Kär­kö­län kap­pa­lai­nen Heik­ki Maa­kor­pi, 56, sa­noo hy­myil­leen­sä si­säi­ses­ti, kun kuu­li, et­tä paik­ka­kun­nal­la on pal­jon päih­de­on­gel­mai­sia. Hymy ei kum­mun­nut va­hin­go­ni­los­ta, vaan sii­tä, et­tä hä­nel­lä on al­ko­ho­li­riip­pu­vuu­des­ta toi­pu­mis­ko­ke­mus, ja sitä kaut­ta mah­dol­li­suus ym­mär­tää pai­me­ne­na pa­rem­min lau­man­sa jä­se­niä.

– On­han se vah­vuus, kun pap­pi voi li­pe­rit kau­las­sa sa­noa ole­van­sa al­ko­ho­lis­ti, hän to­te­aa Kär­kö­län kir­kos­sa.

Maa­kor­pi löy­si al­ko­ho­lin 12-vuo­ti­aa­na. Hän ko­kee ol­leen­sa nuo­re­na sil­mä­tik­ku. Isä oli työs­sä ja ase­mas­sa, joka ai­heut­ti yh­tei­sös­sä ka­teut­ta ja kat­ke­ruut­ta. Osan­sa ne­ga­tii­vi­sia tun­teis­ta sai­vat per­heen lap­set. Pa­him­mat kiu­saa­jat oli­vat ai­kui­sia. Se pe­lot­ti ja sat­tui. Kou­lus­sa oli sama mei­nin­ki.

– Lu­ki­os­sa ruot­sin opet­ta­ja sa­noi lu­ku­vuo­den aluk­si var­mis­ta­van­sa, et­ten pää­se en­sim­mäi­sel­tä luo­kal­ta läpi. Sain ruot­sis­ta eh­dot. Eh­to­lais­kuu­lus­te­lus­sa 78 pro­sent­tia teh­tä­vis­tä oli oi­kein, mut­ta jäin luo­kal­le, ku­ten opet­ta­ja oli lu­van­nut. Sain eh­dot myös bi­o­lo­gi­as­ta, vaik­ka ko­kei­den kes­ki­ar­vo oli kah­dek­san.

Vil­kas ja sa­na­val­mis lap­si jou­tui jat­ku­viin han­kauk­siin.

– Opet­ta­jat oli­vat he­li­se­mäs­sä. Esi­tin vai­kei­ta, nä­sä­vii­sai­ta ky­sy­myk­siä. Ei mi­nun tar­vin­nut teh­dä työ­tä pär­jä­täk­se­ni kou­lus­sa.

Maa­kor­pi huo­leh­ti myös vel­jes­tään.

– Kym­me­nen vuot­ta van­hem­pi ke­hi­tys­vam­mai­nen vel­je­ni kävi kans­sa­ni sa­maa kou­lua. Olim­me eri­lai­nen per­he. Vai­no mei­dän per­het­tä koh­taan oli kova, ja pää­sin juo­mal­la eroon kai­kes­ta sii­tä pas­kas­ta.

Vaik­ka ha­pan mais­tui, Maa­kor­pi ei ol­lut huit­ha­pe­li. Hän toi­mi tei­ni­nä par­ti­on­joh­ta­ja­na ja pal­kit­tiin vas­tuul­li­suu­des­taan Lou­hi­su­den ja Man­ner­hei­min sol­jel­la.

– 17-vuo­ti­aa­na vein yk­sin tois­ta­kym­men­tä ke­hi­tys­vam­mais­ta Sisu-par­ti­o­lais­ta erä­mö­kil­le. Val­mis­tin ruu­at ja sau­no­tin. Lä­hin pu­he­lin oli pa­rin ki­lo­met­rin pääs­sä, hän muis­te­lee.

Par­ti­on li­säk­si nuo­ruu­des­sa har­ras­tuk­siin kuu­lui­vat jal­ka­pal­lo ja jää­kiek­ko.

– Pää­sin pe­laa­maan jal­ka­pal­loa alai­käi­se­nä mies­ten jouk­ku­ee­seen. Jouk­ku­een ilon­pi­dos­sa oli al­ko­ho­li vah­vas­ti läs­nä. Sitä tar­jot­tiin myös alai­käi­sil­le.

