Suomalaista sielua, popin rytmiä ja ripaus rukousta – kanteletaiteilija Ida Elinan elämässä musiikki ja usko ovat olleet kantavia voimia varhaisesta lapsuudesta saakka. Kanteleen soittamisen hän aloitti puhtaasti pikkusiskonsa kiusaksi.
Jos joku olisi teini-ikäiselle Päivi Ida Elina Kujaselle, silloiselle Ollikaiselle, sanonut, että tulevaisuudessa hän kiertää maailmaa kantele kainalossaan, olisi Ida Elina todennäköisesti nauranut kommentille pitkään ja makoisasti.
– Kantele? Sehän on maailman tylsin soitin! palauttaa hän mieleensä silloiset ajatuksensa.
Mutta niin vain kävi, että tuosta ”maailman tylsimmästä soittimesta” tuli lopulta hänen elämänsä suuri seikkailu. Se sai alkunsa ripauksesta kiusantekoa.
Ida Elina myöntää suoraan ja avoimesti, että aloitti kanteleen soiton puhtaasti pikkusiskonsa kiusaksi. Sisarusten setä oli ostanut isokokoisen kotikanteleen ja tarjonnut sitä Ida Elinan pikkusiskolle soittimeksi. Mutta se, että pikkusisko lähtisi yksin soittotunneille, ei sopinut Ida Elinalle. Hän halusi mukaan, ihan vain pikkusiskoa ärsyttääkseen.
– Kiusa se on pienikin kiusa, muistelee hän nauraen.
Ei kantele soittimena Ida Elinaa sen kummemmin kiinnostanut. Hänhän oli pianon soittaja, oli ollut jo 8-vuotiaasta saakka. Silti kantele vei vähitellen mennessään niin, että nykyään Ida Elina on Suomen tunnetuin kanteletaiteilija. Hän on palkittu muusikko, laulaja, lauluntekijä, palkintoja kotimaassa ja ulkomailla kahminut kanteletaiteilija ja kantelemusiikin uudistajaksikin tituleerattu taiteilija.
– En minä kanteletta valinnut. Se valitsi minut, se tuli minun luokseni, hän pohtii nyt.
Tällä hetkellä Ida Elinan elämää rytmittää hänen tuorein projektinsa. Kaikuja Kalevalasta -niminen audiovisuaalinen teos sisältää albumin, konserttikokonaisuuden ja lyhytelokuvan. Konsertti kuultiin lokakuun alussa Tampere-talossa yhdessä Tampere Filharmonian kanssa ja jatkossa konsertteja on tarkoitus tehdä yhteistyössä myös muiden orkestereiden kanssa. Kokonaisuuteen kuuluu myös lyhytelokuva, joka on saanut maailmalla erinomaisen vastaanoton. Lokakuun lopulla Ida Elina oli pokkaamassa elokuvalleen ojennettua palkintoa Soho Film Festivalilla New Yorkissa.
Ida Elina nauraa, että palkintotilanne tuntui suorastaan käsittämättömältä – hänkö muka oikeasti New Yorkissa ja vielä voittajana?
– Olin jo aikeissa lähteä pois koko gaalasta. En uskonut, että olisimme edes ehdolla, mutta kun oman elokuvan nimi mainittiin ehdokkaiden joukossa, halusin merkata kilpailukategorian itselleni ylös. Kaivelin puhelinta laukusta ja samassa jo kuulinkin, että olimme voittaneet koko kategorian! Siinä jäivät muistiinpanojen kirjoittamiset kesken, Ida Elina kuvailee eläväisesti New Yorkin gaalakokemustaan.
Kaikuja Kalevalasta on Ida Elinalle paljon enemmän kuin vain projekti. Se on vahvistanut uskoa siihen, että musiikki on hänen kutsumuksensa. Se on tuonut poppia ja gospelia soittavan muusikon takaisin kantelemusiikin juurille ja tänä vuonna 190 vuotta täyttävän kansalliseepoksen äärelle. Merkittävyyden hän perustaa myös yleisöltä saamaansa palautteeseen, joka on ollut suorastaan suitsuttavaa.
– Mikään muu projekti ei ole koskaan edennyt näin helposti. Kaikki vain loksahteli paikoilleen; löytyi kuvauspaikka Kainuusta, löytyi työtiimi ja rahoitus ilman sen suurempia vastoinkäymisiä. Vaikka välillä mietin, miksi ihmeessä olen yhtäkkiä näin syvällä Kalevala-aiheessa, olen luottanut siihen, että tätä minun kuuluu tehdä, olen oikealla tiellä.
