Ihmi­sil­lä on kova kii­re mää­ri­tel­lä toi­si­aan.

So­si­aa­li­nen me­dia on vi­rit­tä­nyt mää­rit­te­ly­sen­so­rit ää­rim­mil­leen.

– Ei tar­vit­se ker­toa it­ses­tään kuin nimi, kun on tul­lut mää­ri­tel­lyk­si jo­hon­kin ka­te­go­ri­aan, sa­noo eri­tyis­nuo­ri­so­työ­noh­jaa­ja, psy­ko­te­ra­peut­ti Hens­ku Ket­tu­saa­ri.

Pu­hu­ja on nas­to­la­lais­läh­töi­nen nuo­ri­so­työn­te­ki­jä, joka kat­se­lee maa­il­maa Hel­sin­gin seu­ra­kun­ta­yh­ty­män ho­ri­son­tis­ta ja ra­ken­taa hen­kis­tä tur­va­paik­kaa iden­ti­teet­ti­ään et­si­vil­le nuo­ril­le.

Ih­mi­sen tai­pu­mus mää­ri­tel­lä toi­si­aan kuu­luu so­si­a­li­saa­ti­oon. Sii­nä ei si­nän­sä ole mi­tään vää­rää tai ou­toa.

Ket­tu­saa­ren mu­kaan iden­ti­tee­tin löy­tä­mi­nen on kui­ten­kin ny­ky­nuo­rel­le pal­jon mut­kik­kaam­pi jut­tu kuin edel­tä­vil­le su­ku­pol­vil­le. Tiuk­ka, ul­ko­puo­lel­ta tu­le­va mää­rit­te­ly voi ol­la häm­men­tä­vää, jopa trau­ma­ti­soi­vaa.

Mää­rit­te­li­jä­nä ei ole ai­no­as­taan some. Myös yh­teis­kun­nan vi­ral­li­set ins­ti­tuu­ti­ot luo­kit­te­le­vat ja mää­rit­te­le­vät.

– Tiuk­ka mää­rit­te­ly voi al­kaa ai­van var­hais­lap­suu­des­ta. Jos­kus kaik­kein lä­him­mil­lä ih­mi­sil­lä on tai­pu­mus ah­taa lap­si tiuk­kaan roo­li­mal­liin, hän huo­maut­taa.

Ih­mi­nen voi lo­pul­ta kul­kea läpi koko kas­va­tus­jär­jes­tel­män ja työ­e­lä­män niin, et­tä muut mää­rit­te­le­vät hä­net.

Yk­si syy nuor­ten pa­hoin­voin­tiin on se, et­tä yh­teis­kun­nan ste­re­o­tyyp­pi­syys on pur­kau­tu­mas­sa.

– ­Ny­ky­nuo­ret saa­vat sa­ta­ker­tai­ses­ti enem­män in­for­maa­ti­o­ta ja iden­ti­teet­tiin liit­ty­viä roo­li­mal­le­ja sii­hen, mitä he voi­vat aja­tel­la omas­ta per­soo­nas­taan.

Some on var­si­nai­nen roo­li­mal­lien va­lin­ta­myy­mä­lä. Ket­tu­saa­ri ei pidä sen vai­ku­tus­ta yk­sis­tään hy­vä­nä.

– Me­di­as­ta voi ko­pi­oi­da myös täy­sin vää­riä, kes­tä­mät­tö­miä roo­li­mal­le­ja. Se saat­taa va­hin­goit­taa nii­den nuor­ten it­se­näis­ty­misp­ro­ses­sia, jot­ka ovat muu­toin­kin herk­kiä ul­ko­puo­li­sel­le oh­jauk­sel­le ja val­lan­käy­töl­le, hän sa­noo.

Nuor­ten pa­hoin­voin­nin syyk­si ni­me­tään ko­ro­na, sota, il­mas­to­ah­dis­tus, opis­ke­lun tuo­ma kuor­mi­tus tai päih­teet.

