JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.

Perunamaan ja pulla­tai­kinan teologiaa – Riitta Särkiön kasvimaalla versot kurottuvat inhi­mil­li­seen lämpöön, juuret hengel­li­seen syvyyteen.

26.6.2024
Kaisa Hako

Riit­ta Sär­kiö, mikä puu­tar­ha­kas­vi oli­sit?

Lau­neen seu­ra­kun­nan lap­si- ja per­he­työn pa­pin ei tar­vit­se tätä mon­ta se­kun­tia miet­tiä.

– Eh­dot­to­mas­ti sen pi­täi­si ol­la hyö­ty­kas­vi. Oli­sin pe­ru­na! Sii­tä kas­vaa mon­ta. Ha­lu­an ol­la mo­nek­si, hän vas­taa no­pe­aan tyy­liin­sä, joka kuu­lem­ma liit­tyy hä­nen var­si­nais­suo­ma­lai­seen ve­ren­pe­ri­mään­sä.

Per­heen piha Lah­des­sa ku­hi­see elä­mää. Kas­vu­kau­si on saa­nut rä­jäh­tä­vän star­tin. Kaik­ki­al­la ver­soo, kuk­kii ja su­ri­see ylen mää­rin. Kes­ken haas­tat­te­lun Sär­kiö jou­tuu juok­se­maan pari spurt­tia, sil­lä Pek­ka-puo­li­son hoi­vaa­mat me­hi­läi­set ovat sui­vaan­tu­neet pe­sän kä­sit­te­le­mi­ses­tä. Täs­tä seu­raa pari na­pak­kaa var­si­nais­suo­ma­lais­ta vuo­ro­sa­naa.

Riit­ta Sär­ki­ön kä­den­jäl­jis­sä kas­vi­maa pus­kee il­moil­le ai­na­kin kel­ta- ja val­ko­si­pu­lia, pork­ka­naa, lips­tik­kaa, sal­ko­pa­pua, avo­maan­kurk­kua, to­maat­tia ja chi­liä. Ei­kä täs­sä kaik­ki. Var­si­nai­nen kas­vi­maa si­jait­see Lah­den kau­pun­gin vil­je­ly­pals­toil­la, ja siel­lä vas­ta kas­vaa­kin: eri­lai­sia pa­pu­ja ja kur­pit­soi­ta, sa­laat­tia, til­liä, pu­na­juur­ta ja tie­ten­kin pe­ru­naa. Tän­ne ko­ti­pi­hal­le­kin, kas­vu­har­son al­le, on is­tu­tet­tu var­hais­pe­ru­naa. Ol­koon Sär­kiö nyt siis täs­sä mie­li­ku­va­lei­kis­sä tuo emo­kas­vi, jos­ta haa­rau­tu­vaa mo­ni­nai­suut­ta tar­kas­te­lem­me elä­mäs­tä na­pa­tuin tuo­ki­o­ku­vin.

1. Tuo­ki­o­ku­va  siu­naus­kap­pe­lis­ta.

Nä­ky­mä hau­ta­jais­vie­raan sil­min: ark­ku on kap­pe­lis­sa pai­kal­laan, omai­set saa­pu­neet ja se­re­mo­nia al­ka­mas­sa, mut­ta Riit­ta Sär­ki­öl­lä ei ole kii­re. Hän on kyy­kis­ty­nyt val­koi­ses­sa al­bas­saan pie­nen taa­pe­ron vie­rel­le ja jut­te­lee täl­le hil­jaa.

– Mi­nua su­ret­taa, jos lap­set ei­vät tule hau­ta­jai­sis­sa koh­da­tuik­si. Heil­lä voi ol­la pal­jon ky­sy­myk­siä, Sär­kiö sa­noo.