Pap­peut­ta Maa­kor­pi sa­noo miet­ti­neen­sä va­ka­vas­ti jo lu­ki­os­sa, mut­ta suun­ni­tel­man sa­no­mi­nen ää­neen oli vir­he. Eräs opet­ta­ja en­nus­ti, et­tei "Hösö" mene yli­o­pis­toon, vaan van­ki­laan.

Pap­pi­su­ran si­jaan Maa­kor­pi al­koi poh­tia opet­ta­jan am­mat­tia, ja toi­mi­kin ne­li­sen vuot­ta luo­ka­no­pet­ta­ja­na.

– Opet­ta­jan työ su­jui, mut­ta lo­mil­la re­pe­sin juo­maan. Py­rin ole­maan ke­sät töis­sä rau­ta­kau­pas­sa, sil­lä tie­sin, et­tä jou­te­no­lo on mi­nul­le pa­has­ta.

Lu­ki­on opet­ta­jan en­nus­tus osui puo­lik­si oi­ke­aan. Maa­kor­pi val­mis­tui te­o­lo­gik­si Hel­sin­gin yli­o­pis­tos­ta hel­mi­kuus­sa 2017, ja työ­paik­ka löy­tyi Vaa­san van­ki­las­ta.

– Me­nin Vaa­san van­ki­laan ke­sä­te­o­lo­gik­si, kun yh­tään pa­pin paik­kaa ei ol­lut sil­lä het­kel­lä va­paa­na. Ke­sä­te­o­lo­gi­na eh­din ol­la puo­li­tois­ta päi­vää, kun van­ki­lan­joh­ta­ja ky­syi van­ki­la­pa­pik­si. Sii­nä työs­sä olin kak­si ja puo­li vuot­ta.

Sen jäl­keen tie vei Sei­nä­jo­en Pe­rä­sei­nä­jo­en kap­pe­li­seu­ra­kun­nan joh­ta­vak­si kap­pa­lai­sek­si kol­mek­si vuo­dek­si.

Kär­kö­län kap­pa­lai­se­na Maa­kor­pi aloit­ti ko­ea­jal­la elo­kuun alus­sa 2023. Kär­kö­lään ha­keu­tu­mi­sen syy oli kuu­lem­ma maan­tie­teel­li­nen.

– Asun Hel­sin­gis­sä, ja mök­ki on Hei­no­lan ja Sys­män ra­jal­la. Hel­sin­ki, Kär­kö­lä ja Hei­no­la muo­dos­ta­vat jo­ten­kin hal­lit­ta­van kol­mi­on.

Kär­kö­lä on Pe­rä­sei­nä­jo­en ta­paan kap­pe­li­seu­ra­kun­ta.

– Koen, et­tä mi­nul­la on maa­lais­pa­pin iden­ti­teet­ti. Ha­lu­an tu­tus­tua ih­mi­siin ja ol­la ih­mi­siä lä­hel­lä.

Kär­kö­lä­läi­siin kap­pa­lai­nen on tu­tus­tu­nut lä­hin­nä toi­mi­tus­ten kaut­ta.

– Pal­jon on ol­lut hau­taan siu­naa­mi­sia, on­nek­si myös kas­tei­ta.

Maa­kor­ven päih­de­kier­re kes­ti pa­ri­kym­men­tä vuot­ta. Avi­oe­ro tuli 1990-lu­vun puo­li­vä­lis­sä.

– Vai­mo oli fik­su, kun heit­ti mi­nut pi­hal­le. Al­ko­ho­li­soi­tu­mi­se­ni oli jo niin pit­käl­lä. Sain han­kit­tua asun­non, mut­ta käy­tän­nös­sä se oli juo­ma­luuk­ku.

Asun­nos­ta tuli hää­tö, sitä seu­ran­nees­ta kurs­si­kes­kuk­sen asun­to­las­ta sa­moin.

Ajoit­tais­ta yri­tys­tä ryh­dis­ty­mi­seen­kin oli. Vuon­na 1996 Maa­kor­pi aloit­ti opis­ke­lun yli­o­pis­tos­sa Rau­man opet­ta­jan­kou­lu­tus­lai­tok­sel­la.

– Opis­ke­lus­ta ei tul­lut juo­mi­sen ta­kia mi­tään. Vuon­na 1997 ha­keu­dun en­sim­mäi­sen ker­ran päih­de­hoi­toon isä­ni pa­tis­ta­ma­na.

