Georges Hou­ra­ni syn­tyi 49 vuot­ta sit­ten maa­il­man­po­li­tii­kan kes­ki­pis­tee­seen, roo­liin, jos­sa oli niu­kas­ti liik­ku­ma­ti­laa. Hä­nen ara­bik­ris­tit­ty per­heen­sä luo­vi Li­ba­no­nis­sa kes­kel­lä us­kon­nol­li­sia ja yh­teis­kun­nal­li­sia jän­nit­tei­tä.

Lähi-idäs­sä on pul­mal­lis­ta ol­la ara­bik­ris­tit­ty rau­han­kin ai­ka­na. Kun sota puh­ke­aa, elä­mä käy vaa­ral­li­sek­si.

Suu­rim­mil­leen ris­ki kas­vaa, kun am­mat­ti­na on so­ta­kir­jeen­vaih­ta­ja. Sii­hen työ­hön Hou­ra­ni tun­si kut­su­mus­ta val­mis­tut­tu­aan jour­na­lis­tik­si Bei­ru­tin yli­o­pis­tos­ta 2000-lu­vun vaih­tees­sa.

– Us­kon, et­tä edes­men­neel­lä isäl­lä­ni oli am­ma­tin­va­lin­taan vai­ku­tus­ta. Hän opet­ti mi­nut nuo­re­na lu­ke­maan leh­tiä ja seu­raa­maan uu­ti­sia. Isä­ni toi­mi kris­tit­ty­jen it­se­puo­lus­tus­jou­kois­sa.

Hou­ra­ni koki, et­tä hä­nen per­heen­sä oli al­ta­vas­taa­ja, ja hän näki jour­na­lis­mis­sa mah­dol­li­suu­den kään­tää koh­ta­lon­sa.

– ”War had cha­sed me. Now I have my chan­ce to chase war.” Sota jah­ta­si mi­nua, nyt minä jah­tai­sin so­taa. Se oli yri­tys­tä hy­vit­tää huo­len­pi­to, jota olin saa­nut lä­hei­sil­tä ja ys­tä­vil­tä vai­kei­den vuo­sien ai­ka­na.

Toi­mit­ta­jan roo­li joh­ti kiin­nos­ta­vaan työ­hön, mut­ta lo­pul­ta myös kid­nap­pauk­sen ja mur­ha­y­ri­tyk­sen koh­teek­si.

– Kid­nap­paus ta­pah­tui 27. lo­ka­kuu­ta vuon­na 2004. Vii­si naa­mi­oi­tu­nut­ta mies­tä py­säyt­ti mi­nut Hay al-Sou­lo­mis­sa, Bei­ru­tin ete­läi­ses­sä esi­kau­pun­gis­sa.

Hou­ra­nil­ta rii­sut­tiin työ­vä­li­neet ja ar­vo­e­si­neet ja hä­net hei­tet­tiin pa­ket­ti­au­toon. Hä­net vie­tiin ta­loon, jos­ta hän pa­ke­ni heit­täy­ty­mäl­lä par­vek­keel­ta alas. Sel­kä vam­mau­tui ja käsi kat­ke­si, jol­loin kid­nap­paa­jat sai­vat hä­net uu­del­leen kiin­ni. Kuu­lus­te­lu­jen jäl­keen hä­net hy­lät­tiin ka­dul­le, jos­ta hä­net vie­tiin hei­kos­sa kun­nos­sa sai­raa­laan.

– Luu­lin kid­nap­paa­jia Li­ba­no­nin shii­a­puo­lu­een Hiz­bol­la­hin edus­ta­jik­si, mut­ta kuu­lin myö­hem­min, et­tä asi­al­la oli jo­kin epä­vi­ral­li­nen mi­li­tant­ti­ryh­mä, hän tie­tää.

Myös Hou­ra­nin työ­nan­ta­jan pää­toi­mit­ta­jan Geb­ran Tu­e­nin sur­man­nut au­to­pom­mi-is­ku jär­kyt­ti toi­mit­ta­ja­yh­tei­söä.

– Fyy­sis­ten vam­mo­jen pa­ran­tu­mi­nen vei kuu­kau­sia. Hen­ki­ses­ti olin niin rik­ki, et­tä meni ai­kaa, en­nen kuin ta­ju­sin edes jää­vä­ni eloon. Pa­hin­ta oli­vat trau­maat­ti­set ta­kau­mat, jot­ka tu­li­vat hal­lit­se­mat­to­mas­ti.

