"Välillä piti tulla kotiin kastelemaan kukat ja pesemään pyykkiä" – Tarja ja Heimo Luukkonen kiersivät neljänä kesänä yli 600 kirkkoa
Lahtelaispariskunta huomasi matkoillaan, että kirkkojen vieraskirjojen nimimäärä alkoi kasvaa muutamassa vuodessa.
– Tultiin joitakin vuosia sitten ulkomaanlomalta kohteesta, jossa hotelli oli kylmä ja ruoka huonoa. Silloin päätimme, että ei viedäkään rahoja ulkomaille, vaan kuljetaan kotimaassa. Mistä aloitetaan?
Nopeasti syntyi ajatus lähteä kiertämään Suomen kirkkoja ja valokuvaamaan niitä. Niin alkoi Tarja ja Heimo Luukkosen neljän kesän mittainen reissaaminen Suomea ristiin rastiin. Saldona on kuvia 630 kirkosta sekä sankarihautausmaista ja muistomerkeistä.
– Hangosta lähdimme liikkeelle 2014, ja viimeinen paikka oli Meltauksen kyläkirkko neljä kesää myöhemmin. Pohjoisin kohde oli Utsjoen kirkko. Emme toki olleet koko kesää liikkeellä, mutta neljänä kesänä kuvausmatkoja tehtiin.
Koko Suomen kattavan kirkkokierroksen runkona Luukkosilla oli luettelo tiekirkoista, jotka olivat avoinna läpi kesän muutaman tunnin päivittäin. Viidestäsadasta käyntikohteesta tiekirkkoja oli reilut 250. Muut kirkot löytyivät Valittujen Palojen Suuresta karttakirjasta, jossa on pienellä mustalla ristillä merkitty tiestön varteen kirkkojen paikat. Jokaista kirkkoa ei ollut kartassakaan, mutta Luukkoset kääntyivät aina siihen suuntaan, jonka tienviitassa luki kirkko.
Tarja Luukkonen toimi kartturina täydentäen navigaattoria ja karttakirjaa. Kartturin tehtävä on vaativa, mutta siitä rouva selvisi 56 avioliittovuoden tuomalla kokemuksella.
– Ei meille erimielisyyksiä tullut, vaikka vierekkäin istuttiin muutama tuhat kilometriä. Kun näin kauan ollaan oltu yhdessä, niin toisen ajatukset yleensä tietää, vaikka niitä ei ääneen lausuttaisikaan, kuvaa Heimo Luukkonen.
Neljään kirkkokesään mahtuu monenlaisia kirkkoja: jylhiä kivi- ja tiilikirkkoja, talonpoikaisten kirkonrakentajien ristinmuotoisia puukirkkoja sekä nykyarkkitehtien betonikirkkoja. Oli kirkkoja kaupungin vilinässä, maaseudun taajamissa ja erämaassa.
– Ensin kuvattiin kirkko ja sitten istahdettiin penkkiin hiljentymään, katseltiin alttaritaulua ja sitten lähdettiin seuraavaan kirkkoon, muistelee Tarja Luukkonen.
Kirkkokierros on matka Suomen kirkkojen historiaan. Vanhimmat kivikirkkomme on rakennettu Ahvenanmaalle 1200-luvun lopussa, ja vanhin niistä on Jomalan kirkko.
– Ahvenanmaan kirkkoja kiersimme kolme päivää, ja tietysti kävimme tuossa Jomalan kirkossa.
Kirkkobongarien vaikeakulkuisin kohde oli Pielpajärven erämaakirkko Inarissa. Erämaakirkko on yksi Lapin vanhimmista rakennuksista ja lailla rauhoitettu muinaisjäännös. Kirkko on rakennettu 1700-luvulla inarinsaamelaisten vanhaan talvikylään.
– Puinen kirkko on pikkuinen, ja sen satavuotisille kapeille penkeille emme mahtuneet edes istumaan. Sen ajan ihmiset taisivat olla hyvin paljon pienempiä kuin me. Yli neljän kilomerin mittaisella metsäpolulla kuljettiin osin pitkospuilla vaikeakulkuista maastoa. Polku oli kivinen ja paikoin suoaluetta. Vesipullokin oli unohtunut autoon, mutta perille päästiin. Erämaakirkko oli rankka reissu meille yli 70-vuotiaille, muistelee Tarja Luukkonen.
Mikä kirkko säväytti kirkonkiertäjäpariskuntaa?
– Omalla tavallaan melkein kaikki olivat kauniita. Ei niitä voi järjestykseen laittaa, summaavat Luukkoset nelikesäisen retkensä.
Yksi kauneimmista matkan varrella oli Lieksan kirkko. Arkkitehtien Raili ja Reima Pietilän suunnittelema kirkko on ulkopuolelta vaaleaa lautaa ja kainuulaista harmaata graniittia. Kirkkosalia kattaa suuri ristinmuotoinen kattoikkuna.
– Kirkon valoisuus ja erikoinen arkkitehtuuri painuivat mieleen.
Muistissa on myös Kiihtelysvaaran kirkko.
