Nuoret päijäthämäläiset kirkkovaltuutetut kertovat, että alkuhankaluuksien jälkeen he ovat tulleet sinuiksi luottamustehtäviensä kanssa. Kuva: Radek Karkulowski
Radek Karkulowski
Nuoret kirkkovaltuutetut kertovat, millaista seurakuntien luottamushenkilönä työskentely on
Kirkkovaltuustojen kausi on edennyt jälkimmäiselle puoliskolleen. Minkälaisiin asioihin nuoret ovat päässeet vaikuttamaan? Kysyimme asiaa kolmelta alle kolmekymppiseltä päijäthämäläiseltä luottamushenkilöltä.
Salla Natunen, 26, on teologian ja yhteiskuntatieteiden opiskelija, Lahden seurakuntien viestintätoimikunnan puheenjohtaja, Mikkelin hiippakunnan hiippakuntavaltuuston jäsen ja Nastolan seurakuntaneuvoston jäsen.
Natunen istuu seurakuntaneuvostossa toista kautta. Hän vakuuttaa, että nuorikin pystyy vaikuttamaan paikallisessa kirkkopolitiikassa, kun oppii niin sanotusti talon tavoille.
– Vuosi tai pari voi mennä tutustuessa siihen, mitä päätöksenteko seurakunnassa on, mitä on aiemmin tehty ja missä on kehitettävää. Sen jälkeen, kun tietää hallintorakenteen, ja mitä seurakunnassa tapahtuu, uskaltaa pyytää puheenvuoroja ja ottaa kantaa.
Leikkiin lähtiessään Natunen ei tuntenut ainuttakaan seurakunnan luottamushenkilöä.
– Alku oli minulle hankalaa, kun en tuntenut ketään. Ehkä ajateltiin, että mikä on tuo nuori tyttö, joka ei hirveästi ole ollut mukana seurakunnan toiminnassa. Otti aikaa saada luottamus ja arvostus muilta. Enää ei ole sellaista ongelmaa. Tunnen oloni muiden päättäjien joukossa hyväksi ja turvalliseksi.
Vuodet seurakunnan päätöksentekoelimissä kirkastivat nastolalaisen Salla Natusen ajatuksen ammatillisesta tulevaisuudesta. ”Olisi hienoa, jos jossain vaiheessa voisin tehdä urheilupapin työtä.” Kuva: Salla Natunen
Ennen lähtemistään ensimmäistä kertaa ehdolle seurakuntavaaleihin Natunen paini itsensä kanssa, koska ei ollut tyytyväinen siihen, kuinka yhdenvertaisuus ja tasa-arvo kirkossa toteutuvat.
– Mietin, eroanko kirkosta vai haluanko vaikuttaa kirkon sisältä. Onko parempi lähteä menemään vai yrittää muuttaa asioita?
Ensimmäiseen valtuustokauteensa hän lähti 19-vuotiaana suurin odotuksin. Kausi oli opettavainen.
– Minulla oli hirveän vahvoja mielipiteitä. Nopeasti ymmärsin, että ajamani asiat olivat niin isoja, että ne sopivat paremmin kirkolliskokoukseen kuin kotiseurakunnan päätöksentekoon.
Natunen toimii Nastolan seurakuntaneuvostossa rippikoulujen ja nuorisotyön vastuuryhmän puheenjohtajana.
– Olen ollut vaikuttamassa nuoriso- ja rippikoulutyön toimintasuunnitelmaan sekä kehittämässä toimintaa. Olen ollut mukana nuorisotyönohjaajien ja nuorisopapin rekrytoinnissa. Olen käynyt hakemuksia läpi ja haastatellut hakijoita. Olen siis päässyt vaikuttamaan siihen, minkälaisia työntekijöitä seurakuntaan palkataan.
Hän sanoo, että kirkkopolitiikkaan kannatti lähteä. Vuodet seurakunnan päätöksentekoelimissä kirkastivat ajatuksen ammatillisesta tulevaisuudesta.
– Teologia alkoi kiinnostaa. Minusta tulee todennäköisesti pappi.
Kenties sporttipappi. Jääkiekkoa pelannut Natunen harrastaa raviurheilua, ohjastaa ja valmentaa hevosia.
– Urheiluun on kova palo. Olisi hienoa, jos jossain vaiheessa voisin tehdä urheilupapin työtä. Iso haaveeni on, että olisin vielä joskus Suomen olympiajoukkueen pappi.
Santeri Nousjoki on 21-vuotias Hollolan kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsen Kärkölän Myllykylästä. Hän opiskelee maataloustieteitä yliopistossa, toimii kokoomuksen kunnanvaltuutettuna Kärkölässä ja vaikuttaa Varusmiesliiton hallituksessa.
Nousjoki kokee vaikutusmahdollisuuksiensa kirkon päättävissä elimissä kasvaneen kokemuksen karttuessa.
– Aloitin kirkkoneuvostossa helmikuussa. Siellä olen päässyt näkemään enemmän, ja se on lisännyt motivaatiotani. Ensimmäinen kirkkovaltuustovuosi meni enemmän ja vähemmän ihmetellessä, ja vähän inttikin sitä sotki, Nousjoki sanoo.
Kirkkoneuvoston kiinteistötyöryhmään valittu Nousjoki on mielestään muiden mukana pystynyt vaikuttamaan Hollolan seurakunnan kiinteistöstrategian toteutukseen. Strategia
tähtää kiinteistömassan supistamiseen ja tilojen käytön tehostamiseen.
