”En enää kuu­le sun as­kel­tes ilois­ta kai­kua tiel­tä nyt, en. En enää kuu­le sun kai­hoi­saa lau­lu­as, lau­lua rak­kau­den.”

Hei­di Pa­ka­ri­nen oli 13-vuo­ti­as, kun aset­ti kir­jas­tos­ta lai­na­tun van­han ko­ti­mai­sen is­kel­mä­vi­nyy­lin le­vy­soit­ti­meen­sa huo­nees­saan Sii­lin­jär­ven Ha­mu­las­sa.

– Met­ro-tyt­tö­jen Hil­jai­nen ky­lä­tie ko­lah­ti tosi ko­vaa. Jo en­sim­mäi­sen sä­keis­tön en­sim­mäi­set ri­vit te­ki­vät val­ta­van vai­ku­tuk­sen. Sel­lais­ta kai­puu­ta en ol­lut kuul­lut kos­kaan. Kir­ja­sin teks­tin ja kä­vin lau­la­maan sitä heti, Pa­ka­ri­nen muis­te­lee.

Myö­hem­min sa­ma­na vuon­na 1989 Ar­ja Ko­ri­se­va kruu­nat­tiin tan­go­ku­nin­gat­ta­rek­si.

– Iha­nan iloi­nen, her­sy­vä, het­kes­sä elä­vä ih­mi­nen. Hän kuu­los­ti val­ta­van hy­väl­tä ison or­kes­te­rin kans­sa. Sil­loin muis­tan aja­tel­lee­ni, et­tä ha­lu­ai­sin ol­la vie­lä jos­kus tuol­la sa­mal­la la­val­la, ol­la tan­go­ku­nin­ga­tar.

Nel­jän­nes­vuo­si­sa­ta unel­man to­teu­tu­mi­seen meni. Vä­lis­sä Pa­ka­ri­nen eh­ti voit­taa La­va­täh­ti-kil­pai­lun, mut­ta am­mat­ti­lai­nen hä­nes­tä tuli vas­ta tan­gok­ruu­nun myö­tä.

Lau­lu­keik­ko­ja Pa­ka­ri­nen teki ke­vää­seen 2020. Sit­ten kävi, ku­ten Hil­jai­ses­sa ky­lä­ties­sä: ”koh­ta­lo vie­nyt on men­nes­sään sen, min­kä an­ta­neet on haa­ve­het.”

Hei­di Pa­ka­ri­sen keik­kai­lu lop­pui kuin sei­nään ko­ro­na­e­pi­de­mi­an hil­lit­se­mi­sek­si ase­tet­tu­jen ko­koon­tu­mis­ra­joi­tus­ten ta­kia per­jan­tai­na 13. maa­lis­kuu­ta.

– Sil­loin oli tan­go­kon­sert­ti­kier­tu­een kol­mas kon­sert­ti Kuu­sa­mos­sa. Lau­an­tai­na piti esiin­tyä Tyr­nä­väl­lä, mut­ta se pe­rut­tiin. Koh­ta pe­rut­tiin lo­put­kin kei­kat, hän sa­noo.

Maa­il­maa myl­lää­vä kul­ku­tau­ti pa­nee asi­at uu­teen jär­jes­tyk­seen.

– Em­me voi näin suu­ril­le asi­oil­le pal­jo­a­kaan. Pi­tää vain hy­väk­syä ja nöyr­tyä. Mi­nul­la on ta­pa­na aja­tel­la, et­tä kai­kel­la on tar­koi­tuk­se­na. Jou­dum­me py­säh­ty­mään tai ai­na­kin hi­das­ta­maan. Eh­kä opim­me täs­tä jo­tain. Ken­ties huo­maam­me, et­tä kaik­ki mis­tä olem­me jou­tu­nut luo­pu­maan, ei ole­kaan meil­le ai­van vält­tä­mä­tön­tä.

Tan­go­ku­nin­ga­tar ha­lu­aa aja­tel­la myön­tei­ses­ti nä­ky­mät­tö­män edes­sä.

– Us­kon, et­tä asi­at jär­jes­ty­vät en­nem­min tai myö­hem­min. Mu­reh­ti­mi­nen vie ener­gi­aa, ei­kä sii­tä ole täs­sä ti­lan­tees­sa mi­tään hyö­tyä. En ha­lua käyt­tää ener­gi­aa asi­oi­hin, mi­hin en voi vai­kut­taa.

