Köy­hä kylä Ne­pa­lin syr­jäi­sis­sä lou­nai­so­sis­sa, ai­van In­ti­an avoi­men ra­jan tun­tu­mas­sa. Mai­se­ma on ta­sais­ta alan­koa sil­män­kan­ta­mat­to­miin, ol­laan­han Ne­pa­lin troop­pi­sel­la Te­rail­la. Hiek­ka­tiet pö­ly­ä­vät, ei­kä tääl­lä tör­mää au­toi­hin, vaan här­kä­vank­ku­rei­hin.

15-vuo­ti­as Nir­ma­la* elää äi­tin­sä ja kol­men si­sa­ruk­sen­sa kans­sa kes­ke­nään, sil­lä isä on siir­to­työ­läi­se­nä In­ti­an pel­loil­la. Isä on vel­ka­on­gel­mis­sa, ei­kä lä­he­tä juu­ri­kaan ra­haa ko­tiin.

Nir­ma­lan per­he kuu­luu tha­ru­jen et­ni­seen vä­hem­mis­töön, joil­le lap­si­a­vi­o­lii­tot ovat kult­tuu­riin kuu­lu­va pe­rin­ne ja sik­si ylei­siä. Niin­pä Nir­ma­lan äi­ti te­kee so­pi­muk­sen, et­tä ty­tär nai­te­taan 28-vuo­ti­aan mie­hen kans­sa. Vas­ti­neek­si äi­ti saa per­heel­le lai­na­ra­haa elä­mi­seen.

Nir­ma­la pa­ko­te­taan nai­mi­siin. Hän muut­taa vii­kok­si uu­den mie­hen sekä tä­män per­heen luok­se. Kun­nes ty­tär kar­kaa. Hän on ma­sen­tu­nut ja su­rul­li­nen koh­ta­los­taan. Kou­lu­kin on jää­nyt kes­ken. Äi­ti pa­tis­taa ty­tär­tä pa­laa­maan avi­o­mie­hen­sä luo.

Nir­ma­la ot­taa köy­den ja juok­see pel­lol­le. Hän ha­lu­aa yrit­tää it­se­mur­haa.

Nir­ma­lan ta­ri­na on täyt­tä tot­ta. Hä­net nai­tet­tiin vuo­si sit­ten ke­vääl­lä. Ty­tön jär­kyt­tä­väl­le koh­ta­lol­le on vai­ke­aa ku­vi­tel­la ulos­pää­syä, mut­ta ti­lan­ne on kään­ty­nyt koh­ti pa­rem­paa kou­lun mie­len­ter­veys­työn an­si­os­ta.

Suo­men Lä­he­tys­seu­ra tu­kee Nir­ma­lan kou­lus­sa ke­hi­ty­syh­teis­työ­han­ket­ta, jos­sa ke­hi­te­tään las­ten mie­len­ter­veys­työ­tä. Nel­jän vuo­den ai­ka­na 140 han­ke­kou­lus­sa kou­lu­te­taan kus­sa­kin kak­si kou­lu­ku­raat­to­ria ole­mas­sa ole­vis­ta opet­ta­jis­ta – yk­si nai­nen ja yk­si mies – tu­ke­maan op­pi­lai­ta, jot­ka kär­si­vät op­pi­mis­vai­keuk­sis­ta tai mie­len­ter­vey­son­gel­mis­ta. Ai­em­min ne­pa­li­lais­kou­luis­sa ei ku­raat­to­ri­toi­min­taa ole tun­net­tu.

Ta­pa­sin Nir­ma­lan sekä tätä aut­ta­neet kou­lu­ku­raat­to­rit Gita Bud­han ja Prim Jos­hin Kai­la­lin pii­ri­kun­nas­sa. Ty­tön ky­lä­läi­set ja luok­ka­to­ve­rit ker­toi­vat ti­lan­tees­ta heil­le, ja ku­raat­to­rit läh­ti­vät ta­paa­maan Nir­ma­laa. Nir­ma­la aloit­ti ku­raat­to­rien kans­sa sään­nöl­li­set ta­paa­mi­set.

– Nir­ma­la ker­toi ta­paa­mi­sis­sa, et­tä ha­lu­ai­si jat­kaa opin­to­jaan. Aluk­si hän vain it­ki ja it­ki, Gita Bud­ha sa­noo.

Ta­paa­mis­ten joh­dos­ta ja lap­sil­le suun­nat­tu­jen mie­len­ter­veys­har­joit­tei­den an­si­os­ta Nir­ma­la ker­too al­ka­neen­sa tun­tea olon­sa pa­rem­mak­si. Ta­paa­mi­sis­sa ope­tel­laan tun­tei­den il­mai­se­mis­ta esi­mer­kik­si piir­tä­mäl­lä.

