Die­go Ar­man­do Ma­ra­do­na kul­jet­ta­jaa pal­loa kei­nu­tuo­lis­sa is­tu­van Oh­to Ok­sa­sen, 39, olan ta­ka­na. Nas­to­la­lai­sen oma­ko­ti­ta­lon olo­huo­neen sei­näl­lä ko­mei­le­van tau­lun on lah­joit­ta­nut hä­nel­le jal­ka­pal­loi­li­ja Dri­lon Shala ko­tiu­dut­tu­aan ar­mei­jas­ta.

Ok­sa­nen on tu­han­sia ur­hei­lu­kou­lun va­rus­mie­hiä kou­lut­ta­nut ar­mei­jan up­see­ri, kym­me­ni­ä­tu­han­sia lin­tu­ja ren­gas­ta­nut luon­to­har­ras­ta­ja ja nas­to­la­lai­nen kirk­ko­val­tuu­tet­tu.

Aloi­te­taan kui­ten­kin jal­ka­pal­los­ta. Sil­lä Ma­ra­do­na-pai­ta pääl­lään Ok­sa­nen on val­mis te­ke­mään mitä vain, kun Ar­gen­tii­na pe­laa MM-ki­sois­sa.

–  On se ol­lut mi­nul­la uni­vor­mun­kin al­la töis­sä, Ok­sa­nen pal­jas­taa.

Vii­mek­si hän puki pai­dan mar­ras­kuus­sa, kun tie­to Ma­ra­do­nan kuo­le­mas­ta tuli.

– Sain kuul­la sii­tä kes­ken Lah­den seu­ra­kun­tien kiin­teis­tö­val­mis­te­lu­ryh­män etä­ko­kouk­sen. Kir­joi­tin sen sin­ne Te­ams-cha­tiin. Ko­kous oli juu­ri päät­ty­mäs­sä, ja ve­din ko­kouk­seen jäl­keen pai­dan pääl­le.

Ok­sa­ses­ta saa no­pe­as­ti ku­van ta­sa­pai­noi­se­na, jämp­ti­nä ja har­kit­se­va­na mie­he­nä, joka ei kiih­koi­le asi­oi­den kans­sa, vaan kä­sit­te­lee nii­tä lä­hes il­meen­kään vä­räh­tä­mät­tä jär­keen poh­jau­tu­en. Ana­lyy­si Ma­ra­do­nan elä­mäs­tä on­nis­tuu kiih­koi­le­mat­ta, vaik­ka jal­ka­pal­lon seu­raa­mi­nen il­mi­sel­väs­ti in­to­hi­mo on­kin.

– Pe­reh­ty­mäl­lä hä­nen elä­män­ker­taan­sa pys­tyy op­pi­maan, et­tä mitä kan­nat­taa teh­dä ja mitä ei kan­na­ta teh­dä.

Kun jul­ki­suu­des­sa ja so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa kiih­koil­laan val­ko­pos­ki­han­his­ta, Ok­sa­nen il­moit­taa kyl­män vii­le­äs­ti tun­te­van­sa yh­des­sä kol­le­goi­den­sa kans­sa käy­tän­nös­sä kaik­ki Ve­si­jär­ven 500 val­ko­pos­ki­han­hea, sil­lä hän on yk­si niis­tä, jot­ka käy­vät ren­gas­ta­mas­sa ja lu­ke­mas­sa nii­den ja­lois­ta ren­kaat joka kesä.

– Suh­tau­dun asi­aan ai­ka mal­til­li­ses­ti. On kiis­ta­ton to­si­a­sia, et­tä han­his­ta on esi­mer­kik­si vil­je­li­jöil­le hait­taa, jo­ten pi­täi­si et­siä rat­kai­su­ja, jot­ka so­pi­si­vat sekä han­hil­le et­tä ih­mi­sil­le. On lai­tet­ta­va kaik­ki asi­at pöy­tään ja sit­ten kat­sot­ta­va, mi­ten tie­to­ja hyö­dyn­ne­tään, et­tä rat­kai­sut hyö­dyt­tä­vät mah­dol­li­sim­man mo­nia.

Ym­pä­ris­tö­a­si­ois­sa har­hau­du­taan Ok­sa­sen mie­les­tä pai­kal­li­ses­ti hel­pos­ti rat­kai­se­maan asi­oi­ta, jot­ka rat­ke­a­vat pal­jon isom­mil­la aree­noil­la.

