Teatterintekijä Arto Myllärisellä on toinen jalka Kivessä, toinen taivasten valtakunnassa
”Taiteilijalla pitää olla vahva visio ja rohkeutta sen toteuttamiseen.”
Teatterintekijä Arto Myllärinen pyrkii koskettamaan monia, ei miellyttämään kaikkia.
Arto ”Artsi” Myllärisestä tuli lahtelainen lokakuussa 2019. Hän muutti Lahteen Hämeenlinnasta, kun ystävä antoi vinkin mukavasta vuokra-asunnosta Päijänteenkadulla.
– En ole muuttoa katunut. Sinänsä on aika sama, asunko Lahdessa vai Hämeenlinnassa, kun leipä on murusina maailmalla. Olen kuitenkin viihtynyt Lahdessa todella hyvin. On ollut aikaa tutustua kaupunkiin, kun työt osin seisovat korona takia, Myllärinen sanoo.
Haastattelua tehdään teatteriammattilaisen kotikadulla Kahiwan viinikahvilassa. Myllärisen kupissa on kahvia.
– Pidän tästä paikasta. Tätä voi kutsua kotikahvilakseni, vaikka käyn paljon muissakin kahviloissa.
Myllärinenkin on elänyt korona-aikaa tavallista eristyneemmin, mutta on pystynyt siitä huolimatta laskemaan ensimmäiset ankkurinsa kaupunkiin.
– Iso kiitos siitä kuuluu Petri Liskille, joka tarjosi minulle alan töitä, ja Keski-Lahden seurakunnan kirkkoherra Miika Hämäläiselle, joka pyysi mukaan kumppanuuspöytään.
Lahden kaupungin kumppanuuspöydissä pyritään edistämään asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksia. Alueellisia pöytiä on neljä. Myllärinen istuu keskustan alueen pöydässä.
– Edustan seurakuntaa, Malskin aluetta ja itseäni, hän sanoo.
Kesällä Myllärinen näytteli Petri Liskin ohjauksessa Nastolan Pisarateatterin Tuplakuplassa.
Liski on nimi, jota ei voi Arto Myllärisen urasta puhuttaessa sivuuttaa.
– Petrin isä Paavo Liski on suurin syy siihen, että olen alalla. Olin yli 20-vuotias enkä ollut näytellyt missään, kun huomasin lehdessä, että Paavo Liski etsii Timoa Seitsemään veljekseen.
Myllärinen sanoo valmistautuneensa koe-esiintymiseen hyvin, mutta sopivuudestaan rooliin hänellä ei ollut varmuutta.
– Paavo sanoi nopeasti, että riittää. Luulin, että se siitä sitten, mutta Paavo tarkoittikin, että koetilaisuus voidaan lopettaa, että paikka on minun.
Tuohon aikaan Myllärinen työskenteli Nurmijärvellä kirkon nuorisotyönohjaajana.
– Paavo sanoi, että leiviskäsi on myös teatterin puolella. Ystävystyin Paavon kanssa ja teimme paljon yhdessä töitä. Välillä ohjasinkin Paavoa.
Professori Paavo Liski kuoli marraskuussa 2005. Hänet haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle.
– Oli aika tiukka paikka, kun jouduin puhumaan Paavon hautajaisissa. Hän oli mentorini. Yhdessä käytiin Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Aleksis Kiven näytelmiä paljon esitettiin.
Kirkkoherra Hämäläisen kanssa Myllärinen sanoo keskustelleensa muistakin proggiksista kuin kumppanuuspöytäasioista. Myllärinen näkee, että maallikot voisivat ottaa suurempaa roolia seurakunnissa.
– Ehkä virkamieskunta on hoitanut hommansa niin hyvin, että vastuuta ei ole tarvinnut maallikoille jakaa, mutta nyt kun rahat hupenevat, vastuuta voisi antaa enemmän virkakunnan ulkopuolelle, hän perustelee.
Se voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että seurakuntaelämää tuotaisiin turuille ja toreille maallikoiden johdolla.
Myllärinen on tehnyt urallaan suuria teatterisovituksia, muun muassa ohjannut Via Crucis -kärsimysnäytelmän Lappeenrannassa. Ensembleen kuului 300 esiintyjää, ja esityksen näki 15 000 katsojaa.
– Kirkossa on jonkinlainen kokoavan toiminnan harha. Parhaimmillaankin seurakunnan tiloissa tapahtuvaan perinteiseen kokoavaan toimintaan saadaan vain murto-osa seurakuntalaisista.
