien ko­ris­teet, alt­ta­ri­vaat­teet, ik­ku­na­maa­lauk­set, kynt­ti­län­ja­lat ja kris­tal­lik­ruu­nut.

Sidehirsien tekstit ovat taiteilija Urho Lehtisen käsialaa. Samainen taiteilija on tehnyt myös saarnatuolin maalaukset ja lehterin seinillä olevat maalaukset, joista tässä kuvassa näkyy maalaus kyyhkysestä. Reliefit Matteuksesta, Markuksesta, Luukaksesta ja Johanneksesta ovat kirkon sivulehtereillä. Ne on taiteillut kuvanveistäjä Emil Filén.

Jaana Kosunen

Jaana Kosunen

Jaana Kosunen

Saar­na­tuo­lia ym­pä­röi­vä tai­de­ko­ko­nai­suus, joka ker­too Jee­suk­sen elä­mäs­tä lap­suu­des­ta kuo­le­maan, on tai­de­maa­la­ri Ur­ho Leh­ti­sen kä­den jäl­keä vuo­del­ta 1933.

– Sii­nä on ol­lut te­ke­mis­tä, kun on mon­ta eril­lis­tä ja yk­sit­täis­tä te­os­ta kier­tä­mäs­sä saar­na­tuo­lia, Mik­ko­la miet­tii.

Tai­de­maa­la­ri Berndt Ab­ra­ham Go­denh­jel­min maa­laa­man alt­ta­ri­tau­lun, Ma­ria ja Mag­da­le­na ris­tin juu­rel­la, mo­lem­mil­la puo­lil­la leh­te­rei­den sei­nis­sä ole­vat pui­set ja ko­ho­ku­vi­oi­set re­lie­fit ja ta­ka­leh­te­rin sei­näs­sä ole­vat en­ke­lit ovat ku­van­veis­tä­jä Emil Filé­nin tuo­tan­toa.

Saar­na­tuo­lia tut­kies­sa sil­mä osuu yl­hääl­lä tuo­lin kai­teel­la ole­vaan tii­ma­la­siin. Mik­ko­la ker­too sen ol­leen en­nen van­haan ak­tii­vi­ses­ti käy­tös­sä ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa.

– Sii­nä se on saar­naa­van pa­pin vie­res­sä muis­tut­ta­nut, et­tei saar­na saa ve­nyä lii­an pit­käk­si, Mik­ko­la nau­raa.

Kun pu­hu­taan kirk­ko­tai­tees­ta, kuu­luu ko­ko­nai­suu­teen pal­jon muu­ta­kin kuin tau­lut ja sei­nä­maa­lauk­set. Kuh­moi­sis­sa käy­tös­sä ole­vat kirk­ko- ja alt­ta­ri­vaat­teet ovat pai­kal­lis­ten tai­ta­jien Vuok­ko Ka­ra­kor­ven ja Tert­tu Has­sin kä­sin ku­to­mia ja val­mis­ta­mia. Ar­vo­kas yk­si­tyis­koh­ta on myös vih­ki­ryi­jy, joka ase­te­taan vi­hit­tä­vän pa­ris­kun­nan jal­ko­jen al­le alt­ta­rin eteen.

Katri Mikkola esittelee hääryijyä, jota säilytetään sakastissa valolta suojassa.

1950 Pih­la­ja­lah­den maa­ta­lous­nais­ten sol­mi­maan vih­ki­ryi­jyyn on Mik­ko­lal­la hy­vin hen­ki­lö­koh­tai­sia muis­to­ja.

– Mi­nut vi­hit­tiin mie­he­ni kans­sa täs­sä kir­kos­sa vuon­na 1987, jal­ko­jem­me al­la oli tämä sama vih­ki­ryi­jy, hän ker­too.

Van­ho­jen tai­de­aar­tei­den säi­lyt­tä­mi­nen ei ole ihan yk­sin­ker­tais­ta ja sii­nä tar­vi­taan mo­nen­lais­ta tie­tä­mys­tä ja tai­toa. Mik­ko­la sa­noo, et­tä seu­ra­kun­nas­sa teh­dään kyl­lä ihan kaik­ki mah­dol­li­nen, et­tä tai­de­aar­teet säi­lyi­si­vät vuo­des­ta toi­seen ja täs­tä eteen­päin­kin mah­dol­li­sim­man hy­vi­nä.

 Alttaritaulun nimi on Maria ja Magdalena ristin juurella. ”Nykytaidetta”, tai ainakin luontevaa ajankuvaa, ovat myös kuvassa näkyvät käsidesipullot käytävän molemmilla puolilla.

"Alttaritaulu vaatii tasaisen huoneenlämpötilan, mutta silti iän tuomia lieviä vaurioita taulussa toki jo on", Mikkola harmittelee esitellessään vuonna 1860 valmistunutta teosta.

Jaana Kosunen

Kult­tuu­ri­kier­ros Kuh­mois­ten kir­kos­sa al­kaa ol­la pää­tök­ses­sään. Mik­ko­la lu­kit­see työ­paik­kan­sa oven ja as­tuu vii­le­äs­tä kirk­ko­sa­lis­ta au­rin­koi­seen ja edel­leen paah­tei­seen ke­säil­taan.

– Vä­lil­lä sitä ihan ih­met­te­lee, mi­ten hie­no työ­ym­pä­ris­tö it­sel­lä on­kaan. Et­tä ihan oi­ke­as­ti saa teh­dä töi­tä näin kau­niis­sa kirk­ko­sa­lis­sa ja huo­leh­tia näis­tä ti­lois­ta, täl­lais­ten tai­de­te­os­ten ym­pä­röi­mä­nä. Se on mel­koi­nen kun­ni­a­teh­tä­vä, Mik­ko­la sum­maa.

Läh­tei­nä käy­tet­ty haas­tat­te­lun li­säk­si te­ok­sia Suo­men kir­kot ja kirk­ko­tai­de 1 ja 2.

Teks­ti ja ku­vat: Jaa­na Ko­su­nen