Topi Rau­ti­ai­nen, 26, syö ba­naa­nia Hol­lo­lan ki­vi­kir­kon tyy­lik­kääs­ti si­sus­te­tus­sa sa­kas­tis­sa. Koh­ta koit­taa se het­ki, kun hän siu­naa pois­nuk­ku­neen maan­po­veen ja luo hau­ta­jais­vä­el­le toi­voa jäl­leen­nä­ke­mi­ses­tä.

Rau­ti­ai­nen oli vie­lä kuu­si kuu­kaut­ta sit­ten Hel­sin­gin yli­o­pis­ton te­o­lo­gi­an opis­ke­li­ja. Mais­te­rin pa­pe­rit hän ot­ti ulos jou­lu­kuun si­jaan tam­mi­kuus­sa, jot­ta sai nos­tet­tua vie­lä ke­vään ajal­ta opin­to­lai­naa. He­la­tors­tai­na hä­net vi­hit­tiin pa­pik­si, Hol­lo­lan seu­ra­kun­taan.

Jän­nit­tää­kö?

– Täs­sä vai­hees­sa ei vie­lä jän­ni­tä. Yleen­sä esiin­ty­mis­jän­ni­tys tu­lee kui­ten­kin 10–15 mi­nuut­tia en­nen ti­lai­suut­ta, mut­ta se hel­pot­taa, kun pää­see aloit­ta­maan ja avaa­maan suun­sa, Rau­ti­ai­nen sa­noo edel­tä­vän päi­vän haas­tat­te­lus­sa.

Yli­o­pis­tol­li­set opin­not ei­vät tie­ten­kään mene huk­kaan, mut­ta ne val­mis­ta­vat pa­pin työn käy­tän­nön haas­tei­siin sup­pe­as­ti.

– Hel­ku­tin huo­nos­ti, Rau­ti­ai­nen sa­noo.

Te­o­lo­gi­sen tie­de­kun­nan työ­e­lä­mä­o­pin­to­ja on vii­si pro­sent­tia kai­kis­ta opin­nois­ta, ja ne si­säl­tä­vät kuu­den vii­kon pap­pis­har­joit­te­lun. Kun sit­ten pap­pis­vir­ka au­ke­aa, on seu­ra­kun­nan pe­reh­dy­tyk­sel­lä edel­leen iso roo­li nuo­ren työ­u­ran al­ku­tai­pa­leel­la.

– Sii­tä Hol­lo­lan seu­ra­kun­nal­la isot prop­sit (kii­tok­set), Rau­ti­ai­nen sa­noo.

Nel­jän vii­kon pe­reh­dyt­tä­mi­sen jäl­keen Rau­ti­ai­nen puh­kuu in­toa pääs­tä te­ke­mään oi­kei­ta pa­pin töi­tä. Hän sa­noo ole­van­sa var­ma, et­tä va­lit­si oi­ke­an alan.

– Huo­ma­sin sen opis­ke­lui­den ai­ka­na. Työ si­säl­tää ih­mis­ten koh­taa­mis­ta ja mer­ki­tyk­sel­li­syyt­tä.

Se on kli­see, mut­ta hy­väk­sy­tään, kos­ka se on myös tot­ta. Hän ni­mit­täin sa­noo, et­tä pap­pi­na hä­nen ko­vin paik­kan­sa on vie­lä edes­sä.

– Se, kun joku me­neh­tyy yl­lät­tä­en, äkil­li­ses­ti.

Sil­loin omais­ten koh­taa­mi­nen on vai­ke­aa myös pa­pil­le. Sil­loin omai­set ky­sy­vät tus­kis­saan, mik­si.

Pa­pin työs­sä rat­ko­taan myös käy­tän­nön ky­sy­myk­siä. Hau­ta­jai­saa­mu­na hän hank­ki vie­lä vii­me ti­pas­sa seu­ra­kun­nan kuk­ka­lait­teen, kos­ka ei ol­lut muis­ta­nut pyy­tää ad­res­sia vi­ras­tos­ta.

Rau­ti­ai­nen to­te­aa il­meh­tien vuo­ro­tel­len to­ti­ses­ti ja hel­pot­tu­neen hy­myi­le­väs­ti, et­tä var­mem­pi tapa hoi­taa asia oli hank­kia kuk­ka­lai­te kuin et­sis­kel­lä toi­mis­tol­la ad­res­sia.

