Voi­ko tuo ol­la tot­ta? Näin moni ky­syy lu­kies­saan tuon ot­si­kon. Ha­lu­am­me us­koa ih­mi­sen luon­tai­seen hy­vyy­teen ja aja­tel­la, et­tä hyvä on vah­vem­pi kuin paha. Tämä tul­kin­ta ei kui­ten­kaan ole Raa­ma­tun mu­kai­nen, sil­lä Raa­mat­tu va­roit­taa tois­tu­vas­ti alt­tiu­des­ta pa­huu­del­le. Loh­dul­lis­ta on kui­ten­kin se, et­tä ih­mi­nen on yh­tä ai­kaa sekä syn­ti­nen et­tä van­hurs­kas. Hän on Ju­ma­lan ku­vak­si luo­tu, vaik­ka on­kin pe­ri­syn­nin vai­vaa­ma olen­to.

Raa­ma­tus­sa näi­tä kah­ta ih­mi­se­nä ole­mi­sen puol­ta ei lai­te­ta vaa­ka­kup­pei­hin ja ver­ra­ta, kum­pi pai­naa enem­män. Sil­ti nois­ta vas­ta­koh­dis­ta syn­tyy kuva, et­tä ih­mi­nen on puo­lik­si kum­paa­kin. Ih­mis­kun­nas­sa pa­huu­den ja hy­vyy­den vaa­ka on suun­nil­leen ta­sa­pai­nos­sa.

Pa­huu­den ja hy­vyy­den tais­te­lua käy­dään kaik­ki­al­la, mut­ta tär­kein tais­te­lu käy­dään ih­mi­sen si­säl­lä. Tämä an­ka­ra to­si­a­sia hel­pos­ti unoh­tuu, kos­ka meil­lä on tai­pu­mus­ta näh­dä muis­sa enem­män pa­huut­ta kuin it­ses­säm­me. Pa­huu­den suu­ri voi­ma nä­kyy sii­nä, mi­ten hel­pos­ti se voi val­la­ta ko­ko­nai­sia kult­tuu­rei­ta, ku­ten his­to­ria jär­kyt­tä­väl­lä ta­val­la osoit­taa.

So­si­aa­lip­sy­ko­lo­gi Roy Bau­meis­ter on tut­ki­muk­siin no­jau­tu­en väit­tä­nyt, et­tä paha on vah­vem­paa kuin hyvä. Jos näin to­del­la on, ei­kö se tee elä­män hy­vin ras­kaak­si?

Pa­huu­den voi­maa on help­po pe­rus­tel­la, kun poh­dit omia ko­ke­muk­si­a­si. Kun jou­dut ko­ke­maan il­keyk­siä, pa­net­te­lua, tor­jun­taa ja syr­jin­tää, se sat­tuu ki­pe­äs­ti. Mie­li­a­la­si las­kee pak­ka­sen puo­lel­le ja usein muis­tat kau­an tuol­lai­set louk­kauk­set. Eh­kä et unoh­da nii­tä kos­kaan.

Hy­vät teot ja sa­nat tun­tu­vat mu­ka­vil­ta, mut­ta nii­den vai­ku­tus tun­teis­sa ei ole lä­hes­kään yh­tä suu­ri kuin kiel­teis­ten sa­no­jen ja te­ko­jen. Et hau­do nii­tä ku­ten kiel­tei­siä asi­oi­ta, vaan jopa unoh­dat ne muu­ta­mas­sa päi­väs­sä. Kaik­kein par­haim­mat toi­vot­ta­vas­ti muis­tat.

Puo­li­soi­den vä­lis­tä vuo­ro­vai­ku­tus­ta tut­kit­ta­es­sa on to­det­tu, et­tä eron to­den­nä­köi­syys on suu­ri sil­loin, jos kiel­teis­tä on yh­tä pal­jon kuin myön­teis­tä.

Vas­ta kun myön­tei­siä sa­no­ja ja te­ko­ja on noin nel­jä–vii­si ker­taa enem­män kuin kiel­tei­siä, suh­de toi­mii, ja sii­hen ol­laan tyy­ty­väi­siä.

Tämä sama suh­de on to­det­tu myös työ­pai­koil­la. Myön­tei­siä sa­no­ja ja te­ko­ja pi­tää myös siel­lä ol­la pal­jon enem­män kuin kiel­tei­siä. Kun­pa tun­nis­tai­sim­me oman osuu­tem­me pa­han vah­vis­ta­mi­ses­sa!

Kos­ka paha on vah­vem­pi kuin hyvä, tar­vi­taan pal­jon hy­viä sa­no­ja ja te­ko­ja. Tä­män Paa­va­li ym­mär­si jo 2000 vuot­ta sit­ten. Hän muis­tut­ti, et­tä ”äl­kää mak­sa­ko ke­nel­le­kään pa­haa pa­hal­la” (Room. 12:17), ”vi­hat­kaa pa­haa, py­sy­kää kiin­ni hy­väs­sä” (Room. 12:9) ja ”älä an­na pa­han voit­taa it­se­ä­si, vaan voi­ta sinä paha hy­väl­lä” (Room. 12:21).

Tämä on täs­mäl­leen sa­maa, mitä so­si­aa­lip­sy­ko­lo­gi Roy Bau­meis­ter suo­sit­te­lee tut­ki­mus­ten­sa pe­rus­teel­la.

Hy­vän te­ke­mi­seen löy­tyy hie­no­ja oh­jei­ta Raa­ma­tus­ta. Yk­si niis­tä on kaik­kien tun­te­ma rak­kau­den ylis­tys Ko­rint­to­lais­kir­jees­sä, joka al­kaa näin: ”Rak­kaus on kär­si­väl­li­nen”. Lue tämä oh­je aja­tuk­sel­la. Se ker­too, kuin­ka paha voi­te­taan hy­väl­lä.

Kir­joit­ta­ja on psy­ko­lo­gi­an eme­ri­tusp­ro­fes­so­ri, on­nel­li­suus­tut­ki­ja ja tie­to­kir­jai­li­ja.