Krii­sin kes­kel­lä pe­ru­sa­si­at nou­se­vat ar­voon­sa.

– Py­rin ole­maan tyy­ty­väi­nen sii­hen, mitä mi­nul­la on. Olen ter­ve, lap­set ovat ter­vei­tä ja meil­lä on koti. Tär­keim­mät asi­at on help­po unoh­taa, kun ar­ki rul­laa nor­maa­lis­ti.

Lau­la­ja on tot­tu­nut te­ke­mään 10–15 keik­kaa kuu­kau­des­sa. Ko­koon­tu­mis­ra­joi­tus­ten ai­kaan hän on esiin­ty­nyt kol­mes­ti: Miik­ka Kal­li­on sä­es­tyk­sel­lä Lah­den Ris­tin­kir­kos­sa, Tuu­ba­ki­ma­lai­sen verk­ko­kon­ser­tin ää­ni­tyk­ses­sä ja vap­pu­na Sin­fo­nia Lah­den so­lis­ti­na tyh­jäs­sä Ka­le­vi Aho -sa­lis­sa.

– Esiin­ty­mi­nen il­man ylei­söä on ou­toa. Toi­von, et­tä pys­tyn pa­laa­maan no­pe­as­ti tans­sit­ta­jak­si, am­mat­ti­lai­sek­si ylei­sön eteen. On tämä ai­van epä­to­del­lis­ta, kun ka­len­te­ris­sa ei ole kei­kan keik­kaa.

Keik­ko­jen myö­tä me­ni­vät ti­li­päi­vät.

– Il­moit­tau­duin työt­tö­mäk­si työn­ha­ki­jak­si. Kun oli töi­tä ja tu­lo­ja, en kiin­nit­tä­nyt pal­jon­kaan huo­mi­o­ta ku­lu­tuk­seen. Nyt olen jou­tu­nut las­ke­maan me­no­ja tar­kem­min. Sääs­tö­jä ei hir­ve­äs­ti ole, mut­ta jo­ten­kin täs­tä sel­vi­tään.

Kun ka­ra­vaa­ni ei kul­je, on tau­ol­la myös Pa­ka­ri­sen Ka­ra­vaa­ni-yh­tye.

– Mie­ti­tyt­tää, kuin­ka or­kes­te­rin poi­kien ta­lous kes­tää. Asi­an va­loi­sa puo­li on, et­tä heil­lä on pie­niä lap­sia, joil­le heil­lä on nyt enem­män ai­kaa.

Pa­ka­ri­nen sa­noo, et­tä mo­nel­le muu­si­kol­le pa­kol­li­nen tau­ko te­kee hy­vää, vaik­ka an­si­on­me­ne­tyk­siä ja epä­var­muut­ta tu­le­vas­ta ei sovi vä­hä­tel­lä.

– Alal­la on pal­jon ih­mi­siä, jot­ka ovat teh­neet vuo­si­kau­sia töi­tä le­pää­mät­tä ja miet­ti­mät­tä omaa jak­sa­mis­taan. Tämä on kui­ten­kin poik­keus­ti­lan­ne, ly­hyt jak­so ih­mi­sen elä­mäs­sä. Nyt ky­sy­tään sit­keyt­tä ja kär­si­väl­li­syyt­tä, us­koa hy­vään ja sel­viy­ty­mi­seen.

Ver­tais­tu­kea Pa­ka­ri­nen saa ja an­taa ar­tis­tien What­sApp-ryh­mäs­sä, jos­sa ja­e­taan muun mu­as­sa ta­lous- ja kun­toi­lu­vink­ke­jä, mut­ta siel­lä­kin pääl­lim­mäi­se­nä on kai­puu ja ikä­vä kei­koil­le.

Eni­ten roh­kai­sua lau­la­ja ker­too saa­neen­sa poik­keus­ti­lan­tees­sa äi­dil­tään Ul­pu Rau­ti­ai­sel­ta.

– Äi­ti on oi­kea en­ke­li. Hän kan­taa mui­den huo­lia eh­kä lii­ak­si­kin as­ti. Olen hä­nel­le sii­tä jos­kus sa­no­nut. Muis­tut­ta­nut, et­tä ih­mis­ten syn­nit on so­vi­tet­tu, et­tei ole hä­nen asi­an­sa nii­tä kan­taa, mut­ta sel­lai­nen tai­taa ol­la mo­nien äi­deil­lä ta­pa­na.