– Oi­rei­lu on li­sään­ty­nyt. Hä­lyt­tä­vää on, et­tei pa­hoin­voin­ti kat­so yh­teis­kun­ta­luok­kaa. Ei tar­vit­se ol­la syr­jäy­ty­nyt, vaan on­gel­mia voi ol­la yh­tä lail­la ”kym­pin ty­töl­lä”. Vaa­ti­mus­ta­son ko­ho­a­mi­nen, suo­ri­tus­pai­neet ja yh­teis­kun­nan nor­mi­pai­neet ylei­sem­min ovat mer­kit­tä­vä te­ki­jä pa­hoin­voin­nin taus­tal­la.

Päih­tei­den käy­tös­sä on myös ta­pah­tu­nut muu­tos.

– Iso osa ei käy­tä päih­tei­tä lain­kaan, mut­ta ne, jot­ka käyt­tä­vät, siir­ty­vät her­käs­ti vah­vem­piin ai­nei­siin. Mo­net juu­ri­kin pa­haa oloa lää­ki­täk­seen.

Syi­hin pa­hoin­voin­nin ta­ka­na on vai­kea pääs­tä kä­sik­si, kos­ka on elet­ty niin poik­keuk­sel­li­sia ai­ko­ja.

– So­si­aa­lis­ten ti­lan­tei­den pel­ko ja ah­dis­tu­nei­suu­soi­rei­lu on sel­ke­äs­ti li­sään­ty­nyt. Toi­min­ta­ky­ky ja oma-aloit­tei­suus puut­tuu mo­nel­ta, mikä vii­vyt­tää myös avun ha­ke­mis­ta. Teem­me te­ra­pi­a­työ­tä täs­sä ja nyt, jo­ten tu­ki­kei­no­jen pi­tää kes­kit­tyä et­si­vään nuo­ri­so­työ­hön ja akuut­tiin aut­ta­mi­seen, hän poh­tii.

It­se­näis­ty­mi­sen tu­ke­mi­nen on ai­na lää­ke taus­tal­la ole­viin on­gel­miin.

– Tär­kein me­to­di on kes­kus­te­lu ja kuun­te­le­mi­nen. Walk In -te­ra­pi­as­sa ta­va­taan nuo­ri usein vain ker­ran. Sii­nä on kiin­nit­ty­mis­vai­he, asi­oi­den pur­ka­mis­vai­he sekä ta­paa­mi­sen päät­tä­mis­vai­he yh­des­sä ja sa­mas­sa is­tun­nos­sa.

Pu­hu­taan, et­tä nuo­ril­la on tar­ve tul­la kuul­luik­si. Se on tot­ta, mut­ta myös ai­ka­moi­nen kli­see. Ei heil­tä pu­he­ka­ve­rei­ta puu­tu, mut­ta kuun­te­lee­ko ku­kaan oi­ke­as­ti. Se on toi­nen jut­tu.

– Walk In -te­ra­pia osoit­taa, et­tä kun löy­tyy yk­si­kin ih­mi­nen, joka het­kek­si py­säh­tyy kuun­te­le­maan, voi koh­taa­mi­sel­la ol­la kau­as­kan­toi­set vai­ku­tuk­set. On iso saa­vu­tus, jos nuo­rel­le jää kä­teen toi­vo, Ket­tu­saa­ri sa­noo.

Kun nuo­ri on sol­mus­sa asi­oi­den­sa kans­sa, saat­taa Ket­tu­saa­ri ky­syä: ”Jos ta­pah­tui­si ih­me, mitä si­nun elä­mäs­sä­si ta­pah­tui­si?”

– Se saa nuo­ren miet­ti­mään, mitä on teh­tä­vis­sä, mitä it­se voin teh­dä ja mitä ta­voi­tet­ta koh­den ha­lu­an men­nä. Se on sekä ky­sy­mys et­tä toi­vo, jon­ka ha­lu­am­me ih­mi­sil­le jät­tää.