– Pai­kal­li­ses­ti mei­dän pi­tää kes­kit­tyä asi­oi­hin, joi­hin voim­me it­se vai­kut­taa. Jos kai­kil­la ta­soil­la teh­dään näin, niin sit­ten lop­pu­tu­los on kaik­kein pa­ras. Kun jo­kai­nen pyr­kii te­ke­mään it­se hy­vää sil­lä sek­to­ril­la, mis­sä pys­tyy, niin kai­kil­la on hyvä ol­la.

Seu­ra­kun­nil­la hän nä­kee ym­pä­ris­tö­työs­sä kak­si roo­lia.

– Toi­nen on ope­tus­työ, jos­sa ope­te­taan seu­ra­kun­ta­lai­sia kun­ni­oit­ta­maan luon­toa, mut­ta kai­pai­sin myös konk­reet­ti­sia asi­oi­ta, joi­ta voi ol­la esi­mer­kik­si seu­ra­kun­nan met­sä­a­lu­ei­den suo­je­le­mi­nen.

Ok­sa­nen yrit­ti vai­kut­taa vii­mei­seen as­ti, et­tei seu­ra­kun­nan met­sää ha­kat­tai­si Nas­to­lan Iso-Kuk­ka­sen ran­nal­ta Rau­ha­nie­men luon­non­suo­je­lu­a­lu­een lä­hei­syy­des­tä.

– En näe, et­tä van­hoi­hin asi­oi­hin tar­vit­see pa­la­ta. Se hak­kuu­suun­ni­tel­ma oli sil­loin val­tuus­ton pää­tös ja neu­vos­to sit­ten toi­meen­pa­ni sen. Sil­lä sel­vä.

Lah­den seu­ra­kun­nil­la ei met­sää juu­ri ole kuin Nas­to­las­sa ole­vat 170 heh­taa­ria.

– Jat­kos­sa oli­si hyvä tar­kas­tel­la, mitä met­siä seu­ra­kun­nil­la on ja mitä niis­tä voi­si ken­ties suo­jel­la tai jät­tää kaa­ta­mat­ta muu­ten. Met­sä­ta­lous­tuo­tot ovat koh­tuul­li­sen pie­niä seu­ra­kun­tien bud­je­tis­sa. Sil­lä voi ol­la suu­rem­pi ar­vo, et­tä seu­ra­kun­ta­lai­set voi­vat niis­sä met­sis­sä liik­kua ja ha­vai­ta, et­tä seu­ra­kun­nan met­sis­sä luon­to voi hy­vin.

Ok­sa­nen on syn­ty­pe­räi­nen nas­to­la­lai­nen ja asu­nut lä­hes koko elä­män­sä Nas­to­las­sa kah­ta Lah­des­sa asut­tua vuot­ta lu­kuun ot­ta­mat­ta.

– Se oli sel­lai­nen hai­rah­dus. Se oli en­sim­mäi­nen asun­to vai­mon kans­sa, mut­ta sit­ten muu­tim­me ta­kai­sin Nas­to­laan, Ok­sa­nen hy­myi­lee.

Lap­suus oli hyvä ja toi­min­nan täy­tei­nen. Van­hem­mat oli­vat töis­sä opet­ta­ji­na sa­mas­sa kou­lus­sa kuin Ok­sa­nen.

– Mo­lem­mat van­hem­pa­ni ovat myös opet­ta­neet mi­nua. Asuim­me kir­kon­ky­läl­lä ihan kou­lun vie­res­sä, niin vie­tin ai­ka pal­jon va­paa-ai­kaa­kin kou­lun ym­pä­ris­tös­sä ja sen ur­hei­lu­ken­täl­lä. Lii­kun­ta ja par­tio oli­vat var­hais­lap­suu­den eni­ten ai­kaa vie­viä har­ras­tuk­sia.

Kir­kon­ky­län lap­sien leik­kei­hin il­mes­tyi 1990-lu­vun alus­sa lap­sia aluk­si So­ma­li­as­ta ja sit­ten Ju­gos­la­vi­an alu­eel­ta. Pa­ko­lais­kes­kus toi­mi van­has­sa keuh­ko­pa­ran­to­las­sa Au­rin­ko­lin­nas­sa.

– Tot­ta kai sil­lä on vai­ku­tus­ta, kun leik­kii ih­mis­ten kans­sa, joi­den kans­sa ei ole yh­teis­tä kiel­tä. Sil­lä on var­mas­ti ol­lut jo­kin sel­lai­nen ra­jo­ja ylit­tä­vä vai­ku­tus, mut­ta ei sen kum­mem­paa. Ko­ke­mus oli po­si­tii­vi­nen, mut­ta mel­ko ly­hyt vai­he elä­mäs­sä.

