Tämä on niin kut­sut­tu story tell -ar­tik­ke­li. Par­haan lu­ku­ko­ke­muk­sen saat käyt­tä­mäl­lä kan­net­ta­vaa tai pöy­tä­tie­to­ko­net­ta.

Evan­ke­lis-lu­te­ri­lai­sen kir­kon toi­min­taa Af­ri­kas­sa voi ym­mär­tää ko­ko­nais­val­tai­ses­ti vain, jos on mah­dol­li­suus osal­lis­tua sen hen­gel­li­seen elä­mään. Siis­pä mu­kaan Mwa­nang­wan seu­ra­kun­nan ju­ma­lan­pal­ve­luk­seen!

Mwa­nang­wa on maa­lais­seu­ra­kun­ta Mwan­zan alu­eel­la Luo­teis-Tan­sa­ni­as­sa. Sil­lä on kirk­ko ja evan­ke­lis­ta, mut­ta ei omaa pap­pia.

Kun suo­ma­lai­nen toi­mit­ta­ja­ryh­mä vie­rai­li Mwa­nang­was­sa, mes­sua toi­mit­ta­mas­sa oli­vat poik­keuk­sel­li­ses­ti hiip­pa­kun­nan apu­lais­piis­pa Step­ha­no Lingh'wan sekä lää­nin­ro­vas­ti Da­niel Kai­jun­ga.

Vaa­te­tuk­ses­ta eu­roop­pa­lai­set sai­vat sel­vät oh­jeet: par­haat pääl­le, ei short­se­ja, ly­hyi­tä ha­mei­ta tai tiuk­ko­ja hou­su­ja. Nai­sil­la hame tai pit­kä mek­ko on erit­täin suo­si­tel­ta­va. Pu­keu­tu­mi­nen on Tan­sa­ni­as­sa kaut­taal­taan mel­ko kon­ser­va­tii­vis­ta.

Hie­man en­nen aa­mu­yh­dek­sää Mwa­nang­wan kir­kon edus­tal­la oli jo eloi­sa mei­nin­ki. Kirk­ko­sa­liin vi­ri­te­tyis­tä kai­ut­ti­mis­ta soi ryt­mi­käs af­rik­ka­lai­nen mu­siik­ki. Naa­pu­ri­seu­ra­kun­nan se­ka­kuo­ro saa­pui pie­nen kuor­ma-au­ton avo­la­val­la.

Si­vum­mal­la nai­set val­mis­te­li­vat ruo­kaa, sil­lä seu­ra­kun­nal­la oli edes­sä pit­kä ta­pah­tu­ma­päi­vä elo­ku­va­näy­tök­si­neen. Ate­ri­aan kuu­lui esi­mer­kik­si vuoh­ta, ka­naa, ba­taat­tia ja val­ko­si­pu­lia.

Kirk­ko on hy­vä­kun­toi­nen: pin­noi­tet­tu be­to­ni­lat­tia, tii­li­sei­nät, hir­si­set kat­to­tuo­lit ja pel­ti­kat­to. Ik­ku­nois­sa on te­räs­lan­gat mut­ta ei la­sia – niin­pä kir­kos­sa py­räh­te­li lin­tu­ja, joi­den vi­ser­rys se­koit­tui ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen ää­niin. Säh­köt kat­ke­si­vat kah­des­ti, mikä on Tan­sa­ni­an maa­seu­dul­la yleis­tä.

Ih­mi­set saa­pui­vat pai­kal­le omil­la ai­ka­tau­luil­laan. Eh­kä tie­to mes­sun al­ka­mi­ses­ta yh­dek­säl­tä ei ol­lut saa­vut­ta­nut kaik­kia. Kym­me­neen men­nes­sä kirk­ko oli kui­ten­kin täyn­nä, ja pai­kal­la oli pa­ri­sa­taa ih­mis­tä.

Kirkot rakennetaan Tansaniassa hyvin yleisesti talkoilla. Rakentaminen edistyy niin kauan kuin rahaa riittää, ja kirkko voidaan ottaa käyttöön keskeneräisenä. Mwanangwan kirkon rakentaminen alkoi vuonna 2008.

Mwanangwan kirkkojen ikkunoissa on teräslangat, muttei lasia. Sisälle pyrähtelevät linnut tuovat oman mausteensa jumalanpalveluksen äänimaailmaan.

Mes­sus­sa oli pal­jon suo­ma­lai­sil­le tut­tu­ja piir­tei­tä, ku­ten syn­nin­tun­nus­tus, vuo­ro­lau­lua, raa­ma­tun­lu­kua, saar­na, kir­kol­li­set il­moi­tuk­set ja Isä mei­dän -ru­kous. Mu­siik­ki- ja tans­sie­si­tyk­siä oli run­saas­ti. Naa­pu­ri­seu­ra­kun­nan kuo­ron li­säk­si näh­tiin nais­ten kuo­ro, lap­si­kuo­ro sekä nuor­ten tans­sie­si­tys.

Kas­te­o­suu­des­sa kas­tet­tiin usei­ta kym­me­niä ih­mi­siä. Ylei­ses­sä osuu­des­sa esi­tel­tiin seu­ra­kun­nan vas­tuu­hen­ki­löi­tä, ul­ko­maa­lai­set vie­raat sekä kirk­koon en­sim­mäis­tä ker­taa saa­pu­neet pai­kal­li­set.