Ket­tu­saa­ren pu­heil­le tu­lee myös nuo­ria, joi­ta on pit­kään ”luu­ku­tet­tu” aut­ta­jal­ta toi­sel­le. Moni heis­tä odot­taa pit­kää psy­ko­te­ra­pi­aa.

– Meil­lä on täl­lä het­kel­lä kuu­si ly­hyt­te­ra­peut­tia ja kak­si psy­ko­te­ra­peut­tia, jo­ten re­surs­sit ovat hy­vät. Toi­voi­sim­me, et­tä sai­sim­me pus­ka­ra­di­on lau­la­maan pal­ve­lus­ta kau­em­mak­si­kin.

Tar­vit­sem­me ti­laa ol­lak­sem­me sel­lai­sia kuin olem­me.

– Nuo­rel­la on ai­na kyky mää­ri­tel­lä it­sen­sä. Iso pal­ve­lus, jon­ka voim­me nuor­ten hy­väk­si teh­dä, on an­taa heil­le ti­laa ja sal­li­vuut­ta poh­din­noil­leen, Ket­tu­saa­ri to­te­aa.

Ko­ko­naan pii­loon on voi­nut jää­dä, et­tä nuo­ren oi­rei­lun ta­ka­na on iden­ti­teet­ti­ris­ti­rii­ta.

– Huo­mat­ta­va osa pa­hoin­voi­vis­ta nuo­ris­ta ei ole kos­kaan saa­nut tun­net­ta, et­tä oli­si­vat tul­leet kuul­luik­si ai­dos­ti oma­na it­se­nään. Se voi juu­ri­kin liit­tyä iden­ti­teet­ti­ris­ti­rii­toi­hin. Näen kui­ten­kin yhä enem­män myös roh­kei­ta nuo­ria, jot­ka pys­ty­vät pon­nis­te­le­maan ir­ti hei­hin koh­dis­tu­vis­ta mää­rit­te­lyis­tä.

Ti­lan an­ta­mi­nen lap­sen iden­ti­tee­til­le voi al­kaa jo syn­ty­mäs­tä.

– Nimi voi ol­la sil­lä ta­voin neut­raa­li ja har­vi­nai­nen, et­tei viit­taa mi­hin­kään val­miik­si an­net­tuun iden­ti­teet­tiin. Se on roo­li­ton ja his­to­ri­a­ton. Ni­men mu­ka­na ei tule mi­tään tiet­ty­jä roo­li­o­do­tuk­sia. Huo­maan, et­tä täl­lai­sia ni­miä an­ne­taan jo pal­jon, ja se on hie­no asia.

Asi­as­sa on täl­lä het­kel­lä eräs su­den­kuop­pa, joka pi­täi­si ylit­tää, en­nen kuin nuor­ta to­del­la kuul­tai­siin.

– Ni­meen ja iden­ti­teet­tiin liit­ty­vä neut­ra­li­teet­ti yh­dis­te­tään liki ai­na su­ku­puo­li-iden­ti­teet­tiin. Kun sana muun­su­ku­puo­li­nen lau­su­taan, me­nee useim­mil­ta pas­mat se­kai­sin.

Voi­han ol­la, et­tä lap­si ei et­sis­ke­lys­sään sovi lo­pul­ta pe­rin­tei­seen su­ku­puo­li-iden­ti­teet­tiin­kään, mut­ta se on vain yk­si mah­dol­li­nen iden­ti­tee­tin löy­ty­mi­sen lop­pu­tu­los.

– Nuo­ren pa­hoin­voin­nin eh­käi­sys­sä oleel­li­sin­ta on oman iden­ti­tee­tin löy­tä­mi­nen, Ket­tu­saa­ri pai­not­taa.