A-kli­ni­kal­ta po­ti­las oh­jat­tiin kun­tou­tu­maan Kan­kaan­pään A-ko­tiin, mut­ta kun­toon po­ti­las ei tul­lut. Seu­raa­va­na vuon­na vuo­ros­sa oli Myl­ly­hoi­to Kal­li­o­lan kli­ni­kal­la.

– Vuon­na 1998 asuin Kei­jon ma­jas­sa, jos­sa oli kol­me uk­koa huo­nees­sa. Siel­lä koin hen­gel­li­sen he­rää­mi­sen. Näin ti­lan­tee­ni ul­ko­puo­lel­ta. Olin pu­liuk­ko pu­liuk­ko­jen jou­kos­sa, ja sii­nä jou­kos­sa ei­vät van­hat me­rii­tit pai­na.

Maa­kor­pi us­koo, et­tei enää eläi­si, jos oli­si jää­nyt yö­ma­jaan ja­ka­maan to­ve­rei­den eläk­kei­tä.

– On­nek­si sain pu­hut­tua it­se­ni Os­ke­la­ko­tiin, päih­teet­tö­mään asu­mis­pal­ve­lu­yk­sik­köön, en­sin vain yh­dek­si vii­kon­lo­puk­si. Sen jäl­keen olen­kin ol­lut rait­tii­na.

Maa­kor­pi sul­ki kor­kin 25 vuot­ta sit­ten. On­nis­tu­mis­ta edel­si­vät ret­kah­duk­set, ku­ten tau­din ku­vaan kuu­luu. Erään täl­lai­sen jäl­keen hän pa­la­si isän­sä luok­se tuh­laa­ja­po­jan ta­voin.

– Me­nin fai­jan luok­se, kun olin taas rat­ken­nut juo­maan ja sa­noin sil­le, et­tä mi­täs nyt teh­dään. Hän sa­noi, et­tei hän tee enää mi­tään. Hän on voi­ta­van­sa teh­nyt, et­tä läh­de me­ne­mään, ja jos tu­let ta­kai­sin, hän soit­taa po­lii­sit. Se oli iso he­rä­tys.

Maa­kor­pi sa­noo, et­tä moni lä­hei­nen te­kee päih­de­riip­pu­vai­sel­le kar­hun­pal­ve­luk­sen tar­jo­a­mal­la suo­jaa, ruo­kaa tai ra­haa.

– Päih­de­riip­pu­vai­nen käyt­tää lä­hei­si­ään hy­väk­seen. Hy­väk­si­käyt­tö lop­puu vas­ta, kun lä­hei­set lo­pet­ta­vat tu­hoi­san elä­män­ta­van tu­ke­mi­sen. Fai­ja oli oi­ke­as­sa. Kun vaih­to­eh­to­ja on vä­hän, ih­mi­sen on hel­pom­pi va­li­ta.

Maakorpi tietää, miltä tuntuu olla ulkopuolinen. "Toipumiseni on käynyt kohtaamisten kautta. Ensin olen tutustunut yhteen ihmiseen ja hiljalleen isompaan yhteisöön", hän sanoo. Kuva: Jani Mahkonen

Jani Mahkonen

Men­nei­syys ei mää­ri­tä ih­mi­sen ny­kyi­syyt­tä, jos men­nees­tä pys­tyy pääs­tä­mään ir­ti.

– Kun rai­tis­tuin, viha, kau­na ja kat­ke­ruus oli tu­ho­ta mi­nut, pap­pi tun­nus­taa.

Vii­na tar­jo­si het­ken hel­po­tus­ta. Il­man vii­naa pa­ko­paik­kaa ei ol­lut.

– Viha ruok­ki van­ho­ja kau­no­ja ja kat­ke­ruut­ta. Kau­na­äm­pä­ri­ni oli niin täyn­nä, et­tä se tul­vi pi­sa­ras­ta­kin yli. Piti löy­tää hana, jol­la saan äm­pä­rin tyh­jäk­si.

Hana oli ka­ve­rin vink­kaa­ma kau­na­lis­ta. Maa­kor­pi al­koi lis­taa­maan ni­miä, joil­le on vi­hai­nen ja kat­ke­ra.