– Kun olimme Kiihtelysvaaran kirkon kuvaamisen jälkeen olleet kaksi päivää kotona, näimme uutisista, että kirkko oli poltettu.
Luukkosten tavoitteena oli valokuvata kirkot myös sisäpuolelta, joten tiekirkkojen aukioloajat ohjasivat aikataulutusta. Vaikeutena olivat kirkot, jota olivat auki vain satunnaisesti tai ei olleenkaan. Silloin piti käyttää muita keinoja.
Miten päästä kirkkoon, kun kirkon ovi on lukossa? No, keinoja oli monia. Jos kirkosta kuului ääntä, kannatti koputtaa ponnekkaasti ovelle, jolloin suntio tai kanttori saattoi tulla paikalle ja avata oven. Kerran Luukkoset pääsivät kirkkoon, kun urkujen virittäjä kuuli ovelta koputusta.
– Hautausmaatyöntekijät laskivat meidät moneen kirkkoon, ja Juvalla saimme ohikulkevan kirkkoherran ohjaamaan meidät kirkkoon. Ranuan kirkon ovet avasi sähkömittarinlukija.
Yhteistä kaikille oven avaajille oli se, että he pyysivät Luukkosia laittamaan lähtiessään kirkon oven kiinni.
Halu kuvata kirkko myös sisältä vei Heimo Luukkosen miltei häävieraaksi Yli-Torniossa.
– Yli-Tornion kirkossa oli häät alkamassa. Kysyin kohteliaasti, saisinko ottaa kirkosta muutaman kuvan ennen vihkimistä. Hääväeltä tuli lupa ja hääkahveillekin kutsuttiin. Kuvat otin, mutta kahville en sentään mennyt, hymyilee Luukkonen.
Sinnikkyyden puutteesta kirkonkiertäjiä ei voi moittia. Kun jonnekin piti päästä, sen eteen nähtiin vaivaa.
– Tuusniemen kirkolla kävimme kolme kertaa ennen kuin osuimme sellaiseen hetkeen, että pääsimme sisään. Kemiönsaarella kävimme pari kertaa. Pääsyä Vuolijoen kirkkoon kävimme keskustassa asti kyselemässä. Ei löytynyt kylältä ketään, joka olisi osannut neuvoa meille oven avaajaa.
Jos kirkkoon ei millään keinoin päässyt sisälle, Luukkoset ottivat sisäkuvia ulko-oven tai ikkunoiden läpi. Muutaman kerran oli pakko tyytyä vain kirkon ulkokuviin.
Viimeinen kuva otettiin Rovaniemellä Meltauksen kirkosta.
– Silloin tuli suuri autiuden tunne, kun katselimme alttariseinällä olevaa Enkeleitä-ryijyä. Nyt se on tehty, kirkot on kierretty.
Jokaisessa kirkossa, jossa vieraskirja oli, Tarja Luukkonen kirjoitti siihen heidän nimensä ja kotipaikkakuntansa.
– Kun aloimme kirkkokierrostamme, vieraskirjoissa saattoi olla vain yksi tai pari nimeä siltä päivältä. Viimeisenä vuonna vieraskirjoissa oli kymmenien kävijöiden merkintöjä päivittäin.
Tarja Luukkosen havainto on sama kuin seurakuntien omat havainnot. Erityisesti tiekirkkojen kohdalta on nähtävissä, että kirkkomatkailu on viime vuosina ollut kasvussa.
Kesäisten kirkkoretkien tukikohta oli koti Lahdessa Tonttilassa.
– Eteläiseen Suomeen teimme monia päiväretkiä, mutta mitä pohjoisemmaksi mentiin, sitä pitemmäksi retket venyivät. Lapin kirkkomatkat kestivät pitkälti toista viikkoa, sitten piti tulla kotiin kastelemaan kukat ja pesemään pyykkiä. Joskus matkatahti oli tiivis. Kolmipäiväisen Ahvenanmaan reissun jälkeen kotona oltiin vain kaksi päivää, ja taas lähdettiin, kertoo Tarja Luukkonen.
Yhdellä kirkkokierroksella kertyi kuvia keskimäärin 35 kirkosta. Vaikka Luukkoset ottivat kirkkokierrokset rennolla mielellä, ihan summamutikassa ei sentään liikkeelle lähdetty.
– Aamulla aina suunnittelimme kunkin päivän matkareitin ja katsoimme, milloin tiekirkot ovat auki. Pitemmille matkoille varasimme yöpymispaikat etukäteen. Matkaa tehtiin henkilöautolla. Mukana oli kylmälaukku juomia ja eväitä varten ja termospullossa kahvit.
Matkan varrella Luukkoset näkivät Suomea monelta kantilta. Jonkun kerran he poikkesivat katsomaan myös muita nähtävyyksiä, mutta kirkot olivat ehdoton ykkönen.
– Kuvattiin kauniita kirkkoja, tavattiin mukavia ihmisiä ja nähtiin hienoa Suomen maata. Kirkkokuvia selailemme usein ja muistelemme, mitä kaikkea matkan varrelle mahtui.