– Sano ter­vei­siä kai­kil­le, huik­kaa Kyl­lik­ki Sten­borg, 92, Kun­tou­tus­sai­raa­la Jal­ma­rin ovel­ta haas­tat­te­lun päät­teek­si ke­sä­kuus­sa. Ol­ka­pää, lonk­ka ja rei­si ovat mur­tu­neet kaa­tu­mi­sen seu­rauk­se­na, mut­ta nau­ru on sama iloi­nen he­läh­dys kuin en­nen­kin.

Ke­sä­kuu­kau­si­na Sten­borg on ope­tel­lut kä­ve­le­mään. Yh­te­nä päi­vää pää­see liik­keel­le vii­si met­riä rol­laat­to­rin kans­sa ja seu­raa­va­na enem­män.

– Kun­tou­tuk­ses­sa me­nee var­maan viik­ko­ja, mut­ta ta­voit­tee­na on pa­la­ta omaan ko­tiin.

Sten­borg kiit­te­lee hoi­to­aan Jal­ma­ris­sa.

– Hoi­to on ol­lut erit­täin hy­vää ja mi­nua koh­del­tu ys­tä­väl­li­ses­ti. En ole ol­lut joku po­ti­las, vaan mi­nut on koh­dat­tu ih­mi­se­nä. Suu­rel­la kii­tol­li­suu­del­la muis­tan hoi­to­hen­ki­lö­kun­taa ja toi­von hei­dän jak­sa­van tätä ras­kas­ta työ­tä.

– Ki­pu­jen kans­sa ei ole ol­lut help­poa, mut­ta luo­tan tu­le­vien päi­vien ole­van hel­pom­pia. Olen niin it­se­näi­nen ja it­se­päi­nen, et­tä si­sua riit­tää ah­ke­raan kun­tou­tuk­seen jump­pa­reit­ten kans­sa.

Pait­si omaan ko­tiin, Sten­borg kai­paa myös omal­le pai­kal­leen Jout­jär­ven kirk­koon. Sten­borg is­tuu ai­na kir­kon oi­ke­as­sa etu­lai­das­sa ko­ro­te­tul­la tuo­lil­la, joi­ta on va­rat­tu ”huo­no­jal­kai­sia” var­ten. Sii­tä on hel­pom­pi nous­ta ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa sei­so­maan.

Hei­nä­kuun puo­len­vä­lin tie­noil­la Sten­borg pää­si ko­tiin kun­tou­tus­sai­raa­las­ta. Toi­pu­mi­nen jat­kuu ko­ti­hoi­don ja omais­ten avul­la.

Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min sa­nat ”sinä hyvä ja us­kol­li­nen pal­ve­li­ja” ku­vaa­vat osu­vas­ti Sten­bor­gin toi­min­taa seu­ra­kun­nas­sa.

– Seu­ra­kun­ta on ol­lut elä­mä­ni kes­kus las­ten kas­vet­tua isoik­si. Olen saa­nut pal­vel­la mo­nen­lai­sis­sa ti­lan­teis­sa seu­ra­kun­nan ar­jes­sa ja juh­las­sa ja oli­si vie­lä­kin ha­lua pal­vel­la.

Kes­ki­ke­sän hel­tees­sä jou­lu tun­tuu kau­kai­sel­ta, mut­ta sii­tä on pak­ko pu­hua Sten­bor­gin kans­sa.

Vuo­si­kym­me­net Sten­borg on jou­lun tie­noil­la hää­rän­nyt Jout­jär­ven kir­kon keit­ti­ös­sä ja keit­tä­nyt sa­to­ja lit­ro­ja rii­si­puu­roa seu­ra­kun­nan ti­lai­suuk­siin. Hän on kuu­lui­sa puu­ros­taan, jota syö­tiin vii­me jou­lu­na­kin.

– Kat­so­taan nyt tänä jou­lu­na, mi­ten käsi al­kaa toi­mia.

Sten­borg on tar­joil­lut seu­ra­kun­nan kym­me­net tu­han­net kah­vi­ku­pil­li­set ja ties kuin­ka mo­net tu­han­net puu­ro­lau­ta­set. Hä­nel­le on­kin an­sai­tus­ti ni­met­ty oma sali Jout­jär­ven kirk­koon.

– Olen ha­lun­nut koh­da­ta ih­mi­set kas­vok­kain pal­vel­les­sa­ni hei­tä.

Sten­borg tuli vä­li­ai­kai­sek­si emän­näk­si Jout­jär­vel­le kir­kon keit­ti­öön muu­ta­mak­si viik­ko­tun­nik­si 70-lu­vul­la, ja työ jat­kui elä­kei­kään saak­ka va­paa­eh­tois­työn rin­nal­la. Palk­ka­työn pää­tyt­tyä va­paa­eh­tois­työ on jat­ku­nut, ja sitä on ker­ty­nyt pal­jon enem­män kuin ai­koi­naan palk­ka­työ­tä.