Myö­hem­mäs­sä vai­hees­sa, ala-as­teen vii­mei­sil­lä luo­kil­la tuli vah­vas­ti lin­tu­har­ras­tus ku­vaan mu­kaan.

– Mei­tä oli sii­nä pari ka­ve­ria, joi­den kans­sa aloim­me tark­kail­la lin­tu­ja vä­hän tar­kem­min. Luon­to­har­ras­tus oli ol­lut ai­ka vah­va jo sitä en­nen par­ti­on kaut­ta. Met­säs­sä vie­tin pal­jon ai­kaa jo hy­vin nuo­re­na. Yö­ret­kei­ly ka­ve­rei­den kans­sa il­man ai­kui­sia oli jo ala-as­tei­käi­se­nä va­ki­o­tou­hua.

En­sim­mäi­nen kun­non lin­tu­ret­ki teh­tiin ka­ve­ri­po­ru­kal­la Lin­nais­ten­suol­le.

– Olim­me siel­lä tel­tal­la ke­vät­tal­vel­la, ja tar­koi­tus oli kat­soa aa­mul­la tee­rien soi­din­me­noa. Se to­sin epä­on­nis­tui, kun nu­kuim­me pom­miin. Sen ver­ran näh­tiin tee­riä, et­tä kun nou­sim­me tel­tas­ta, niin lin­nut säi­käh­ti­vät ja läh­ti­vät pois. Se on en­sim­mäi­nen ret­ki, mis­tä mi­nul­la on var­maan ha­vain­not kir­jat­tu­na ylös.

Hä­nel­le lin­tu­har­ras­tus ei ole kos­kaan ol­lut pel­käs­tään lin­tu­jen bon­gai­lua ja elä­myk­siä, vaan tie­don tuot­ta­mis­ta ti­las­toi­hin ja tut­ki­muk­seen. Ren­gas­tet­tu­jen lin­tu­jen mää­rä on täl­lä het­kel­lä noin 50 000 var­pus­lin­nuis­ta han­hiin.

Ok­sa­nen ajat­te­lee us­koa elä­män­va­lin­ta­na, jo­hon ei vält­tä­mät­tä tar­vit­se liit­tyä voi­ma­kas­ta us­kon­nol­lis­ta ko­ke­mus­ta.

–  En muis­ta mi­tään sel­lais­ta vai­het­ta, jos­sa mi­nul­le oli­si tul­lut jo­kin vah­va us­koon­tu­lon ko­ke­mus.

Vaik­ka us­kon­to on ol­lut hä­nel­le lap­suu­des­ta saak­ka luon­nol­li­nen osa elä­mää, sii­hen on kuu­lu­nut toki myös kriit­ti­nen tar­kas­te­lu.

– Poh­din­ta, jota olen teh­nyt, on ai­na kes­tä­nyt sen. Olen ol­lut hy­vin kiin­nos­tu­nut kris­ti­nus­kon pe­rus­teis­ta ja sen his­to­ri­al­li­suu­des­ta eri­tyi­ses­ti. Mitä enem­män olen lu­ke­nut, sitä va­kuut­tu­neem­mak­si olen tul­lut.

Tai­dok­kaan ja in­to­hi­moi­sen jal­ka­pal­loi­lun li­säk­si Ok­sa­nen ihai­lee Ar­gen­tii­nas­sa ja Uru­gu­ays­sa, ku­ten muis­sa­kin ka­to­li­lai­sis­sa mais­sa, us­kon­non tuo­mis­ta osak­si ar­ki­päi­vää.

– Jal­ka­pal­los­sa se nä­kyy ris­tin­merk­kei­nä, kun men­nään ken­täl­le tai tul­laan siel­tä pois. Sel­lai­sia us­kon­non­tun­nus­tuk­sia pie­nes­sä koos­sa oli­si kiva näh­dä tääl­lä­kin. Se voi ol­la jo­kin pie­ni ele tai sana.

Jako kirk­ko­kun­tiin on hä­nen mie­les­tään kei­no­te­koi­nen.

