Tämä on niin kut­sut­tu story tell -ar­tik­ke­li. Par­haan lu­ku­ko­ke­muk­sen saat käyt­tä­mäl­lä kan­net­ta­vaa tai pöy­tä­tie­to­ko­net­ta.

Ari Mi­suk­ka miet­tii Py­hän Ka­ta­rii­nan ole­mus­ta. Te­keil­lä on iko­ni, jon­ka kul­taus on suo­jat­tu muo­vil­la. Kul­taa­mi­nen on tark­kaa puu­haa, sil­lä ma­te­ri­aa­li on kal­lis­ta ja kul­ta­leh­den kä­sit­te­ly vaa­tii sor­mi­näp­pä­ryyt­tä ja malt­tia.

–Tek­ni­ses­ti ot­ta­en iko­neis­sa ei ole oi­ke­as­taan yh­tään help­poa koh­taa, Mi­suk­ka sa­noo ja ker­too jän­nit­tä­vän­sä kas­vo­jen maa­laa­mis­ta eni­ten.

Vie­res­sä Pir­jo Jus­si­la kat­se­lee pöy­däl­le le­vit­tä­mi­ään py­hi­mys­ten ku­via. Työn al­la on Neit­syt Ma­ri­an syn­ty­mä.

– Ju­ma­la­näi­ti, kaik­kien mur­heel­lis­ten ilo, Jus­si­la sa­noo ja pal­jas­taa, et­tä hä­nen rin­ta­ma­mies­ko­dis­taan löy­tyy pe­rä­ti 97 iko­nia. Pa­ris­sa kym­me­nes­sä vuo­des­sa on eh­ti­nyt maa­la­ta mon­ta työ­tä. Vii­me syk­sy­nä me­neh­ty­neen avi­o­mie­hen oma työ jäi vai­hee­seen, mut­ta se ei jää kes­ken.

– Maa­laus on hil­jais­ta omaa ru­kous­ta, jos­sa on koko ajan yh­teys ylös­päin, Jus­si­la sa­noo.

– Maa­laa­mi­nen vaa­tii tai­toa ja sil­mää, opet­ta­ja Tar­ja Ta­ri­ma sa­noo ja li­sää, et­tä it­se asi­as­sa tai­tei­li­ja-ajat­te­lu on iko­ni­maa­lauk­sen suu­rin es­te.

– Työt ovat tii­viis­sä yh­tey­des­sä kir­kon tra­di­ti­oon. Iko­nin maa­laa­mi­nen on si­säi­nen tar­ve.

"Vaikeinta on, kun työssä on vaatteita laskoksineen, rakennuksia, eläimiä, luontoa tai useampia ihmisiä", Sirkku Muhli miettii.

Lah­den iko­ni­pii­ri ko­koon­tuu maa­nan­tai­sin. Uut­ta työ­tä suun­nit­te­le­va Sirk­ku Muh­li on kii­tol­li­nen ryh­mäs­tä.

– llman vii­kot­tais­ta ryh­mä­työs­ken­te­lyä en var­maan ete­ni­si töis­sä­ni, hän sa­noo ja ku­vai­lee, kuin­ka hy­vää ryh­män tuo­ma so­si­aa­li­nen kans­sa­käy­mi­nen te­kee, kun sa­mal­la voi seu­ra­ta mui­den työs­ken­te­lyä.

Ryh­män iko­ni­näyt­te­lyä koo­taan pää­si­äi­sek­si Hol­lo­lan kir­kon­ky­läl­le.

– Näyt­teil­le tu­le­vat työt liit­ty­vät pää­si­äi­sa­jan ta­pah­tu­miin, Muh­li ker­too.

– On tar­koi­tus, et­tä ne täy­den­tä­vät sitä hen­gel­lis­tä an­tia, mitä Hol­lo­lan van­has­sa kir­kos­sa pää­si­äis­vii­kon ti­lai­suuk­sis­sa kuul­laan. Esil­lä ovat Sana ja kuva yh­teisk­ris­til­li­ses­sä hen­ges­sä.

Sirk­ku Muh­li in­nos­tui iko­neis­ta 90-lu­vul­la. Huu­to­kau­pas­sa oli myyn­nis­sä ro­vas­ti Väi­nö Ho­vi­lan jää­mis­töä ja siel­tä Isä Ro­ber­tin Ju­ma­la­näi­ti-iko­ni löy­si tien­sä Muh­lin ko­tiin.

Hän kävi Myl­ly­jär­vel­lä tu­tus­tu­mas­sa tuo­hon iko­ni­maa­lauk­sen ura­nuur­ta­jaan ja huo­ma­si Har­ju­lan kan­sa­no­pis­tos­sa iko­ni­kurs­sin. Kurs­sin opet­ta­ja Erk­ki Ki­vi­nen neu­voi käy­mään en­sin Va­la­mon kan­sa­no­pis­tos­sa pe­rus­kurs­sin.

