Ele­tään so­dan jäl­kei­siä vuo­sia. On lau­an­tai. Pa­das­jo­en kir­kon hau­taus­maa­ta ha­ra­voi­vat puh­taak­si Rai­ja Pur­su­la ja pik­ku­sis­ko Kaa­ri­na.

– Isä oli Pa­das­jo­en seu­ra­kun­nan sun­tio, hau­taus­maan­hoi­ta­ja ja hau­dan­kai­va­ja. Sun­nun­tai­sin kirk­koon tuli pal­jon vä­keä, jot­ka poik­ke­si­vat hau­taus­maal­la. Isän mie­les­tä sun­nun­tai­na hiek­ka­käy­tä­vien piti ol­la puh­taat, muis­te­lee Rai­ja Sol­la­mo.

Rai­ja tie­si jo pik­ku­tyt­tö­nä, mikä hä­nes­tä tu­li­si iso­na: kan­sa­kou­lu­no­pet­ta­ja. No, opet­ta­ja tu­li­kin, mut­ta ei kan­sa­kou­luun.

Rai­ja Pur­su­la ta­pa­si opis­ke­lu­ai­koi­naan Ma­tin ja Ma­tin myö­tä Pur­su­la vaih­tui Sol­la­mok­si. Rai­ja Sol­la­mo toi­mi yli 40 vuot­ta Hel­sin­gin te­o­lo­gi­ses­sa tie­de­kun­nas­sa tut­ki­ja­na ja Raa­ma­tun al­ku­kiel­ten pro­fes­so­ri­na. Hä­nes­tä tuli en­sim­mäi­nen nai­nen mo­nes­sa: en­sim­mäi­nen Suo­mes­sa apu­laisp­ro­fes­so­rik­si ja pro­fes­so­rik­si te­o­lo­gi­seen tie­de­kun­taan ni­mi­tet­ty nai­nen ja en­sim­mäi­nen nai­nen Hel­sin­gin yli­o­pis­ton va­ra­reh­to­ri­na.

Pa­la­taan vie­lä Pa­das­jo­el­le Pur­su­lan per­heen hir­si­mök­kiin, joka si­jait­si kou­lun, ur­hei­lu­ken­tän ja nuo­ri­so­seu­ran­ta­lon lä­hel­lä. Rai­ja syn­tyi Sai­mi ja Nii­lo Pur­su­lan esi­kois­tyt­tä­re­nä jou­lu­kuun alus­sa 1942. Hä­net kas­tet­tiin jo ta­pa­nin­päi­vä­nä, sil­lä pie­ni­ko­koi­se­na syn­ty­neen lap­sen pe­lät­tiin eh­ti­vän kuol­la kas­ta­mat­to­ma­na. Rin­ta­mal­ta isä pää­si lo­mil­le vas­ta maa­lis­kuus­sa.

– Sota-ai­kaan ru­koil­tiin pal­jon, niin myös mi­nun äi­ti­ni. Äi­ti opet­ti il­ta­ru­kouk­sen ja lau­loi il­lal­la. Koti oli ihan ta­val­li­nen, ei mi­ten­kään eri­tyi­sen us­kon­nol­li­nen. Kä­vim­me py­hä­kou­lus­sa ja tyt­tö­ker­hos­sa. Rip­pi­kou­lu käy­tiin pe­rin­tei­seen ta­paan: is­tuim­me seu­ra­kun­ta­ta­lol­la ja kirk­ko­her­ra pu­hui, lu­et­tiin Ka­te­kis­mus­ta ja kant­to­ri kävi opet­ta­mas­sa jon­kun vir­ren.

