Lo­mal­la­ni oli ilo ja etuo­i­keus kes­kus­tel­la 16-vuo­ti­aan tyt­tä­ren­tyt­tä­re­ni Au­ro­ran kans­sa hä­nen elä­mäs­tään ja aja­tuk­sis­taan. Hän ker­toi, et­tä oli tul­lut pe­te­tyk­si par­haim­man ys­tä­vän­sä toi­mes­ta. Hän ker­toi sii­tä seu­ran­nees­ta epä­luot­ta­muk­ses­ta, joka oli hei­jas­tu­nut hä­nen kaik­kiin ys­tä­vyys­suh­tei­siin­sa. Hä­nen si­säl­lään oli iso­ja ky­sy­myk­siä: ”mis­tä tie­dän, ke­hen voin luot­taa?” ja ”kuin­ka toi­nen voi tie­toi­ses­ti sa­tut­taa tois­ta?”. Sii­tä pää­sim­me sy­väl­li­siin kes­kus­te­lui­hin, joi­den tee­moi­na oli­vat ka­ve­ri­suh­teis­sa esiin­ty­vä it­sek­kyys ja oman edun ta­voit­te­lu sekä pet­ty­mys­ten sie­tä­mi­nen.

Elä­mä kier­tyy ny­ky­ään vah­vas­ti yk­si­lön it­sen­sä ym­pä­ril­le, en­si­si­jai­ses­ti tu­lee ol­la kiin­nos­tu­nut omas­ta it­ses­tä. Yk­si­löl­li­syy­den ko­ros­ta­mi­nen on tä­män päi­vän muo­ti-il­miö ja se nä­kyy mie­les­tä­ni sekä las­ten, nuor­ten ja ai­kuis­ten elä­mäs­sä. Ih­mis­suh­teet ovat yhä enem­män hyö­ty­suh­tei­ta, joi­den pi­täi­si toi­mia oman mie­li­hy­vän läh­tee­nä ja it­se­tun­non vah­vis­ta­ji­na.

Ih­mis­suh­teet tuot­ta­vat pet­ty­myk­siä ja nuo­ren on vai­kea ym­mär­tää niis­sä he­rää­viä tun­tei­ta. Ne­ga­tii­vi­sia tun­tei­ta yri­te­tään koko ajan mi­tä­töi­dä ja us­ko­taan, et­tä pel­käl­lä asen­teel­la voi­daan kar­kot­taa on­gel­mat ja ala­ku­lo. Ikä­vis­tä ja kiu­sal­li­sis­ta tun­teis­ta yri­te­tään pääs­tä eroon kor­vaa­mal­la ne vää­ris­ty­neel­lä it­se­myö­tä­tun­nol­la, joka oi­keut­taa huo­noon käy­tök­seen. Toi­se­na kei­no­na käy­te­tään tok­sis­ta po­si­tii­vi­suut­ta, jol­loin vai­ke­at tun­teet kiel­le­tään yl­ti­ö­myön­tei­sen asen­teen taak­se pa­kot­ta­en hy­myi­le­mään ja esit­tä­mään ilois­ta ti­lan­tees­ta riip­pu­mat­ta. Näi­den sa­no­taan ole­van mie­len­ter­vey­den ris­ki­te­ki­jöi­tä.

Kun nuo­ri yrit­tää pär­jä­tä val­lit­se­vien yl­ti­öyk­si­löl­li­syyt­tä suo­si­vien ihan­tei­den mu­kaan, hän al­kaa voi­da huo­nos­ti. Nuor­ten ah­dis­tus kum­pu­aa yh­teis­kun­nan, so­me­kult­tuu­rin, mut­ta myös van­hem­pien aset­ta­mis­ta pai­neis­ta, lii­an suu­ris­ta vaa­ti­muk­sis­ta ja kat­teet­to­mis­ta lu­pauk­sis­ta. Mikä mei­dän tur­val­lis­ten ai­kuis­ten teh­tä­vä­nä on las­ten ja nuor­ten elä­mäs­sä?

Ei­kö ai­kui­sen teh­tä­vä­nä ole näyt­tää, mi­ten hy­vää elä­mää ele­tään? Iso­äi­ti­nä ha­lu­an vah­vis­taa sitä, et­tä vai­ke­at tun­teet hy­väk­sy­tään osa­na elä­mää, niis­tä on lupa pu­hua ja kä­si­tel­lä nii­tä. Pet­ty­myk­sien kaut­ta on mah­dol­li­suus op­pia sää­te­le­mään tun­tei­ta. Ne opet­ta­vat it­se­näi­syyt­tä ja vas­tuun ot­ta­mis­ta omis­ta te­ois­ta. Ih­mis­suh­teis­sa tu­li­si an­taa ti­laa haa­voit­tu­vuu­del­le ja kes­ke­ne­räi­syy­del­le. Roh­kai­sin Au­ro­raa va­lit­se­maan myö­tä­tun­non, em­pa­ti­an ja rak­kau­den sil­loin­kin, kun oli­si hel­pom­pi va­li­ta vä­lin­pi­tä­mät­tö­myys ja ko­vuus. Ilol­la ha­vait­sin, et­tä hä­nel­lä on ky­kyä, us­kal­lus­ta ja roh­keut­ta koh­da­ta haas­tei­ta me­net­tä­mät­tä toi­voa tu­le­vai­suu­teen.  

Kir­joit­ta­ja on Lah­den seu­ra­kun­tien per­he­neu­vo­ja.