Sosiaalinen luotto on hyvinvointialueen myöntämä matalakorkoinen laina, jota on voinut elokuun alusta lähtien hakea perusteltuun tarpeeseen. Kuvitus: Radek Karkulowski
Radek Karkulowski
PinnallaUutiset
Seurakuntakoti on peruskunnostettu vuosina 2004-2005. Kuva: Markus Luukkonen
Markus Luukkonen
UutisetPaikalliset
Kärkölän kirkko rakennettiin vuosina 1887-1889.
UutisetPaikalliset
Lahden Joulukylän pääjärjestäjiä ovat Lahden kaupunki ja Lahden seurakuntayhtymä. Kuva: Johannes Wilenius
Johannes Wilenius
UutisetMenot
2 500 euron lahjoituksen keräämiseen osallistui motoristeja Päijät-Hämeen alueelta seitsemästä eri kerhosta. Kuva: Ann Rose
Ann Rose
Uutiset
Kokemusasiantuntija Virpi Hyttinen kertoi köyhyydestä diakonian teemaillassa Lahden seurakuntien Marian kammarilla torstai-iltana. Hyttistä haastatteli diakoniatyöntekijä Kirsi Simpanen. Kuva: Teemu Leppänen
Teemu Leppänen
Uutiset
Asikkala-opas Leena Lehtinen haluaa tarjota hautausmaakierroksilla ja kirkon seudun pyhiinvaelluksilla mahdollisuuden rauhoittumiseen ja pyhiin paikkoihin tutustumiseen. Kuva: Irma Peltola
Irma Peltola
UutisetHyvä arki & Kulttuuri
Helena Vaari on suunnitellut ja toteuttanut lähes 300 kirkkotekstiiliä. Kuva Asikkalan seurakuntakodista. Kuva: Samuli Ikäheimo
Samuli Ikäheimo
Uutiset
Salpausselän seurakuntaneuvosto käsitteli sateenkaarimessujen järjestämistä seurakunnan tiloissa edellisen kerran vuonna 2017. Kuva: Markku Lehtinen
Markku Lehtinen
UutisetPaikalliset
Sovituksenkirkon katolle Hollolan Salpakankaalla asennettiin aurinkopaneelit vuonna 2022. Kuva: Jani Mahkonen
Jani Mahkonen
UutisetPaikalliset
Vainajan tuhkat saa sirotella vesialueeseen esimerkiksi Heinolan Siltasaaressa. Tarkat sirottelupaikat löytyvät Heinolan seurakunnan verkkosivuilta. Kuva: Kirkonseutu
UutisetKysymys & vastaus
Mari Parkkinen on Imatran seurakunnan kirkkoherra ja koulutukseltaan teologian tohtori. Kirkon tehtävien ohella hän on työskennellyt myös tutkijana ja toimittajana. Kuva: Kalervo Pöykkö
Kalervo Pöykkö
PuheenaiheUutiset
Jeesus Nasaretilainen on maailmanhistorian tunnetuimpia hahmoja. Helatorstaina muistetaan Jeesuksen taivaaseen astumista. Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio
Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio
Uutiset
Mari Parkkinen ja Pekka Särkiö etenivät Mikkelin hiippakunnan piispanvaalin toiselle kierrokselle.
Uutiset
Neljä Lahden seurakuntien viidestä paikallisseurakunnasta sijaitsee melko tiiviillä kaupunkialueella. Nastolan seurakunta liitettiin osaksi Lahden seurakuntayhtymää vuonna 2016 kuntaliitoksen yhteydessä. Kuva: STT
STT
Uutiset
Matti Ilmivalta aloittaa Lahden seurakuntayhtymän hallintojohtajana aikaisintaan elokuun alussa. Kuva: Kotka-Kymin seurakunta
Kotka-Kymin seurakunta
UutisetPaikalliset
Teemu Leppänen
Uutiset
Pekka Särkiö toimii parhaillaan Kangasniemen seurakunnan vt. kirkkoherrana, mutta hänet muistetaan myös kenttäpiispana (2012-2023) ja Keski-Lahden kirkkoherrana (2001-2012). "Mikkelin hiippakunta saisi minusta ahkeran, kuuntelevan ja seurakuntatyötä rakastavan piispan." Kuva: Jouni Hiltunen
Jouni Hiltunen
PinnallaUutiset
Mari Parkkinen on Imatran seurakunnan kirkkoherra. "Mikkelin hiippakunta saisi minusta arvojohtajan, joka käy dialogia, rakentaa siltoja ja innostaa rakentamaan yhteistä kirkkoa. Kirkko on murroksessa, joten on tärkeää uskaltaa katsoa myös rohkeasti tulevaisuuteen." Kuva: Kari Rossi
Kari Rossi
PinnallaUutiset
Sammeli Juntunen on työskennellyt Savonlinnan kirkkoherrana vuodesta 2007. "Haluaisin palvella seurakuntia ja pappeja niin, että nämä osaisivat pitää Jumalan sanaa esillä sen aidossa ja nykypäivänä ymmärrettävässä muodossa." Kuva: Markku Pihlaja / Kirkon kuvapankki
Kirkon kuvapankki / Markku Pihlaja
PinnallaUutiset
Pekka Huokuna on työskennellyt vuodesta 2019 kirkkohallituksen kansliapäällikkönä. "En kuvittele itse osaavani kaikkea, vaan rohkaisen alaisiani. Hengellisessä johtajuudessa tärkeää on se, että johtaja rukoilee alaistensa puolesta", Huokuna määrittelee. Kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki
Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio
PinnallaUutiset