Pa­ka­ri­nen vart­tui Sii­lin­jär­ven kun­nan Jän­ne­vir­ran ky­läs­sä Poh­jois-Sa­vos­sa. Hän sa­noo elä­neen­sä on­nel­li­sen lap­suu­den. Au­rin­ko pais­toi, jos ei ai­na, niin ai­na­kin sun­nun­tai­sin.

– Sun­nun­tai oli ko­to­na oi­ke­as­ti py­hä­päi­vä. Äi­ti lait­toi hy­vää ruo­kaa, vaik­ka kyl­jyk­siä. Mie­lee­ni on piir­ty­nyt sa­vui­nen kuva, jos­sa ik­ku­nas­ta tu­le­va au­rin­gon­va­lo se­koit­tuu ras­van­kä­ryyn.

Äi­ti oli per­he­päi­vä­hoi­ta­ja, isä len­to­me­kaa­nik­ko Kar­ja­lan len­nos­tos­sa Kuo­pi­on Ris­sa­las­sa.

– Meil­lä oli pal­jon lap­sia ja elä­mää. Äi­ti hoi­ti mui­den lap­sia ja omat hoi­tui­vat sii­nä sa­mal­la. En ol­lut päi­vä­ko­dis­sa, mut­ta py­hä­kou­lus­sa kä­vin. Käyn­neis­tä sai lam­mas­tar­ro­ja.

Van­hem­mat ero­si­vat, kun Hei­di oli kuu­si­vuo­ti­as.

– Muu­tin äi­din ja iso­sis­kon kans­sa Sii­lin­jär­ven kes­kus­taan. Isä ja kak­si vel­jeä jäi­vät asu­maan Jän­ne­vir­ral­le. Mie­les­tä­ni sel­vi­sin eros­ta hy­vin. Joka toi­nen vii­kon­lop­pu ta­pa­sin isuk­kia. Ai­na oli tur­val­li­nen ai­kui­nen läs­nä.

Sii­lin­jär­vel­lä sis­kok­set ja­koi­vat aluk­si saa­man huo­neen.

– Sis­ko on mi­nua kuu­si vuot­ta van­hem­pi ja vas­ta­si huo­neen si­sus­tuk­ses­ta. Sei­nät oli­vat täyn­nä Kis­sin, W.A.S.P:n ja mui­den he­vi­bän­dien ju­lis­tei­ta.

Vel­jis­tä toi­nen kuun­te­li El­vis­tä ja toi­nen suo­mi­rok­kia Hei­din luu­kut­ta­es­sa tan­goa.

– On se jän­nää. Omat tyt­tö­ni ovat 12 ja 14. Juu­ri sa­mas­sa kup­li­vim­mas­sa tei­ni-iäs­sä löy­sin jo­tain niin sy­väl­lis­tä kuin tan­gon. Poik­ke­sin sii­nä suh­tees­sa täy­sin ikäi­sis­tä­ni, vaik­ka kuun­te­lin myös sen ajan mu­siik­kia, esi­mer­kik­si Whit­ney Hous­to­nia ja Glenn Me­dei­ro­sia.

Pa­ka­ri­nen sa­noo, et­tä ol­lut ai­na kilt­ti. Hän sel­vi­si ai­kui­sek­si il­man ka­pi­noi­ta.

– Yh­den ker­ran olen sa­no­nut äi­dil­le pa­has­ti. Pyy­sin kyl­lä heti an­teek­si.

Hais­tat­te­lun sie­men oli kyl­vet­ty Sii­lin­jär­ven Hu­vi­kum­puun, jos­sa koh­tai­si­vat pai­kal­li­nen nuo­ri­so ja maan kär­ki­ar­tis­tit.

– Käy­tiin kat­so­mas­sa bän­de­jä ja dis­kos­sa. Sin­ne oli tu­los­sa Ep­pu Nor­maa­li, pal­jon vä­keä ja pal­jon ka­ve­rei­ta. Äi­ti ei ha­lun­nut pääs­tää, kun oli sitä miel­tä, et­tei joka vii­kon­lop­pu tar­vit­se ol­la me­nos­sa.

Kei­kal­le kui­ten­kin men­tiin.

– Pyy­det­ty­ä­ni an­teek­si eh­do­tin äi­dil­le, et­tä voin ol­la nel­jä viik­koa ko­to­na, jos pää­sen kat­so­maan Ep­pu­ja. Äi­ti on mi­nul­le to­del­li­nen esi­ku­va. Hän on oi­keu­den­mu­kai­nen. Hän on ai­na säi­lyt­tä­nyt toi­von ja elä­mä­ni­lon, pääs­syt vai­keuk­sien yli.

