Vii­si nas­to­la­lais­ta Löf­ber­gin si­sa­rus­ta oli nuo­re­na ak­tii­vi­sia seu­ra­kun­ta­nuo­ria. Heis­tä kol­me työs­ken­te­lee ny­kyi­sin seu­ra­kun­nas­sa, vaik­ka vain yk­si oli var­ma, et­tä seu­ra­kun­ta­työs­tä tu­li­si am­mat­ti.

”Seu­ra­kun­taan siir­ty­mi­nen oli mi­nul­le luon­nol­lis­ta”

Erik ”Eki” Löf­berg, 38, me­di­a­tuot­ta­ja, Hol­lo­lan seu­ra­kun­ta

Aloi­tin vii­me syk­sy­nä ny­kyi­ses­sä työs­sä­ni seu­ra­kun­nas­sa. Olen pääs­syt te­ke­mään vi­deo- ja mu­siik­ki­töi­tä eri työ­a­lo­jen kans­sa.

En ol­lut kos­kaan miet­ti­nyt, et­tä ha­keu­tui­sin seu­ra­kun­taan töi­hin. En­kä ha­keu­tu­nut nyt­kään, vaan Hut­tu­sen Timo (kirk­ko­her­ra) ky­syi, ha­lu­ai­sin­ko tul­la. Olen kyl­lä ai­em­min ol­lut lei­reil­lä iso­se­na sekä va­paa­eh­toi­se­na soit­te­le­mas­sa. En­nen seu­ra­kun­taa olen teh­nyt lä­hi­hoi­ta­jan töi­tä ke­hi­tys­vam­mais­ten pa­ris­sa. Siir­ty­mä oli kui­ten­kin luon­nol­li­nen. Tääl­lä pää­see te­ke­mään hen­gel­lis­tä työ­tä, toki omas­ta työn­ku­vas­ta kä­sin.

Si­sa­ruk­set ja äis­kä ovat ol­leet väis­tä­mät­tä esi­ku­via seu­ra­kun­ta­työs­sä. Olin muun mu­as­sa Kuk­kik­sen kans­sa har­joit­te­lus­sa Nas­to­lan seu­ra­kun­nas­sa. Jo­tain il­ta­päi­vä­ker­hoa me sil­loin pi­del­tiin. Vi­de­o­puo­lel­la voi­sin mai­ni­ta esi­ku­vak­se­ni esi­mer­kik­si Yo­u­Tu­be-täh­den, ka­na­dan­suo­ma­lai­sen Mat­ti Haa­po­jan.

Seu­ra­kun­nas­sa ole­mi­nen on ol­lut luon­nol­lis­ta nuo­re­na meil­le var­maan kai­kil­le. Se ei ole ol­lut sen eri­koi­sem­pi paik­ka. Me olem­me ol­leet ja men­neet siel­lä. Äis­kän kans­sa tuli sil­leen haus­ko­ja muis­to­ja lei­reil­tä, et­tä olen ol­lut sa­maan ai­kaan siel­lä töis­sä, ja näh­nyt myös, mi­ten äi­ti te­kee töi­tä.

Lap­suu­den päi­vä­ker­ho­jen pul­las­sa ja me­hus­sa on klas­si­nen ma­ku­vi­vah­de ja ma­ku­muis­to, joka on jää­nyt mie­leen.

Omil­le lap­sil­le­ni toi­von, et­tä min­kä po­lun he löy­tä­vät­kin, he oli­si­vat tyy­ty­väi­siä elä­mään­sä. Ja tot­ta kai, et­tä oli­si suh­de ton­ne ylä­ker­taan ole­mas­sa.

Si­sa­ruk­sis­ta­ni tie­dän, et­tä nämä ovat tu­ke­na ti­lan­tees­sa kuin ti­lan­tees­sa. Tie­dän, et­tä heil­tä saa ai­na vas­tauk­sia, hy­viä ja huo­no­ja. Kun pie­nim­pä­nä vel­je­nä olen jou­tu­nut näi­den kans­sa kas­va­maan, niin on­nek­si he ovat hy­viä tyyp­pe­jä.

Äi­ti on ol­lut mi­nul­le tär­keä hah­mo, joka on ol­lut kiin­nos­tu­nut te­ke­misis­tä ja sii­tä mi­ten mi­nul­la me­nee. Tot­ta kai pal­jon oh­jaa­mis­ta on tul­lut, esi­mer­kik­si pit­kis­tä hiuk­sis­ta läh­tien. Se on äi­tin hom­ma. Pit­kät viik­set ovat saa­neet py­syä, nii­den osal­ta hän on jo luo­vut­ta­nut.

