Lau­neen seu­ra­kun­ta sai 23. syys­kuu­ta mie­len­kiin­toi­sia vie­rai­ta lä­he­tys­ken­til­tä, kun Na­mi­bi­as­sa pit­kän päi­vä­työn teh­neet ni­mik­ko­lä­he­tit Sa­ka­ri ja Päi­vi Löyt­ty vie­rai­li­vat ker­to­mas­sa työs­tään ja kuu­lu­mi­sis­taan.

Löy­tyt pa­la­si­vat vii­mei­sel­tä työ­kau­del­taan ke­sä­kuus­sa. Löy­tyt mat­kus­ti­vat yh­des­sä Na­mi­bi­aan en­sim­mäi­sen ker­ran jo vuon­na 1991 – vain vuo­si sen jäl­keen, kun maa oli it­se­näis­ty­nyt.

Na­mi­bia on Sa­ka­ri Löy­tyn toi­nen ko­ti­maa, jos­sa hän toi­sen pol­ven lä­he­tys­työn­te­ki­jä­nä syn­tyi ja viet­ti lap­suu­ten­sa.

– Edel­tä­vä työ­kau­tem­me päät­tyi vuon­na 2010. Sen jäl­keen asuim­me 6–7 vuot­ta Suo­mes­sa. Tä­män vii­mei­sen ru­pe­a­man ai­ka­na olim­me en­sin Na­mi­bi­an lu­te­ri­lai­sen kir­kon ja vii­mei­set nel­jä vuot­ta LUC­SAn pal­ve­luk­ses­sa, Sa­ka­ri Löyt­ty ker­taa.

The Lut­he­ran Com­mu­ni­on in Sout­hern Af­ri­ca (LUC­SA) on Lu­te­ri­lai­seen maa­il­man­liit­toon kuu­lu­va pal­ve­lu­jär­jes­tö. Sil­lä on 15 jä­sen­kirk­koa kym­me­nes­sä eri maas­sa, ja alu­eil­la on yh­teen­sä noin kak­si mil­joo­naa lu­te­ri­lais­ta ih­mis­tä. Jär­jes­tön pää­ma­ja on Ete­lä-Af­ri­kan Jo­han­nes­bur­gis­sa.

Sa­ka­ri Löy­tyn vii­mei­sim­män vai­heen teh­tä­vä­nä oli ju­ma­lan­pal­ve­lu­se­lä­män ke­hit­tä­mi­nen. Ju­ma­lan­pal­ve­lus on Na­mi­bi­as­sa seu­ra­kun­ta­e­lä­män kes­kus ja vii­kon tär­kein ta­pah­tu­ma. Na­mi­bi­a­lais­ta kirk­koa luon­neh­di­taan lau­la­vak­si kir­kok­si, ja ju­ma­lan­pal­ve­luk­set ovat run­saan kuo­ro­lau­lun ja yh­tei­sen ylis­tyk­sen myö­tä ke­hol­li­sia ko­ke­muk­sia.

Lä­he­tys­työn var­hai­sis­sa vai­heis­sa af­rik­ka­lais­ten oma mu­siik­ki jäi pa­has­ti pait­si­oon. Sitä pi­det­tiin jopa pa­ka­nal­li­se­na asi­a­na, joka py­rit­tiin kit­ke­mään pois. Asen­teet ovat sit­tem­min muut­tu­neet.

– Af­rik­ka­lai­set ovat ot­ta­neet lu­te­ri­lai­set vir­ret omik­seen. Sa­mal­la on syn­ty­nyt uu­den­lais­ta tar­vet­ta. Kun af­rik­ka­lai­sil­la on niin ri­kas mu­siik­ki­kult­tuu­ri, on ky­syt­ty, et­tä ei­kö sitä voi­si käyt­tää enem­män ju­ma­lan­pal­ve­lu­se­lä­mäs­sä.

– Olen et­si­nyt yh­des­sä kirk­ko­jen kans­sa kei­no­ja ke­hit­tää ju­ma­lan­pal­ve­luk­sia ja nii­den mu­siik­kia, jot­ta pai­kal­li­sia vai­kut­tei­ta ja voi­ma­va­ro­ja hyö­dyn­net­täi­siin en­tis­tä enem­män, Löyt­ty ku­vai­lee.

Sa­ka­ri Löyt­ty ko­kee, et­tä muu­tos on ol­lut hi­taam­paa, kuin hän oli­si it­se toi­vo­nut.

– Toi­saal­ta pi­tää kat­soa asi­aa pi­dem­mäl­lä ai­ka­vä­lil­lä. Esi­mer­kik­si Zim­bab­wen lu­te­ri­lai­ses­sa kir­kos­sa on nyt uu­dis­tu­soh­jel­ma, jos­sa to­de­taan, et­tä ju­ma­lan­pal­ve­lu­se­lä­mään tar­vi­taan myös af­rik­ka­lai­sia ryt­me­jä.

Sakari Löytty on tuonut afrikkalaisen musiikin vaikutteita Suomeen. 23. syyskuuta hän kitaroi ja lauloi Liipolan seurakuntakeskuksessa. Kuva: Markus Luukkonen

Markus Luukkonen

Päi­vi Löyt­ty työs­ken­te­li edel­tä­vät vuo­det LUC­SAn di­a­ko­ni­a­työn yk­si­kös­sä su­ku­puol­ten vä­lis­tä oi­keu­den­mu­kai­suut­ta edis­tä­väs­sä hank­kees­sa. LUC­SAn jä­sen­kir­kot pyr­ki­vät vai­kut­ta­maan pe­rin­tei­siin pat­ri­ar­kaa­li­siin asen­tei­siin esi­mer­kik­si jul­ki­lau­su­mil­la, 40–40–20-pe­ri­aat­teel­la ja Thurs­da­ys in Black -ni­mi­sel­lä kam­pan­jal­la.