– Se oli vii­sas neu­vo iäk­kääl­tä mie­hel­tä, Muh­li sa­noo.

–Va­la­mos­sa sain to­del­la hy­vän en­si­kos­ke­tuk­sen ai­hee­seen. Sen jäl­keen olen käy­nyt siel­lä use­am­man ker­ran saa­mas­sa ta­so­kas­ta ope­tus­ta.

Muh­li ar­ve­lee, et­tä hä­nen elä­mäs­sään on­kin ai­na ol­lut jon­kin­lai­nen kris­til­li­nen poh­ja­vi­re. Lap­suu­den­ko­ti ei ol­lut eri­tyi­sen us­kon­nol­li­nen mut­ta Le­vol­le las­ken Luo­ja­ni -ru­kous oli ko­din pe­rin­töä kyl­lä.

Var­tut­tu­aan Muh­li opis­ke­li en­sin ko­ne­piir­tä­jäk­si, vaik­ka var­si­nai­se­na unel­ma­na oli piir­tää kart­to­ja. Jäl­keen­päin Muh­li on kii­tel­lyt saa­maan­sa tek­nis­tä kou­lu­tus­ta, kos­ka sii­tä on ol­lut val­ta­vas­ti hyö­tyä iko­ni­maa­lauk­ses­sa.

–Tar­kat vii­vat, har­pin käyt­tö ja myös maa­lauk­sen kor­jaus ovat lo­pul­ta hy­vin tek­ni­siä, Muh­li ku­vai­lee.

So­mis­ta­ja­kou­lus­sa hän op­pi kä­den­tai­to­ja ja mai­non­nan pe­rus­tei­ta. Työt Lah­den seu­ra­kun­tien tie­do­tus­toi­mis­tos­sa al­koi­vat 1980. Teh­tä­vä­nä oli suun­ni­tel­la, piir­tää ja teks­ta­ta – ne­kin hyö­dyl­li­siä tai­to­ja iko­ni­maa­la­ril­le. Työn ohes­sa Muh­li opis­ke­li mai­nos­hoi­ta­jak­si ja tie­dot­ta­jak­si ja opet­te­li muun mu­as­sa eri­lais­ten graa­fis­ten oh­jel­mien käyt­tä­mis­tä.

Esit­tei­den, leh­tien ja mai­nos­ten te­ke­mi­ses­sä ker­ty­nyt ko­ke­mus on ol­lut ilok­si oman ky­län yh­dis­tyk­sis­sä ja ta­pah­tu­mis­sa, niin Hol­lo­lan Kes­ki­ai­ka­seu­ras­sa kuin Ma­ri­an jou­lu­to­rin mark­ki­noin­nis­sa.

– Sain piir­tä­mi­sen ja ku­vit­ta­mi­sen lah­joil­la ede­saut­taa työs­sä­ni seu­ra­kun­nal­lis­ta toi­min­taa ja sa­mal­la myös it­se tu­tus­tua kris­til­li­seen us­koon ja sym­bo­liik­kaan, hän sa­noo.

Kun 90-lu­vun lama kaa­toi sil­loi­sen puo­li­son yri­tyk­sen, tuli avi­oe­ro ja Muh­li ajau­tui ta­kaus­ve­lal­li­se­na vel­ka­jär­jes­te­lyyn.

– Olen pal­jos­ta kii­tol­li­nen työ­ka­ve­reil­le myö­tä­e­lä­mi­ses­tä, esi­ru­kouk­sis­ta sekä avus­ta, hän sa­noo ja ker­too tun­te­neen­sa it­sen­sä toi­si­naan vä­hän hyl­ki­ök­si, sil­lä noi­hin ai­koi­hin luot­to­tie­to­jen me­ne­tys­tä pi­det­tiin hä­pe­ä­nä. Epä­oi­keu­den­mu­kai­suu­den ko­ke­mus oli kova.

– Mei­tä kö­lin al­ta ve­det­ty­jä oli sii­hen ai­kaan pal­jon, mut­ta koin ole­va­ni siu­nat­tu lä­heis­ten tuen myö­tä, Muh­li kiit­tää.

Aja­tuk­sen­sa us­kos­ta Muh­li ki­teyt­tää näin: "Olen lu­te­ri­lai­nen ar­mon ker­jä­läi­nen, iko­neis­ta in­nos­tu­nut, or­to­dok­si­suu­des­ta vai­kut­tu­nut ih­mi­nen, jol­le kes­ki­ai­kai­nen kirk­ko – al­ku­jaan ka­to­li­nen – on ra­kas."

Muh­li sa­noo, et­tä iko­nis­sa täy­tyy ol­la tie­tyt asi­at ja sik­si on tär­ke­ää tu­tus­tua py­hään, jota al­kaa maa­la­ta.