Myllärisen mukaan moniarvoisen yhteiskunnan jäseniä kiinnostaa myös laadukas kirkkodraama.
– Kun Lappeenrannassa tehtiin ensimmäistä kertaa Via Crucis, ei voitu tietää, minkä kokoista yleisöä se siellä kiinnostaa. Jos sitä ei olisi tehty, ei tiedettäisi vieläkään. Ihmiset näyttävät kaipaavan tuollaisia suuria, yhteisöllisiä kokemuksia.
Uskossa olevalle Mylläriselle on tärkeää tehdä sekä maallisia sekä kristilliseen uskoon ja Raamatun tapahtumiin perustuvia tuotantoja.
– Puolet ja puolet suunnilleen. Toinen jalkani on vahvasti Aleksis Kivessä. Yleisö on suurempi, oppimiskokemus itselle rikkaampi ja tapaan erilaisia ihmisiä, kun en pidättäydy pelkästään kirkollisissa aiheissa.
Kirkkodraamaan tai yhtä lailla gospeliin voi poteroitua, Myllärinen sanoo.
– Arvostan Mikko Kuustosen, Juha Tapion, Mikko Löytyn, Petri Laaksosen tapaisia tekijöitä, jotka pystyvät koskettamaan suurta yleisöä. Samaan olen pyrkinyt teatterin puolella, etten jää tekemään pelkästään seurakuntaan.
Myllärinen sanoo, että taiteilijalla pitää olla vahva visio ja rohkeutta sen toteuttamiseen.
– Haluan koskettaa monia, mutta en pyri miellyttämään kaikkia. Joku rakastaa kirjoittamaani näytelmää, jostain se on ok, joku ei pidä, mutta niin sen pitääkin mennä. Luovalla ihmisellä pitää olla kykyä ja uskallusta ottaa riskejä. Jos ei uskalla ottaa riskejä, sinne poteroon jää.
Epäonnistuminen kuuluu lajiin.
– Joskus onnistuu paremmin, toisinaan tulee takkiin. Ei sitä voi etukäteen tietää.
Myllärinen sanoo olevansa iloinen, että on tehnyt niin monenlaista. Parinsadan tuotannon joukkoon mahtuu teatteriohjausten, käsikirjoitusten ja näyttelemisen lisäksi presidentinvaalikiertue ja oopperalibretto.
Libreton Myllärinen kirjoitti Sampsa Ertamon säveltämään Toivo Kuula -oopperaan Yllätä ikuinen virta. Matti Vanhasen presidenttivaalikampanjassa Myllärinen vastasi kolme kuukautta kestäneen maakuntakiertueen käsikirjoituksesta ja ohjauksesta. Hän sopi esiintyjät, juontajat sekä sovitti ohjelman minuutilleen.
Kontakti Vanhaseen syntyi yllättäen, kun Vanhanen oli katsomassa Myllärisen teatteriesitystä. Esityksen jälkeen Vanhanen pyysi Mylläristä syömään.
– Ajattelin, että hän piti esityksestä ja halusi keskustella siitä. Kun hän tarjosi tehtävää, epäröin. Ystäväni Eija Vilpas sanoi, että olet hullu, jos et ota työtä vastaan. Se on sinulle teatteria, ei politiikkaa. Sitä se olikin, mutta pääsinpä kurkistamaan vallan kulisseihin.
Arto Myllärinen kasvoi uskovaisessa kodissa maalaistalossa Lappeenrannassa. Äiti hoiti lehmiä, isä työskenteli vanginvartijana Konnunsuon keskusvankilassa.
– Kotona pidettiin seuroja ja pyhäkoulussa piti käydä, halusi tai ei, Myllärinen muistelee.
Hä sanoo olleensa ”kuoleman ujo” lapsi. Priimus-ohjelmasarjassa YouTubessa Myllärinen paljasti, että aikoi rippileiriltä päästyään jäädä kotiin kahdestaan traktorin kanssa.
Koulussa taiteilijan herkkyys oli jo nupuillaan. Hän kertoi ohjelmassa loukkaantuneensa syvästi opettajan hyvää tarkoittavista sanoista, mutta oppineensa jotain oleellista palautteenannosta.
– Korjaavaa palautetta ennemmin kuin parjaavaa kolautetta.
Isoseksi poika kuitenkin lähti.
– Silloin tapahtui käänne. Kristus tuli iholle.
Myllärinen päätti kouluttautua seurakunta-ammattiin. Hän kävi Helsingin Raamattukoulun ja alkoi työskennellä kirkon nuorisotyöntekijänä.
