Sei­nä­kel­lo rak­sut­taa ja te­le­vi­sio on pääl­lä. Tert­tu ja Veik­ko Kop­ran ko­dis­sa on hil­jais­ta. Pu­het­ta pi­tää yl­lä Tert­tu, sil­lä hä­nen puo­li­son­sa ei mon­ta sa­naa päi­vän mit­taan sano. Syy­nä vä­häi­seen pu­hu­mi­seen on Vei­kon muis­ti­sai­raus.

– Vaik­ka yri­tän hä­nel­le ju­tel­la, en saa vas­taus­ta, ku­vaa Tert­tu Kop­ra.

Mie­hen muis­ti­sai­raus to­det­tiin yli kym­men vuot­ta sit­ten, jol­loin Kop­rat oli­vat jo kum­pi­kin eläk­keel­lä. En­sim­mäi­set kym­me­nen vuot­ta me­ni­vät sai­rau­des­ta huo­li­mat­ta mu­ka­vas­ti, vaik­ka sai­raus ete­ni koko ajan.

Lo­ka­kuus­sa 2020 Ter­tus­ta tuli vi­ral­li­ses­ti mie­hen­sä omais­hoi­ta­ja. Hän saa omais­hoi­don tu­kea ja pal­ve­lu­se­te­lei­tä. Sii­nä voit­ta­vat sekä Veik­ko, joka ha­lu­aa eh­dot­to­mas­ti asua ko­to­na ja yh­teis­kun­ta, joka sääs­tyy yh­den lai­tos­pai­kan kus­tan­nuk­sil­ta.

– Kos­kaan Veik­ko ei ole ol­lut paha mi­nul­le, ja hän on nyt­kin hy­vän­tah­toi­nen. Meil­lä on ol­lut hyvä yh­tei­nen elä­mä. Veik­ko ei mis­sään ta­pauk­ses­sa ha­lun­nut lai­tok­seen, jo­ten ryh­dyin hä­nen omais­hoi­ta­jak­seen. Muu­ta vaih­to­eh­toa en edes miet­ti­nyt.

– Ko­to­na mi­nun on hyvä ol­la, sa­noo Veik­ko.

"Veikko ei missään tapauksessa halunnut laitokseen, joten ryhdyin hänen omaishoitajakseen. Muuta vaihtoehtoa en edes miettinyt", sanoo Terttu Kopra. "Kotona minun on hyvä olla", sanoo Veikko Kopra. Kuva: Markku Lehtinen

Markku Lehtinen

Pa­ris­kun­ta on pi­tä­nyt yh­tä jo kuu­si­kym­men­tä vuot­ta. Tert­tu ta­pa­si Veik­kon­sa kuu­si­tois­ta­vuo­ti­aa­na Soin­tu­lan tans­seis­sa, ja Veik­ko oli tuol­loin kah­den­kym­me­nen. Kak­si vuot­ta myö­hem­min tans­sit­tiin häi­tä Py­ry­län nuo­ri­so­seu­ran­ta­lol­la, kun en­sin oli käy­ty vi­hil­lä Nas­to­lan kir­kos­sa.

Vai­mo muis­te­lee, mi­ten ter­vey­ten­sä päi­vi­nä mies hoi­ti työn­sä li­säk­si ko­ti­hom­mat­kin: teki ruu­at, sii­vo­si, pesi ik­ku­nat ja la­pi­oi lu­met. Nyt hän ei ky­ke­ne huo­leh­ti­maan edes it­ses­tään.

– Muis­ti­sai­raus on vie­nyt pu­heen li­säk­si oma-aloit­tei­suut­ta. Hän ei pe­sey­dy it­se, syö ja pu­kee vain, jos kaik­ki tar­vit­ta­va on esil­lä. En­nen hän ha­la­si mi­nua joka aa­mu, mut­ta nyt se on jää­nyt. En­ti­nen yh­tei­se­lä­mä on muut­tu­nut toi­sen­lai­sek­si, mut­ta ha­lu­an pi­tää huol­ta hä­nes­tä.

Mo­nil­le muis­ti­sai­rail­le omi­nai­seen ta­paan Vei­kol­ta me­ne­vät su­ku­pol­vet se­kai­sin. Oman lap­suu­de­nai­kai­sen va­lo­ku­van­sa äi­ti ja veli vie­rel­lään hän ni­me­ää Ter­tuk­si ja pa­ris­kun­nan kah­dek­si po­jan­po­jak­si. Muis­ti temp­pui­lee paik­ko­jen, ai­ko­jen ja ta­pah­tu­mien kans­sa. Van­hat asi­at tun­tu­vat ei­li­sil­tä, ja tu­le­vil­le päi­vil­le ei hah­mo­tu si­säl­töä. Ih­mi­set me­ne­vät se­kai­sin, ka­to­a­vat mie­les­tä, muut­tu­vat tun­nis­ta­mat­to­mik­si.