Mikkeli hiippakunnan piispaksi ovat ehdolla (ylhäältä vasemmalta oikealle) Pekka Huokuna, Mari Parkkinen, Sammeli Juntunen ja Pekka Särkiö. Kuvat: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio, Kari Rossi, Jouni Hiltunen, Kirkon kuvapankki / Markku Pihlaja
PinnallaUutisetMenot
Hautausmailla lajitellaan toistaiseksi entiseen malliin, ja kynttilät laitetaan energiajätteeseen. Kuva: Teemu Leppänen
Teemu Leppänen
UutisetYmpäristö
Läntisen hautausmaan ilmoitustaululla pahoitellaan omaisia kutsumattomista vieraista. Toisin kuin ilmoitustaulun tekstissä sanotaan, on kysymys valkohäntäpeuroista, metsäkauriista tai molemmista. Kuva on viime lokakuulta. Kuva: Janne Urpunen
Janne Urpunen
UutisetPaikalliset
Salpausselän kirkon sisäilma on saatu kuntoon tiivistyskorjauksilla. Väliaikaisella ratkaisulla kirkon käyttöä voidaan nyt lisätä. Kuva: Lahden seurakuntayhtymä
UutisetPaikalliset
Marian kammari on seurakuntakahvila ja Lahden seurakuntien vapaaehtoistyön keskus. Kuva: Markku Lehtinen
Markku Lehtinen
Uutiset
Salpausselän seurakuntaneuvosto käsitteli aloitetta sateenkaarimessujen järjestämisestä seurakunnan tiloissa. Kuvassa Salpausselän kirkko. Kuva: Markku Lehtinen
Markku Lehtinen
UutisetPaikalliset
"Olemme kasvattaneet sukupolven, jolla on järjetön rahan ja mammonan tarve. Ei ymmärretä, että jos jotain ei ole eikä minulla ole siihen varaa, sitä ei voi mennä ottamaan", sanovat Asko Raita, Marko Laraste ja Esko Taipale.
Ann Rose
UutisetPaikalliset
Diakonia- ja sairaalasieluhoidon johtajana jatkaa Riku Suokas. Lahden aluekeskusrekisterin johtajaksi valittiin Leevi Ruonakoski.
Lahden seurakunnat, Hollolan seurakunta
UutisetPaikalliset
Joutjärven seurakunnan suntio-vahtimestari Niina Kostiainen lajitteli käytettyjä alttarikukkia jäteastiaan toissa talvena. Kuva: Teemu Leppänen
Teemu Leppänen
Uutiset
Hollolan seurakunta pyrkii aluetyönsä tasalaatuisuuteen vakituisten kappalaisten avulla. Kantaseurakuntaan aiotaan perustaa alueneuvosto, joka rinnastuu kappelineuvostoihin. Kuvassa Sovituksenkirkko Salpakankaalla kantaseurakunnan alueella. Kuva: Markus Luukkonen
Markus Luukkonen
Uutiset
Asikkalan seurakunta on tehnyt viime vuosina suuria investointeja. Kuvassa vuonna 2021 valmistunut uusi seurakuntakoti. Kuva: Esa-Pekka Parkkinen
Esa-Pekka Parkkinen
UutisetPaikalliset
Upilan kartano on yksi kohteista, joka pidetään tänä talvena kiinni. Kuva: Ville Heiskanen
Ville Heiskanen
Uutiset
Reijo Lång valittiin Tainionvirran kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi vuosille 2023–2024. Kuva: Lahden seurakunnat
Lahden seurakunnat
Uutiset
Kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Anja Mastosalo vuosille 2023–2024. Kuva: Lahden seurakunnat
Lahden seurakunnat
Uutiset
Selvityksen mukaan ruoka-aputoiminta Lahdessa muodostuu hävikkiruuan terminaalista ja useista jakelijoista. Lähde: Ruoka-aputoiminta Lahdessa -selvitys/Lahden Diakonialaitos
Teemu Leppänen
Uutiset
Kuva: Radek Karkulowski
Radek Karkulowski
Uutiset
Asikkalan kirkkovaltuuston keskiviikkona valitsema puheenjohtajisto asettui valokuvaan. Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja on Jukka Mattsson, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Merja Palokangas-Viitanen ja varapuheenjohtaja Riitta Kuituniemi. Kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii kirkkoherra Jari Laulainen. Kuva: Markku Komu, Asikkalan seurakunta
Markku Komu, Asikkalan seurakunta
Uutiset
Kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi nousi Kohtaamispaikka ry:n toiminnanjohtaja Mika Falk (oik.). Vasemmalla Lahden seurakuntayhtymän hallintojohtaja Hannu Sarikka. Kuva: Markus Luukkonen
Markus Luukkonen
Uutiset
Kuvassa Sovituksenkirkko Hollolan kuntakeskuksessa. Kuva: Tuomas Heikkilä
Tuomas Heikkilä
Uutiset
Pasi Mäkelä työskenteli Lahden seurakuntayhtymän hallintojohtajana kolme vuotta. Kuva: Markus Luukkonen
Markus Luukkonen
Uutiset
Asikkalassa vietettiin 5. tammikuuta toimistosihteeri Asta Stoltin ja seurakuntamestari Ilmo Lohvansuun eläkekahveja. Kuva: Markus Luukkonen
Markus Luukkonen
UutisetPaikalliset
Tapani Talari
Uutiset
Sirkku Muhli
Uutiset