Is­ra­e­lin mie­hi­tet­tyä Li­ba­no­nin vuon­na 2008 mini-si­vii­li­so­das­sa Hou­ra­ni läh­ti maan­pa­koon ja pää­tyi pa­ko­lais­kes­kuk­seen Kyp­rok­sel­le.

– En tien­nyt, et­tä sii­tä tu­li­si elä­mä­ni kään­ne­koh­ta, joka muut­tai­si kai­ken. Pi­dän suu­re­na Ju­ma­lan ih­mee­nä ja yl­lä­tyk­se­nä, kun ta­pa­sin siel­lä Noo­mi Kat­ja Pit­kä­sen, jo­hon ra­kas­tuin ja jon­ka kans­sa myö­hem­min avi­oi­duin. Täs­tä lii­tos­ta avau­tui myös tie­ni Suo­meen.

Suo­mes­ta tuli Hou­ra­nin pe­las­tus. Ta­pah­tu­mis­ta on ku­lu­nut nyt 15 vuot­ta.

Ol­tu­aan Suo­mes­sa jo pit­kään hän­tä al­koi häi­ri­tä ky­sy­mys, mik­si so­ta­vuo­sis­ta ja eri­tyi­ses­ti kid­nap­paus­ti­lan­tees­ta oli niin vai­kea avau­tua muil­le.

– Vas­taus tii­vis­tyi luot­ta­mu­son­gel­maan. Luot­ta­muk­se­ni ih­mi­siin oli men­nyt, en­kä tien­nyt voi­sin­ko iki­nä enää luot­taa ke­hen­kään.

 Ra­kas­tu­mi­nen, tur­val­li­sen kump­pa­nin ja ko­ti­maan löy­tä­mi­nen oli lää­ket­tä haa­voil­le.

– Jos aja­tel­laan trau­ma­te­ra­pi­aa, ei ole no­pe­am­paa luot­ta­mus­hoi­toa kuin rak­kaus. Mut­ta luot­ta­mus ul­ko­puo­li­siin ih­mi­siin ja elä­mään jäi on­gel­mak­si.

Ehey­ty­mi­sen­sä Hou­ra­ni tii­vis­tää yh­teen sa­naan: re­con­ci­li­a­ti­on. Sana tar­koit­taa so­vin­non­te­koa.

– An­teek­si­an­to mi­nua vas­taan rik­ko­neil­le, si­säi­nen so­vin­to, an­toi mi­nul­le lo­pul­ta rau­han trau­maat­ti­sis­ta muis­tois­ta­ni.

Hou­ra­ni kar­tut­ti vi­han­sa Li­ba­no­nis­sa, mut­ta nä­kee Eu­roo­pas­sa ke­hit­ty­vän nyt, Uk­rai­nan krii­sin myö­tä, sa­maa so­tat­rau­mois­ta poi­ki­vaa vi­haa.

– Kaik­ki odot­ta­vat Uk­rai­nan so­dan lop­pu­mis­ta ja rau­han­so­pi­mus­ta, aja­tel­len et­tä se kuit­taa pois vi­han ja trau­man, Hou­ra­ni poh­tii.

Har­va tun­tuu miet­ti­vän his­to­ri­an ope­tuk­sia niin pit­käl­le, et­tä ym­mär­täi­si rau­han­so­pi­mus­ten su­den­kuo­pan.

– Rau­han­so­pi­mus kyl­vää vain uu­den so­dan sie­me­net, mi­kä­li kat­ke­ruus, kan­san ja­kau­tu­mi­nen sekä vi­hol­lis­ku­vaan liit­ty­vä de­mo­ni­soin­ti jää sy­dä­miin. Näin on käy­nyt omas­sa maas­sa­ni ker­ta toi­sen­sa jäl­keen.

Toi­nen asia, joka vaa­tii pit­kä­kes­tois­ta ra­ken­nus­työ­tä, on kan­sal­li­nen iden­ti­teet­ti.

