Inkerin­suo­ma­lai­set kuu­li­vat 1990-lu­vul­la ilo­sa­no­man, kun sai­vat tie­tää, et­tä he voi­si­vat tul­la Suo­meen pa­luu­muut­ta­ji­na. Heis­tä moni löy­si ko­ti­pai­kan Lah­des­ta ja var­sin­kin Lau­neel­ta. Lah­den lä­hes 3 000:sta ve­nä­jää äi­din­kie­le­nään pu­hu­vas­ta val­ta­o­sa on in­ke­rin­suo­ma­lai­sia.

– Har­va suo­ma­lai­sis­ta tie­si in­ke­ri­läi­sis­tä juu­ri mi­tään. Suo­met­tu­mi­sen ai­ka­na Neu­vos­to­lii­ton vä­hem­mis­tö­kan­sat oli­vat ar­ka pu­hee­nai­he. Kir­kon pii­ris­sä tie­det­tiin enem­män, kos­ka tääl­tä oli yh­teyk­siä In­ke­rin lu­te­ri­lai­siin seu­ra­kun­tiin, ker­too ro­vas­ti Kaa­ri­na Koho-Lep­pä­nen.

Hän oli in­ke­ri­läis­ten rip­pi­kou­lu­pap­pi­na Lah­des­sa tois­ta­kym­men­tä vuot­ta.

Yh­teis­tä In­ke­rin mum­moil­le oli, et­tä he oli­vat lu­te­ri­lai­sia. In­ke­ris­sä on ol­lut Suo­men kir­kon pap­pe­ja työs­sä 1600-lu­vul­ta läh­tien.

– Moni in­ke­ri­läis­mum­mo lo­pet­ti pu­heen­sa kiit­tä­mäl­lä Ju­ma­laa ja Koi­vis­toa sii­tä, et­tä oli pääs­syt muut­ta­maan Suo­meen, muis­te­lee Koho-Lep­pä­nen.

Muut­to Suo­meen oli in­ke­ri­läi­sil­le uu­den kult­tuu­rin opet­te­lua, mut­ta lu­te­ri­lai­suus yh­dis­ti suo­ma­lai­seen yh­teis­kun­taan. Seu­ra­kun­ta mer­kit­si sekä hen­gel­lis­tä an­tia et­tä ko­tou­tu­mis­ta Suo­meen.

Lah­den seu­ra­kun­nat ot­ti­vat in­ke­ri­läi­set hy­vin vas­taan. Heil­le pal­kat­tiin oma pa­luu­muut­ta­ja­työn­te­ki­jä, in­ke­ri­läis­läh­töi­nen Kat­ri Tat­ti.

Kos­ka lu­te­ri­lai­suus oli olen­nai­nen osa pa­luu­muut­ta­jien iden­ti­teet­tiä, he ha­lu­si­vat liit­tyä kirk­koon. En­sim­mäi­sen ve­nä­jän­kie­li­sen rip­pi­kou­lun piti pas­to­ri Jor­ma Par­vi­ai­nen.

– Rip­pi­kou­lui­hin tu­li­vat en­sin mum­mot, hei­dän jäl­keen­sä muu suku. Sana le­vi­si kas­te­tul­ta toi­sel­le, ku­vaa Koho-Lep­pä­nen.

Hän ar­vi­oi, et­tä 500 in­ke­rin­suo­ma­lais­ta kävi rip­pi­kou­lun ja kon­fir­moi­tiin. Heis­tä 150 myös kas­tet­tiin ja kon­fir­moi­tiin Lah­des­sa, muut 350 oli kas­tet­tu Ve­nä­jäl­lä.

– Van­hin kas­ta­ma­ni oli 83-vuo­ti­as Ma­ria, joka per­hei­neen oli kar­ko­tet­tu Kes­ki-Aa­si­aan. Hän oli teh­nyt työ­tä 50 vuot­ta puu­vil­la­pel­loil­la ja joka il­ta ru­koil­lut, et­tä hän eh­ti­si elä­män­sä ai­ka­na saa­da kas­teen. Sen hän sai Lau­neen kir­kos­sa. Vii­den kuu­kau­den ku­lut­tua siu­na­sin hä­net hau­taan.

Kol­mes­sa vuo­si­kym­me­nes­sä on su­ku­pol­vi vaih­tu­nut. Ne In­ke­rin mum­mot, jot­ka is­tui­vat joka sun­nun­tai kir­kos­sa etu­pen­kis­sä, ovat nyt pois­sa. In­ke­ri­läi­set ovat edel­leen kiin­nos­tu­nei­ta kir­kon toi­min­nas­ta: ker­hoi­hin riit­tää vä­keä ja rip­pi­kou­lu­ja jär­jes­te­tään. Vuo­sit­tain Lah­des­sa jär­jes­te­tään In­ke­ri-päi­vät.