– Kun sain ta­paa­mi­sis­sa tu­kea, ajat­te­lin, et­tä it­se­mur­ha ei ole rat­kai­su. Pää­tin, et­tä mi­nun on jat­ket­ta­va, Nir­ma­la ker­too.

Nir­ma­la on nyt pa­lan­nut kou­luun, vaik­ka lop­pu­ko­keet jäi­vät nai­mi­siin­me­non ta­kia vä­lis­tä. Kou­lun reh­to­ri jär­jes­ti kui­ten­kin Nir­ma­lal­le uu­den mah­dol­li­suu­den teh­dä ko­keet, jos­ta pu­hu­es­saan 16-vuo­ti­aan ty­tön sil­mät kir­kas­tu­vat.

– Ha­lu­an jat­kaa opis­ke­lua. Nyt myös per­hee­ni tu­kee sitä, kos­ka ku­raat­to­ri, reh­to­ri ja jär­jes­tön työn­te­ki­jä kä­vi­vät ko­to­na­ni, Nir­ma­la ker­too. Hän on pa­lan­nut ko­tiin­sa.

Lä­he­tys­seu­ran ke­hi­ty­syh­teis­työ­han­ket­ta to­teut­taa ne­pa­li­lai­nen Cent­re for Men­tal He­alth and Coun­sel­ling CMC -jär­jes­tö. Jär­jes­tö kou­lut­taa kou­lu­ku­raat­to­rit ja ke­hit­tää kou­luis­sa lap­siys­tä­väl­li­siä ope­tus­me­ne­tel­miä. Nir­ma­la on saa­nut jär­jes­töl­tä tu­kea myös kou­lu­pu­kuun sekä kou­lu­tar­vik­kei­siin.

Nir­ma­lan ta­ri­na on vain yk­si esi­merk­ki sii­tä, kuin­ka Ne­pa­lis­sa ma­sen­nus kos­ket­taa eri­tyi­ses­ti nai­sia ja tyt­tö­jä. Myös mie­len­ter­vey­son­gel­mien so­si­aa­li­set seu­rauk­set ja lei­ma is­tu­vat maas­sa sy­väl­lä.

CMC:n työ kes­kit­tyy pal­jon las­ten mie­len­ter­vey­den edis­tä­mi­seen, mut­ta työ­tä teh­dään myös ter­vey­sa­se­mil­la hen­ki­lö­kun­taa kou­lut­ta­mal­la sekä ky­läyh­tei­söis­sä ver­tais­tu­ki­ryh­miä pe­rus­ta­mal­la.

Yk­si täl­lai­nen ver­tais­tu­ki­ryh­mä toi­mii myös Kai­la­lin pii­ri­kun­nas­sa, Jos­hi­pu­rin ky­läs­sä. Mie­len­ter­vey­son­gel­mien kans­sa kamp­pai­le­vil­le ja hei­dän per­heen­jä­se­nil­len­sä suun­nat­tua ryh­mää luot­saa 52-vuo­ti­as Man­buj­ha­ni Dan­gu­ra, joka toi­mii ryh­män pu­heen­joh­ta­ja­na.

Jo­tain alu­een nais­ten haas­teis­ta ker­too Dan­gu­ran per­heen elä­mä. Hän on nai­mi­sis­sa ja mie­hel­lä on myös toi­nen vai­mo. Yh­teen­sä lap­sia per­heel­lä on kol­me. Dan­gu­ra ei ole käy­nyt nuo­rem­pa­na kou­lu­ja, jo­ten hän vil­je­lee ja kas­vat­taa ka­no­ja, joi­ta mies myy mark­ki­noil­la.

Tä­män li­säk­si Dan­gu­ran luo­na asuu tä­män toi­nen si­sar, jol­la on mie­len­ter­vey­son­gel­mia. Ai­em­min hän asui mie­hen ja 3-vuo­ti­aan lap­sen­sa kans­sa.

– Sis­ko vain py­syt­te­li ko­to­na, teki tar­peen­sa si­säl­lä ei­kä suos­tu­nut läh­te­mään ulos. Hän eli hy­vin eris­täy­ty­nyt­tä elä­mää, Dan­gu­ra ku­vai­lee.

CMC:n työn­te­ki­jät saa­pui­vat nais­ten ky­lään ja kar­toit­ti­vat ver­tais­tu­ki­ryh­män tar­vet­ta. He sai­vat tie­tää Dan­gu­ran si­sa­ren mie­len­ter­vey­son­gel­mis­ta.