Lau­la­mi­sen lah­jan Pa­ka­ri­nen sai ko­to­aan.

– Äi­ti lau­loi ko­to­na meil­le ja hoi­to­lap­sil­le. Äi­ti kuu­lui kirk­ko­kuo­roon, isä Kuo­pi­on ora­to­ri­o­kuo­roon ja mo­lem­mat Jän­ne­vir­ran se­ka­kuo­roon. Olin usein mu­ka­na se­ka­kuo­ron tree­neis­sä. Minä lau­loin kou­lun ja seu­ra­kun­nan kuo­ros­sa.

Kuo­ro­lau­lu kieh­too lau­la­jaa edel­leen.

– Oli­si kiva lau­laa stem­mo­ja, ei pel­käs­tään le­a­dia. Vä­lil­lä oi­kein stem­mat­taa. Eh­kä eh­do­tan vie­lä jos­kus or­kes­te­rin po­jil­le, et­tä tu­len ve­tä­mään taus­to­ja jo­hon­kin bii­siin nii­den set­tiin.

Mu­siik­kia Pa­ka­ri­nen ei läh­te­nyt opis­ke­le­maan, vaik­ka lau­la­ja oli yk­si hä­nen lap­suu­den haa­ve­am­ma­teis­taan kam­paa­jan, len­to­e­män­nän ja las­ten­lää­kä­rin ohel­la.

– Oli­sin ha­lun­nut Kuo­pi­on mu­sa­lu­ki­oon, mut­ta jäin jon­kun puo­li­tois­ta pis­tet­tä hy­väk­sy­mi­ses­tä. Olen aja­tel­lut, et­tä se oli tar­koi­tet­tu niin. Ei mi­nua mu­sii­kin te­o­ria kiin­nos­ta sa­mal­la ta­val­la kuin lau­la­mi­nen.

Pa­ka­ri­nen tun­ne­taan tans­sit­ta­ja­na, mut­ta hän on esiin­ty­nyt mo­nen­lai­sis­sa pai­kois­sa hoi­to­ko­deis­ta ris­tei­ly­lai­voil­le. Kir­kos­sa hän esiin­tyy mie­lel­lään.

– Kir­kot ovat akus­ti­ses­ti usein hy­viä ti­lo­ja. Yleen­sä ei tar­vi­ta säh­köis­tä ää­nen­tois­toa. Her­kät­kin inst­ru­men­tit soi­vat hie­nos­ti.

Hän ha­lu­ai­si kuul­la kir­kois­sa pait­si mo­nen­lai­sia soit­ti­mia myös mo­nen­lais­ta mu­siik­kia.

– Lah­des­sa­kin on ol­lut näi­tä is­kel­mä­kirk­ko­ja, jois­sa on esi­tet­ty is­kel­mä­mu­siik­kia. Mo­nen­lai­set lau­lut so­pi­vat kirk­koon. Mu­siik­ki ja us­kon­to pi­täi­si­vät ol­la va­paut­ta­via asi­oi­ta, ei­vät ra­joit­ta­via. Kaik­ki mu­siik­ki on ih­mi­sen tuot­ta­maa tai­det­ta, ih­mi­syyt­tä, ja kyl­lä mi­nus­ta ih­mi­syy­den pi­tää kirk­koon mah­tua. Mu­siik­ki on vah­va voi­ma. Se kos­ket­taa mei­tä sy­väs­ti. Se nos­taa tun­nel­maa ja tuo mie­leen muis­to­ja.

Kirk­koon as­tu­es­saan Pa­ka­ri­nen sa­noo her­kis­ty­vän­sä.

– Niin mo­nil­le käy. Jo­tain her­kis­tä­vää kir­kois­sa on. Siel­lä ol­laan sel­väs­ti jon­kun suu­rem­man ää­rel­lä.

Vii­me syk­syyn as­ti Pa­ka­ri­nen juon­si Al­faTV:llä Kan­san kes­ken -oh­jel­maa. Hän jät­ti juon­ta­mi­sen va­kau­muk­sen­sa ta­kia. Pa­ka­ri­nen haas­tat­te­li kau­neus­leik­kauk­sia kä­sit­te­le­väs­sä jak­sos­sa trans­su­ku­puo­lis­ta Ele­na Vikst­rö­miä, jol­la on ko­ke­mus­ta mo­nis­ta kau­neus­leik­kauk­sis­ta. Ka­na­van ar­vo­kon­ser­va­tii­vi­nen joh­to ei nä­ke­mäs­tään pi­tä­nyt. Pa­ka­ri­nen kut­sut­tiin tiuk­ka­sa­nai­seen pa­la­ve­riin kes­ken suo­ran lä­he­tyk­sen, ja lo­pul­ta koko jak­so hyl­ly­tet­tiin.

