Jari Laulainen on työskennellyt lähes 30 vuotta pappina, pääasiassa Päijät-Hämeessä ja kahdesti ulkomailla.
Jari Laulaisesta Asikkalan uusi kirkkoherra
Kasvatustyön teologi Jari Laulainen on valittu Asikkalan uudeksi kirkkoherraksi. Laulainen sai 8. maaliskuuta käydyssä kirkkoherranvaalissa 308 ääntä, kun toiseksi sijoittunut Leevi Ruonakoski keräsi 222 ääntä. Kolmanneksi sijoittunut Petri Laine sai 65 ääntä.
Kirkkoherranvaalin äänestysprosentti oli 12,7. Ääniä annettiin yhteensä 597, joista hylättiin 2.
Laulainen työskentelee tällä hetkellä Lahden seurakuntayhtymässä. Laulainen on 56-vuotias pappi ja neljän aikuisen lapsen isä.
– Olen työskennellyt kohta 30 vuotta pappina lähinnä täällä Päijät-Hämeessä ja kahdesti ulkomailla, Tanskassa ja Thaimaassa. Hain tätä tehtävää läheisten ystävieni rohkaisemana ja joidenkin asikkalalaisten seurakuntalaisten pyynnöstä, kertoi Laulainen aiemmin Kirkonseutu-lehdelle.
Johtajana Laulainen kuvailee itseään valmentajaksi.
– Valmentajan tehtävä on saada kaikki osaaminen käyttöön ja joukkue pelaamaan yhteen omilla vahvuuksillaan. Tulevaisuuden kannalta tärkeää on myös organisaation kyky oppia uutta. Johtajan tärkeimpiä tehtäviä on johtaa uuden oppimista.
Asikkalan kirkkoherra valittiin välittömällä vaalilla, jossa äänioikeus oli 18 vuotta täyttäneillä seurakunnan jäsenillä.
Virkaa haki seitsemän henkilöä. Nykyinen kirkkoherra Petri Tervo siirtyy eläkkeelle 1.8.2020 lukien.