– Jos ver­taam­me Li­ba­no­nia ja Uk­rai­naa so­dan kes­kel­lä, li­ba­no­ni­lai­set ky­ke­ni­vät se­ka­sor­ros­sa säi­lyt­tä­mään iden­ti­teet­tin­sä, kos­ka Is­ra­el mie­hit­tä­es­sään­kin edus­ti jon­kin­lais­ta rat­kai­sua ja toi­voa so­dan päät­ty­mi­ses­tä. Uk­rai­nan oma iden­ti­teet­ti taa­sen oli vas­ta ke­hit­ty­mäs­sä en­nen so­taa, jo­ten se ei tar­joa sa­mal­la ta­val­la suo­jaa rau­has­sa. Kan­san ko­ko­a­mi­nen tu­lee ole­maan vaa­ti­va teh­tä­vä.

Hou­ra­ni op­pi ais­ti­maan Li­ba­no­nis­sa jo­kai­sen krii­sin ja so­dan puh­ke­a­mi­sen etu­kä­teen.

– Väi­tän, et­tä sii­hen liit­tyi­vät ai­na tie­tyt sel­vät mer­kit. Ih­mi­set lei­riy­tyi­vät omiin ide­o­lo­gi­siin ja us­kon­nol­li­siin kup­pi­kun­tiin­sa. He al­koi­vat pu­hua vi­hai­ses­ti tois­ten­sa ohi.

Hou­ra­nin mu­kaan myös Suo­mes­sa kes­kus­te­lu on kär­jis­ty­nyt vii­mei­sen kym­me­nen vuo­den ai­ka­na.

Puo­lu­e­po­li­tiik­ka blok­kiu­tuu. Ih­mi­set ja­kau­tu­vat ide­o­lo­gi­siin kup­pi­kun­tiin, joi­den vä­lil­lä ei ole to­del­lis­ta kes­kus­te­lu­yh­teyt­tä. Ha­e­taan tur­vaa sa­mal­la ta­val­la ajat­te­le­vien lei­reis­tä. Pro­vo­soi­mi­nen on tär­ke­äm­pää kuin yh­tei­sym­mär­ryk­sen ra­ken­ta­mi­nen.

– Paha sa­noa, et­tä sa­mat mer­kit ovat nyt nä­ky­vis­sä myös Suo­mes­sa. EU-mai­hin ja Suo­meen py­ri­tään vai­kut­ta­maan niin, et­tä kes­ki­näi­set vas­tak­kai­na­set­te­lum­me söi­si­vät kan­sa­lais­ten kes­ki­näi­sen yh­tey­den.

Mais­sa, jois­sa vi­han­pi­to on saa­tu lop­pu­maan, on pys­tyt­ty so­dan tai ha­jaan­nuk­sen jäl­keen käyn­nis­tä­mään so­vin­top­ro­ses­si kan­san yh­dis­tä­mi­sek­si.

– Suu­rim­man työn teem­me sy­dä­mis­säm­me. On pys­tyt­tä­vä an­ta­maan an­teek­si vi­hol­li­sil­le ja lyö­mään kät­tä toi­sel­la ta­val­la ajat­te­le­vien kans­sa. Jot­ta voi­si muut­taa yh­teis­kun­taa, pi­tää muut­taa en­sin it­sen­sä, Hou­ra­ni sa­noo.

Hou­ra­ni ko­ros­taa, mo­nin käy­tän­nön esi­mer­kein, et­tä hän ei hä­peä taus­taan­sa.

– Koin myös suur­ta rak­kaut­ta ja huo­len­pi­toa niin van­hem­pie­ni kuin Ju­ma­lan ta­hol­ta se­ka­sor­ron kes­kel­lä. En enää ajat­te­le, et­tä elä­mä ko­et­te­li mi­nua ai­no­as­taan epä­oi­keu­den­mu­kai­ses­ti. Sota val­mis­ti mi­nua suu­rem­paa var­ten.

Vail­la suun­taa hän muis­taa ol­leen­sa vain läh­ties­sään maan­pa­koon Li­ba­no­nis­ta.

– Eva­kuo­in­ti oli äkil­li­nen muu­tos, jo­hon en voi­nut val­mis­tau­tua. Kaik­ki ra­kas jäi taak­se, ei­kä ol­lut mi­tään sen ti­lal­le.

Nyt hän ajat­te­lee, et­tä kris­tit­ty­nä hä­nel­lä oli tuos­sa­kin ti­lan­tees­sa toi­vo ja luot­ta­mus.

– En mu­reh­ti­nut niin­kään it­se­ä­ni, vaan äi­ti­ä­ni, joka ei ha­lun­nut läh­teä, vaan jäi so­dan kes­kel­le Li­ba­no­niin. Myös Ka­na­daan eva­kuo­i­tu­jen si­sa­rus­ten koh­ta­lo huo­let­ti.