– Jäyk­kyy­del­lä ei saa­vu­te­ta mi­tään. Ha­lu­ai­sin, et­tä lap­set saa­vat osan­sa läm­mös­tä. Jos kes­ken toi­mi­tuk­sen tu­lee ky­sy­myk­siä, voin vaik­ka sa­noa, et­tä ju­tel­laan koh­ta sii­tä. Kir­kol­li­nen toi­mi­tus Sär­ki­ön mal­liin ei ole juna, joka kii­tää pää­te­pis­tee­seen, vaik­ka mitä ta­pah­tui­si. Py­hyys ei kär­si sii­tä, et­tä ote­taan ti­lan­ne ja ih­mi­set huo­mi­oon. Tar­vit­ta­es­sa kes­key­te­tään, loh­du­te­taan, ruo­ki­taan, vaih­de­taan vaip­pa.

Pa­ria Sak­san-vuot­ta ja nel­jää van­hem­pain­va­paa­ta lu­kuun ot­ta­mat­ta Sär­kiö on ol­lut Lau­neen seu­ra­kun­nan pap­pi­na vuo­des­ta 1989. Pit­kä työ­his­to­ria on tuo­nut ko­ke­mus­ta, var­muut­ta, rau­haa ja ru­tii­nia, joi­den va­ras­sa voi jo luot­ta­vai­ses­ti heit­täy­tyä kaik­ki­nai­siin ti­lan­tei­siin il­man tun­ti­kau­sien val­mis­te­lua. Nuo­re­na pap­pi­na sel­lai­seen ren­tou­teen ei vie­lä ol­lut rah­kei­ta, hän ar­ve­lee.

– Läs­nä­o­le­vil­le voi ol­la ar­vo­kas­ta, et­ten ole pa­pe­rei­de­ni ta­ka­na, vaan het­kes­sä läs­nä.

Jo tei­ni-iäs­sä Sär­kiö tuu­ra­si kant­to­ria Ha­li­kon seu­ra­kun­nas­sa ja kat­se­li ur­ku­par­vel­ta pap­pe­ja tar­kas­ti: tuol­lai­nen ha­lu­ai­sin ol­la, tuol­lai­nen en. En sel­lai­nen, joka kä­ve­lee ti­lai­suu­teen, pu­huu jut­tun­sa ja häi­pyy kuin te­ki­si jon­kin­lai­sen suo­ri­tuk­sen.

– Nuo­re­na en oli­si osan­nut sitä sa­noit­taa, mut­ta myö­hem­min erääs­tä kir­kon stra­te­gi­as­ta poi­mit­tu lau­se ko­lah­ti mi­nuun: ”Ju­ma­lan­pal­ve­lu­se­lä­män ta­voi­te on in­hi­mil­li­nen läm­pö ja hen­gel­li­nen sy­vyys.” Ta­ju­sin, et­tä sitä minä ha­lu­an.

2 Tuo­ki­o­ku­va keit­ti­ös­tä.

Ke­säi­siin pi­ha­seu­roi­hin oli­si kiva saa­da tuo­ret­ta pul­laa. Sär­kiö re­pii jau­ho­pus­sin au­ki ja si­too työ­kän­ny­kän hui­vil­la pos­keen kiin­ni, jot­ta voi pu­hua pu­he­lui­ta sa­mal­la, kun kä­det alus­ta­vat pul­la­tai­ki­naa. In­no­vaa­tio näyt­tää koo­mi­sel­ta, mut­ta toi­mii.

– Pa­pin työs­sä tyk­kään tart­tua myös käy­tän­nön hom­miin. Voin lei­poa pul­lat, tyh­jen­tää ros­kik­sen, sä­es­tää lau­lun. Tämä on ko­ko­nais­val­tai­nen pa­ket­ti. Pi­tää muis­taa raa­put­taa kyn­sis­tä piz­za­tai­ki­nan rip­peet en­nen kun aloit­taa per­he­mes­sun, hän sa­noo.

– Tar­tun no­pe­as­ti toi­meen, mut­ta en ole ko­vin huo­lel­li­nen. Jos­kus va­lu­rau­ta­pan­nu jää le­vyl­le, ja huus­hol­lis­sa lei­juu si­ni­nen käry, hän tun­nus­taa.