Vuo­siin on mah­tu­nut keit­ti­ö­hom­mien li­säk­si si­man- ja si­na­pin­te­koa te­koa Mis­si­o­kau­pan myy­jäi­siin, äi­ti ja -lap­si­pii­riä, py­hä­kou­lua, ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa avus­ta­mis­ta ja pal­jon muu­ta. Kirk­ko­kah­vien ja kä­si­työ­pii­rin tu­lot me­ne­vät Kyl­li­kil­le rak­kaan lä­he­tys­työn tu­ke­mi­seen. Sten­borg on­kin ol­lut Jout­jär­ven seu­ra­kun­nan lä­he­tys­työn toi­mi­kun­nas­sa 1970-lu­vul­ta läh­tien.

Vie­lä kym­me­nen vuot­ta sit­ten Sten­borg tuli aa­mul­la en­nen ju­ma­lan­pal­ve­lus­ta val­mis­te­le­maan kirk­ko­kah­ve­ja, is­tah­ti kym­me­nel­tä kir­kon­penk­kiin ja avus­ti eh­tool­li­sel­la ja lop­pu­mu­sii­kin soi­des­sa rien­si ta­kai­sin keit­ti­öön kah­vin­lait­toa jat­ka­maan.

– Tah­ti on hi­das­tu­nut nois­ta ajois­ta. Nyt on jäl­jel­lä ol­lut enää kä­si­työ­pii­ri, jota ve­dän joka toi­nen viik­ko, ja kirk­ko­kah­ve­ja lai­tan yh­des­sä ys­tä­vien kans­sa. Kii­tos heil­le sii­tä avus­ta. Jos­tain olen luo­pu­nut ai­van ko­ko­naan: 90-vuo­ti­aa­na pää­tin, et­ten enää aja au­toa. To­sin ko­ro­na-ai­kaan au­to oli­si ol­lut tar­peen.

Pit­kään elä­mään mah­tuu myös 30 vuot­ta luot­ta­mus­hen­ki­lö­nä ja nel­jä Jout­jär­ven kirk­ko­her­raa. Sten­bor­gin luot­ta­mus­hen­ki­lö­vuo­siin 1979–2010 osuu seu­ra­kun­tien ta­lou­del­li­nen kul­ta­kau­si. Noi­na vuo­si­na kirk­ko­val­tuus­tos­sa pää­tet­tiin suu­ris­ta in­ves­toin­neis­ta: Sii­ka­nie­men lei­ri­kes­kus, Muk­ku­lan kirk­ko, Ah­ti­a­lan seu­ra­kun­ta­kes­kus, Kun­nak­sen ja Met­sä­pel­lon seu­ra­kun­ta­ko­dit, Jout­jär­ven kir­kon re­mont­ti ja Va­pau­den­ka­tu 6:n kiin­teis­tö­os­to.

Sten­bor­gin ai­ka­na Jout­jär­vel­lä ovat ol­leet kirk­ko­her­roi­na Timo Ai­ras, Ris­to San­ta­la, Sep­po Hä­mä­läi­nen ja Han­nes Wal­lin.

– Jo­kai­nen heis­tä on ol­lut eri­lai­nen, mut­ta kaik­kien kans­sa olen mie­les­tä­ni tul­lut toi­meen.

Sten­borg on ha­lun­nut ol­la kaik­kien pal­ve­li­ja.

– En ole ra­ken­ta­nut it­sel­le­ni ra­jo­ja seu­ra­kun­tien eri ryh­mien vä­lil­lä: olen men­nyt sin­ne, min­ne mi­nua on kut­sut­tu. Kaik­ki olem­me Luo­jan luo­mia eri­lai­suu­des­tam­me huo­li­mat­ta, ei­kä meil­lä ole oi­keut­ta ero­tel­la ih­mi­siä. Olen on­nel­li­nen, et­tä olen saa­nut oma­na it­se­nä­ni toi­mia seu­ra­kun­nas­sa. Olen saa­nut enem­män kuin an­ta­nut.

– Elä­mään on mah­tu­nut ilois­ta rai­taa, mur­heen rai­taa, vas­toin­käy­mi­siä, sai­raut­ta. Pääl­lim­mäi­se­nä on kii­tol­li­suus elä­mäs­tä ja sii­tä, et­tä olen saa­nut po­si­tii­vi­sen elä­mä­na­sen­teen. En muis­te­le ikä­viä asi­oi­ta en­kä kat­ke­roi­du.

Kyl­lik­ki Sten­bor­gil­le myön­net­tiin ke­vääl­lä Pro di­a­ko­nia -mi­ta­li hä­nen pal­ve­lu­alt­tiu­des­taan seu­ra­kun­tien va­paa­eh­toi­se­na.

– Olen häm­mäs­ty­nyt, et­tä mik­si juu­ri minä sen sain. Mi­ta­lis­sa on siu­naa­vat kä­det: ne ot­ta­vat ja an­ta­vat siu­naus­ta. 

Vaik­ka ah­ke­ra va­paa­eh­toi­nen on ol­lut mo­nes­sa vas­tuun­kan­ta­ja­na, hän muis­tut­taa, et­tä kaik­ki on teh­ty yh­des­sä.

– Olen kii­tol­li­nen, et­tä olen saa­nut teh­dä tätä, en omin voi­min, vaan tois­ten kans­sa ja voi­mia yl­hääl­tä saa­den.