– Kyl­lä minä Ter­tun tun­nen, sa­noo Veik­ko tyy­ty­väi­se­nä.

Hän nuk­kuu aa­mui­sin pit­kään, sit­ten vuo­ros­sa on aa­mu­pa­la ja pie­ni lenk­ki ul­ko­na vai­mon kans­sa. Yk­si­nään hän käy vain pos­ti­laa­ti­kol­la. Päi­vä ku­luu il­taan saak­ka te­le­vi­si­on ää­res­sä mu­ka­vas­sa tuo­lis­sa läm­mik­kee­nä vil­la­peit­to ja vil­la­su­kat, mo­lem­mat Ter­tun te­ke­miä.

– Ur­hei­lua kat­se­li­sin vaik­ka kuin­ka kau­an, mut­ta kaik­kea muu­ta­kin.

En­nen Vei­kon sai­ras­tu­mis­ta Kop­rat oli­vat ak­tii­vi­nen pa­ris­kun­ta. Vie­rai­ta kävi usein, ja heil­lä oli pal­jon ys­tä­viä.

– Olim­me ai­na me­nos­sa mui­den kans­sa. Nyt osa ys­tä­vis­tä on jo kuol­lut, ja osa lak­ka­si pi­tä­mäs­tä yh­teyt­tä, kun Veik­ko sai­ras­tui. Yk­si ys­tä­vä­per­he kävi, mut­ta ne­kin vie­rai­lut lop­pui­vat ko­ro­nan ta­kia. Poi­ka ja mi­niä käy­vät tääl­lä sään­nöl­li­ses­ti mäy­rä­koi­rien­sa Nö­pön ja El­lin kans­sa.

Vaih­te­lua ja vir­kis­tys­tä Kop­rien elä­mään ovat tuo­neet Omais­hoi­ta­jien Lii­ton ja Lah­den seu­ra­kun­tien yh­des­sä jär­jes­tä­mät lei­ri­päi­vät Sii­ka­nie­mes­sä. Tänä vuon­na toi­vee­na on saa­da Veik­ko mu­kaan Pal­ve­lu­kes­kus Lin­nun­lau­lun päi­vä­toi­min­taan muu­ta­mak­si tun­nik­si joka toi­nen viik­ko.

– Veik­koa ak­ti­voi­si ja vir­kis­täi­si ko­vas­ti, kun hä­net sai­si mui­den ih­mis­ten jouk­koon, us­koo Tert­tu Kop­ra.

Jou­lu­kuus­sa Veik­ko oli lo­ma­pai­kal­la Lah­des­sa kun­tou­tus­kes­kuk­ses­sa muu­ta­man päi­vän, mut­ta ei viih­ty­nyt siel­lä, vaik­ka hoi­to oli hy­vää. Ko­to­na on Vei­kon mie­les­tä ai­na pa­rem­pi ol­la.

Jot­ta Tert­tu Kop­ra saa muu­ta­man tun­nin it­sel­leen, hoi­to­pal­ve­lu­y­ri­tyk­ses­tä käy kun­nan pal­ve­lu­se­te­lil­lä työn­te­ki­jä ker­ran vii­kos­sa, ja sil­loin hän läh­tee ka­las­ta­maan.

Hän iloit­see suu­res­ti het­kes­tä omaa ai­kaa ja en­nen kaik­kea jut­tu­seu­ras­ta. Pilk­ki­jät ja on­ki­jat ovat tut­tu­ja vuo­sien ta­kaa, jo­ten ta­ri­naa riit­tää.

– Veik­ko mi­nut on ai­koi­naan ka­las­tuk­seen hu­raut­ta­nut. Ka­las­tus oli mei­dän yh­tei­nen har­ras­tuk­sem­me, mut­ta enää Veik­ko ei läh­de mu­kaan, vaik­ka ko­e­tan hou­ku­tel­la.

Kop­rat ei­vät ol­leet mitä ta­han­sa sint­tien nar­raa­jia, vaan myös kil­pa­ka­las­ta­jia. Mo­lem­mat ovat pal­kin­noil­le pääs­sei­tä ka­la­mie­hiä ihan SM-ta­sol­la.

Kun Kop­rat en­nen eläk­keel­le pää­sy­ään poh­ti­vat tu­le­via vuo­sia, kum­man­kin mie­les­sä oli mat­kus­ta­mi­nen. Sit­ten eläk­keel­lä oli­si ai­kaa reis­sa­ta. Nyt oli­si ai­kaa, mut­ta sai­raus es­tää sen.

Tut­ki­muk­sis­sa on to­det­tu, et­tä Vei­kon sai­raus lä­hen­te­lee vai­kea-as­tei­sen muis­ti­sai­rau­den ra­jaa. Mitä sit­ten, kun tu­lee se aa­mu, jol­loin Veik­ko ei enää tun­ne Tert­tua.

– Se on sen ajan asia, sa­noo Tert­tu.