Musiikki tuli Ida Elinan elämään jo varhain. Vaikka vanhemmat eivät sen kummemmin musisoineet, kuskasivat he perheen neljää lasta ahkerasti musiikkiharrastusten pariin. Ahkeruus palkittiin, sillä perheen kaikki lapset ovat opiskelleet musiikista itselleen ammatin. Ida Elinalle valikoitui ensimmäiseksi soittimeksi piano, joka antoi hyvän pohjan myös kanteleen soittamiselle. Teini-iässä kanteleharrastusta vei eteenpäin instrumentin erilaisuus. Suurikokoinen ja harvinainen soitin herätti ihailua, ja Ida Elinasta oli mukavaa olla erilainen.
– Lisäksi oli helppoa olla paras, kun oli ainoa kanteleen soittaja, muistelee hän nauraen.
Unelma kanteletaiteilijuudesta heräsi yläasteikäisenä. Mielikuvissaan Ida Elina kuvitteli itsensä soittamaan kanteleella klassista musiikkia, sillä sitähän kansallissoittimella kuului soittaa. Ei siinä vaiheessa käynyt mielessäkään, että kantele taipuisi myös pop-musiikin instrumentiksi. Ida Elina kulki unelmaansa kohti hakeutumalla Sibelius-Akatemiaan. Siellä hän opiskeli musiikkikasvatusta, mutta suurin haave oli päästä solistilinjalle. Pääsykokeissa tie nousi kuitenkin pystyyn.
– Sain kuulla hillityn kohteliaasti: ”Ehkä ei tällä kertaa”.
Vastaus oli musertava, vaikka kyllähän Ida Elina on jälkikäteen ymmärtänyt, miksi ovet eivät auenneet. Hän kuvailee soittamisen teknisiä taitojaan vielä tuolloin ”sysisurkeiksi”. Pettymys oli silti valtava.
Vaihto-oppilasvuosi Japanissa mullisti kuitenkin kaiken. Siellä, vieraan kielen ja kulttuurin keskellä, Ida Elina rukoili Jumalalta selkeää merkkiä siitä, kannattaako muusikon ammatista ylipäätään edes haaveilla.
– Rukoilin, että saisin selkeitä suuntaviivoja, jotain sellaista, mistä tiedän, että olen oikealla tiellä, hän sanoo ja lisää:
– Ajattelin, että jos mitään ei tule, voin sitten katkeroitua ja ryhtyä lentoemännäksi, heittää hän jälleen pilke silmäkulmassa.
No, ei tullut Ida Elinasta katkeraa lentoemäntää. Sen sijaan hän sai kuin saikin toivomansa merkin. Japanissa hän löysi sattumalta kuunneltavakseen brittiläisen kitaristin Adam Raffertyn. Mies soitti kitaraa omaleimaisella tavallaan, joka pyöräytti Ida Elinan ajatusmaailman ihan uuteen kuosiin. Jos kitaralla pystyi soittamaan noin, niin kyllä kanteleellakin pystyisi! Hän päätti, että suuntaa kaiken energiansa kantelemusiikissaan poppiin ja sen soittamiseen.
– Se oli suuri ahaa-elämys! Tajusin myös sen, että koska pop-näkökulma oli itse keksimäni, ei kukaan voi tulla sanomaan minulle, että olen huono tai soitan väärin. Tämän tajuaminen oli todella vapauttavaa, löysin kanteleen soittamisen kipinän uudemman kerran.
Siltikin, aina tasaisin väliajoin, on muusikko kärsinyt musiikillisista etsikkoajoista.
Kun esikoistytär seitsemän vuotta sitten syntyi, oli Ida Elina valmis laittamaan pillit pussiin kanteleen soittamisen kanssa. Myöhemmin koronavuosien totaalinen keikkatauko sai hänet jopa hakeutumaan opiskelijaksi kauppakorkeaan. Tavoitteena oli hankkia niitä kuuluisia ”oikeita töitä”. Viime vuonna perhe kohtasi musertavan surun, kun Ida Elinan puolison sisko menehtyi sydänsairauteen. Menetys oli niin valtaisa, että se sai jälleen kerran pohtimaan koko musiikillisen uran merkitystä. Oliko mitään järkeä jatkaa muusikkona, kun elämä kaikkinensa on niin lyhyt?
– Reija oli vahvasti perheemme jäsen. Hän oli arjessamme tiiviisti mukana, näimme lähes päivittäin ja hän auttoi paljon lastemme hoidossa. Reijan menetys vaikutti kaikkeen tekemiseeni, myös musiikkiin. Tuntui, että hänen kuolemansa jälkeen minulla ei ollut enää mitään annettavaa.