Sä­häk­kä toi­me­li­ai­suus on pe­räi­sin lap­suu­den­ko­dis­ta Ha­li­kos­ta. Maa­lais­ta­los­sa oli kar­jaa, vil­ja­pel­to­ja, kas­vi­maa, pe­ru­na­maa ja pal­jon te­ke­mis­tä. Rii­tan, vel­jen ja sis­kon oli lau­an­tai­aa­mui­sin tur­ha yrit­tää nuk­kua pit­kään: ”Ylös ny, hei­nä­kuor­maa te­ke­mään!” Jos ruu­vi jos­sain koh­taa rep­sot­ti, sitä ei jää­ty ih­met­te­le­mään: ”Haes Riit­ta meis­se­li.”

Pi­han­kin piti ol­la tip top. Oli tär­ke­ää, mil­tä asi­at mui­den sil­mis­sä näyt­ti­vät. Sii­nä suh­tees­sa Sär­kiö sa­noo ka­pi­noi­neen­sa. Oma etu­pi­ha kas­vaa vil­li­nä kuk­ka­niit­tyä.

Ko­din kas­vu­poh­jas­sa tyt­tö kas­vat­ti rön­sy­jä mo­neen suun­taan: ah­ke­roi kou­lus­sa ja mu­siik­ki­o­pis­tos­sa, kävi kuo­ros­sa ja py­hä­kou­lus­sa ja 4H-ker­hos­sa.

– Koti ei ol­lut hen­gel­li­nen, mut­ta se oli kris­til­li­nen, Sär­kiö luon­neh­tii.

Rip­pi­kou­lun ai­koi­hin hän al­koi huo­ma­ta muo­dos­ta­van­sa omaa suh­det­ta kris­ti­nus­koon. Ha­li­kon seu­ra­kun­ta ei ol­lut min­kään he­rä­tys­liik­keen lei­maa­ma, vaan mei­nin­ki oli ta­val­li­sen pe­rus­lu­te­ri­lais­ta. Sär­kiö tuu­maa, et­tä se oli hä­nel­le hy­väk­si.

– Liik­keet voi­vat her­käs­ti ol­la ulos­sul­ke­via, hän sa­noo.

– Maa­il­man­ku­va­ni ei myös­kään te­o­lo­gi­ses­sa tie­de­kun­nas­sa jou­tu­nut krii­siin sii­tä, et­tä us­koa tut­ki­taan aka­tee­mi­ses­ti.

3. Tuo­ki­o­ku­va Te­boi­lil­ta vuon­na 1989.

Juu­ri pap­pis­vih­ki­myk­sen saa­nut Sär­kiö tank­kaa au­to­aan Te­boi­lil­la pa­pin pan­ta kau­las­saan, kun tun­te­ma­ton ih­mi­nen lä­hes­tyy hän­tä: ”Mun täy­tyy oi­kein kat­soa. Sä oot nais­pap­pi!”

Suo­men en­sim­mäi­set nais­pa­pit vi­hit­tiin vuon­na 1988. Kun Sär­kiö aloit­ti opin­ton­sa Hel­sin­gin yli­o­pis­tos­sa 1983, hän opis­ke­li sekä ma­te­ma­tiik­kaa et­tä te­o­lo­gi­aa aja­tel­len, et­tä ken­ties hä­nes­tä voi­si tul­la opet­ta­ja, jol­la oli­si hal­lus­saan ”ta­jun­nan­rä­jäyt­tä­vä yh­dis­tel­mä us­koa ja tie­det­tä”. En­sim­mäi­sen vuo­den jäl­keen ma­te­ma­tii­kan abst­rak­tius ei enää tun­tu­nut niin kut­su­val­ta. Eh­kä sit­ten­kin seu­ra­kun­ta­leh­to­rik­si?

Te­o­lo­gi­ses­sa tie­de­kun­nas­sa opis­ke­li sa­maan ai­kaan muu­an Pek­ka. He myös lau­loi­vat sa­mas­sa Lo­gos-kuo­ros­sa.