Rai­ja Sol­la­mon tie­teel­li­set me­rii­tit ovat mit­ta­vat. Nii­hin kuu­luu esi­mer­kik­si noin 2 000 vuot­ta van­ho­jen Qum­ra­nin kir­ja­kää­rö­jen kään­nös­työ hep­re­as­ta suo­mek­si. Ala­kou­lus­sa hän ei kui­ten­kaan ym­mär­tä­nyt juu­ri mi­tään kou­lun­käyn­nis­tä. Kou­lus­sa oli ka­ve­rei­ta, mut­ta in­nos­tus­ta op­pi­mi­seen ei syt­ty­nyt.

– Nel­jän­nel­le luo­kal­le opet­ta­jak­si tuli vas­ta­val­mis­tu­nut Es­ko Pih­ka­la. Hän oli ins­pi­roi­va, ja hä­nel­lä oli uu­den­lai­set ope­tus­me­ne­tel­mät. Sil­loin in­nos­tuin kou­lun­käyn­nis­tä. Kaik­ki oli mie­len­kiin­tois­ta, ja nu­me­rot­kin nou­si­vat.

Opet­ta­ja ke­hot­ti Rai­jaa ha­keu­tu­maan op­pi­kou­lun pää­sy­ko­kei­siin Vääk­syyn, ei­hän Pa­das­jo­el­la sil­loin op­pi­kou­lua ol­lut. Van­hem­pien mie­les­tä aja­tus oli hyvä, mut­ta mie­ti­tyt­ti sil­ti.

– Isäl­lä ja äi­dil­lä oli sel­lai­nen pe­ri­aa­te, et­tä lap­sia koh­taan piti ol­la ta­sa­puo­li­nen. Jos minä pää­si­sin op­pi­kou­luun, myös kol­mel­la nuo­rem­mal­la si­sa­ruk­sel­la piti ol­la sama mah­dol­li­suus. Van­hem­mat poh­ti­vat, mi­ten sun­ti­on pal­kal­la mak­set­tai­siin nel­jän lap­sen kou­lu­mat­kat, lu­ku­kau­si­mak­sut, kir­jat ja vaat­teet.

– Sit­ten he ajat­te­li­vat, et­tä pan­naan ai­na­kin pää­sy­ko­kei­siin, sit­ten­hän se rat­ke­aa, jos ei vaik­ka pää­se.

Rai­ja Sol­la­mo pää­si op­pi­kou­luun, ja kol­me muu­ta si­sa­rus­ta tu­li­vat pe­räs­sä. Per­heen ta­lout­ta hel­pot­ti Pa­das­jo­en uu­si kirk­ko­her­ra, joka nos­ti alais­ten­sa pal­kat sää­dös­ten mu­kai­sel­le ta­sol­le ja an­toi va­paa­päi­vät­kin.

Sol­la­mon haa­ve opet­ta­jan työs­tä säi­lyi. Opet­ta­mis­ta hän har­joit­te­li jo kes­ki­kou­lus­ta läh­tien an­ta­en pari vuot­ta it­se­ään nuo­rem­mil­le eh­to­lai­sil­le ke­säi­sin yk­si­tyi­so­pe­tus­ta.

– Se oli ke­sä­duu­ni­ni. Sil­loin jo mie­tin, et­tä mis­tä­hän joh­tuu, et­tä jot­kut ei­vät ym­mär­rä tai heil­le ei jää mie­leen, mitä heil­le sa­no­taan. Se ei oi­kein mi­nul­le rat­ken­nut.

Nuo­ren ”opet­ta­jan” ih­met­te­lyn ym­mär­tää. Rai­ja it­se naut­ti kai­kis­ta ai­neis­ta, op­pi hel­pos­ti ja kir­joit­ti ai­ka­naan kuu­si lau­da­tu­ria. Vai­ke­aa sen si­jaan oli päät­tää, mitä hän ha­lu­ai­si opet­taa. Tu­li­si­ko hä­nes­tä kiel­te­no­pet­ta­ja, ma­te­ma­tii­ka­no­pet­ta­ja tai eh­kä­pä us­kon­no­no­pet­ta­ja.