Lahtelaiset vaalitoimitsijat kaatoivat äänestyslippuja uurnasta vuonna 2018. Kuvassa Mauno Ojanen, Erkki Virtanen ja Kari Kämäräinen. Kuva: Markku Lehtinen
Markku Lehtinen
Uutiset
Vaalikoneessa seurakuntavaaliehdokkaat ottivat kantaa väitteeseen: Tarvitaan viisi paikallisseurakuntaa, jotta hengellistä työtä voidaan toteuttaa Lahdessa parhaalla mahdollisella tavalla. Kuva: STT/Katja Määttä
STT
UutisetSeurakuntavaalit
Lahdessa on ehdolla 10 alle 30-vuotiasta ehdokasta, joista puolet Keski-Lahdessa. Evankelisluterilaisessa kirkossa on pohdittu keinoja, joilla nuorten osallisuutta päätöksenteossa voitaisiin vahvistaa. Kuva: Radek Karkulowski
Radek Karkulowski
PinnallaUutiset
Tuomiokapituli nimittää jonkun rovastikunnan kirkkoherroista lääninrovastiksi neljäksi vuodeksi kerrallaan. Kuvassa Heikki Pelkonen.
Uutiset
Hautakynttilät marraskuisessa pimeydessä on tuttu näky niillekin, jotka eivät aktiivista seurakuntaelämää vietä. Kuva: Jani Mahkonen
Jani Mahkonen
Uutiset
Lahden seurakunnilla on yhtymämalli, joten Lahdessa käydään kahdet vaalit. Valkoisella lipulla äänestetään ehdokasta yhteiseen kirkkovaltuustoon ja oranssilla lipulla seurakuntaneuvostoon. Kuva: Markku Lehtinen
Markku Lehtinen
Uutiset
Asikkalan seurakunnan perimään kirkollisveroon ei ole tulossa muutoksia. Seurakuntataloutta rasittaa uuden seurakuntakodin rakentaminen. Kuva: Esa-Pekka Parkkinen
Esa-Pekka Parkkinen
Uutiset
Tainionvirran seurakunnan ehdokkaat ovat lähes yksimielisiä siitä, että jos säästöpäätöksissä asetetaan tilakysymykset ja henkilöstö vastakkain, tulee asia ratkaista henkilöstön hyväksi.
UutisetSeurakuntavaalit
Seurakuntavaalien vaalikoneessa ehdokkailta kysytään arvoihin ja esimerkiksi ilmastotoimiin, kuten lihan syöntiin, liittyviä kysymyksiä.
UutisetSeurakuntavaalit
Ehdokkaat saivat valita vaalikoneessa kolme itselleen tärkeintä painopistettä seurakunnan toiminnasta. Eniten ääniä saivat lapset ja nuoret.
UutisetSeurakuntavaalit
UutisetSeurakuntavaalit
Seurakuntavaalien vaalikoneessa ehdokkaita pyydettiin asettamaan tärkeysjärjestykseen, keistä avuntarpeessa olevista seurakunnan tulisi ensijaisesti huolehtia tai millaiseen avunmuotoon tulisi panostaa.
UutisetSeurakuntavaalit
Vaalikoneeseen vastasi 121 Lahden yhteisen kirkkovaltuuston ehdokasta. Vastausprosentti oli 85, kun vaalikoneeseen jätti vastaamatta 20 ehdokasta. Grafiikka: STT/Maija Korpinen. Koonnut: Teemu Leppänen
STT
UutisetSeurakuntavaalit
Ehdokkaat saivat valita vaalikoneessa kolme itselleen tärkeintä painopistettä seurakunnan toiminnasta. Eniten ääniä saivat nuoret ja vähiten kirkkorakennusten ja kulttuuriperinnön vaaliminen. Grafiikka: STT/Maija Korpinen. Koonnut: Teemu Leppänen
STT
UutisetSeurakuntavaalit
Kirkkolain mukaan haudat on pidettävä hautausmaan arvoa vastaavasti hoidettuina. Kuva: Markku Lehtinen
Markku Lehtinen
Uutiset
Piispanvaali tarvitaan nykyisen piispan Seppo Häkkisen jäädessä eläkkeelle syyskuun alussa. Kuva: Kirkon kuvapankki / Markku Pihlaja
Uutiset
Läntisen hautausmaan ilmoitustaululla pahoitellaan omaisille peurojen aiheuttamia tuhoja. Hautausmaalla käyvät peurat ovat todennäköisemmin valkohäntäpeuroja tai metsäkauriita kuin harvalukuisia metsäpeuroja, jotka ilmoitustaululla mainitaan. Kuva: Janne Urpunen

Diakonibarometrin toteuttaneeseen työryhmään kuulunut Lahden seurakuntien diakoniassa Meri Kalanti piti uusien digineuvojien aloituspalaveria viime viikolla Lahdessa. Vapaaehtoisiksi olivat ryhtymässä Topias Sunna ja Kari Granlund. Kuva: Teemu Leppänen
Teemu Leppänen
Uutiset
Lahden seurakuntien diakoniatyöntekijät Sirpa Sihvonen ja Meri Kalanti pitivät uusien digineuvojien aloituspalaveria syyskuussa Lahdessa. Vapaaehtoisiksi olivat ryhtymässä muun muassa Topias Sunna ja Kari Granlund ja Pentti Rauhala. Kuva: Teemu Leppänen
Teemu Leppänen
Uutiset
Piispa Seppo Häkkinen luovutti eroilmoituksensa lakimiesasessori Jyri Klemolalle. Kuva: Kalervo Pöykkö
Kalervo Pöykkö
Uutiset
Lahden seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto on kokoontunut tällä kaudella muun muassa Liipolan seurakuntakeskuksessa. Kuva: Markus Luukkonen
Markus Luukkonen
Uutiset
Ristinkirkko on Keski-Lahden seurakunnan keskus.