– Kan­nat­taa tut­kia, mitä hä­nes­tä sa­no­taan Raa­ma­tus­sa tai muis­sa py­his­sä kir­joi­tuk­sis­sa. Iko­niin ei li­sä­tä mi­tään omas­ta pääs­tä. Kes­kit­ty­mis­tä aut­taa, jos maa­lat­ta­van py­hän ja maa­laa­jan vä­lil­le syn­tyy vuo­ro­pu­he­lu.

Jos lau­dan poh­jus­tuk­sen te­kee it­se, niin lii­tu­ker­ros­ten eli lef­kas­ten li­sää­mi­nen, kui­vaus ja vä­li­hi­on­nat vie­vät päi­viä. Lau­dan voi to­sin os­taa myös val­mii­na.

"Maa­laa­mi­nen vaa­tii tai­toa ja sil­mää", opet­ta­ja Tar­ja Ta­ri­ma sa­noo ja li­sää, et­tä it­se asi­as­sa tai­tei­li­ja-ajat­te­lu on iko­ni­maa­lauk­sen suu­rin es­te.

Iko­nien maa­laa­mi­ses­sa käy­te­tään pe­rin­tei­ses­ti mu­na­e­mul­si­o­ta eli esi­mer­kik­si mu­nan­kel­tu­ai­sen, val­ko­vii­nin ja la­ven­te­li­öl­jyn se­koi­tus­ta sekä pig­ment­ti­vä­re­jä.

"Vä­re­jä ei kan­na­ta os­taa lii­kaa, vaan vii­del­lä­kin vä­ril­lä pär­jää, sil­lä se­koit­ta­mal­la teh­dään eri sä­vy­jä", Muh­li neu­voo.

Yk­sit­täi­nen kas­vo­ku­va on hel­poin työ. Iäk­kään tai par­rak­kaan hen­ki­lön ku­vaus on jo as­tet­ta vai­ke­am­paa ja vai­keim­pia ku­vat­ta­via ovat vaat­teet las­kok­si­neen, ra­ken­nuk­set, eläi­met, luon­to tai use­am­pi ih­mi­nen sa­mas­sa ku­vas­sa.

– Mit­ta­suh­teet on saa­ta­va oi­keik­si. Var­sin­kin kas­vois­sa voi mil­li­met­rin vir­he si­vuun vää­ris­tää il­meen, Muh­li se­lit­tää.

– Pers­pek­tii­vi­kin on eri­lai­nen. Asi­at ei­vät ka­toa ho­ri­sont­tiin, vaan tu­le­vat kat­so­jaa koh­ti. Kat­so­ja ikään kuin as­tuu iko­nin si­säl­le ja sik­si esi­mer­kik­si ra­ken­nuk­set voi­vat vai­kut­taa vää­ris­ty­neil­tä.

Kun ai­he on va­lit­tu ja py­hän elä­män­ker­ta on sel­vil­lä, al­kaa piir­rok­sen luo­mi­nen. Ku­van voi myös jäl­jen­tää mal­li­ku­vas­ta. Muh­li vink­kaa hyö­dyn­tä­mään ko­pi­o­ko­neen pie­nen­nös/suu­ren­nus­suh­de-toi­min­toa. Sen jäl­keen kuva siir­re­tään lau­dal­le esi­mer­kik­si hii­li­pa­pe­ria apu­na käyt­tä­en. Kun kuva on lau­dal­la, aloi­te­taan ohui­den vä­ri­ker­ros­ten si­ve­ly.

Lo­puk­si teh­dään vaa­len­nok­set vaat­tei­siin ja iho-osiin ja työ vii­meis­tel­lään huip­pu­va­loil­la. Sen jäl­keen iko­ni saa kui­vua vä­hin­tään kuu­kau­den, jon­ka jäl­keen se suo­ja­taan pel­la­va­öl­jy­se­koit­teel­la.

Kun Muh­li maa­laa iko­nei­ta, in­noi­tuk­se­na toi­mii usein Py­häl­le Ma­ri­al­le omis­tet­tu Hol­lo­lan kirk­ko. Vii­mei­sin iko­ni ”Ju­ma­la­näi­din suo­je­lus” ku­vaa Hol­lo­lan kir­kon­ky­lää. Iko­ni on Muh­lin ru­kous asuin­si­jan­sa puo­les­ta.

Teks­ti: Ann Rose, ku­vat: Jani Mah­ko­nen

”Sen si­säl­lä on elä­mä” -iko­ni­näyt­te­ly 13.-21.4. Hol­lo­lan kirk­ko­her­ran­pap­pi­lan pää­ty­huo­nees­sa, osoit­tees­sa Sär­kän­tie 19. Ava­jai­set 12.4. kel­lo 13. Näyt­teil­le tu­le­vat työt liit­ty­vät pää­si­äi­sa­jan ta­pah­tu­miin ja ne täy­den­tä­vät sitä hen­gel­lis­tä an­tia, mitä Hol­lo­lan van­has­sa kir­kos­sa pää­si­äis­vii­kon ti­lai­suuk­sis­sa kuul­laan.