– Jo en­sim­mäi­sis­sä har­joi­tuk­sis­sa Pek­ka bon­ga­si mi­nut ja lau­sui is­ku­rep­lii­kin: ”Ol­laanks me ta­vat­tu So­dan­ky­läs­sä?” Minä vas­ta­sin tyr­mi­äs­ti, et­tä ”mä en oo kyl käy­ny Kuu­sa­moa kor­ke­am­mal­la”, Sär­kiö nau­raa.

– Sen jäl­keen olem­me kyl­lä yh­des­sä käy­neet mo­net ker­rat niin So­dan­ky­läs­sä kuin muu­al­la­kin La­pis­sa, ja me­nem­me tä­nä­kin ke­sä­nä.

Te­o­lo­gi­an opin­to­jen ai­ka­na nais­pap­peus­kes­kus­te­lua käy­tiin to­den te­ol­la. Yli­o­pis­tos­sa nai­set­kin sai­vat osal­lis­tua käy­tän­nöl­li­sen te­o­lo­gi­an ”kui­va­har­joit­te­lu­kurs­sil­le”, jol­la har­joi­tel­tiin kir­kol­li­sia toi­mi­tuk­sia ja li­tur­gi­aa. Sär­kiö oli sa­mas­sa ryh­mäs­sä tu­le­van puo­li­son­sa sekä mui­den tut­tu­jen ka­ve­rei­den kans­sa. Hän muis­taa aja­tel­leen­sa: ”On se jän­nä, mi­ten noi voi ol­la pap­pe­ja, mut­ta minä en. Mikä mi­nun su­ku­puo­les­sa­ni es­tää sen? Kel­pai­sin­ko, jos muut­tai­sin ää­ne­ni mö­re­äk­si? Jos peit­täi­sin hiuk­se­ni?”

– Sii­nä mi­nul­le tuli pap­pis­kut­su­mus, hän sa­noo.

Sär­kiö to­te­aa, et­tei nous­sut bar­ri­ka­deil­le, mut­ta kun pää­tös nais­pap­peu­des­ta teh­tiin vuon­na 1986, täh­täin oli päi­vän­sel­vä.

– On­han tämä niin pal­jon sy­vem­pi ja mo­ni­puo­li­sem­pi teh­tä­vä kuin leh­to­rin vir­ka.

4. Tuo­ki­o­ku­va  ris­ti­rii­dan kes­kel­tä.

Ei saa ta­pel­la, huu­te­lee si­sa­rus­sar­jan kes­kim­mäi­nen Riit­ta, kun iso­ve­li ja pik­ku­sis­ko ovat jäl­leen ker­ran tois­ten­sa kim­pus­sa.

Kes­kim­mäi­syy­den men­ta­li­teet­ti on ken­ties py­sy­nyt mu­ka­na lap­suu­des­ta läh­tien.

Osa­na oli ol­la so­vin­toa vä­lit­tä­vä ai­nes kuo­hu­vien osa­puol­ten kes­kel­lä. Eh­kä tämä kuul­taa läpi jopa Sär­ki­ön väi­tös­kir­jas­sa, jon­ka hän kir­joit­ti Sak­san Tübin­ge­nis­sä vuon­na 1996. Sen myö­tä hä­nes­tä tuli Suo­men en­sim­mäi­nen Uu­den tes­ta­men­tin ek­se­ge­tii­kas­ta väi­tel­lyt nai­nen. Ai­hee­naan hän tut­ki apos­to­li Paa­va­lin toi­sen ko­rint­ti­lais­kir­jeen koh­taa, jon­ka taus­ta-ase­tel­ma­na on ris­ti­rii­ta­ti­lan­ne Paa­va­lin ja seu­ra­kun­nan vä­lil­lä. Sär­kiö ku­vai­lee teks­ti­kat­kel­maa jy­ke­väk­si.

– Paa­va­li ra­ken­taa sii­nä op­pia Kris­tuk­ses­ta ja pe­las­tuk­ses­ta so­vi­tuk­sen ja so­vin­non ter­mein ja ke­hot­taa seu­ra­kun­taa so­vin­toon, hän sa­noo.