Markku Lehtinen
Uutiset
Tapparakadulla sijaitsevassa Launeen kirkossa on pieni mutta kodikas kirkkosali.
Lahden seurakuntayhtymä
Uutiset
Salpausselän kirkossa (kuvassa) tehdään syksyn aikana korjauksia sisäilman parantamiseksi. Muun muassa messut järjestetään toistaiseksi Jalkarannan seurakuntakodissa.
Uutiset
Unto Ojosen suunnittelema Joutjärven kirkko valmistui 1960-luvulla.
Uutiset
Nastolan seurakuntaneuvostossa on 14 luottamushenkilöpaikkaa.
Uutiset
Heinolassa asetettiin vain yksi ehdokaslista, mikä todettiin hyväksi käytännöksi jo edellisten seurakuntavaalien aikaan. Kuva: Juha Tanhua
Juha Tanhua
Uutiset
Asikkalaan on saatu kuluvalla valtuustokaudella uusi seurakuntakoti Vääksyn kanavan varrelle.
Uutiset
Tainionvirran seurakunta aloitti toimintansa vuonna 2019. Kuvassa graniitista rakennettu Hartolan kirkko.
Uutiset
Hollolassa viisi valitsijayhdistystä asetti seurakuntavaaleissa ehdolle kaikkiaan 64 ehdokasta. Kuva Sovituksenkirkosta.
Uutiset
Bändit esiintyivät konsertin lopussa yhdessä. Kuva: Risto Ojala
Risto Ojala
IlmiöUutiset
Lahden Metsäkankaalla sijaitseva Salpausselän kirkko valmistui vuonna 1972. Kuva: Markku Lehtinen
Markku Lehtinen
Uutiset
Seurakuntavaalien graafi kertoo, miten seurakuntalaisen tie vie luottamustehtäviin eli seurakuntapäättäjäksi. Kuva: Valpuri Tauriainen
Valpuri Tauriainen
Uutiset
Taina Kivineva, Kaarina Tynkkynen ja Sinikka Virolainen svengaavat uusilla diakoniatyön videoilla. Kuva: Jani Mahkonen
Jani Mahkonen
UutisetMenot
Taiteilija Marita Liulia luovutti tiistaina Heinolan seurakunnalle teoksensa Christianity. Työ sai paikan seurakuntasalina toimivan Lampisalin seinältä.