Ko­tin­sa mo­neen ker­taan me­net­tä­neel­le py­sy­vä koti ja per­he Suo­mes­sa oli maa­il­man pa­ras lah­ja.

– Vii­me ai­koi­na olen al­ka­nut pi­tää it­se­ä­ni suo­ma­lai­se­na.

Sii­tä juon­tuu myös tuo­reen kir­jan ni­mes­sä ole­va ho­me­co­ming eli ko­tiin­tu­lo.

– Olen ta­jun­nut, et­tä py­sy­vä koti, su­ku­juu­ret, mai­se­ma ja paik­ka­kun­ta ovat vält­tä­mät­tö­miä iden­ti­tee­tin kan­nal­ta. Lo­pul­li­ses­ta ko­tiin tu­los­ta tuli haa­ve, jon­ka en vält­tä­mät­tä us­ko­nut kos­kaan to­teu­tu­van.

Mah­dol­li­suus kir­joit­taa on ol­lut Hou­ra­nil­le osa pa­ra­ne­misp­ro­ses­sia.

– Toi­vee­ni on, et­tä mo­net muut vas­taa­via koh­ta­loi­ta läpi käy­neet sai­si­vat roh­keu­den tuo­da ko­ke­muk­si­aan esiin.

Pyr­ki­myk­set ovat kir­jaa pi­dem­mäl­lä.

– Kir­jan yk­si lin­ja kes­kit­tyy sii­hen, kuin­ka tein so­vit­te­lun ja rau­hanp­ro­ses­sin en­sin it­se­ni kans­sa. Se ku­vaa myös, kuin­ka olen val­miim­pi kat­so­maan it­ses­tä­ni ulos ja toi­mi­maan rau­han­te­ki­jä­nä mui­den pa­ris­sa.

Hou­ra­ni odot­taa kiin­nos­tu­nee­na pa­lau­tet­ta kir­jas­ta ja on sitä saa­nut­kin.

– Li­ba­no­nis­sa kir­ja on jo he­rät­tä­nyt ute­li­ai­suut­ta. Saan pa­lau­tet­ta ja pi­dän sii­tä syn­ty­nyt­tä kes­kus­te­lua ar­vok­kaa­na, hän to­te­aa.

Maa­han­muut­ta­jan koh­taa­mi­nen ei ai­heu­ta suo­ma­lai­ses­sa rie­mun kil­jah­duk­sia, ei­kä tu­li­jaa ter­veh­di­tä kol­min­ker­tai­sel­la pos­ki­suu­del­mal­la, ku­ten koh­te­li­as tapa Hou­ra­nin kult­tuu­ris­sa vaa­tii.

Tie suo­ma­lais­ten hy­väk­syn­tään käy ah­ke­ruu­den ja työn kaut­ta.

Myös Hou­ra­ni raa­toi lap­ses­ta saak­ka ko­et­ta­en osoit­taa, et­tä kaik­ki työ oli ar­vo­kas­ta.

En­sim­mäi­nen työn­ha­ku li­ba­no­ni­lai­ses­sa sa­no­ma­leh­des­sä An Na­ha­ris­sa al­koi se­kin ”lat­ti­a­ta­sol­ta”.

– Kun me­nin työ­hö­not­ta­jan pu­heil­le, sa­noin: voin tul­la ovi­mie­hek­si tai sii­vo­a­maan lat­ti­oi­ta. Olen on­nel­li­nen, jos voin aloit­taa toi­mit­ta­jan työn sii­tä.

Hän ei suun­nit­te­le Suo­mes­sa­kaan jää­vän­sä mui­den elä­tet­tä­väk­si.

– Vaik­ka ko­ko­päi­vä­työn löy­tä­mi­nen tääl­lä on maa­han­muut­ta­jal­le isom­man ki­ven ta­ka­na kuin en­ti­ses­sä ko­ti­maas­sa­ni, ei se kui­ten­kaan ole te­ke­mä­tön paik­ka. Olen aloit­ta­nut osa­päi­vä­töis­tä.

Hou­ra­ni ei, kum­ma kyl­lä, nos­ta esil­le ko­ke­muk­sia maa­han­muut­to­vas­tai­suu­des­ta.