– Intissä olin piruntorjuntajoukoissa. Vedin varusmiespappina rippikouluja ja kenttähartauksia.
Pappia pojasta ei tullut, vaikka äiti niin toivoi.
– Pub Pikku-Eerossa Hämeenlinnassa minulla oli tavallaan oma seurakunta. Aina kun menin oluelle, asiakkaat alkoivat avata minulle sydäntään. Olin heille jonkinlainen kirkonmies, baaripastori.
Hämeenlinnassa Myllärinen piti myös jouluhartauksia.
– Pidimme niitä vangeille Marzi Nymanin ja Mikko Leppilammen kanssa.
Jumalasuhdettaan Myllärinen hoitaa polvistumalla ehtoolliselle Ristinkirkossa ja Kohtaamispaikan messussa Joutjärven kirkossa. Teatteriammattilainen sanoo kaipaavansa vastapainoa työlleen, jossa täytyy pidellä yhtä aikaa monia lankoja.
– On aivan ihana istua meidän tylsässä jumalanpalveluksessa kuulemassa sanat: Mikä on edestäsi vuodatettu. Kristus ja armo on ollut minulle aina totta. Jos ei olisi armoa, minulla ei olisi mitään. Sen varassa olen elänyt. Olen antanut itselleni anteeksi epäonnistumiseni ja lankeemukseni.
Myllärinen puhuu uskalluksesta käydä armon istuimen eteen.
– Siitä on minun hyvä ponnistaa. Harva polvistuu alttarin eteen, jos uskoo, että elämä omassa voimassa menee.
Hän sanoo sisäistäneensä armon ajatuksen siinäkin mielessä, että tulee paremmin toimeen erilaisten ihmisten kanssa.
– Erimielisten sietäminen saattaa olla elämän vaikeimpia asioita. On vaikea rakastaa heitä, jotka ovat eri mieltä kanssamme, mutta olen löytänyt ystäviä, joiden kanssa voin olla eri mieltä kaikessa rakkaudessa.
Myllärinen ei tarkoita sitä, että kaikkia mielipiteitä pitäisi sietää.
– Arvostan erilaisia ja eri tavalla ajattelevia ihmisiä, mutta Jumalan hyvyyttä ei voi valjastaa palvelemaan mitä tahansa. Syrjintää ei voi oikeuttaa Raamatun sanalla.
Yhteiskunnallinen polarisaatio ja kahtiajako evankelisluterilaisen kirkon sisällä ovat totta, mutta yhteinen sävel on Myllärisen mukaan löydettävissä.
– Ei pidä pelätä, toivoa on. Jos ihmiset näyttävät olevan joskus sekaisin ja pahoja, Kristus on hyvä. Ihmiset ihmisten väliin kiilaa lyövät. Eripurasta joku laskee hyötyvänsä. Sitä ei pidä kiihdyttää, vaan etsiä aktiivisesti ihmisiä yhdistäviä siltoja.
Korona-aika on lisännyt pahoinvointia ja syventänyt eriarvoisuutta. Myllärisen selviytymisstrategia on, ettei hän ajattele elävänsä poikkeusaikaa, vaikka maailmantilanne poikkeukselliselta viiden vuoden takaiseen vaikuttaisikin.
– Tämä on normaalia aikaa meille tässä hetkessä. Meidän on tehtävä parhaamme tänään ja huomenna, löydettävä tapoja tehdä asioita tässä ajassa. Entiseen ei ole paluuta, ei koskaan ole. Menneisyydessä on arvokasta, mutta ei menneisyyteen kannata juuttua.
Työtovereitaan Myllärinen ikävöi.
– En ole päässyt kollegojen kanssa tekemään ja kulkemaan. Olen kuitenkin jotenkin sopeutunut tähän ruttoon. En sano, etten olisi ollut välillä tyytymätön ja tuntenut ahdistuksen pistoksia, mutta suurimmaksi osaksi tunnen oloni hyväksi.
Olemista varjostavat tuttujen huolet.
– En ole niinkään huolissani itsestäni, mutta olen kuunnellut puhelimessa kollegojen huolia. Toimeentulohuolet ovat todellisia. Itse elämä on kuitenkin arvokkaampaa kuin kahdenkaan talon hinta.
Myllärisen hopeareunus kulkutaudissa on hiihtoharrastuksen löytäminen uudelleen.