– 40–40–20-pe­ri­aat­teen mu­kai­ses­ti kaik­kien joh­to­ryh­mien ko­koon­pa­nois­sa tu­li­si ol­la 40 pro­sent­tia nai­sia, 40 pro­sent­tia mie­hiä ja 20 pro­sent­tia nuo­ria, Päi­vi Löyt­ty ker­too.

Na­mi­bi­an kir­kol­lis­ko­kous va­lit­si elo­kuus­sa kak­si uut­ta piis­paa, jois­ta Hil­ja Nghaan­gul­wa on his­to­ri­an en­sim­mäi­nen nais­piis­pa Na­mi­bi­as­sa.

– Va­lin­ta ker­too, et­tä jo­tain on ta­pah­tu­mas­sa. Hän on kaut­ta ai­kain toi­nen lu­te­ri­lai­nen nais­piis­pa koko Af­ri­kan man­te­reel­la.

Hil­ja pe­riy­tyy suo­ma­lai­se­na ni­me­nä to­den­nä­köi­ses­ti jol­ta kul­ta lä­he­tys­työn­te­ki­jäl­tä. Na­mi­bi­as­sa on eri­tyi­sen pal­jon Mart­te­ja, mikä joh­tuu Mart­ti Ah­ti­saa­ren mer­kit­tä­väs­tä roo­lis­ta Na­mi­bi­an it­se­näis­ty­mi­ses­sä vuon­na 1990.

Namibiaan valittiin elokuussa kaksi uutta piispaa, joista Hilja Nghaangulwa on historian ensimmäinen naispiispa Namibiassa. "Valinta kertoo, että jotain on tapahtumassa. Hän on kautta aikain toinen luterilainen naispiispa koko Afrikan mantereella", Päivi Löytty kertoo. Kuva: Markus Luukkonen

Markus Luukkonen

Tasa-ar­vo­työ­tä tar­vi­taan, sil­lä ete­läi­ses­sä Af­ri­kas­sa on pal­jon lä­hi­suh­de­vä­ki­val­taa.

– Vä­ki­val­ta on hä­pe­än ai­he, jos­ta ei yleen­sä pu­hu­ta ää­neen. Mut­ta kun ta­pah­tuu esi­mer­kik­si mur­ha, ai­he nä­kyy leh­dis­sä, ra­di­os­sa ja te­le­vi­si­os­sa. Tais­te­le­maan läh­te­vät ne, joil­la on sii­hen mah­dol­li­suuk­sia, ku­ten kirk­ko­jen ja joi­den­kin jär­jes­tö­jen joh­ta­jat. Se on vai­kea asia. Jos äi­ti kuo­lee ja isä jou­tuu van­ki­laan, jäl­jel­le jää lap­sia, jo­ten yh­teis­kun­ta jou­tuu joka ta­pauk­ses­sa re­a­goi­maan.

Toi­nen ete­läis­tä Af­rik­kaa rii­vaa­va on­gel­ma on hiv-epi­de­mia, joka kiih­tyi pan­de­mi­an jäl­keen.

– Ter­vey­den­huol­to on Na­mi­bi­as­sa pa­ran­tu­nut, ja sai­ras­tu­nei­ta hoi­de­taan. Tänä päi­vä­nä ka­tu­ku­vas­sa ei enää näe pääl­tä, et­tä joku ih­mi­nen on hiv-po­si­tii­vi­nen.

Koko to­tuus ei kui­ten­kaan näy ka­duil­la.

– Kai­kil­la sai­ras­tu­neil­la ei ole riit­tä­väs­ti mo­ti­vaa­ti­o­ta huo­leh­tia it­ses­tään. Kyse on lop­pu­e­lä­män lää­ki­tyk­ses­tä, ja li­säk­si hoi­do­nai­kai­sen tuen on ol­ta­va kun­nos­sa. Jos on köy­hyyt­tä niin kuin Af­ri­kas­sa on, ei vält­tä­mät­tä rii­tä ky­kyä hoi­don mu­kai­seen elä­mään.

Päi­vi Löy­tyn mu­kaan aids-tar­tun­nois­sa nä­kyy il­miö, jos­sa yh­tä ai­kaa nuo­ret ty­töt ja van­hem­mat mie­het sai­ras­tu­vat.

– Ty­töt tar­vit­se­vat ra­haa ja ovat hei­kos­sa ase­mas­sa. Van­hem­mil­la mie­hil­lä on puo­les­taan mah­dol­li­suus käyt­tää ra­haa. Sii­tä voim­me las­kea yh­tä­lön. 

Sa­ka­ri ja Päi­vi Löyt­ty asu­vat Tam­pe­reel­la. Sa­ka­ri Löyt­ty tun­ne­taan mit­ta­van lä­he­tys­työn­te­ki­jän uran li­säk­si muun mu­as­sa lau­la­ja-lau­lun­te­ki­jä­nä, rum­pa­li­na ja et­no­mu­si­ko­lo­gi­na. Mitä seu­raa­vak­si, kun vuo­det Na­mi­bi­as­sa ovat nyt taak­se jää­nyt­tä elä­mää?

– Kyl­lä me ol­laan nyt sin­ne eläk­keel­le me­nos­sa, Il­ma­ri­sen hom­mia te­ke­mään, Sa­ka­ri Löyt­ty vir­nis­tää läm­pi­mäs­ti.