– Lo­pul­ta pää­tin, et­tä us­kon­no­no­pet­ta­jak­si, kos­ka sii­nä pää­see lä­hel­le op­pi­lai­ta ja pu­hu­taan sel­lai­sis­ta asi­ois­ta, jot­ka ovat ai­ka hen­ki­lö­koh­tai­sia. Ajat­te­lin, et­tä voin ken­ties vai­kut­taa tai aut­taa.

Te­o­lo­gis­ten opin­to­jen myö­tä Sol­la­moa al­koi poh­di­tut­taa ih­mis­ten tasa-ar­vo. Tasa-ar­voi­suus­pe­ri­aat­tei­den aja­mi­nen konk­re­ti­soi­tui kuu­lu­viin ja nä­ky­viin Sol­la­mon pu­heis­sa ja kir­joi­tuk­sis­sa, jot­ka kos­ki­vat nai­sen ase­maa kir­kos­sa ja ho­mo­sek­su­aa­lien oi­keuk­sia.

Sol­la­mo koki, et­tä mies­ten har­joit­ta­ma raa­ma­tun­tul­kin­ta sekä mies­ten hal­lit­se­ma kirk­ko ja tra­di­tio oli­vat alis­ta­neet nai­sia. Ar­vot­taa­ko kris­ti­nus­ko su­ku­puo­lia eri ta­voin?

– Raa­ma­tun­tut­ki­ja­na mi­nul­la oli vä­li­neet puo­lus­taa sitä kan­taa, et­tä täs­sä ajas­sa nai­set ja mie­het ovat yh­tä pä­te­viä ja ar­vok­kai­ta kaik­kiin teh­tä­viin, myös pa­pin vir­kaan. Raa­mat­tu on ih­mis­ten kir­joit­ta­ma, se on oman ai­kan­sa lap­si. Vaik­ka me us­koi­sim­me, et­tä sii­nä on Py­hän Hen­gen vai­ku­tus­ta ja joh­da­tus­ta, se on kui­ten­kin ih­mis­ten kir­joit­ta­ma, Sol­la­mo sa­noo.

– Tämä tar­koit­taa, et­tä ih­mi­set toi­mi­vat oman ai­kan­sa ja yh­teis­kun­tan­sa ke­hyk­sis­sä, jos­ta mää­räy­tyy nä­ke­mys hy­väs­tä ta­vas­ta toi­mia. Tuol­loin oli pat­ri­ar­kaa­li­nen jär­jes­tys: mie­het hal­lit­si­vat, joh­ti­vat ja päät­ti­vät per­heen asi­ois­ta, sa­moin us­kon­toon liit­ty­vis­tä asi­ois­ta.

Sol­la­mo muis­tut­taa, et­tä Raa­ma­tus­sa on pal­jon tär­kei­tä koh­tia, jois­sa ko­ros­te­taan nais­ten ja mies­ten sa­ma­nar­voi­suut­ta.

– Luo­mis­ker­to­muk­set­kin ovat tasa-ar­voi­sem­pia kuin mil­tä ne mies­ten vuo­si­sa­to­ja tul­kit­se­mi­na näyt­tä­vät.

Toi­sin kuin juu­ta­lai­suu­des­sa, kris­tit­ty­jen yh­tei­sös­sä nai­sil­la oli mer­kit­tä­vä osa jul­ki­ses­sa us­kon­non har­joit­ta­mi­ses­sa.

– Apos­to­li Paa­va­lin yh­tey­des­tään ir­ro­te­tut Ko­rint­ti­lais­kir­jeen sa­nat, jois­sa nai­sia ke­ho­te­taan vai­ke­ne­maan seu­ra­kun­nas­sa, ei­vät an­na oi­ke­aa ku­vaa nais­ten ase­mas­ta var­hai­sis­sa seu­ra­kun­nis­sa. Paa­va­lin seu­ra­kun­nis­sa tai muis­sa al­ku­seu­ra­kun­nis­sa nai­sil­la ei ol­lut pu­he­kiel­toa.