"Nuoren pahoinvoinnin ehkäisyssä oleellisinta on oman identiteetin löytäminen", sanoo erityisnuorisotyönohjaaja, pari- ja perhepsykoterapeutti Hensku Kettusaari. Kuva: Jani Mahkonen

Jani Mahkonen

Ket­tu­saa­ri kas­voi kris­til­li­ses­sä, ra­kas­ta­vas­sa ko­dis­sa, jon­ka il­ma­pii­ri oli ym­mär­tä­vä mut­ta myös tiuk­ka­ra­jai­nen. Hän on Lah­den seu­dul­la ar­vos­te­tun ja pi­de­tyn kirk­ko­her­ra As­lak Ket­tu­sen ty­tär.

– Isä­ni kuo­li ta­pa­tur­mai­ses­ti py­hiin­va­el­lus­mat­kal­la San­ti­a­go de Com­pos­te­las­sa vuon­na 2016.

Lap­suu­des­sa, jo­hon kuu­lui muun mu­as­sa rip­pi­kou­lu- ja isos­vai­he Nas­to­lan seu­ra­kun­nas­sa sekä toi­min­ta Nas­to­lan Nas­ta-par­ti­os­sa, ei vie­lä ol­lut tun­net­ta sii­tä, et­tä maa­il­ma kä­vi­si ”ah­taak­si”.

– Se tun­ne liit­tyi vas­ta ai­kuis­tu­mis­vai­hee­seen. Läh­din ko­toa 18-vuo­ti­aa­na.

Ket­tu­saa­ri odot­ti, et­tä opis­ke­lus­sa Suo­men Raa­mat­tuo­pis­tol­la oli­si ol­lut mah­dol­li­suus pai­not­tua mu­siik­kiin. Mut­ta to­del­li­suus oli toi­sen­lai­nen.

– Tör­mä­sin muun mu­as­sa sii­hen, et­tä mu­siik­kia ja­o­tel­tiin hen­gel­li­seen ja ”ta­val­li­seen”. Jäl­kim­mäis­tä ei ar­vos­tet­tu. Kun nyt ajat­te­len opis­ke­lu­ai­kaa ja saa­maa­ni kou­lu­tus­ta, on taus­ta­ni hy­vin kon­ser­va­tii­vi­ses­sa us­kon- ja seu­ra­kun­ta­kä­si­tyk­ses­sä, jos­sa ei juu­ri­kaan ol­lut ti­laa muul­le kuin pe­rin­tei­sel­le ajat­te­lul­le.

Kyse oli vii­des­läi­ses­tä hen­gel­li­syy­des­tä, jos­sa hän koki pu­ris­tu­van­sa val­mii­seen muot­tiin.

– Jou­duin to­den te­ol­la poh­ti­maan iden­ti­teet­ti­ä­ni ja myös vai­ke­ne­maan.

Muo­tin ky­see­na­lais­ta­mi­nen oli­si ol­lut koko sys­tee­min ky­see­na­lais­ta­mis­ta.

– Koin, et­tä omat si­säi­set pai­nis­ke­lu­ni si­vuu­tet­tiin. Kun val­mis­tuin kir­kon nuo­ri­so­työ­noh­jaa­jak­si, olin mel­koi­sen rik­ki.

Asi­aa ei hel­pot­ta­nut se, et­tä työ­teh­tä­viin kuu­lui al­ku­vai­hees­sa myös nuo­ri­so­työ va­paan suun­nan he­rä­tysk­ris­til­lis­ten nuor­ten pa­ris­sa.

– Olin kah­den ää­rim­mäi­syy­den vä­lis­sä, toi­sel­la puo­lel­la jäyk­kä kon­ser­va­tii­vi­suus, toi­sel­la puo­lel­la ka­ris­maat­ti­nen anar­kia. Mo­lem­pien liik­kei­den joh­dos­sa oli au­to­ri­tää­ri­siä ih­mi­siä. Oli vai­ke­aa, vaik­ka ym­mär­rän toki kon­ser­va­tii­vi­suut­ta kir­kon he­rä­tys­liik­keen, vii­des­läi­syy­den kaut­ta.