– Oli­sin saa­nut jat­kaa, ja tein­kin yh­den jak­son sen jäl­keen, mut­ta tun­sin, et­ten voi jat­kaa. En kadu mi­tään. Mi­nus­ta tein oi­kein. Ajat­te­len kaik­kien ih­mis­ten ole­van sa­ma­nar­voi­sia. Ju­ma­lan edes­sä jo­kai­sel­la on oi­keus ol­la oma it­sen­sä.

Trans­su­ku­puo­li­suu­des­ta pi­tää voi­da pu­hua. Ja mikä on nor­maa­lia? Kuka sen mää­rit­tää? Pa­ka­ri­nen poh­tii.

Hän muis­tut­taa, et­tä kä­si­tys nor­maa­lis­ta voi muut­tua hy­vin­kin no­pe­as­ti, ku­ten olem­me ko­ro­na­ra­joi­tus­ten myö­tä huo­man­neet.

– Kaik­ki olem­me ih­mi­siä. Syn­nym­me, eläm­me ja kuo­lem­me. Jo­kai­nen elää ta­val­laan, mut­ta meil­lä on pal­jon yh­teis­tä. Mi­nun Ju­ma­la­ni on su­vait­se­va ja lem­peä, tä­män ajan Ju­ma­la.

Kaik­ki­aan hän pi­tää puo­li­tois­ta vuot­ta kes­tä­nyt­tä työ­suh­det­ta on­nis­tu­nee­na.

– Olin to­del­la otet­tu, kun sitä pes­tiä mi­nul­le tar­jot­tiin. Se oli mi­nul­le hie­no mah­dol­li­suus ja hyvä ko­ke­mus.

Lah­des­sa lau­la­ja on asu­nut vuo­des­ta 1996. Hän sa­noo pi­tä­vän­sä ko­vas­ti alu­een luon­nos­ta: met­sis­tä, Ve­si­jär­ves­tä ja Muk­ku­lan kar­ta­non ym­pä­ris­tös­tä. Ih­mi­sil­tä hän toi­voi­si suu­rem­paa avoi­muut­ta.

– Hä­mees­sä ih­mi­set ovat pi­dät­ty­väm­piä kuin Sa­vos­sa. Tääl­lä ih­mi­set pi­tä­vät tun­not ja tus­kat enem­män si­säl­lään. Ei­vät us­kal­la ol­la niin avoi­mia ja vä­lit­tö­miä. Sii­nä voi­si­vat ot­taa Sa­von suun­nas­ta op­pia. Kyl­lä ilo saa ih­mi­ses­tä pirs­kah­del­la.

Pa­ka­ri­nen on nii­tä ih­mi­siä, jot­ka us­ko­vat hy­vän kier­toon. Hän ker­too ter­veh­ti­vän­sä len­kil­lä tun­te­mat­to­mia.

– Ai­na­kin hy­myi­len. Kun läh­den Nes­to­ri-koi­ran kans­sa ulos, saa­tan sa­noa sil­le, et­tä tä­nään hy­myil­lään kai­kil­le. Hy­myyn vas­taan usein hy­myl­lä, ei­kä se ole mi­nul­ta pois, vaik­kei joku ei vas­tai­si­kaan.

Pa­ka­ri­nen ha­lu­aa py­syä po­si­tii­vi­se­na. Ko­ro­nak­rii­sin pit­kit­ty­mi­sel­lä, epi­de­mi­an mah­dol­li­sel­la toi­sel­la aal­lol­la, hän ei ha­lua spe­ku­loi­da.

– Ha­lu­an kei­koil­le. Mi­ten ko­vas­ti sitä kai­paan­kaan. Mi­ten iha­naa oli­si­kaan läh­teä tans­sit­ta­maan ih­mi­siä. Olen kat­se­lut Vol­voa pi­has­sa sil­lä sil­mäl­lä. Nyt in­to­hi­mo täy­tyy vain pi­tää si­säl­lä, kun ei pää­se esiin­ty­mään.