Mo­net ris­ti­rii­dat re­pi­vät tä­män­het­kis­tä­kin maa­il­maa. Pai­koin ja­ko­lin­jat ovat sy­viä myös kir­kos­sa.

– Su­ren ja kam­mo­an tätä mels­ket­tä, tätä kah­ti­a­ja­kau­tu­nei­suut­ta, Sär­kiö sa­noo.

Uran­sa mit­taan hän on mo­nin ta­voin ol­lut kir­kos­sa vai­kut­ta­ja­na kir­kol­lis­ko­kou­se­dus­ta­ja­na, kirk­ko­hal­li­tuk­sen täy­sis­tun­non pap­pis­jä­se­ne­nä, pap­pi­sa­ses­so­ri­na sekä eri­lai­sis­sa työ­ryh­mis­sä, mut­ta sel­lai­sia teh­tä­viä hän ei enää ha­lua.

– Nämä ovat ol­leet hie­no­ja maus­tei­ta kir­kol­li­sel­la ural­la, mut­ta nyt mi­nul­la on tun­ne, et­tä ha­lu­an py­syä pe­rus­työs­sä­ni. Mi­nul­la on eh­kä vii­si vuot­ta työ­u­raa jäl­jel­lä, hän sa­noo. Hä­nen ko­ke­muk­sen­sa mu­kaan ih­mis­ten omat ti­lan­teet, ky­sy­myk­set ja us­kon­kai­puut me­ne­vät elä­män ry­ti­nöis­sä ohi opil­lis­ten ky­sy­mys­ten. Syn­ty­män ja kuo­le­man ää­rel­lä ris­ti­rii­dat jää­vät taka-alal­le.

– Ha­lu­an ol­la vain Riit­ta-pap­pi, jon­ka lap­set­kin tun­te­vat. Eh­din vie­lä mo­nen vuo­den ajan koh­da­ta ih­mi­siä. Jää­kööt mels­keet.

Ne työ­ti­lan­teet, jois­sa vä­rei­lee in­hi­mil­li­nen läm­pö, saa­vat pa­pin­kin ku­kois­ta­maan. Koh­taa­mi­aan ras­kai­ta koh­ta­loi­ta hän pur­kaa ru­koi­le­mal­la, kir­joit­ta­mal­la päi­vä­kir­jaa ja lu­ke­mal­la Raa­mat­tua.

– Ny­ky­a­jan mää­ri­tel­mien mu­kaan en ole kon­ser­va­tii­vi, mut­ta Jee­suk­ses­ta, kris­ti­nus­kon yti­mes­tä ja pe­rin­tees­tä ha­lu­an pi­tää kiin­ni.

5. Tuo­ki­o­ku­va vil­tin al­ta.

Lat­ti­al­le on ra­ken­net­tu vil­tis­tä maja. Siel­lä Riit­ta-mum­mi ja kol­me­vuo­ti­as lap­sen­lap­si ovat tur­vas­sa hir­vi­öl­tä, hir­mu­myrs­kyl­tä, tuu­lel­ta ja kum­mi­tuk­sel­ta. Vä­lil­lä kur­kis­te­taan va­ro­vas­ti ma­jan oves­ta: ”Me­ni­kö se jo?”

Mum­mi-päi­vä on ker­ran vii­kos­sa. Sil­loin vain lei­ki­tään, ja se on on­nea.

– Te­kee hy­vää heit­täy­tyä yh­des­sä nau­ruun ja ke­vey­teen, Sär­kiö sa­noo.

Hä­nen ha­vain­to­jen­sa mu­kaan maa­il­ma on nyt lap­sil­le le­vot­to­mam­pi paik­ka kuin 20–30 vuot­ta sit­ten, kun omat lap­set kii­pei­li­vät puis­sa, maa­la­si­vat ja as­kar­te­li­vat. Sär­ki­öt ot­ti­vat hei­dät mu­kaan myös kir­kon­penk­kiin, jos­sa ”meno oli vä­lil­lä hi­kis­tä ja ru­si­noi­ta ku­lui”.