Sa­mas­sa kir­jees­sä Paa­va­li pu­huu, mi­ten seu­ra­kun­nan ko­kouk­ses­sa nai­set­kin voi­vat ru­koil­la ja pro­fe­toi­da.

– Hän suh­tau­tui nai­siin ta­sa­ver­tai­si­na työ­to­ve­rei­na. Kiin­nos­ta­vaa mei­dän rat­kai­su­jem­me kan­nal­ta on, et­tä Paa­va­lin ai­ka­na voi­daan jo pu­hua kris­ti­nus­kos­ta ja sen aset­tu­mi­ses­ta tä­hän yh­teis­kun­taan.

Kes­kus­te­lu nai­sen ase­mas­ta kiin­nos­ti laa­jas­ti. Rai­ja Sol­la­mo oli­kin ky­syt­ty pu­hu­ja ym­pä­ri maa­ta.

– Pu­he­mat­koil­la­ni opin, et­tä tämä ei ol­lut vain nais­ky­sy­mys, vaan mie­het­kin sa­noi­vat, et­tä hei­tä ah­dis­taa nai­sia alis­ta­vas­sa kir­kos­sa.

Pap­pis­vir­ka avau­tui­kin nai­sil­le 1986. Sil­ti kes­kus­te­lu nai­sen so­pi­vuu­des­ta pa­pik­si ei ole täy­sin päät­ty­nyt. Yhä jot­kut nais­pa­pit koh­taa­vat vä­hek­syn­tää ja suo­ras­taan vi­ha­mie­li­syyt­tä työ­teh­tä­vis­sään.

Kris­ti­nus­ko tasa-ar­vois­ti myös kas­te­kä­si­tyk­sel­lään. Juu­ta­lai­suu­des­sa poi­ka­lap­set ym­pä­ri­lei­kat­tiin riit­ti­nä, jol­la hei­dät lii­tet­tiin yh­tei­sön jä­se­nik­si. Tyt­tö­jä sen si­jaan ei se­re­mo­ni­al­li­ses­ti otet­tu juu­ta­lai­suu­teen.

– Sii­tä syn­tyy aja­tus­ra­ken­nel­ma, et­tä us­kon­nol­li­nen toi­min­ta juu­ta­lai­ses­sa yh­tei­sös­sä oli mies­ten alu­et­ta. Tämä mies­ten alue näyt­täy­tyi ai­van konk­reet­ti­ses­ti­kin, kos­ka nai­sil­la ei ol­lut pää­syä temp­pe­lin py­hem­mil­le alu­eil­le. Heil­le oli va­rat­tu yk­si uloim­mis­ta esi­pi­hois­ta. Jul­kis­ta us­ko­nyh­tei­söä hal­lit­si­vat mie­het.

Paa­va­lin seu­ra­kun­nis­sa ja muis­sa­kin kris­til­li­sis­sä seu­ra­kun­nis­sa toi­mit­tiin toi­sin: sekä po­jat et­tä ty­töt kas­tet­tiin seu­ra­kun­ta­yh­tey­teen.

– Voi­daan aja­tel­la, et­tä kas­te tuli se­re­mo­ni­ak­si juu­ta­lais­ten poi­ka­las­ten ym­pä­ri­leik­kauk­sen ti­lal­le, mut­ta kris­tit­ty­jen kas­te kos­ki kaik­kia. Paa­va­li opet­ti voi­mak­kaas­ti, et­tä kas­teel­la ei ole eroa mie­hen ei­kä nai­sen vä­lil­lä, ei kreik­ka­lai­sen ei juu­ta­lai­sen, ei or­jan ei­kä va­paan. Pait­si su­ku­puo­li­ra­jat, myös kan­sal­li­set ja so­si­aa­li­set ra­jat me­net­ti­vät mer­ki­tyk­sen­sä, Sol­la­mo sa­noo.