En­nen siu­naus­ti­lai­suu­den al­kua hän käy yk­si­tyis­koh­tia läpi kant­to­ri Vee­ra Surk­ka-Si­pi­län ja sun­tio Pau­la Her­man­nin kans­sa. Ta­ka­huo­neis­sa huo­maa, et­tä seu­ra­kun­nat ovat työ­yh­tei­sö­jä. Tääl­lä nä­kyy käy­tän­nön työ­ar­ki. Juu­ri nyt Rau­ti­ais­ta mie­ti­tyt­tää tu­le­van rip­pi­lei­rin työn­te­ki­jä­ti­lan­ne, jo­hon on tul­lut vii­me het­ken muu­tok­sia. En­nen ar­vo­kas­ta ti­lai­suut­ta on ai­kaa kä­si­tel­lä si­tä­kin hie­man höy­ry­jä pääs­tel­len ke­vy­el­lä iro­ni­al­la höys­tet­ty­nä.

Rau­ti­ai­nen on Jo­vin nuo­ri­so­työn kas­vat­ti, jon­ka seu­ra­kun­nan nuor­ten toi­min­ta imai­si mu­kaan­sa.

– Olin ke­säl­lä 2012 ri­pa­ril­la ja pyö­rin sii­tä läh­tien seu­ra­kun­nan hom­mis­sa ja lai­toin it­se­ä­ni vä­hän joka paik­kaan.

Ke­siä vie­räh­ti iso­se­na ja isos­ten iso­se­na.

– Vuon­na 2015 ko­ti­sau­nas­sa äi­ti sa­noi, et­tä kai sä ta­ju­at, et­tä tuos­ta voi­si saa­da palk­kaa­kin.

Sii­nä vai­hees­sa Rau­ti­ai­nen oli omien sa­no­jen­sa mu­kaan jo käy­nyt läpi oman us­kon­sa epäi­ly­kau­den.

– Se oli juu­ri en­nen ri­pa­ria, kun lo­pe­tin il­ta­ru­kouk­set. Mie­tin, et­tä mitä ih­met­tä oi­kein hö­pi­sen it­sek­se­ni, tä­mä­hän on ihan höl­mö­läi­sen hom­maa.

Ri­pa­ril­la us­ko kui­ten­kin vah­vis­tui. Seit­se­män vuot­ta myö­hem­min au­ke­si erää­nä il­ta­na skump­pa­pul­lo.

– Tie­to te­o­lo­gi­seen tie­de­kun­taan pää­sys­tä saa­vut­ti mi­nut lei­ril­le, jos­sa olin oh­jaa­ja­na. Sat­tui ole­maan van­hem­pien ja ys­tä­vien vie­rai­lu­päi­vä, ja pyy­sim­me hei­tä tuo­maan mu­ka­na al­ko­ho­lit­to­man kuo­hu­juo­man, jon­ka sit­ten pok­sau­tim­me.

Te­o­lo­gi­an yli­op­pi­las eh­ti opis­kel­la puo­li­sen vuot­ta en­nen kuin ko­ro­na­su­lut ase­tet­tiin. Yh­teen hä­nen mie­li­puu­his­taan, kon­sert­tiy­lei­söön, ei pääs­syt, ei­kä juu­ri muu­al­le­kaan.

– Ko­ro­na-ajal­le kii­tos, Rau­ti­ai­nen sa­noo yl­lät­tä­en.

Rau­ti­ai­nen ju­mit­ti ko­to­na – mut­ta ei to­del­la­kaan te­ke­mät­tä mi­tään. Hän kah­la­si ja ah­mi kurs­se­ja, kun ei muu­ta­kaan te­ke­mis­tä ol­lut. Vauh­ti jäi pääl­le.

– Vii­me syk­sy­nä il­moi­tin lä­hei­sil­le­ni, et­tä teen mais­te­rin­tut­kiel­ma­ni kol­mes­sa kuu­kau­des­sa.

En­sim­mäi­ses­tä kä­si­kir­joi­tuk­sen sa­nas­ta gra­dun val­mis­tu­mi­seen meni 88 päi­vää. Ja hän eh­ti käy­dä myös niis­sä kon­ser­teis­sa.