Irja Voutila
Uutiset
"Kummi on ystävä, vierellä kulkija, tuki ja turva, johon voi tarttua eteen tulevissa tilanteissa ja kysymyksissä", Minna Vallo määrittelee. Kuva: Minna Vallon kotialbumi
Minna Vallon kotialbumi
IlmiöUutiset
Lahden kansainvälisen urkuviikon historiikin kirjoittaja on lahtelainen konkaritoimittaja Merja Åkerlind. Kuva: Markus Luukkonen
Markus Luukkonen
UutisetKirjat
Jani Mahkonen
Uutiset
Kartoitukset painottuvat muistomerkkeihin sekä hautausmaalla asioivien ja niillä työskentelevien henkilöiden turvallisuuteen. Kuvassa siistejä hautarivejä Radiomäen Vanhalla hautausmaalla. Kuva: Markus Luukkonen
Markus Luukkonen
Uutiset
Siikaniemen kurssikeskuksen perusparannustyöt alkavat syksyllä ja niiden on määrä valmistua vuoden 2023 aikana. Kuva: Ville Heiskanen
Ville Heiskanen
Uutiset
Kaupan toteutuessa Launeen seurakunta jäisi tiloihin vuokralaiseksi. Kuva: Markku Lehtinen
Uutiset
Pauli Pietiläinen kuvailee Olivier Latryta (kuvassa) maailman parhaimpiin lukeutuvaksi urkuriksi. "Hän on myös erinomainen improvisoija. Improvisaationumero on luvassa konsertin päätteeksi", Pietiläinen lupaa. Kuva: Deyan Parouchev
Deyan Parouchev
UutisetMenot
Vapaaehtoistyöntekijä Ritva Toivanen kaataa teetä Heinolan Lähetyssopessa asioivalle Helena Laitiselle. Kuva: Irja Voutila
Irja Voutila
UutisetPaikalliset
Pekka Särkiö signeerasi uutta kirjaansa 2.5.2022 Lahden Seurakuntatalossa. Kuva: Markus Luukkonen
Markus Luukkonen
UutisetKirjat
Liipolan seurakuntakeskus sijaitsee Ostoskadulla Liipolan ostoskeskuksen tuntumassa. Kuva: Markku Lehtinen
UutisetPaikalliset
Heinolan seurakunnan tilinpäätöksessä kuvaillaan talouden näkymiä haasteellisiksi. Kuva kirkkopuistosta. Kuva: Juha Tanhua
Juha Tanhua
UutisetPaikalliset
Hollolan seurakunnan kirkoissa ja kappeleissa saa jatkossa rukoilla samaa sukupuolta olevien parien kanssa ja puolesta. Kuva Sovituksenkirkosta. Kuva: Hollolan seurakunta
UutisetPaikalliset
Tähän asti Joutjärven seurakunnan tiloissa järjestetyt Kohtaamispaikka-illat siirtyvät syksyllä Mukkulan kirkkoon ja jäsentyvät samalla osaksi Keski-Lahden seurakunnan toimintaa. Kuva: Markku Lehtinen
Markku Lehtinen
UutisetPaikalliset
Joutjärven seurakunnan suntio-vahtimestasri Niina Kostiainen lajitteli käytettyjä alttarikukkia jäteastiaan viime talvena. Kuva: Teemu Leppänen
Teemu Leppänen
Uutiset
Lähetyksen kesäpäivien musiikkivieraina Vierumäellä esiintyvät Outi ja Lee Müller. Kuva: Outi ja Lee Müller
Outi ja Lee Müller
Uutiset
Timo Rosqvist (vas.) ja Pyhien Kyrilloksen ja Methodiuksen veljestön Gregorz Koziol Varsovassa. Kuva: Timo Rosqvist
Timo Rosqvist
Uutiset
Seurakuntavaalit käydään marraskuussa 2022. Äänestyslippuja kaatoivat uurnasta vuonna 2018 Lahdessa Mauno Ojanen (vas.), Erkki Virtanen ja Kari Kämäräinen. Kuva: Markku Lehtinen
Markku Lehtinen
Uutiset
Padasjoelle (kuvassa) ja Kuhmoisiin on muodostumassa omat kappeliseurakunnat, kun Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunta jaetaan kahtia.
UutisetPaikalliset
Päärakennus (kuvassa) ja majoitusrakennus remontoidaan samaan aikaan, kuitenkin niin, että päärakennus saadaan käyttöön aiemmin. Kuva: Lahden seurakunnat
Lahden seurakunnat
PuheenaiheUutiset
Padasjoella juhlittiin viime vuonna seurakunnan 550-vuotista historiaa. Seurakuntalainen Leena Häme kävi messussa Padasjoen kirkossa. Arkistokuva: Mimmi Urpunen
Mimmi Urpunen
UutisetPaikalliset
Omaishoito koskettaa lähes jokaista suomalaista jossain vaiheessa hoitajana tai hoidettavana, sanoo Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry:n puheenjohtaja Martti Talja. Terttu Kopra toimii miehensä Veikko Kopran omaishoitajana. Kuva: Markku Lehtinen
Markku Lehtinen
Uutiset
Opastetut hautausmaakierrokset ovat suosittuja vuodesta toiseen. Kuva Nastolan hautausmaalta, vasemmalla biologi, lepakkokartoittaja Rasmus Karlsson. Kuva: Teemu Leppänen
Teemu Leppänen
PuheenaiheUutisetPaikalliset
Sysmän kirkon alttarikaide säilyy ennallaan puolipyöreänä ja alttarikaappiin sijoitetaan neljän pyhimyspatsaan keskelle risti. Havainnekuva: Tainionvirran seurakunta
Tainionvirran seurakunta
UutisetPaikalliset
Kohtaamispaikan tilaisuuksia Joutjärven kirkossa järjestetään joka toinen sunnuntai. Kuva kirkkosalista. Kuva: Lahden seurakuntayhtymä
Lahden seurakuntayhtymä
UutisetPaikalliset
Selvitysmies Matti Piispanen ja Hollolan kirkkoherra Timo Huttunen kävivät taannoin Kuhmoisten linnavuori -näyttelyssä Sovituksenkirkon aulassa Hollolassa.
Hollolan seurakunta
UutisetPaikalliset
Hollolan seurakunnan tiedotteen mukaan Sovituksenkirkon katon muoto ja sijainti mahdollistavat hyvin aurinkopaneelien asennuksen sekä suotuisan sijoittelun. Kuva: Hollolan seurakunta
Hollolan seurakunta
UutisetPaikalliset
Kappelineuvoston puheenjohtaja Vesa-Pekka Carlsonin mukaan sekä työntekijät että seurakuntalaiset ovat toivoneet Kuhmoisten ja Padasjoen kappeleiden eriyttämistä.