– En­sim­mäi­sek­si lis­taan lai­te­taan hän, jol­le on hel­poin an­taa an­teek­si. Sil­lä pää­sin hy­vään al­kuun. En kos­kaan men­nyt ih­mi­sen luok­se ti­liä te­ke­mään, mut­ta aloin mie­les­sä­ni an­ta­maan asi­oi­ta an­teek­si.

An­teek­si­an­to on Maa­kor­ven mu­kaan ke­hi­tys­kul­ku, jos­sa liik­keel­le­läh­tö on pe­ril­le­pää­syä tär­ke­äm­pää. Asi­as­sa ei voi täy­del­li­sek­si tul­la, mut­ta mat­kaan kan­nat­taa käy­dä.

– Se on ih­mi­sek­si kas­va­mis­ta. Uut­ta opit­ta­vaa riit­tää. Ei ih­mi­nen voi elää elä­mään­sä louk­kaan­tu­mat­ta ei­kä louk­kaa­mat­ta. On myös tär­keä va­pau­tua uh­rin osas­ta, ope­tel­la il­mai­se­maan it­se­ään. Kun osuu ja up­po­aa, on pa­rem­pi näyt­tää, et­tä sat­tui kuin ker­ryt­tää li­sää pas­kaa äm­pä­riin.

Muu­tos pe­lot­taa, mut­ta elä­män­muu­tok­sen teh­neet sa­no­vat usein, et­tä oli­si pi­tä­nyt toi­mia ai­kai­sem­min.

– Van­ki­las­sa sa­noin van­geil­le, kun miet­ti­vät AA-ker­hoon läh­te­mis­tä, et­tä kan­nat­taa us­kal­taa. Kyl­lä ka­na­las­sa­kin voi käy­dä muut­tu­mat­ta ka­nak­si.

Maa­kor­pi pe­rus­ti van­ki­laan hen­gel­li­sen kes­kus­te­lu­ryh­män, jol­le van­git kek­si­vät ni­men: Kyl­mä rin­ki.

– Tein sitä var­ten mai­nok­sen, jos­sa oli lai­tu­ri ja avan­to sekä teks­ti: Aa­vis­tim­me ve­den ole­van kyl­mää, mut­ta hyp­pä­sim­me sil­ti.

Van­ki­las­sa muu­tos on eh­kä hel­pom­pi teh­dä, kun vaih­to­eh­to­ja on vä­hän.

– Van­ki­la on pe­las­ta­nut mon­ta.

Ris­teys­tä, jos­sa ih­mi­sen on pak­ko va­li­ta, Maa­kor­pi kut­suu ra­ja­ti­lak­si. Ra­ja­ti­lo­ja voi­vat ol­la päih­de­riip­pu­vuu­den kans­sa kamp­pai­lu tai esi­mer­kik­si avi­oe­ro, lä­hei­sen kuo­le­ma, va­ka­va sai­ras­tu­mi­nen tai työ­pai­kan me­ne­tys.

Pa­pit koh­taa­vat ra­ja­ti­las­sa ole­via ih­mi­siä vii­koit­tain.

– Ra­ja­ti­las­sa koh­taa­mi­set ovat ai­to­ja. Hau­taan siu­naa­mi­ses­sa läs­nä on ai­to­jen ja sy­vien tun­tei­den kir­jo: hä­peä, suru ja tus­ka.

Me­nes­tyk­sen hyb­rik­ses­sä pa­pin pal­ve­luk­sil­le on vä­hem­män ky­syn­tää.

– Jos ih­mi­nen tu­li­si sil­loin kuun­te­le­maan saar­naa­ni, hän ei var­maan­kaan pi­täi­si kuu­le­mas­taan. Mut­ta ym­mär­rän sen, et­tä kun on ura ja per­he, ruuh­ka­vuo­det, omat har­ras­tuk­set ja las­ten har­ras­tuk­set, kir­kol­le on vä­hem­män si­jaa.

Maa­kor­pi on kan­sa­no­mai­nen ja hel­pos­ti lä­hes­tyt­tä­vä hen­gen­mies. Oli sitä van­ki­las­sa­kin.

– Joku van­geis­ta sa­noi, et­tä ju­ma­lau­ta po­jat, toi on ol­lut yk­si meis­tä [päih­tei­den­käyt­tä­jä], ja nyt se on pap­pi.