”Isän ja Po­jan ja Py­hän hen­gen ni­meen”, kai­kuu sun­nun­tai­na So­vi­tuk­sen­kir­kon kirk­ko­sa­lis­sa.

Rau­ti­ai­nen toi­mit­taa kel­lo 10 mes­sun li­tur­gi­an koh­taa lau­la­en, ku­ten asi­aan kuu­luu.

”Niin myös si­nun hen­ke­si kans­sa”, vas­taa sa­mal­la mi­tal­la muu­ta­ma­kym­me­nen ih­mis­tä kir­kon­pen­kis­tä.

Mes­sun osuu­det ete­ne­vät tut­tua kaa­vaa. Vä­lil­lä on mu­siik­kia, raa­ma­tun­lu­kua, saar­na, ko­leh­ti, eh­tool­li­nen ja niin edel­leen. Rau­ti­ai­sen työs­ken­te­ly näyt­tää jo mel­ko ru­ti­noi­dul­ta suo­ri­tuk­sel­ta.

– Jos jo­tain mo­kaa, har­va sitä edes huo­maa. Niin vä­hän ja har­voin kir­kos­sa käy­dään, Rau­ti­ai­nen tuu­maa.

Hä­nen saar­nan­sa kä­sit­te­lee rik­kauk­sia: maal­li­sia ja hen­gel­li­siä. Elä­mään­sä ei voi ra­ken­taa maal­li­sen omai­suu­den va­raan, vaan Ju­ma­lan tah­don mu­kais­ten hy­vei­den va­raan. Ri­kas voi ol­la, mut­ta se ei voi ol­la elä­män tar­koi­tus.

Rau­ti­ai­sen kä­vel­les­sä seu­raa­val­la vii­kol­la Pa­rin­pel­lon lei­ri­kes­kuk­sen ran­taan yk­si rip­pi­lei­ri­läi­sis­tä tu­lee tent­ti­mään ul­ko­läk­syn, Pie­noi­se­van­ke­liu­min (Joh. 3:16). Rau­ti­ai­nen merk­kaa sen kän­nyk­kään­sä suo­ri­te­tuk­si.

Al­ku­viik­ko on ol­lut hi­ki­nen, jos ei sään puo­les­ta, niin ai­na­kin lei­ri­jär­jes­te­lyi­den. Vii­me ti­pas­sa il­men­nees­tä hen­ki­lös­tö­va­jauk­ses­ta on sel­vit­ty.

Pa­rin­pel­to on Rau­ti­ai­sel­le uu­si paik­ka, mut­ta ri­pa­ri tut­tua maa­pe­rää. Tee­mo­ja ovat Jee­suk­sen elä­mä, Ju­ma­la, Pyhä hen­ki, syn­ti, ar­mo, lu­nas­tus, so­vi­tus, rak­kaus, ih­mis­suh­teet, seu­ra­kun­ta ja niin edel­leen.

– Jos­sain vai­hees­sa rip­pi­kou­lua joku ai­na ky­syy, mik­si hyvä Ju­ma­la sal­lii pa­han ta­pah­tu­van.

No, mik­si?

Rau­ti­ai­nen si­te­raa Dan Brow­nin En­ke­lit ja de­mo­nit -kir­jaa, jos­ta on teh­ty myös Tom Hank­sin täh­dit­tä­mä me­nes­ty­se­lo­ku­va.

– Sii­nä ver­ra­taan Ju­ma­laa isään, joka opet­taa las­taan aja­maan pol­ku­pyö­räl­lä. Lap­si it­se on se, jon­ka tu­li­si oh­jei­ta nou­dat­taa. Sa­mal­la ta­val­la mei­dän it­se on teh­tä­vä myös ne vir­heet, jot­ka ovat oh­jei­den vas­tai­sia.

Kir­ja­viit­taus voi joi­ta­kin hie­man yl­lät­tää, sil­lä tun­ne­tus­ti En­ke­lit ja de­mo­nit on fik­ti­o­ta. Da Vin­ci -koo­dis­ta ka­to­li­nen kirk­ko veti jopa her­neet ne­nään. Ref­lek­toin­nil­la Rau­ti­ai­nen näyt­tää on­nis­tu­van poi­mi­maan Brow­nil­ta kris­ti­nus­koon so­pi­van elä­mä­noh­jeen.