UutisetPaikalliset
Kun Kuhmoinen ja Padasjoki liittyivät Hollolan seurakuntaan vuonna 2017, yhteisestä kappelista toivottiin synergiaetuja. Kuva Padasjoen kirkosta. Kuva: Kirkonseudun kuva-arkisto
Kirkonseudun kuva-arkisto
UutisetPaikalliset
Lahtelainen Leena Kaartinen arvioi, että talibanit aloittivat valmistelunsa luultavimmin heti Bidenin valtakauden alkaessa. "Nato-joukkojen lähtö antoi vain “luvan” julistautua hallitsijaksi eri puolilla maata." Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio
Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio
PinnallaUutiset
Perhosharrastaja, kanttori Jukka Tabell osoittaa muurin vieressä olevaa viherkaistaa, jossa rikkakasvien juurien poisto ja sorastaminen edesauttaisi pikkusinisiiven toukan ravintokasvien siirtoa ja kasvua. Toimenpide vähentäisi jatkossa seurakunnan hoitotyötä. Kuva: Esa Arvekari
Esa Arvekari
UutisetPaikalliset
Museoviraston toive on, että Sysmän Pyhän Olavin kirkon remontin yhteydessä alttari palautetaan lähemmäksi alkuperäistä keskiaikaista tyyliä. Yksi selkeimmistä muutoksista on kaarevan alttarin muuttaminen suorakaiteen muotoiseksi, joka on piirretty havainnekuvaan. Kuva: ARK-KANTONEN OY
ARK-KANTONEN OY
Uutiset
Yhteistyön tuloksena syntynyttä ympäristökasvastuksen Tunne luontosi -opetusmateriaalia Lahden seurakunnat käyttää rippikouluissa ja Lahden kaupunki esimerkiksi nuorisopalveluissaan. Pakettia olivat tekemässä yhteiskunnallisen työn pastori Tomi Alasalmi ja Lahden kaupungin ympäristökasvattaja Emma Marjamäki. Kuva: Teemu Leppänen
Teemu Leppänen
IlmiöUutiset
Grafiikka: Heidi Nissinen
Heidi Nissinen
PuheenaiheUutiset
Vierumäen joukkohaudan vainajat haudataan sisällissodassa menehtyneiden punaisten muistomerkin viereen Heinolan keskustan hautausmaalle. Kuva: Heinolan seurakunta
UutisetMenot
Heinolan seurakuntien nuorisotyönohjaaja, liikunta-agentti Jari Kovalainen antoi ohjeita Stratego-lipunryöstöpeliin varhaisnuorten leirillä Mäntyharjun Lankaniemessä syksyllä 2020. Arkistokuva: Sirkku Kovalainen
Sirkku Kovalainen
Uutiset
Jaakko Petäjä tarinoi Nastolan hautausmaalla keihäänheittäjä Soini Nikkisen haudalla. Kuva: Markku Lehtinen
Uutiset
Kohtaamispaikka syntyi Joutjärven seurakunnan työmuotona, ja sen rahoitus oli osa seurakunnan budjettia. Hallinnollinen side yhdistyksen ja seurakunnan väliltä lakkautettiin vuonna 2016. Kuva: Lahden seurakuntayhtymä
Uutiset
Arkistokuva Sovituksenkirkon peruskiven muurauksesta. Mikrofonin takana silloinen lääninrovasti Matti Piispanen, vasemmalla kirkkoherra Antti Lahtinen. Kuva: Juhana Säde
Uutiset
Sysmässä sijaitseva Pyhän Olavin kirkko odottaa peruskorjausta. Kuva: Markku Lehtinen
Uutiset
Seurakuntalaiset Anneli Pekkala ja Anu ja Pekka Niskanen ovat odottaneet hengellisen elämän keskusta Vääksyyn puolenkymmentä vuotta. Kuva: Janne Urpunen
Uutiset
Joutjärven seurakunnan kiinteistöjen suntio-vahtimestari Nina Kostiainen vei käytetyt alttarikukat kirkon biojäteastiaan ja niiden kastelusienen sekajätteeseen. Lajittelua on pyritty tehostamaan. Kuva: Teemu Leppänen
Teemu Leppänen
PinnallaUutiset
Yhteisvastuukeräystä on tehty perinteisesti lipaskeräyksenä. Kuva vuodelta 2019. Lahjoitus onnistuu turvallisesti ja kätevästi muillakin tavoilla. Kuva: Markku Lehtinen
Markku Lehtinen
Uutiset
Partiolaisten leirikäytössä oleva Metsäniemen partiokolo Nastolassa on yksi Lahden seurakuntien luovutettavien listalla olevista kiinteistöistä. Kuva: Markku Lehtinen
Uutiset
Yhteisen kirkkoneuvoston henkilövalinnat aiheuttivat kitkaa. Arkistokuvassa hallintojohtaja Pasi Mäkelä, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Kari Eskelinen sekä yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Esko Taipale. Kuva: Teemu Leppänen