– Kun Suomi meni kiinni, soitin assarille ja lähdin hiihtämään. Salppurilla onkin siihen hommaan hyvät maastot. Olen aina ulkoillut, mutta nyt harrastan myös hikiliikuntaa.
Myllärisen töistä seisovat seitsemän erilaisen mieskuvan näytelmä Rakkauden reissumies, Toivo Kuula -esitys Soikaa kellot rakkaudelle sekä musiikkinäytelmä Olokorjaamo. Kaikissa näissä Myllärinen nousee näyttämölle assistenttinsa, teatterin moniosaaja Reetta Hulmin kanssa.
– Olokorjaamoa, joka sisältää Juha Tapion uutta musiikkia, ehdittiin esittää jonkun verran. Sitä ollaan tuomassa myös Lahteen. Hulmin kanssa piti näytellä myös Ruotsissa, mutta se peruuntui, kuten myös Via Crucis Espanjassa ja FinnFest-festivaali Yhdysvalloissa. Kyllä tuo sattuu, kun on saanut aiemmin vapaasti kuljeksia. Minulla oli noin 200 matkapäivää vuodessa ennen koronaa.
Eikä siinä kaikki. Salkkareista tutun Mikael Kokon kanssa Myllärisellä on Mainiot miehet ja Eija Vilpaksen kanssa Rakastatko vielä? -esitys.
– Tässä nyt vain odotetaan, että päästään toteuttamaan kesken jääneet jutut.
Vanhan Rauman kaduille Myllärinen tekee katunäytelmää Betlehemin parintuhannen vuoden takaisista tapahtumista.
– Rauman kaupungin kanssa on tehty viiden vuoden sopimus. Iso juttu. 11 kuoroa, parisataa näyttelijää, kaikki alueen kristityt seurakunnat ovat mukana.
Ja on tulossa taas Aleksis Kiveäkin. Kesällä Myllärinen näyttelee Petri Liskin ohjauksessa Nastolassa Pisarateatterin Nummisuutareissa.
Lahteen Arto Myllärinen sanoo tulleensa pitemmäksi aikaa, vaikka huomauttaa samaan hengenvetoon, ettei elämästä koskaan tiedä.
Yrityksessä ei ainakaan ole vikaa. Nuoruudessaan jääkiekkoa pelannut Myllärinen tunnustautuu Pelicansin kannattajaksi.
– SaiPaa minun tietysti kuuluisi kannattaa, kun sieltä suunnalta olen lähtöisin, mutta ryhdyin Pelicansin kannattajaksi heti, kun Lahteen muutin. Kun olen täällä, haluan olla täällä, hän sanoo.
Raamattua surmatöistä tuomituille
Vuonna 1957 Lappeenrannassa syntynyt Arto Myllärinen on kirkon kulttuuri- ja ystävyysseuratekopalkinnolla palkittu ohjaaja, käsikirjoittaja, näyttelijä ja kouluttaja.
Ensimmäinen palkinnoista tuli vuonna 2016 kirkkodraaman edistämisestä ja toinen 2019 Rakkauden kaikuja kalliossa -musiikkinäytelmän käsikirjoituksesta ja ohjauksesta. Näytelmä kertoo suomalaisten elämästä Pohjois-Norjassa Pykeijan kylässä, jonka kirkossa teoksen kantaesitys nähtiin kesällä 2019.
Myllärinen on eronnut, lapseton poikamies, mutta tiesitkö hänestä tätä:
Vanginvartijan poika piti Suomenlinnassa raamattupiiriä väkivaltarikollisille. ”Vankeja oli neljä. Kullakin vähintään yksi tappo alla. Olin nuori pojankloppi, joka luuli tietävänsä kaiken, mutta mitään en mistään tiennyt.”
Diggailee Black Sabbathia. ”Yhtyeen ensimmäinen albumi kolahti. Taitavasti tehtyä, erinomaista musiikkia. On mielenkiintoista, että samaan aikaan minua kosketti Kristus ja Black Sabbath. Kuuntelen yhtyettä salaa edelleen.”
Opettanut papeille ilmaisutaitoa Boråsissa Ruotsissa. ”Vuosituhannen vaihteessa tein paljon keikkoja Ruotsissa.”
Myllärinen on työskennellyt taiteellisen uransa freelancerina. ”Minun ei ole tarvinnut hakea töitä, vaan työt ovat hakeneet minut. Se tuntuu siunaukselliselta, vaikka taloustilanne vaihtelee. Joskus syödään hernekeittoa ja toisinaan pippuripihviä hyvän punaviinin kera.”