Van­han tes­ta­men­tin Da­nie­lin kir­ja on täyn­nä dra­ma­tiik­kaa, Ba­by­lo­ni­an ja Per­si­an ho­vien juo­nit­te­lu­ja ja une­no­mai­sia nä­ky­jä. Yk­si tun­ne­tuim­mis­ta Da­nie­lin kir­jan ker­to­muk­sis­ta on kuu­den­nen lu­vun ku­vaus sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la pe­las­taa Da­nie­lin lei­jo­nien luo­las­ta.

Juu­ta­lai­nen Da­niel on ko­hon­nut kor­ke­aan ase­maan ja Per­si­an ku­nin­kaan suo­si­kik­si. Ka­teel­li­set vir­ka­mie­het yrit­tä­vät saa­da hä­net kiin­ni rö­tök­ses­tä syös­täk­seen hä­net pois vi­ras­taan, mut­ta re­hel­li­ses­tä Da­nie­lis­ta ei löy­dy vir­hei­tä.

– Da­niel on ihan­ne­hah­mo, vii­sas ja kun­ni­oi­tet­ta­va mies, joka luot­taa Ju­ma­laan ja nou­dat­taa tar­kas­ti hä­nen tah­to­aan, ku­vai­lee Kirk­ko­hal­li­tuk­sen joh­ta­va asi­an­tun­ti­ja, raa­ma­tun­tut­ki­muk­sen do­sent­ti Kari Lat­vus.

Kie­roi­li­jat kek­si­vät juo­nen ja pu­hu­vat ku­nin­kaan pus­siin. He saa­vat tä­män mää­rää­mään, et­tä se joka kol­men­kym­me­nen päi­vän ai­ka­na ru­koi­lee jo­ta­ku­ta muu­ta kuin ku­nin­gas­ta, hei­te­tään lei­jo­nien luo­laan.

Da­niel jää kiin­ni is­ra­e­li­lais­ten Ju­ma­lan ru­koi­le­mi­ses­ta. Ku­nin­kaan on su­ruk­seen hei­tet­tä­vä hä­net lei­jo­nil­le, mut­ta Ju­ma­la var­je­lee vi­at­to­man Da­nie­lin va­hin­goit­tu­mat­to­ma­na. Paha saa palk­kan­sa, ja vi­ha­mie­het per­hei­neen jou­tu­vat lei­jo­nien ruu­ak­si.

Da­nie­lin kir­jan ta­pah­tu­mat si­joit­tu­vat 500–400-lu­vuil­le eKr., jol­loin juu­ta­lai­set eli­vät pak­ko­siir­to­lai­suu­des­sa Ba­by­lo­ni­as­sa. Tie­teel­li­sen raa­ma­tun­tut­ki­muk­sen mu­kaan teks­tit ovat kui­ten­kin saa­neet tun­te­mam­me muo­don vas­ta toi­sel­la vuo­si­sa­dal­la eKr.

– Oi­ke­as­taan on ole­mas­sa kak­si eri­lais­ta Da­nie­lin kir­jaa: ly­hy­em­pi, osin hep­re­ak­si, osin ara­me­ak­si kir­joi­tet­tu teks­ti, jon­ka poh­jal­ta Kirk­ko­raa­mat­tum­me on kään­net­ty, ja run­saam­pi krei­kan­kie­li­nen ver­sio.

Kari Lat­vuk­sen mu­kaan ar­vi­oi­tu kir­joi­tu­sa­jan­koh­ta ker­too myös pal­jon Da­nie­lin kir­jan vies­tis­tä. Tuol­loin juu­ta­lai­set eli­vät Syy­ri­an suur­val­lan sor­ron al­la. Per­si­a­lai­set ku­nin­kaat oli­vat usein har­joit­ta­neet myö­tä­mie­lis­tä us­kon­to­po­li­tiik­kaa, ja toi­ve sa­man­lai­ses­ta kun­ni­oi­tuk­ses­ta pais­taa Da­nie­lin ker­to­muk­ses­ta.

– Sor­to­kau­del­la ku­va­taan kau­kai­sia muis­to­ja sii­tä, et­tä per­si­a­lai­set ku­nin­kaat oli­vat hy­viä ja vii­sai­ta, vaik­ka hei­dän vir­ka­mie­hen­sä saat­toi­vat ol­la kel­ju­ja. Ker­to­muk­sis­sa Ju­ma­la pe­las­taa ai­na kan­san­sa jä­se­net, ku­ten Da­nie­lin lei­jo­nien luo­las­ta.

Kari Lat­vuk­sen mu­kaan ker­to­muk­sen kes­kei­nen vies­ti on se, et­tä Ju­ma­la aut­taa ja pe­las­taa ää­rim­mäi­ses­sä hä­däs­sä ja on kai­ken ylä­puo­lel­la.

– Maa­il­ma on muut­tu­nut ker­to­muk­sen kir­joi­tu­sai­ko­jen jäl­keen. Ker­to­mus an­taa hy­vin yk­sin­ker­tai­sen vas­tauk­sen, mut­ta maa­il­ma näyt­täy­tyy pal­jon mo­ni­mut­kai­sem­pa­na. Myös Ju­ma­la tun­tuu sen myö­tä pal­jon vai­ke­am­min ym­mär­ret­tä­väl­tä.

Iki­van­haa ker­to­mus­ta voi­daan lu­kea mo­nin eri ta­voin ja eri roo­leis­ta kä­sin. Tul­kin­taan an­ta­vat uu­sia sä­vy­jä kul­loin­kin ko­et­tu his­to­ria ja se ti­lan­ne, jota ele­tään.

– Ker­to­mus elää vä­hem­mis­tön edus­ta­jil­le eri ta­val­la kuin val­lan­kah­vas­sa ole­vil­le ja enem­mis­töön kuu­lu­vil­le. Da­niel kuu­luu pie­neen vä­hem­mis­töön, ja yrit­tää säi­lyt­tää us­kon­nol­li­sen iden­ti­teet­tin­sä ja ase­man­sa vie­raan kan­san kes­kel­lä.

Juu­ta­lai­ses­sa tul­kin­ta­pe­rin­tees­sä pe­rin­tei­sen, Ju­ma­lan var­je­lus­ta ko­ros­ta­van tul­kin­nan rin­nal­la elää ny­ky­ään ho­lo­kaus­tin nos­ta­ma ky­sy­mys: en­tä jos Ju­ma­la ei ai­na var­je­le­kaan ai­na vi­a­ton­ta?

– Tämä ky­sy­mys ei to­sin ole uu­si. Jo ajan­las­kun tait­tees­sa ha­et­tiin vas­taus­ta sii­hen, mik­si Ju­ma­la ei ai­na au­ta. Da­nie­lin kir­jas­sa väl­käh­tää toi­vo sii­tä, et­tä oi­keu­den­mu­kai­suus ta­pah­tuu ylös­nou­se­muk­ses­sa.