Hen­gel­li­syyt­tä ei kui­ten­kaan edes kah­den pa­pin per­hees­sä voi lap­sil­le me­kaa­ni­ses­ti siir­tää.

– Mi­tään pa­kot­ta­mis­ta, ah­dis­ta­mis­ta tai tu­put­ta­mis­ta ei voi ol­la. Sen seu­rauk­set voi­vat ol­la dra­maat­ti­sia, Sär­kiö sa­noo.

Jos jo­ta­kin hen­gel­li­syy­des­tä ha­lu­ai­si siir­ty­vän, vii­saam­paa lie­nee elää sitä to­dek­si ar­jes­sa sen kum­mem­min paa­saa­mat­ta.

Nyt lap­set rön­sy­ä­vät jo maa­il­mal­la etääm­pä­nä emo­kas­vis­ta.

– Per­he-elä­mä on mi­nul­le edel­leen val­ta­van tär­ke­ää. Si­säi­ses­ti keh­rään, kun saan ta­va­ta lap­sia ja hei­dän per­hei­tään, Sär­kiö ku­vai­lee.

Tääl­lä hyö­ty­tar­has­sa, mo­ni­nai­sen ver­son­nan ja ku­kin­nan yl­tä­kyl­läi­syy­des­sä, on hyvä ky­syä, mil­lais­ta sa­toa emo­kas­vi toi­voo voi­van­sa kan­taa. Sär­kiö miet­tii.

– Ha­lu­ai­sin tuot­taa ih­mi­sil­le hy­vää. Et­tä heil­lä oli­si hyvä ol­la suh­tees­sa it­seen­sä, toi­siin­sa, luon­toon ja Ju­ma­laan. Toi­voi­sin, et­tä ku­kin oli­si huo­lien­sa­kin kes­kel­lä pe­rim­mäl­tään on­nel­li­nen.

4 asi­aa, joi­ta et tien­nyt Rii­tas­ta

Riit­ta Sär­kiö, o.s. Leh­to­nen, syn­tyi Ha­li­kos­sa jou­lu­yö­nä 1963. Lah­den Lau­neen seu­ra­kun­nan lap­si- ja per­he­työn pap­pi on väi­tel­lyt te­o­lo­gi­an toh­to­rik­si Uu­den tes­ta­men­tin ek­se­ge­tii­kas­ta vuon­na 1996. Hän on ol­lut myös mo­nien te­os­ten, ku­ten Seu­ra­kun­nan luot­ta­mus­hen­ki­lön kä­si­kir­jan sekä Kir­kol­lis­ten toi­mi­tus­ten kir­jan toi­mi­tus­kun­nas­sa.

Riit­ta Sär­kiö asuu Lah­des­sa puo­li­son­sa Pek­ka Sär­ki­ön (Kes­ki-Lah­den vs. kirk­ko­her­ra, kent­tä­piis­pa evp.) kans­sa. Per­hee­seen kuu­luu nel­jä ai­kuis­ta las­ta ja yk­si lap­sen­lap­si.

1. Riit­ta paik­kaa lap­suu­den ui­ma­va­jet­ta niin, et­tä pyr­kii ui­maan luon­non­ve­sis­sä joka päi­vä vuo­den ym­pä­ri. Tal­vi­sin hä­net voi bon­ga­ta Möy­sän avan­to­ko­pil­la.

2. In­no­kas hyö­ty­tar­hu­ri te­kee kas­vi­maa­hom­mia ja mui­ta­kin ko­ti­töi­tä Ylen Muis­to­jen bu­le­var­di -oh­jel­man sä­es­tyk­sel­lä.

3. Riit­ta on Man­ke­li-kau­pun­ki­pyö­rien fani ja nii­den in­no­kas käyt­tä­jä.

4. Pek­ka-puo­li­sol­la on per­heen pi­ha­pii­ris­sä ka­na­la kuk­koi­neen, mut­ta jos ka­na­lan ti­lan­ne vaa­tii teu­ras­ta­jaa, teh­tä­vä lan­ke­aa Rii­tal­le.

Lue lisää aiheesta