– Oli val­lan­ku­mouk­sel­lis­ta, et­tä kaik­ki otet­tiin us­kon­nol­li­seen yh­tei­söön sa­ma­nar­voi­si­na, ol­koot sit­ten muu­ten yh­teis­kun­nas­sa ar­vo­a­se­mal­taan ylem­piä tai alem­pia.  

Kun Sol­la­mo oli jo apu­laisp­ro­fes­so­ri, ho­mo­sek­su­aa­lien kris­til­li­nen pii­ri kut­sui hä­net pu­hu­maan. Sil­lä vie­rai­lul­la oli suu­ri vai­ku­tus hä­nen aja­tuk­siin­sa.

– Tu­lin maal­ta, olin ujo­kin, opis­ke­lin ja lii­kuin pie­nes­sä pii­ris­sä. En ol­lut ta­van­nut yh­tään ho­mo­sek­su­aa­lia, joka oli­si avoi­mes­ti ker­to­nut sek­su­aa­li­suu­des­taan. En tie­dä, mi­ten pu­hee­ni siel­lä pii­ris­sä hei­hin vai­kut­ti, mut­ta he vai­kut­ti­vat mi­nuun suu­res­ti. He oli­vat nu­jer­ret­tu­ja, ei­vät us­kal­ta­neet ol­la sitä mitä oli­vat, eli­vät kaa­pis­sa. Sil­loin aja­tel­tiin, et­tä ol­koot vain ho­mo­sek­su­aa­le­ja, kun­han ei­vät käy­tän­nös­sä har­joi­ta sitä.

Sol­la­mo ei jää­nyt it­sek­seen miet­ti­mään uu­sia aja­tuk­sia, vaan ja­koi nii­tä myös opis­ke­li­joi­den kans­sa.

– Pu­huin, et­tä pi­tää aja­tel­la myös kris­til­li­sen rak­kau­den kan­nal­ta. Ho­mo­sek­su­aa­lit ovat Luo­jan luo­mia lä­him­mäi­si­äm­me. Sek­su­aa­li­suus on tär­keä osa ih­mis­tä. Ha­lu­sin puo­lus­taa kaik­kia ho­mo­sek­su­aa­le­ja ja eri­tyi­ses­ti kris­tit­ty­jä ja va­paut­taa hei­dät elä­mään täyt­tä elä­mää rak­kaim­man ih­mi­sen­sä kans­sa.

Sol­la­mo koki, et­tä hä­nen teh­tä­vän­sä oli an­taa ää­nen­sä ho­mo­sek­su­aa­lien ih­mi­soi­keuk­sil­le. Vä­li­neet oli­vat raa­ma­tun­tut­ki­mus ja mah­dol­li­suus ker­toa jul­ki­ses­ti aja­tuk­si­aan.

– Läh­din mu­kaan sii­hen kamp­pai­luun, jos­sa ajet­tiin ho­mo­sek­su­aa­leil­le oi­keut­ta re­kis­te­röi­dä pa­ri­suh­teen­sa vi­ral­li­ses­ti maist­raa­tis­sa.

Tätä oi­keut­ta ajoi myös 1990-lu­vun lo­pul­la syn­ty­nyt Yh­teys-lii­ke, jos­sa Sol­la­mo oli mu­ka­na. Mah­dol­li­suus re­kis­te­röi­dä pa­ri­suh­teen­sa to­teu­tui vuon­na 2002.

– Se oli tär­keä pää­tös. Har­ras toi­vo­muk­sem­me oli, et­tä pa­ri­suh­teen­sa re­kis­te­röi­neet voi­si­vat saa­da kir­kol­li­sen siu­nauk­sen. Se ta­voi­te ei va­li­tet­ta­vas­ti ole to­teu­tu­nut.

Seu­raa­va ta­voi­te oli tasa-ar­voi­nen avi­o­liit­to­la­ki, mikä to­teu­tui 2017, ja oi­keus kir­kol­li­seen vih­ki­mi­seen, mikä ei ole to­teu­tu­nut.