– Kiinteistöpuolella olen pyrkinyt siihen, että nuorisotilat ja leirikeskukset saataisiin kappeliseurakunnissa säilytettyä.
”Asioista keskustellaan ja sovitaan hyvässä hengessä, mutta välillä joiltakin luottamushenkilöiltä saa vähätteleviä vastauksia, jos tuo Kärkölän huolia esille”, kertoo Hollolan kirkkovaltuutettu Santeri Nousjoki. Kuva: Kirsi Nousjoki
Kirsi Nousjoki
Nousjoki korostaa, että seurakunnan talouden pitää olla tasapainossa, mutta mahdollinen kiinteistömassan supistaminen pitää tehdä alueellisesti oikeudenmukaisella tavalla.
– Vääristä paikoista ei pidä leikata. Kun Hollolan seurakunnalla on investointivaraa omaisuuden kautta, niin välillä tulee pohtineeksi, ovatko leikkauspäätökset taloudellisesti perusteltuja vai arvovalintoja, joilla toimintoja yritetään keskittää.
Hän kertoo esimerkin.
– Padasjoella ja Kärkölässä toimiville leirikeskuksille on kerrottu olevan vähenevää tarvetta, vaikka Kärkölässä nähdään Kalliopirtille edelleen laajalti käyttöä. Kalliopirtin vuosikustannukset ovat suhteellisen pienet, ja silti siitä yritetään päästä eroon. Samaan
aikaan puhutaan, että Hollolan Parinpellon leirikeskukseen pitäisi saada poreammeita ja hotellitason huoneita. Kuulostaa ikävältä, jos Kalliopirtistä ollaan luopumassa, mutta vastaavaan kohteeseen emäseurakunnassa ollaan valmiita laittamaan suuria summia.
Hän on huolissaan siitä, kuinka syrjäseutujen asukkaiden ääni kuuluu emäseurakunnassa.
– Yleisesti ottaen asioista keskustellaan ja sovitaan hyvässä hengessä, mutta välillä joiltakin luottamushenkilöiltä saa vähätteleviä vastauksia, jos tuo Kärkölän huolia esille. Puhutaan gallialaiskylistä tai uppiniskaisuudesta.
Nousjoki ei koe, ettei häntä nuoruudestaan johtuen otettaisi päätöksentekijänä tosissaan.
– Samanarvoisessa tehtävässä pitää olla tasavertainen kohtelu. Ainahan meitä nuoria päätöksentekijöitä voisi olla enemmän. Varsinkin nuoria lapsiperheellisiä toivoisin mukaan
päättämään seurakunnan asioista, vaikka ymmärrän, että aika ei aina riitä kaikkeen.
Noora Kalpio, 28, on Lahden yhteisen kirkkovaltuuston jäsen, kasvatuksen ja perheasioiden johtokunnan jäsen sekä Keski-Lahden seurakuntaneuvoston jäsen ja lapsiasiainhenkilö.
Hän työskentelee Pukkilan seurakunnassa lastenohjaajana ja tiedottajana.
– Aika ummikkona lähdin kirkkovaltuustoon ehdokkaaksi. Vaikka olen ollut Pukkilan seurakunnassa töissä kolmisen vuotta ja sitä ennen Orimattilassa, luottamushenkilönä toimimisesta minulla ei ollut kokemusta, mutta onhan tässä oppinut ajan kanssa, Noora Kalpio sanoo.
Hän kokee päässeensä jonkin verran vaikuttamaankin.
– Keski-Lahdessa ja kasvatuksen ja perheasioiden johtokunnassa olen päässyt mukaan rekrytyöryhmiin. On kiva, että niihin on otettu nuorempaakin porukkaa. Kasvatuksen
ja perheasioiden johtokunnassa on kaikkiaan hyvä, kuunteleva meininki.
”Kaikkia nuorten mielipiteitä ei aina oteta niin tosissaan kuin toivoisi. Toisaalta paljon on kuulunut kiitostakin, että nuoria on mukana”, kertoo lahtelainen kirkkovaltuutettu Noora Kalpio. Kuva: Janina Kuparinen
Janina Kuparinen
Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat Kalpiolle tärkeitä teemoja.
– Niitä asioita olen yrittänyt ajaa, mutta en ehkä niin hyvällä menestyksellä kuin olin toivonut. Kirkkolaiva kääntyy hitaasti. Ehkä olen kuitenkin päässyt tuulettamaan joidenkin ihmisten ajatuksia.
Otetaanko nuoret kirkon päättävissä elimissä tosissaan?
– Useimmiten kyllä, mutta joskus tytöttelyäkin kuulee, mikä on minusta täysin asiatonta. Kaikkia nuorten mielipiteitä ei aina oteta niin tosissaan kuin toivoisi. Toisaalta paljon on kuulunut kiitostakin, että nuoria on mukana.
Kalpio sanoo, että toisinaan kirkon byrokratia tuntuu raskaalta, ja asiat voisivat tapahtua juohevammin. Hän on kuitenkin tyytyväinen siihen, että asiakokonaisuudet ovat yleensä
hyvin valmisteltuja, ja niitä myös kokouksissa hyvin avataan.
Kuinka paljon aikaa kirkkopolitiikka paikallistasolla vie?
– Vaikuttamisen makuun pääsee pienilläkin tuntimäärillä. Jos on mukana pelkästään valtuustossa, ei siihen montaa tuntia tarvitse kuukaudessa varata. Kannustankin nuoria lähtemään mukaan. Meidän on hyvä olla siellä, missä meidänkin asioista päätetään.