Ket­tu­saa­ri ei hä­peä ker­toa, et­tä tar­vit­tiin lo­pul­ta te­ra­pi­aa pään hoi­ta­mi­sek­si.

– Olen ol­lut ai­na avoin ja suo­ra­pu­hei­nen. On­gel­ma ei ol­lut sii­nä, et­ten oli­si sa­no­nut, vaan et­ten tul­lut kuul­luk­si.

Hän ei koe hy­län­neen­sä us­koa, ei­kä kut­su­mus­ta seu­ra­kun­nas­sa.

– En pyr­ki­nyt kir­kos­ta ulos, en­kä sik­si ole saa­pu­nut tän­ne ta­kai­sin.

Te­ra­pi­as­sa­kaan ei ol­lut kyse muus­ta kuin jär­jen käy­tös­tä.

– Ei ole ol­lut vai­hei­ta elä­mäs­sä, jois­sa ikään kuin oli­sin muut­ta­nut suun­taa. Ha­lu­sin pa­pe­rit ulos opis­tos­ta, vaik­ken al­le­kir­joit­ta­nut kaik­kia siel­lä ope­tet­ta­via ar­vo­ja ja pe­ri­aat­tei­ta.

Nyt, teh­des­sään eri­tyis­nuo­ri­so­työ­tä sekä pari- ja per­he­te­ra­pi­aa, hän ko­kee ole­van­sa teh­tä­väs­sä, jos­sa voi to­teut­taa täy­del­lä sy­dä­mel­lä am­ma­til­lis­ta osaa­mis­ta ja hen­gel­lis­tä kut­su­mus­ta.

– Kir­kon kent­tä on toki myl­ler­ryk­ses­sä. Sii­hen koh­dis­tuu ul­ko­puo­li­sia, yh­teis­kun­nan muut­tu­mi­ses­ta joh­tu­via pai­nei­ta. Eri­tyis­nuo­ri­so­työn­te­ki­jä ei – on­nek­si – ole pai­neis­tet­tu sa­mal­la ta­voin kuin pap­pi.

Ket­tu­saa­ri kes­kit­tää ener­gi­an­sa ar­vo­muu­tos­työ­hön.

– Eräs uu­si ke­hi­tys­koh­de on Hel­sin­gin seu­ra­kun­tien osal­lis­ta­va mo­ni­nai­suu­soh­jel­ma. Luom­me seu­ra­kun­tiin sa­teen­kaa­ri­työn mu­kai­set yh­den­ver­tai­suus­pe­ri­aat­teet ja yh­teys­hen­ki­lö­ver­kos­ton.

Sateenkaaripiireissä on suosittu ihmisten määrittelyn suhteen iskulausetta: Älä oleta. ”Mielestäni sen voisi jo viedä astetta pidemmälle, positiiviseen suuntaan: Odota lähtökohtaisesti moninaisuutta”, sanoo Hensku Kettusaari. Kuva: Jani Mahkonen

Jani Mahkonen

Hän sa­noo, et­tei ar­vo­jen to­teut­ta­mi­nen ole mie­li­pi­de­ky­sy­mys.

– Tasa-ar­vo ja yh­den­ver­tai­suus on sää­det­ty Suo­men lais­sa ja kan­sain­vä­li­sis­sä so­pi­muk­sis­sa. Kyse on ih­mi­soi­keuk­sis­ta. Mo­ni­nai­suu­soh­jel­mal­la py­ri­tään sii­hen, et­tä nämä ar­vot to­teu­tui­si­vat myös seu­ra­kun­ta­e­lä­mäs­sä.

Sa­man­kal­tai­sia oh­jel­mia on to­teu­tet­tu muun mu­as­sa Es­poon ja Jo­en­suun seu­ra­kun­nis­sa.