Ryh­mä pe­rus­tet­tiin vuon­na 2015. Sen noin 30 jä­sen­tä ko­koon­tu­vat ker­ran kuu­kau­des­sa ja jos­kus har­vem­min, ku­ten sa­don­kor­juu­ai­kaan – suu­rin osa köy­hän alu­een ih­mi­sis­tä kun elää maas­ta.

– Kun ta­paa­mi­set al­koi­vat, ta­ju­sim­me, et­tä mo­net muut ovat sa­mas­sa ti­lan­tees­sa. Ta­paa­mi­sis­sa ky­sym­me jä­se­nil­tä, mil­tä heis­tä tun­tuu. Pu­hum­me ja jaam­me ko­ke­muk­sia, tun­tei­ta ja mur­hei­tam­me, Dan­gu­ra ku­vai­lee.

Pu­heen­joh­ta­jan mu­kaan alu­een ih­mi­set kär­si­vät mo­nen­lai­sis­ta on­gel­mis­ta: ma­sen­nuk­ses­ta, stres­sis­tä ja ah­dis­tuk­ses­ta. Ne­pa­lis­sa on­gel­mia ei kui­ten­kaan useim­mi­ten ym­mär­re­tä, ne ovat tabu.

– Ih­mi­set usein pii­lot­te­le­vat per­heis­sään näi­tä on­gel­mia. On joi­ta­kin, jot­ka tu­le­vat ryh­mään vain ha­ke­maan lää­ki­tys­tä, he ei­vät ha­lua osal­lis­tua ver­tais­tu­keen, kos­ka he ei­vät ha­lua pal­jas­tua.

Ryh­mä on tar­koi­tet­tu vain pu­he­tu­ek­si. Var­si­nai­nen hoi­to ja mah­dol­li­nen lää­ki­tyk­sen tar­ve hoi­de­taan lä­hei­sel­lä ter­vey­sa­se­mal­la. Ryh­mä te­kee ak­tii­vis­ta vai­kut­ta­mis­työ­tä sen suun­taan, et­tä myös mie­len­ter­vey­son­gel­mat otet­tai­siin va­ka­vas­ti ja lääk­kei­tä oli­si riit­tä­väs­ti tar­jol­la.

Mi­ten ver­tais­tu­ki­ryh­mä on sit­ten muut­ta­nut per­heen elä­mää? Dan­gu­ran si­sar ja moni muu on esi­mer­kik­si saa­nut val­ti­on eri­tyi­sen si­ni­sen vam­mais­kor­tin psy­ko­so­si­aa­li­sen vam­mai­suu­den pe­rus­teel­la. Nyt sis­ko saa val­ti­ol­ta tu­kea 1600 ne­pa­lin ru­pi­aa (noin 12 eu­roa) kuu­kau­des­sa. Tämä on suu­ri sum­ma Ne­pa­lin maa­seu­dul­la.

En­nen kaik­kea jä­se­net ovat op­pi­neet ym­mär­tä­mään, et­tei yk­si­no­lo au­ta. Yh­des­sä he pys­ty­vät tar­jo­a­maan tu­kea toi­sil­leen, vai­kut­ta­maan alu­een vi­ra­no­mai­siin ja luo­maan py­sy­vää muu­tos­ta.

Myös Nir­ma­lan yh­tei­sös­sä on käyn­nis­sä isom­pi mur­rok­sen ai­ka, kun äi­ti ja yh­tei­sö ovat ym­mär­tä­neet lap­si­a­vi­o­liit­to­jen hai­tat. Nir­ma­la jat­kaa kou­lua ja kou­lu­ku­raat­to­ril­la käy­mis­tä. Nuo­rem­pi sis­ko saa jat­kaa opis­ke­lu­jaan, il­man sa­maa pak­ko­nait­ta­mi­sen uh­kaa. Nir­ma­lan kou­lun ku­raat­to­rit ovat aut­ta­neet hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti jo yh­teen­sä 16 op­pi­las­ta.

Nir­ma­la hy­myi­lee le­ve­äs­ti, kun ky­syn hä­nel­tä tu­le­vai­suu­den haa­veis­ta. To­den tot­ta hän pys­tyy kat­so­maan jäl­leen tu­le­vai­suu­teen, vii­me vuo­den jär­kyt­tä­vis­tä ta­pah­tu­mis­ta huo­li­mat­ta.

– Ha­lu­an tans­sia, se te­kee mi­nut iloi­sek­si. Eh­kä voi­sin työs­ken­nel­lä myös jos­sain jär­jes­tös­sä.

*Ty­tön nimi muu­tet­tu sekä ko­ti­ky­län ja kou­lun tie­dot häi­vy­tet­ty hä­nen hen­ki­löl­li­syy­ten­sä suo­je­le­mi­sek­si.