”Vie­lä töi­tä ha­kies­sa­kin mie­tin, et­tä ei tämä ole mi­nun jut­tu­ni”

Kuk­ka-Maa­ria ”Kuk­kis” Ok­sa­nen (os. Löf­berg), 40, nuo­ri­so­työ­noh­jaa­ja, Nas­to­lan seu­ra­kun­ta

Aloi­tin työs­sä vii­si vuot­ta sit­ten. Vie­lä töi­tä ha­kies­sa­kin mie­tin, et­tä ei tämä ole mi­nun jut­tu­ni. Pit­kän van­hem­pain­va­paan jäl­keen il­ta­työt ei­vät tun­tu­neet omal­ta ju­tul­ta. Nyt kui­ten­kin las­ten ja nuor­ten kans­sa te­ke­minen ja lei­rei­ly on pa­ras­ta työ­tä. Hei­dän kans­saan on vä­li­tön yh­teys sekä help­poa ja mu­ka­vaa.

Ha­lu­an opet­taa Ju­ma­las­ta ja Raa­ma­tus­ta lap­sil­le. Pää­sen myös te­ke­mään vä­hän kaik­kea muu­ta­kin, mitä vaan ha­lu­an teh­dä. Teen hat­ta­roi­ta ja täy­tän il­ma­pal­lo­ja, ryh­mäy­tän kou­lu­luok­kaa ja ope­tan työ­ka­ve­rei­ta käyt­tä­mään ka­len­te­ri­so­vel­lus­ta. Olen pääs­syt te­ke­mään myös rip­pi­kou­lun jäl­keis­tä nuo­ri­so­työ­tä, vaik­kei se alun pe­rin kuu­lu­nut työn­ku­vaa­ni.

Tie­ten­kin yh­te­nä esi­ku­va­na­ni työs­sä on van­hin vel­je­ni Tero. Is­tuin sil­loin Nas­to­lan lu­ki­os­sa atk-luo­kas­sa, kun lai­toin hä­nel­le säh­kö­pos­tia, et­tä ker­ro hy­vät ja huo­not puo­let täs­tä työs­tä. Säh­kö­pos­ti oli sil­loin uu­si jut­tu. Muis­tan, et­tä hän kan­nus­ti ha­keu­tu­maan työ­hön, mut­ta myös re­a­lis­ti­ses­ti toi esiin, et­tä sii­nä on myös il­ta­työ­tä.

Kun olin ol­lut ko­ti­äi­ti­nä mel­kein 10 vuot­ta, mi­nus­ta tun­tui, et­ten to­del­la­kaan ha­lua seu­ra­kun­taan töi­hin. Mi­nua ei kiin­nos­ta­nut läh­teä il­tai­sin ja vii­kon­lop­pui­sin töi­hin. Kun se het­ki tuli, et­tä Nas­to­las­sa avau­tui paik­ka, vie­lä ha­ke­mus­ta lait­ta­es­sa ajat­te­lin, et­tä ei. Sit­ten kun se va­lin­ta tuli, tun­sin, et­tä tämä on oma paik­ka ja juu­ri oi­kea ala it­sel­le­ni.

Tot­ta kai myös nuo­ri­so­työ­noh­jaa­ja Rei­ja Lah­ti­sen ja oman äi­din esi­merk­ki seu­ra­kun­ta­työs­sä on vai­kut­ta­nut. Olen si­jais­ta­nut muun mu­as­sa äi­ti­ä­ni las­te­noh­jaa­ja­na. Se oli tosi ki­vaa puu­haa.

Lap­se­na olem­me kaik­ki si­sa­ruk­set käy­neet päi­vä­ker­hoa 4–6-vuo­ti­aa­na. Muis­tan py­hä­kou­lu­vih­kon, jo­hon ke­rät­tiin tar­ro­ja. Oma lap­se­ni miet­ti vä­hän ai­kaa sit­ten, et­tä seu­ra­kun­ta­työ on tär­ke­ää, ja oli si­tä­kin miel­tä, et­tä teh­das­työ on tär­ke­ää, kun siel­lä teh­dään eri­lai­sia asi­oi­ta.

Äi­tiä kii­tän tu­es­ta ja sii­tä, et­tä hän on ol­lut läs­nä. Olin pit­kään äi­ti­nä ko­to­na, ja se mal­li tu­lee suo­raan omal­ta äi­dil­tä. Meil­lä on ny­kyi­sin ar­ki­päi­väi­nen ys­tä­vyys ja tyk­kääm­me teh­dä sa­mo­ja asi­oi­ta.

”Pa­pin ura jäi pis­teen pää­hän, ja olen tyy­ty­väi­nen”

Tero ”Löf­fe” Löf­berg, 48, nuo­ri­so­työ­noh­jaa­ja, Jout­jär­ven seu­ra­kun­ta

Pa­ras­ta työs­sä­ni on se, et­tä pää­sen käyt­tä­mään omia tai­to­ja­ni. Lap­sis­sa ja nuo­ris­sa pa­ras­ta on ai­tous. He ei­vät ole vie­lä maa­il­man tur­me­le­mia.