– Mie­les­tä­ni kir­kon pi­täi­si eh­dot­to­mas­ti vih­kiä homo- ja les­bo­pa­rit, jos he kir­kon jä­se­ni­nä sitä pyy­tä­vät. Pää­tös kir­kol­li­ses­ta vih­ki­mi­ses­tä pi­täi­si teh­dä kir­kol­lis­ko­kouk­ses­sa, mut­ta mää­rä­e­nem­mis­tö­sää­dös han­ka­loit­taa asi­an lä­pi­me­noa.

Mitä raa­ma­tun­tut­ki­muk­sel­la on sa­not­ta­va­na tä­hän ki­pe­rään ja ki­pe­ään asi­aan? Sol­la­mo nos­taa esiin muu­ta­mia nä­kö­koh­tia.

Van­han tes­ta­men­tin ker­to­muk­sis­sa, esi­mer­kik­si 1. Moos. 19:1–14 ja Tuom. 19:11–30, ho­mo­sek­su­aa­li­suut­ta ku­va­taan vä­ki­val­tai­si­na, hä­päi­se­vi­nä ja alis­ta­vi­na te­koi­na ja omien hi­mo­jen hil­lit­se­mät­tö­mä­nä tyy­dyt­tä­mi­se­nä.

– Sel­lai­nen on tie­tys­ti kiel­let­tyä ja an­ka­ras­ti ran­gais­ta­vaa.

Paa­va­li yh­dis­tää Roo­ma­lais­kir­jeen en­sim­mäi­ses­sä lu­vus­sa ho­mo­sek­su­aa­li­set teot ja epä­ju­ma­lien pal­ve­le­mi­sen sekä pu­huu luon­nol­li­sen sek­su­aa­li­suu­den vaih­ta­mi­ses­ta luon­non­vas­tai­seen.

Sol­la­mo huo­maut­taa, et­tä ny­ky­a­jan tut­ki­jan ja Raa­ma­tun lu­ki­jan pi­tää ot­taa huo­mi­oon Raa­ma­tun kir­joit­ta­jien ja mei­dän ai­kam­me eri­lai­set kä­si­tyk­set ho­mo­sek­su­aa­li­suu­den luon­tees­ta.

– Raa­mat­tu pu­huu ho­mo­sek­su­aa­li­sis­ta te­ois­ta, me pu­hum­me ho­mo­sek­su­aa­li­ses­ta iden­ti­tee­tis­tä. Nyt oli­si ai­ka siir­tyä pu­hu­maan kaik­kien ih­mis­ten, sekä he­te­roi­den et­tä ho­mo­sek­su­aa­lien, vas­tuul­li­ses­ta sek­su­aa­li­suu­des­ta.

Kes­kus­te­lu kir­kos­sa on pyö­ri­nyt vuo­si­kym­me­niä su­ku­puo­len ym­pä­ril­lä. Oli­si­ko ai­ka tuo­da kes­kus­te­luun muu­ta­kin?

– Täl­lä het­kel­lä oli­si kii­reel­lis­tä tä­män maa­pal­lon, luon­non ja ih­mis­kun­nan pe­las­ta­mi­nen, jot­ta tääl­lä voi­si­vat elää tu­le­vat­kin su­ku­pol­vet. Se on suu­ren luo­kan ky­sy­mys.

Jut­tua kor­jat­tu 23.3.: Toi­sin kuin ju­tun ing­res­sis­sä ai­em­min mai­nit­tiin, Rai­ja Sol­la­mo ei ole aka­tee­mik­ko, vaik­ka hän on teh­nyt aka­tee­mis­ta uraa. Aka­tee­mik­ko on hen­ki­lö, jol­le ta­sa­val­lan pre­si­dent­ti on myön­tä­nyt aka­tee­mi­kon ar­vo­ni­men. Rai­ja Sol­la­mol­le sel­lais­ta ar­vo­ni­meä ei ole myön­net­ty.