Elämän kipukohdissa ja suurissa elämänmullistuksissa Ida Elina on aina nojannut vakaasti uskoonsa.
Se on musiikin lailla kulkenut matkassa läpi elämän, aina lapsuuden kodista saakka.
– Usko on minulle kaiken kantava voima, se on elämäni perusta, helluntailaisperheessä kasvanut muusikko sanoo.
Ida Elina lukee mielellään Raamattua, viime aikoina erityisesti Psalmeja. Hän myös rukoilee ahkerasti, erityisesti ”täsmärukouksia”.
– Haluan rukoilla täsmällisesti. Sillä lailla ehkä myös näen selvemmin sen, mitä Jumala haluaa minulle vastata.
Omasta uskosta puhuminen on ollut Ida Elinalle aina luontevaa, oli sitten kyse yksittäisen ihmisen kanssa käydystä keskustelusta tai vaikka television suorasta lähetyksestä. Alkusyksystä, kun Ida Elina kutsuttiin Ylen Puoli seitsemän -ohjelmaan puhumaan Kalevala-projektistaan, tuli hän siinä samalla kertoneeksi myös rukouksen voimasta ja luottamuksestaan Jumalaan.
– Olen luvannut Jumalalle, että puhun Hänestä aina kuin vain mahdollista, joten pakkohan minun oli se tehdä! hän naurahtaa.
Ida Elina ei pelkää leimautumista, vaan haluaa puhua rohkeasti uskostaan.
– Olen taiteilija, saan sillä paljon anteeksi. Taiteilijat saavat ollakin vähän hörhöjä!
Espoon kodin keittiössä vedenkeitin porisee jatkuvalla syötöllä ja Ida Elina kaataa kuppiinsa kuumaa juotavaa, ties kuinka monennen kerran. Sekaan hän pursottaa aimo annoksen hunajaa. Se hellii kurkkua, joka on ollut kipeänä jo muutaman päivän. Sairasteluun ei ole laulavalla taiteilijalla kuitenkaan varaa, sillä keikkaa pukkaa myös seuraaville päiville. Vaikka ääni on hieman käheä, kiitollisuus kuuluu äänestä selvästi.
– Olen äärimmäisen kiitollinen tästä elämäntilanteestani. Kun saan soittaa kanteletta, laulaa ja jakaa toivoa ihmisille, koen tekeväni juuri sitä, mihin minut on kutsuttu.
Ida Elina esiintyy Pimeästä valoon -konsertissa Ristinkirkossa 16.11. kello 18.
Tiesitkö tätä?
Päivi Ida Elina Kujanen, os. Ollikainen on Oulaisissa syntynyt laulaja-lauluntekijä ja kanteleensoittaja. Hän on valmistunut Sibelius-Akatemiasta sekä Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta. Ida Elina on erikoistunut popmusiikkiin sekä gospeliin, jota soittaa 40-kielisellä hänelle varta vasten suunnitellulla konserttikanteleellaan. Hän on julkaissut kuusi alkuperäisalbumia, tuoreimpana syyskuussa ilmestynyt Under The Northern Skies. Ida Elina on voittanut lukuisia palkintoja, muun muassa Kanteleliiton ensimmäisen kansainvälisen kantelekilpailun vuonna 2011. Hän asuu Espoossa yhdessä miehensä ja kahden tyttärensä kanssa.
1. Ida Elinan vuoksi luotiin Sibelius-Akatemiassa uusi, klassisen kanteleensoiton tutkintokuvaus eli D-kurssitutkintokuvaus. Tämä sen vuoksi, ettei Ida Elina saanut suoritettua C-tason tutkintoa, jonka musiikkikasvatusta opiskelevat yleensä suorittavat. ”Haluan aina kertoa tämän, jotta olisin esimerkkinä ihmisestä, joka voi saavuttaa tavoitteita, olkoon lähtötaso mikä tahansa.”
2. Kanteleen soittajien on pidettävä hyvä huoli käsistään. ”Kynnet on pidettävä lyhyinä ja on huolehdittava, ettei sormenpäihin tule kovettumia. Jos ei harjoittele, kovettumia tulee ja se on huono juttu, sillä ne saavat musiikin kuulostamaan metalliselta.”
3. Ida Elinan mielestä kanteleella vaikein soitettava kappale on Star Wars. ”Olen soittanut sen videoksi ja koitin kuukausi sitten palautella sitä mieleeni. Totesin, että ei enää lähde. Se on ehdottomasti vaikeinta, mitä olen koskaan soittanut.”