Hän ei viit­taa asi­aan kir­jas­saan, ei­kä puhu ky­sy­myk­ses­tä haas­tat­te­lus­sa.

On­ko vas­tak­kai­na­set­te­lu­jen vält­tä­mi­nen osa hä­nen pa­ra­ne­misp­ro­ses­si­aan?

Suo­men maa­han­muut­ta­ja­kes­kus­te­lus­sa erot­tuu maa­han­muut­ta­jia ja maa­han­muut­ta­jia. Nii­tä, joi­hin suh­tau­du­taan alun al­ka­en hy­vin ja nii­tä, jot­ka ko­e­taan uh­ka­na.

Tä­män Hou­ra­ni­kin on pan­nut mer­kil­le.

– Olen seu­ran­nut kiin­nos­tu­nee­na suh­tau­tu­mis­ta uk­rai­na­lai­siin so­ta­pa­ko­lai­siin. Koh­te­lu on eri­lais­ta kuin suh­tau­tu­mi­nen vuon­na 2015 Syy­ri­as­ta tul­lei­siin pa­ko­lai­siin.

Yk­si se­li­tys Hou­ra­nin mie­les­tä voi ol­la juu­ri tu­li­joi­den työ­mo­raa­lis­sa.

– Uk­rai­na­lai­set ovat pyr­ki­neet heti töi­hin, odot­ta­mat­ta et­tä kie­li­ky­sy­myk­set, so­si­aa­li­set es­teet ja muut hi­das­teet rai­va­taan tiel­tä. Niin mi­nä­kin olen toi­mi­nut, ja se sel­väs­ti miel­lyt­tää suo­ma­lai­sia, hän päät­te­lee.

Hän nä­kee kui­ten­kin Syy­ri­as­ta tul­leet pa­ko­lai­set kir­kon aut­ta­mis­työn eri­tyi­se­nä koh­tee­na.

– Mi­nun on help­po ara­bi­an­tai­toi­se­na lä­hes­tyä hei­tä. Pyr­ki­mys aut­taa syy­ri­a­lai­sia on mi­nul­le sa­mal­la us­kon koe. On ylei­ses­ti tie­dos­sa, et­tä us­kon­nos­taan ja po­liit­tis­ta kat­so­muk­ses­taan riip­pu­en syy­ri­a­lai­set oli­vat usein mei­dän kris­tit­ty­jen li­ba­no­ni­lais­ten vi­hol­li­sia.

Hu­ma­ni­tää­ri­nen työ syy­ri­a­lais­ten pa­ris­sa on sik­si Hou­ra­nil­le nöy­ryys­haas­te.

– Jos ky­ke­nen ole­maan näi­den ih­mis­ten pal­ve­li­ja, ker­too se, et­tä olen edis­ty­nyt vi­ha­ni kä­sit­te­lys­sä. Olen se hen­gel­li­nen ih­mi­nen, joka ku­vit­te­len ole­va­ni. Ai­dos­sa kris­til­li­ses­sä rak­kau­des­sa ja pal­ve­lu­työs­sä ei vaa­di­ta vää­ryyk­sien hy­vi­tys­tä. Sii­nä ei ole kos­toa, hän poh­tii.

Hou­ra­ni muis­tut­taa, et­tä me­di­an mus­ta­val­koi­nen kä­si­tys Li­ba­no­nis­ta ei tee maal­le oi­keut­ta.

Li­ba­no­nin ima­goa vää­ren­tä­vät ul­ko­puo­li­set po­liit­ti­set toi­mi­jat ja kan­sa­lais­jär­jes­töt, jot­ka ovat va­lin­neet omat agen­dan­sa ja lii­to­lai­sen­sa Lähi-idäs­sä.

Ruo­hon­juu­ri­ta­sol­la vas­tak­kai­na­set­te­lua ei sa­mal­la ta­voin ole.

– Ka­ve­ri­pii­ri­ni koos­tui yh­tä lail­la kris­ti­tyis­tä kuin mus­li­meis­ta sekä hy­vin eri ta­voin po­liit­ti­ses­ti ajat­te­le­vis­ta ih­mi­sis­tä. Li­ba­no­nin kan­sa on mo­ni­mut­kai­nen mo­sai­ik­ki, joka to­dis­taa myös ää­rim­mäi­ses­tä su­vait­se­vai­suu­des­ta, Hou­ra­ni sa­noo.