– En ajat­te­le it­se­ä­ni lu­te­ri­lai­se­na vaan kris­tit­ty­nä. Koen us­kon­vel­jeyt­tä myös mui­den kirk­ko­kun­tien jä­se­niin. Seu­raan Ins­tag­ra­mis­sa esi­me­rik­si paa­via. Meil­lä on kai­kil­la toi­sis­tam­me opit­ta­vaa. Ha­lu­ai­sin aja­tel­la, et­tä Kris­tuk­sel­la on yk­si seu­ra­kun­ta. Vaik­ka me tääl­lä jär­jes­tet­täi­siin sitä vaik­ka mil­lai­siin or­ga­ni­saa­ti­oi­hin, niin kirk­ko­kun­ta on yk­si.

Ok­sa­ses­ta oli­si voi­nut ai­van hy­vin tul­la am­ma­til­taan toi­mit­ta­ja tai his­to­ri­oit­si­ja, mut­ta toi­sin kävi.

– Lu­ki­on ja ar­mei­jan jäl­keen pää­tin, et­tä jos ka­det­ti­kou­lun pää­sy­ko­keet me­ne­vät oi­kein hy­vin, niin se on merk­ki, et­tä mi­nun pi­täi­si men­nä sin­ne.

Ok­sa­nen yle­ni rei­lus­sa 10 vuo­des­sa Puo­lus­tus­voi­mien ur­hei­lu­kou­lus­sa ka­de­tis­ta komp­pa­ni­an pääl­li­kök­si as­ti.

– Mi­nus­ta oli to­del­la an­toi­saa työs­ken­nel­lä 20-vuo­ti­ai­den nuor­ten mies­ten kans­sa. On lai­das­ta lai­taan per­soo­nia. On jän­nä näh­dä, mi­ten täy­sin eri­lai­sis­ta läh­tö­koh­dis­ta tu­le­vat nuo­ret mie­het toi­mi­vat yh­des­sä, vaik­ka he ei­vät oli­si va­paa-ajal­laan iki­nä mis­sään te­ke­mi­ses­sä kes­ke­nään.

Niin, mut­ta en­täs se tap­pa­mi­nen? Sii­hen Ok­sa­nen on saa­nut vas­ta­ta mon­ta ker­taa.

– En ole kos­kaan ko­ke­nut oman­tun­non tus­kia aseen kan­ta­mi­sen suh­teen. Mi­nus­ta Suo­mes­sa on Puo­lus­tus­voi­mat sen ta­kia, et­tä Suo­mes­sa py­syy rau­ha. Sil­loin on kyse suo­je­le­mi­ses­ta, ei siis sel­lai­ses­ta vä­ki­val­las­ta, jo­hon kris­ti­nus­kon pi­tää­kin suh­tau­tua kiel­tei­ses­ti. Älä mur­haa­han sen käs­kyn oi­kea kään­nös on, ei­kä älä tapa, vaik­ka se meil­lä niin vir­heel­li­ses­ti Raa­ma­tus­sa lu­kee­kin.

Kun ur­hei­lu­kou­lus­ta on kyse, kou­lut­ta­ja työs­ken­te­lee sil­loin myös kuu­lui­sien mil­jo­nää­rien kans­sa.

– On hie­no näh­dä, et­tä oman vel­vol­li­suu­ten­sa hoi­ta­mi­nen on yl­pey­den ai­he ja kun­nia-asia myös ni­mek­käil­le ur­hei­li­joil­le. Kun mil­joo­nia tie­naa­va ur­hei­li­ja me­nee siel­lä mä­räs­sä met­säs­sä ase kä­des­sä kaik­kien mui­den kans­sa, se on jo­tain niin hie­noa, et­tä sem­mois­ta ei mis­sään muus­sa maas­sa ole. Ih­mi­set tuo­daan sii­nä ti­lan­tee­seen, jos­sa he ovat ta­sa­ver­tai­sia.

Lop­pu­jen lo­puk­si lah­ja­tau­lu Ma­ra­do­nas­ta tai­taa­kin ker­toa Ok­sa­ses­ta sen, mi­ten hän hoi­taa työ­tään eli mi­ten hän koh­te­lee tois­ta ih­mis­tä.

– Se, mikä mi­nul­le on ar­mei­jas­sa hir­vit­tä­vän tär­ke­ää ja joka pi­täi­si ih­mis­ten muis­taa myös nor­maa­lis­sa elä­mäs­sä, on ase­vel­jeys, siis su­ku­puo­leen kat­so­mat­ta. Vel­jeys mah­dol­lis­taa sen, et­tä ih­mi­set, jot­ka ei­vät ole ys­tä­viä kes­ke­nään, ovat kum­min­kin val­mii­ta uh­rau­tu­maan tois­ten­sa puo­les­ta ja nä­ke­mään vai­vaa tois­ten­sa eteen. Tämä pä­tee koko yh­teis­kun­nas­sa, et­tä jos meil­tä löy­tyy vel­jeyt­tä, meil­le me­nee to­del­la hy­vin.

