Jee­sus ju­lis­ti Vuo­ri­saar­nas­sa au­tu­aik­si eli on­ni­tel­ta­vik­si hen­ges­sään köy­hät, mur­heel­li­set, kär­si­väl­li­set, ar­mah­ta­vai­set, puh­das­sy­dä­mi­set, rau­han­te­ki­jät ja vai­no­tut. Ny­ky­ai­ka ju­lis­taa au­tu­aik­si pi­kem­min­kin rik­kaat, iloit­se­vat, no­pe­a­liik­kei­set, me­nes­ty­vät, ag­g­res­sii­vi­set, it­se­tie­toi­set ja var­mat ih­mi­set. Ny­ky­ai­ka vie­rok­suu epä­var­muut­ta, nöy­ryyt­tä, taak­se ve­täy­ty­mis­tä ja vas­tik­kee­ton­ta an­ta­mis­ta.

Ajat­te­len, et­tä Jee­sus tar­koit­ti hen­ges­sään köy­hil­lä nii­tä ih­mi­siä, jot­ka ei­vät osaa nok­ke­las­ti osal­lis­tua fik­su­jen ih­mis­ten kes­kus­te­lui­hin. Nämä ih­mi­set ovat nöy­riä ei­vät­kä pyri ole­maan jo­ta­kin muu­ta kuin ovat. Heil­tä puut­tuu tuo­ta kiu­sal­lis­ta te­ko­py­hyyt­tä. He ei­vät ta­ker­ru oi­ke­as­sa ole­mi­seen, vaan myön­tä­vät heik­kou­ten­sa ja tun­nus­ta­vat vir­heen­sä.

Mie­lee­ni tu­lee Masi-sar­ja­ku­van Nol­la, joka ym­mär­tää usein asi­oi­ta vää­rin ja te­kee mui­ta hu­vit­ta­via tyh­myyk­siä. Hän on kui­ten­kin erit­täin hy­vän­tah­toi­nen ih­mi­nen, joka ker­ran in­nos­tui ka­ve­rien­sa kat­sel­les­sa kir­joit­ta­maan aja­tuk­si­aan tä­hän ta­paan:

Han­ki koi­ra, is­tu­ta kuk­ka, hy­myi­le vie­raal­le ih­mi­sel­le.

Kul­je avo­ja­loin, pese ik­ku­na, vie jon­kun toi­sen ros­kat pois.

Et­si haus­ko­ja pil­vi­muo­dos­tel­mia tai­vaal­ta, käy ta­paa­mas­sa van­haa ih­mis­tä, lo­pe­ta rii­ta.

Soi­ta van­hal­le ys­tä­väl­le, ota esiin ta­val­li­nen esi­ne ja näe sii­nä kau­neut­ta.

Ope­ta las­ta vi­hel­tä­mään, hy­myi­le bus­sin kul­jet­ta­jal­le.

Ajat­te­le kol­mea hy­vää asi­aa, joi­ta ta­pah­tui tä­nään.

Pyy­dä vir­het­tä an­teek­si, ole kär­si­väl­li­nen, tee jo­ta­kin mitä toi­sen pi­tää teh­dä.

Ajat­te­le asi­oi­ta jon­kun toi­sen kan­nal­ta, sano kii­tos ja tar­koi­ta sitä, et­si to­tuut­ta.

In­nos­ta ys­tä­vää­si, hil­jen­nä me­lua, au­ta nuor­ta ih­mis­tä, an­na ys­tä­väl­le­si kuk­ka.

Lie­vi­tä uu­sien asi­oi­den pel­ko­ja ja pidä haus­kaa!

"Mie­lee­ni ei tul­lut mi­tään tä­män suu­rem­paa" to­te­aa Nol­la tuon kir­joi­tet­tu­aan ih­met­te­le­vil­le ka­ve­reil­leen. Juu­ri hä­nen re­ak­ti­on­sa ku­vaa hen­ges­sään köy­hien vil­pit­tö­myyt­tä. Ka­ve­rit kat­soi­vat ihail­len Nol­lan tuo­tok­sia ja toi­vat hä­nel­le kant­tii­nis­ta syö­tä­vää ja juo­ta­vaa. ”Mi­nul­le­ko?” ky­syy Nol­la ih­me­tel­len, tuo iha­na ih­mi­nen.

Ol­laan kii­tol­li­sia jo­kai­ses­ta täl­lai­ses­ta hen­ki­lös­tä ja ker­ro­taan se heil­le.

Kir­joit­ta­ja on psy­ko­lo­gi­an eme­ri­tusp­ro­fes­so­ri, on­nel­li­suus­tut­ki­ja ja tie­to­kir­jai­li­ja.