Teemu Leppänen
Uutiset
Heinolan seurakunnan ympäristövastaava, seurakuntapuutarhuri Kati Metso esitteli viime kesänä Heinolan Uuden hautausmaan laajennusta, jossa on käytetty kierrätysmateriaaleja ja energiatehokasta valaistusta. Kuva: Janne Urpunen
Uutiset
Kuhmoisten Papinsaaren vuonna 1966 valmistuneen siunauskappelin betonijulkisivut korjataan. Kuva: Markku Lehtinen
UutisetPaikalliset
Vehkalahden kyläkaupan isäntä Hannu Järvinen teki huhtikuussa Tainionvirran seurakunnan uuden konseptin mukaisia ruoka-annoksia Hartolan seurakuntatalolla. Kuva: Kirsi Männistö
Kirsi Männistö
Uutiset
”Ympäristöpääkaupungin teemat sopivat hyvin toimintaamme”, kertoo Lahden seurakuntien yhteiskunnallisen työ pappi Tomi Alasalmi. Kuva: Teemu Leppänen
Markku Lehtinen
PuheenaiheUutiset
Lahden seurakunnilla on nyt suunta selvillä kiinteistöasioissa. Lahden yhteisen kirkkovaltuuston kokoukseen valmistautuivat keskiviikko-iltana hallintojohtaja Pasi Mäkelä, kiinteistöryhmän puheenjohtaja Kari Eskelinen ja puheenjohtaja Esko Taipale. Kuva: Teemu Leppänen
PuheenaiheUutiset
Lahdessa Kauneimmat Joululaulut toistetaan YouTube-kanavalla. Lähetykseen voi liittyä turvallisesti seurakunnan jakamasta linkistä.
Uutiset
Petri Määttä on jo aloittanut työn Kirkkohallituksessa, mutta hän on valituksen takia virkavapaalla Lahden seurakuntien diakonian ja sairaalasielunhoidon johtajan virasta.
Samuli Ikäheimo
Uutiset
Uusien kaavailujen mukaan Nastolan seurakuntatalolle voitaisiin siirtää työntekijöitä, joiden työnteko ei ole sijainnista riippuvaista. Kuva: Markus Luukkonen
Markus Luukkonen
Uutiset
Lahden seurakuntayhtymä järjestää Joulukylää yhdessä Lahden kaupungin kanssa. Kuva vuodelta 2018. Kuva: Samuli Ikäheimo
Samuli Ikäheimo
UutisetMenot
Kuva ja kuvankäsittely: Markku Lehtinen
PuheenaiheUutiset
Padasjoen seurakuntatalosta luopumista harkitaan Hollolan seurakunnan uudessa kiinteistöstrategiassa. Padasjokelaisen Katri Sunelan poika Valtteri käy siellä päiväkerhossa. Kuva: Teemu Leppänen
Teemu Leppänen
UutisetPaikalliset
Ilkka Kankare ja Peter Westerlund (ylhäällä) asensivat Levon hautausmaalle tulevan uuden sirottelualueen muistomerkkiä lokakuussa. Puoliympyrän muotoinen muistomerkki on 15 metriä pitkä ja korkeimmalta kohtaa 2,5 metriä korkea. Kuva: Teemu Leppänen
Teemu Leppänen
IlmiöUutiset
UutisetPaikalliset
Metsäkankaalle vuonna 1972 valmistuneen Salpausselän kirkon tilalle ehdotetaan uudisrakennusta. Kuva: Juhani Viitanen
PuheenaiheUutiset
Lahden seurakuntayhtymän sankarihaudat suoristetaan ennen talvea lokakuun loppuun mennessä. Kuva: Markku Lehtinen
Markku Lehtinen
UutisetPaikalliset
Hollolan seurakunnan rakennusten lukumäärä kasvoi neljän vuoden takaisessa seurakuntaliitoksessa 43 prosenttia ja maa-alojen pinta-ala 94 prosenttia. Korjausvelkaa on eniten leirikeskuksissa. Kuva Hollolan keskiaikaisesta kirkosta. Kuva: Markku Lehtinen
Markku Lehtinen
UutisetPaikalliset
Arvo-kärryn kanssa liikkuva yhteisökehittäjä Tiia Niuranen (oik.) kuuntelee Kärpäsen asukkaiden toiveita kirjaston kulmilla keskiviikkoisin kello 10–11.30. Lahden diakonialaitoksen sosionomiopiskelijat Noora Lehtilä ja Tuomas Talla ovat projektissa mukana harjoittelijoina. Kuva: Markku Lehtinen
UutisetPaikalliset
Kärsimystien pääosassa nähdään Tapani Kalliomäki, joka esitti Jeesusta myös 2016 ja 2012. Kuva: Markku Lehtinen
Markku Lehtunen
Uutiset
Kirsti Rantasen tekstiiliteoksia käytetään kirkkovuoden mukaan. Vihreä on elämän, kasvun ja toivon väri. Sitä käytetään erityisesti helluntain jälkeisinä pyhinä, jolloin tekstit puhuvat kristittynä elämisestä. Kuva: Keski-Lahden seurakunta.