Maa­kor­pi sa­noo, et­tei ole Raa­mat­tua tut­ki­va ek­se­geet­ti, vaan sie­lun­hoi­ta­ja ja opet­ta­ja, joka saar­naa mie­lel­lään.

– Tar­vi­taan eri­lai­sia pap­pe­ja ja eri­lai­sia saar­no­ja. Ha­lu­an sa­noit­taa us­kon to­tuuk­sia ar­jen ta­sol­le, ja pal­vel­la si­ten ih­mis­tä, joka on tul­lut sa­naa kuu­le­maan.

Kirk­ko­hal­li­tuk­sen ba­ro­met­rin mu­kaan enää al­le puo­let evan­ke­lis-lu­te­ri­lai­sen kir­kon pa­peis­ta pi­tää ju­ma­lan­pal­ve­lus­ta erit­täin tär­ke­ä­nä seu­ra­kun­ta­työn muo­to­na. Maa­kor­pi kuu­luu täs­sä suh­tees­sa vä­hem­mis­töön.

– Ajat­te­len vil­pit­tö­mäs­ti, et­tä kaik­ki seu­ra­kun­ta­työ läh­tee alt­ta­ril­ta.

Kär­kö­läs­sä ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa käy kes­ki­mää­rin pa­ri­kym­men­tä hen­ki­löä.

– En­si vuon­na [2024] ta­voi­te on kak­sin­ker­tais­taa kä­vi­jä­mää­rä, Maa­kor­pi sa­noo.

Kuin­ka temp­pu teh­dään?

– Läh­tö­koh­ta on, et­tä asi­at teh­dään hy­vin riip­pu­mat­ta sii­tä, kuin­ka pal­jon kir­kos­sa on vä­keä. Kär­kö­läs­sä pi­tää ol­la, ja on, laa­du­kas ju­ma­lan­pal­ve­lu­se­lä­mä. Meil­lä on hyvä kant­to­ri, hyvä kirk­ko- ja lap­si­kuo­ro. Al­ku­vuo­des­ta on tar­koi­tus ot­taa myös seu­ra­kun­ta­lai­set vah­vem­min osak­si ju­ma­lan­pal­ve­lu­se­lä­män suun­nit­te­lua ja to­teu­tus­ta.

Hän huo­maut­taa, et­tei sään­nöl­lis­ten mes­su­kä­vi­jöi­den mää­rä ker­ro kaik­kea.

– Mo­nel­la on edel­leen side seu­ra­kun­taan. It­se­näi­syys­päi­vä­nä kir­kos­sa oli sata hen­keä ja Kau­neim­mis­sa jou­lu­lau­luis­sa 140.

– Ja toi­voa on niin kau­an, kun on yk­si­kin kä­vi­jä. Sil­loin on vie­lä mah­dol­lis­ta, et­tä hän ker­too toi­sel­le ko­ke­muk­ses­taan, et­tä kir­kos­sa oli hy­vät mu­sat ja pu­he­kin oli koh­ta­lai­nen.

Heik­ki Maa­kor­pi ase­te­taan ko­ea­jan jäl­keen Kär­kö­län kap­pa­lai­sen vir­kaan 28.1.2024. Kär­kö­läs­sä on toi­vot­tu, et­tä pap­pi muut­tai­si paik­ka­kun­nal­le.

– Asun jat­kos­sa­kin Hel­sin­gis­sä. Puo­li­so­ni Taru on eläk­keel­lä, mut­ta mum­mon hom­mat pi­tä­vät hä­net Hel­sin­gis­sä. Tar­koi­tus on ol­la mah­dol­li­sim­man pal­jon seu­ra­kun­ta­lais­ten ta­vat­ta­vis­sa. En käy tääl­lä pel­käs­tään toi­mi­tuk­sis­sa. Ajan tän­ne va­jaas­sa tun­nis­sa, ja käyn tääl­lä vii­des­ti vii­kos­sa.

Pap­pi ha­lu­aa luo­da Kär­kö­lään vah­van si­teen.

– Jo paik­kaa ha­kies­sa­ni sa­noin, et­tä haen lop­pu­si­joi­tus­paik­kaa. Olen tul­lut jää­däk­se­ni.