Rau­ti­ai­nen tyk­kää lu­kea dek­ka­rei­ta ja fan­ta­si­aa, ja sitä hän te­kee niin va­paa-ajal­la kuin rip­pi­kou­lu­lei­rin va­paa­het­ki­nä. Pa­rin­pel­los­sa hä­nel­lä on mu­ka­na Chris­top­her Pa­o­li­nin Pe­ril­li­nen-sar­jan en­sim­mäi­nen osa Era­gon.

Töi­tä on to­sin riit­tä­nyt, ei­kä kir­jaan ole eh­ti­nyt tart­tua. Va­paa-ajat ovat osin men­neet esi­mie­hen ja lei­ri­läis­ten van­hem­pien kans­sa.

Lou­naan jäl­keen Pa­rin­pel­lon­tiellä ää­ni­mai­se­man täyt­tä­vät pu­heen­so­ri­na, Shrtyn ja Jo­a­li­nin Pa­rii­sin ke­vät, Ro­bi­nin Front­si­de Ol­lie ja Mu­na­mie­hen Pomp­pu­fii­lis. Iso­nen Jaa­da Ös­ter­man on va­lin­nut bii­se­jä kä­ve­lyl­le, jol­la kol­mi­sen­kym­men­tä ri­pa­ri­lais­ta, isos­ta ja ve­tä­jää kul­ke­vat pa­rin ki­lo­met­rin mat­kan pa­ri­jo­nos­sa koh­ti Hol­lo­lan kirk­koa kon­fir­maa­ti­o­har­joi­tuk­siin.

Jos lei­rin pap­pi oli­si va­lin­nut bii­se­jä, ämy­ris­tä oli­si voi­nut kuu­lua Ha­loo Hel­sin­kiä, Lady Ga­gaa, de­ath me­ta­lia, Kai­ja Koo­ta tai ka­val­ka­di eu­ro­vii­su­kap­pa­lei­ta. Rau­ti­ai­nen fa­nit­taa Eu­ro­vii­su­ja.

– Cha cha cha on tör­ke­än hyvä bii­si, ja mi­nus­ta Suo­men oli­si pi­tä­nyt voit­taa. Tyk­kä­sin myös Lo­ree­nin bii­sis­tä. Oi­ke­as­taan­han me voi­tet­tiin, mut­ta Ruot­si jou­tuu mak­sa­maan en­si vuo­den ki­sat, kuu­luu to­si­fa­nin vas­taus Kää­ri­jä-il­mi­ön mai­nin­geis­sa.

Hä­nes­tä Eu­ro­vii­sut on täl­lä het­kel­lä juu­ril­laan Uk­rai­nan-so­dan ta­kia.

– Ne pe­rus­tet­tiin yh­dis­tä­mään so­tien run­te­le­ma Eu­roop­pa mu­sii­kin avul­la.

Kon­fir­maa­ti­o­har­joi­tuk­sia Rau­ti­ai­nen ve­tää var­moin ot­tein. Hä­nen ää­nen­sä kuu­luu Hol­lo­lan ki­vi­kir­kon joka kol­kas­sa nap­pi­mi­kin avul­la.

Ihan kaik­ki ei­vät jak­sa kes­kit­tyä. Rau­ti­ai­nen pai­not­taa, et­tä pro­to­kol­la käy­dään nyt tar­kas­ti läpi. Lo­puk­si hän muis­tut­taa, et­tä ri­pa­ri­lais­ten kes­kus­te­lut kuu­lu­vat hel­pos­ti kirk­ko­sa­liin si­vu­ti­las­ta, jos­sa ri­pa­ri­lai­set odot­ta­vat kon­fir­maa­ti­o­ti­lai­suu­den al­kua. Et­tä ei sa­not­tai­si nii­tä jut­tu­ja, joi­ta ei ha­lu­ta äi­tien ja iso­van­hem­pien kuu­le­van.

Oh­jei­den saa­jan tu­lee it­se nou­dat­taa nii­tä ja teh­dä ne vir­heet...