Uutiset
Laajennusosa sijaitsee vanhan kalmiston itäpuolella rinteen alla. Kuva: Janne Urpunen
UutisetPaikalliset
Ossi Mäki-Reini tekee soolokeikkaa ja vaikuttaa useissa yhtyeissä, kuten Pro Fide, Miriam, Eve & Ossi ja Maksetut viulut. Kuva: Ville Huuri
UutisetMenot
Marian Kammari on sijainnut Vapaudenkadulla vuodesta 2016. Sitä ennen toimipiste oli Mariankadulla. Arvo Väreelle Marian Kammarin toiminnot ovat tuttuja 1990-luvulta lähtien. Kuva: Janne Urpunen
PuheenaiheUutiset
Lahden seurakuntayhtymässä on otettu etäisyyttä ulkopuolisten konsulttien ehdotukseen luopua Joutjärven kirkosta. Tavoitteena on pikemminkin keskittää toimintaa kirkkoihin ja kappeleihin. Kuva: Markku Lehtinen
Uutiset
Suuressa perheessä yhdenkin päivän hengähdystauko ruokahuollosta on merkittävä apu, sanoo Eija Kunnaskari. Kuva: Eija Nurminen
Eija Nurminen
UutisetPaikalliset
Heinolalainen Hannu Huhtala on säveltänyt evankelista ja runoilija Hilja Aaltosen runoja enemmän kuin kukaan muu. Kuva: Janne Urpunen
UutisetPaikalliset
Lahden seurakuntien alkuvuoden katsotuimmaksi YouTube-leikkeeksi ponnahti 29. toukokuuta julkaistu Dimitri Keiski ja Lahen Suvivirsi – vain parissa päivässä. Kuva: Jani Mahkonen
Uutiset
Johtajuuskoulutuksessa nuoria kannustetaan vastuullisuuteen ja esimerkillisyyteen. Marko Piittala on viemässä nuorten kanssa hyväntekeväisyyskampanjan tuottoa paikalliseen vanhainkotiin. Kuva: Iina Matikainen
Uutiset
Joulupuun tapahtumat lähtevät vyörymään todennäköisesti WPK-talon pihamaalta. Näytelmän ohjaa ja tuottaa Satu Nipuli. Kuva: Janne Urpunen
UutisetPaikalliset
Puolet Hollolan seurakunnan vuoden 2020 säästöistä saadaan henkilöstökuluista ja puolet hankinnoista. Kuva: Markku Lehtinen
UutisetPaikalliset
Asikkalan uusi seurakuntakoti nousee samalle tontille Kalmarintielle, josta vanha rakennus purettiin muutama vuosi sitten pois. Kuva: Markku Lehtinen
UutisetPaikalliset
Päijät-Hämeessä on koronavitsauksen takia jouduttu siirtämään kesän rippileirejä, mutta valtaosa leireistä kuitenkin toteutuu. Kuva: Ville Heiskanen
Ville Heiskanen
PuheenaiheUutisetPaikalliset
Riparikesä tulee sittenkin, mutta ei kaikilla perinteisillä otteilla. Järjestelyissä noudatetaan hallituksen ja Kirkkohallituksen turvaohjeita. Kuva: Ville Heiskanen
Ville Heiskanen
PuheenaiheUutiset
Kari Rauha koloaa Parinpellon mäntyjä toista vuotta. Ensimmäisenä vuonna hän pärjäsi kuorimaraudalla, nyt työkaluna on petkele. Kuva: Janne Urpunen
Janne Urpunen
UutisetPaikalliset
Minuuttihartauksia tehdessään Keski-Lahden seurakuntapastori Nina Tetri-Mustonen on tottunut kääntämään kameran itseensä. Kuvakaappaus hartausvideolta.
Kuvakaappaus hartausvideolta
IlmiöUutiset
Vehkalahden kyläkaupan isäntä Hannu Järvinen tekee Tainionvirran seurakunnan uuden konseptin mukaisia ruoka-annoksia Hartolan seurakuntatalolla. Kuva: Kirsi Männistö
Kirsi Männistö
UutisetPaikalliset
Hollolan Sovituksenkirkolla jaetaan kauppojen hävikkiruokaa kolmesti viikossa. Kuva: Maaria Lumiaho
PinnallaUutiset
Kariston iltapäiväkerholaiset Rasmus Voutilainen, Juuso Ronkainen, Saara Tuomi, Tuuli Vilppula ja Alisa Vaurola telmivät monitoimitalon tontilla. Kuva: Markku Lehtinen

Tarvetta uusille alueille on, sillä tuhkaus yleistyy. Lahdessa tuhkataan jo 80 prosenttia vainajista. Kuva: Markku Lehtinen
Markku Lehtinen
PinnallaUutiset
Jari Laulainen on työskennellyt lähes 30 vuotta pappina, pääasiassa Päijät-Hämeessä ja kahdesti ulkomailla.
UutisetPaikalliset
Jos flunssa iskee, ei kannata mennä kirkkoon tartuttamaan muita. Kuva: Sambeet D / Pixabay
Sambeet D/Pixabay
PuheenaiheUutiset
Lahden Gospelkuoro on taas kevään mittaan esillä valtakunnallisesti, kun Yle taltioi Lahdessa kaksi musiikkihartautta. Kuva joulukonsertista.

Päivän psalmi
Luetuimmat
Uusimmat