"Oppilaiden kirjoitusten ilot ja pelot ovat arkisessa tarakkalaukussa, vaikka jokainen niistä on arvokas hengentuote. Se on arjen yksinkertaista pyhyyttä", sanoo lahtelainen Anne Kuusela. Kuva: Laura Visapää
Laura Visapää
Kaksi tarakkalaukkua – juttusarjassa lukijat kertovat pyhistä paikoistaan
"Töihin menoon ja sieltä lähtemiseen liittyy jollain lailla pyhän kokemus. Olipa sää millainen tahansa, teen työmatkani koululle polkupyörällä. Pyörään selkään noustessa on suorastaan harras tunne, ja polkeminen rauhoittaa mielen. Polkeminen ei ole raskasta: se on lepoa ja valmistautumista johonkin tärkeään. Autossa matkustaa kuin laatikossa, mutta pyöräillessä olen yhteydessä ympäristöön ja tunnen olevani ratas pyörämatkaa suuremmassa kokonaisuudessa. Varttitunnin pyöräilyn jälkeen olen avoin ja valmistautunut kohtaamaan oppilaat. Ennen töihin lähtöä pakkaan kaksi tarakkalaukkua. Toisessa on päiväkirja, penaali ja äidinkielenopetukseen liittyvää materiaalia. Toiseen tarakkalaukkuun laitan oppilaiden vihkot. Niissä on heidän pienimuotoisia kirjoitelmiaan, joita luen ja tarkistan kotona. Oppilaiden kirjoitusten ilot ja pelot, koko nuorten elämän kirjo, ovat arkisessa tarakkalaukussa, vaikka jokainen niistä on arvokas hengentuote. Se on arjen yksinkertaista pyhyyttä."
Anne Kuusela, Lahti