– Mie­les­tä­ni oh­jel­ma oli­si ajan­koh­tai­nen ja käyt­tö­kel­poi­nen myös muis­sa seu­ra­kun­nis­sa. Olen käy­tet­tä­vis­sä, mi­kä­li tar­vi­taan li­sä­tie­toa, hän sa­noo.

Omia sa­teen­kaa­ri­ryh­miä Ket­tu­saa­ri al­koi ve­tää Hel­sin­gin seu­ra­kun­ta­yh­ty­män eri­tyis­nuo­ri­so­työ­kes­kuk­ses­sa, Snel­lus­sa, vuon­na 2009.

– Ky­sees­sä on sa­teen­kaa­ri­sen­si­tii­vi­nen lä­hes­ty­mis­ta­pa pa­ri­suh­de­työ­hön. Lä­hes­ty­mis­ta­vas­sa ol­laan tark­koi­na sen suh­teen, et­tei pa­ri­suh­de­työ mää­rit­te­le ih­mis­tä, vaan ih­mi­sel­lä on it­sel­lään mää­rit­te­ly­oi­keus tai toi­saal­ta oi­keus ol­la mää­rit­te­le­mät­tä it­se­ään.

Hän on teh­nyt oman ma­te­ri­aa­li­pa­ke­tin, ”Yh­tei­nen elä­mäm­me”. Sii­nä on työ­muo­don aloit­ta­jan, ro­vas­ti Lii­sa Tuo­vi­sen pe­rin­töä sekä hä­nen omaa ma­te­ri­aa­li­aan.

Jos­kus sa­teen­kaa­ri-ih­mi­sik­si it­sen­sä mää­rit­te­le­vät sor­tu­vat sii­hen, mis­tä ar­vos­te­le­vat mui­ta. Ket­tu­saa­ri on täs­tä yl­lät­ty­nyt.

– Tu­lee kurs­si­lai­sia, jot­ka il­moit­ta­vat kät­te­lys­sä ole­van­sa de­mi­sek­su­aa­le­ja, pan­sek­su­aa­le­ja, asek­su­aa­le­ja ja niin edel­leen. Yh­del­lä ih­mi­sel­lä voi ol­la vaik­ka­pa vii­si eri mää­ri­tel­mää, jol­la hän mää­rit­te­lee it­sen­sä.

Mää­rit­te­lyt ei­vät läh­tö­koh­tai­ses­ti au­ta asi­as­sa eteen­päin, vaik­ka se on­kin yk­si tapa teh­dä it­sen­sä nä­ky­väk­si.

– Mei­tä kiin­nos­taa enem­män se, mikä li­sää näi­den ih­mis­ten hy­vin­voin­tia. Kiis­te­ly mää­ri­tel­mis­tä ja lii­al­li­nen sen­si­tii­vi­syys, louk­kaan­tu­mi­nen ja uh­riu­tu­mi­nen ei au­ta hei­tä eteen päin.

Mikä sit­ten li­sää sa­teen­kaa­ri­nuo­ren hy­vin­voin­tia?

– Mie­les­tä­ni se, et­tä kuun­te­lem­me hän­tä. Ky­sym­me mi­ten hän voi. An­nam­me hä­nel­le pai­kan yh­tei­sös­sä. Tot­ta kai ky­sym­me myös, mi­ten hän ha­lu­aa it­se­ään kut­sut­ta­van. On tär­ke­ää, et­tä hän­tä kut­su­taan ni­mel­lä, jon­ka hän ko­kee iden­ti­tee­tik­seen.

Sa­teen­kaa­ri­pii­reis­sä on suo­sit­tu ih­mis­ten mää­rit­te­lyn suh­teen is­ku­lau­set­ta: ”Älä ole­ta.”

– Mie­les­tä­ni sen voi­si jo vie­dä as­tet­ta pi­dem­mäl­le, po­si­tii­vi­seen suun­taan: ”Odo­ta läh­tö­koh­tai­ses­ti mo­ni­nai­suut­ta.”