"Ri­pa­ril­la pari kol­me vuot­ta sit­ten mi­nuun ko­lah­ti Ku­nin­gas pa­laa -bii­si. Sitä lau­lan ja soi­tan nyt bän­dis­sä nuor­te­nil­lois­sa. Bii­sis­sä ky­sy­tään: ”Jos Ku­nin­gas pa­laa­kin huo­men­na, on­ko vie­lä maa­il­ma val­mii­na.”

Lii­tän bii­sin aja­tuk­seen, et­tä mei­dän pi­tää huo­leh­tia täs­tä maa­il­mas­ta. Luon­to on lä­hel­lä mi­nua ja huo­li sen säi­ly­mi­ses­tä. Kaik­ki ei vie­lä ole tu­hou­tu­nut, vaan meil­lä on upe­aa luon­toa.

Kun on ko­e­viik­ko, luon­to an­taa vas­ta­pai­noa kii­reel­le ja stres­sil­le. Otan pyö­rän al­le ja me­nen met­sään. Luon­nos­sa hen­git­tää sy­vään ja rau­hoit­tuu. Met­säs­sä usein ihan nau­rat­taa pel­käs­tä hy­vän olon tun­tees­ta. Sii­nä on jo­tain py­hää.

Luon­non säi­ly­mi­ses­tä on vas­tuu meil­lä kai­kil­la. Kun jo­kai­nen te­kee edes pie­niä te­ko­ja, luon­to voi pa­rem­min.

Ole­mat­ta il­mas­to­ak­ti­vis­ti teen it­se­kin pie­niä te­ko­ja. Olen to­tut­tau­tu­mas­sa kas­vis­ruo­kaan ja va­lit­sen sen mie­lel­lä­ni kou­lus­sa. Toi­nen il­mas­to­te­ko­ni ja ajan­viet­tee­ni on pyö­räi­ly. Vii­me vuon­na mit­ta­riin ker­tyi 7 000 ki­lo­met­riä. En odo­ta muil­ta yh­tä in­no­kas­ta pol­ke­mis­ta, mut­ta kan­nus­tan har­kit­se­maan vä­lil­lä vaih­to­eh­to­ja au­toi­lul­le.

Eli­as Lu­mi­a­ho, Lah­ti