Yli puo­let elä­mäs­tä­ni olen työs­ken­nel­lyt Jout­jär­ven seu­ra­kun­nas­sa. Olen ko­ke­nut jo pie­nes­tä läh­tien kut­su­muk­sen tä­hän työ­hön. Mi­nul­le on hir­ve­än tär­ke­ää teh­dä hen­gel­lis­tä työ­tä. Olen ekan ker­ran ol­lut lei­ril­lä kuu­si­vuo­ti­aa­na ja pik­ku­hil­jaa otin vas­tuu­ta iso­se­na. Sen jäl­keen olen tain­nut ol­la yli 700 lei­ril­lä.

Äi­ti toi­voi mi­nus­ta pap­pia. Sen to­teu­tu­mi­nen jäi it­se asi­as­sa pää­sy­ko­keis­sa puo­les­ta tai yh­des­tä pis­tees­tä kiin­ni. Olen ol­lut ihan tyy­ty­väi­nen, et­ten sil­le tiel­le läh­te­nyt, kos­ka olen ko­ke­nut, et­tä voin käyt­tää vah­vuuk­si­a­ni ny­kyi­ses­sä työs­sä­ni. Olen sen ver­ran van­hem­pi, et­tä Eki ja Kuk­kis eh­ti­vät ol­la mi­nul­la iso­se­na las­ten­lei­reil­lä.

Ai­na voi op­pia myös toi­sel­ta jo­tain. He mo­lem­mat ovat tosi lah­jak­kai­ta mu­sii­kis­sa ja osaa­vat koh­da­ta ih­mi­siä vä­hän toi­sel­la ta­paa kuin minä.

Yleen­sä jos me ju­tel­laan työ­a­si­ois­ta, niin me soi­tel­laan työ­ai­ka­na. Ei me muu­ten oi­ke­as­taan pu­hu­ta työ­ju­tuis­ta, el­lei ole jo­kin iso ta­pah­tu­ma tu­los­sa. Sil­loin vä­hän ver­tail­laan, et­tä mitä kan­nat­tai­si teh­dä. Kuk­kik­sen kans­sa on voi­nut ju­tel­la myös sii­tä, mi­ten (Nas­to­lan) Luo­ma­nie­mes­sä kan­nat­taa jär­jes­tää lei­ri­a­si­oi­ta.

Olin jo käy­nyt rip­pi­kou­lun, kun äi­ti al­koi teh­dä en­sim­mäi­siä las­te­noh­jaa­jan si­jai­suuk­si­aan Nas­to­lan seu­ra­kun­nas­sa. Kä­vin ai­na vä­lil­lä jee­sai­le­mas­sa ret­kil­lä esi­mer­kik­si nuo­ti­o­hom­mis­sa.

Suu­ret vai­kut­ta­jat työ­hö­ni ovat ol­leet Nas­to­lan pit­kä­ai­kai­nen nuo­ri­so­työ­noh­jaa­ja Ku­lo­sen Es­ko ja rip­pi­pap­pi­ni Sa­ha­mie­hen Juha. Mo­lem­mil­ta olen op­pi­nut, et­tä Raa­ma­tun käyt­töön kan­nat­taa pa­nos­taa. Es­kon pa­nos on ol­lut hy­vin mer­kit­tä­vä, et­tä olen tä­hän työ­hön ha­lun­nut. Hä­nel­tä olen op­pi­nut myös ta­ri­nan­ker­ron­taa. Juha vah­vis­ti nä­ke­mys­tä­ni sii­tä, et­tä kan­nat­tai­si seu­ra­kun­ta­työ­hön ha­kea, ja olen op­pi­nut hä­nel­tä nuor­ten koh­taa­mis­ta.

Seu­ra­kun­ta­muis­to­ni vuo­del­ta 1977 on si­ni­nen ker­ho­kas­si. Kun ava­sin nyt tä­män ve­to­ket­jun, se tuok­sui edel­leen mak­sa­mak­ka­ral­ta äi­tin te­ke­mien eväi­den mu­kai­ses­ti. Se on pel­käs­tään hyvä muis­to. Kas­si oli mi­nul­le tär­keä.

Olen ai­nai­ses­ti kii­tol­li­nen äi­din an­ta­mas­ta tu­es­ta, ja sii­tä, et­tä olen it­se saa­nut va­li­ta tie­ni. Tie­tys­ti äi­ti pa­kot­ti pie­ne­nä par­ti­oon, pi­a­non­soit­toon ja kuo­roon. Mut­ta lop­pu­jen lo­puk­si ne ovat ol­leet ihan hy­viä jut­tu­ja. Pal­jon oli­si jää­nyt ko­ke­mat­ta, jos nii­hin­kään jut­tui­hin ei oli­si vä­hän niin kuin pot­kit­tu.