Ei ole vai­kea kek­siä, mis­sä Ok­sa­nen on käyt­tä­nyt tätä me­to­dia vii­me ai­koi­na.

Lah­den seu­ra­kun­tien kiin­teis­tö­rat­kai­sut on Ok­sa­sen mie­les­tä hyvä esi­merk­ki sii­tä, et­tä luot­ta­mus­hen­ki­löt ja vi­ran­hal­ti­jat pys­ty­vät te­ke­mään yh­teis­työ­tä.

– Siel­lä otet­tiin oi­ke­as­ti yh­tei­sek­si huo­le­nai­heek­si eri seu­ra­kun­tien ti­lan­teet.

Kirk­ko­val­tuus­tos­sa Ok­sa­nen ko­kee ole­van­sa en­nen kaik­kea nas­to­la­lais­ten edus­ta­ja.

– Vaik­ka yh­tei­siä asi­oi­ta mie­ti­tään, niin yri­tän ai­na tuo­da nas­to­la­lai­sen nä­kö­kul­man asi­oi­hin. Mie­les­tä­ni oli­si tär­ke­ää, et­tä yh­ty­mäs­sä seu­ra­kun­nil­la säi­lyi­si toi­min­nan va­paus, kos­ka seu­ra­kun­nat ovat eri­lai­sia. Kes­ki­lah­te­lai­set ja lau­nee­lai­set tie­tä­vät kaik­kein par­hai­ten oman seu­ra­kun­tan­sa ti­lan­teen, ja sama on tääl­lä Nas­to­las­sa. Yh­ty­män teh­tä­vä on taa­ta re­surs­sit pai­kal­lis­seu­ra­kun­nil­le, joi­den teh­tä­vä­nä on teh­dä hen­gel­lis­tä työ­tä omal­la alu­eel­laan.

Nas­to­lan seu­ra­kun­nan lii­tok­ses­ta yh­dek­si Lah­den seu­ra­kun­nis­ta on nyt vii­si vuot­ta ai­kaa.

– Yh­teis­työ on ol­lut hy­vää ja lii­tos on ta­pah­tu­nut hy­väs­sä hen­ges­sä mo­lem­min puo­lin. Muu­tos ei kui­ten­kaan ta­pah­du het­kes­sä. Sii­nä ei pu­hu­ta muu­ta­mas­ta vuo­des­ta, vaan su­ku­pol­ves­ta, jon­ka ai­ka­na sit­ten vä­hi­tel­len mu­kau­du­taan uu­teen mal­liin.

Edel­li­nen kau­si oli Ok­sa­sel­le en­sim­mäi­nen kirk­ko­val­tuu­tet­tu­na.

– Mi­nul­le tuli sil­loin hy­vin ly­hy­es­sä ajas­sa yh­täk­kiä sel­lai­nen olo, et­tä ha­lu­sin läh­teä eh­dol­le seu­ra­kun­nan luot­ta­mus­teh­tä­viin. Mi­nul­la ei ol­lut mi­tään pit­kää suun­ni­tel­maa sii­hen, ei­kä ku­kaan ky­sel­lyt mi­nua eh­dok­kaak­si.

Kun­nal­lis­vaa­lei­hin Ok­sas­ta sen si­jaan on ky­syt­ty. Isä Rei­jo Ok­sa­nen on­kin kau­pun­gin­val­tuu­tet­tu. Poi­ka on kui­ten­kin kiel­täy­ty­nyt eh­dok­kuu­des­ta.

– Up­see­ri ei saa lain mu­kaan kuu­lua puo­lu­ee­seen. Laki toki mah­dol­lis­taa eh­dol­le läh­te­mi­sen si­tou­tu­mat­to­ma­na jon­kin puo­lu­een lis­toil­le, mut­ta koen, et­tä lei­mau­tui­sin kui­ten­kin jo­hon­kin puo­lu­ee­seen. Seu­ra­kun­ta­vaa­leis­sa eh­dok­kuus vie­lä on­nis­tui si­tou­tu­mat­to­man lis­tan kaut­ta.

Toi­nen syy on ai­ka­pu­la.

– Mie­luum­min teen kun­nol­la ne asi­at, jois­sa olen mu­ka­na.