Ko­leh­ti ke­rät­tiin kol­meen ker­taan. Seu­ra­kun­ta­lai­set an­toi­vat mah­dol­li­suuk­sien­sa mu­kaan, osa ra­haa, osa mui­ta hyö­dyk­kei­tä. Jäl­kim­mäi­set huu­to­kau­pat­tiin mes­sun jäl­keen kir­kon pi­hal­la.

Eräs Mwa­nang­wan kir­kos­sa kas­te­tuis­ta oli 2-vuo­ti­as Edi­na Mbon­da.

– Ha­lu­sin tuo­da tyt­tä­ren kas­teel­le tä­nään, kos­ka meil­lä oli seu­ra­kun­nas­sa vie­rai­ta ja muu­ten­kin eri­koi­nen päi­vä, ker­toi äi­ti Mag­da­le­na Mbon­da.

Mag­da­le­na Mbon­dal­la on nel­jä las­ta, jois­ta Edi­na on nuo­rin. Per­he asuu kir­kon lä­hel­lä ja Mag­da­le­na ker­too käy­vän­sä ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa joka viik­ko.

– Us­ko tuli jo äi­dil­tä, jon­ka kans­sa kä­vin kir­kos­sa pie­nes­tä pi­tä­en. Äi­ti sa­noi, et­tä on tär­ke­ää us­koa Ju­ma­laan.

Mag­da­le­na on om­mel­lut it­se sekä oman et­tä tyt­tä­ren­sä me­kot.

– Mi­nul­le oli tär­ke­ää, et­tä tyt­tä­ren mek­ko on yk­si­vä­ri­nen, hän ker­toi.

Eräs Mwanangwan kirkossa kastetuista oli 2-vuotias Edina Mbonda. Äiti Magdalena on ommellut itse molempien asut.

Tan­sa­ni­an us­kon­nol­li­nen kent­tä on hy­vin mo­ni­nai­nen. 70 mil­joo­nan asuk­kaan ja 120 eri hei­mon vä­es­tö koos­tuu pää­o­sin kris­ti­tyis­tä ja mus­li­meis­ta. Mus­li­me­ja asuu pal­jon var­sin­kin ran­ni­kol­la, ku­ten Dar es Sa­laa­mis­sa sekä San­si­ba­rin saa­rel­la. Kris­ti­tyis­tä suu­rin osa on ka­to­li­lai­sia, mut­ta myös lu­te­ri­lai­sia on pal­jon.

Ani­mis­mi on edel­leen läs­nä mo­nien tan­sa­ni­a­lais­ten elä­mäs­sä. Tämä nä­kyy muun mu­as­sa sii­nä, et­tä myös osa kir­kon jä­se­nis­tä tur­vau­tuu hen­gel­li­sen tuen li­säk­si noi­ta­toh­to­rei­hin tai mui­hin pe­rin­tei­siin pa­ran­ta­jiin. Kirk­ko pyr­kii vas­taa­maan tä­hän te­o­lo­gi­sel­la ope­tuk­sel­la ja har­ha­op­pien tor­ju­mi­sel­la.

Her­ba­lis­tien eli kan­san­pa­ran­ta­jien pyö­rei­tä ma­jo­ja nä­kyy maan­tei­den var­sil­la. Kir­kon suh­de nii­hin on käy­tän­nön­lä­hei­nen.

– Meil­lä oli yh­tei­siä ko­kouk­sia ja ope­tus­tuo­ki­oi­ta kan­san­pa­ran­ta­jien kans­sa. Kään­sin suo­mek­si pit­kän vi­de­on kan­san­pa­ran­ta­jien lääk­keis­tä jo 1990-lu­vun lo­pul­la. Myös ko­ro­na­pan­de­mi­an ai­ka­na lu­te­ri­lai­nen kirk­ko neu­vot­te­li kan­san­pa­ran­ta­jien kans­sa, muis­te­lee Tan­sa­ni­as­sa Lä­he­tys­seu­ran lä­het­ti­nä pit­kään työs­ken­nel­lyt pap­pi Riit­ta Hei­no.

Ka­to­li­sen kir­kon suo­sio pe­rus­tuu osal­taan sen har­joit­ta­maan kon­teks­tu­aa­li­seen te­o­lo­gi­aan. Sil­lä tar­koi­te­taan lä­hes­ty­mis­ta­paa, jos­sa evan­ke­liu­mi tul­ki­taan ja so­vel­le­taan tie­tyn kult­tuu­rin, yh­teis­kun­nan ja elä­män­ti­lan­teen mu­kaan.

– Ka­to­li­nen kirk­ko ei ole esi­mer­kik­si ke­rän­nyt amu­let­te­ja pois kris­ti­tyik­si kään­ty­vil­tä, Hei­no ku­vai­lee.

Oman maus­teen tuo­vat eri­lai­set ka­ris­maat­ti­set liik­keet. Tais­te­lun sie­luis­ta voi ha­vai­ta ka­tu­ku­vas­sa, kun ky­lien läpi ajaa he­rä­tys­ko­kouk­siin ko­va­ää­nis­ten kans­sa kut­su­via au­to­ja. "Vää­rä te­o­lo­gia" kuu­luu kas­va­van kir­kon pu­hee­nai­hei­siin, ja sii­tä muis­tu­tet­tiin myös ELCT:n eli Tan­sa­ni­an lu­te­ri­lai­sen kir­kon pää­ma­jas­sa jär­jes­te­tys­sä aa­mu­na­vauk­ses­sa.

Kol­men ja puo­len tun­nin mes­su­a­mi­sen jäl­keen kuul­tiin vie­lä esi­tys seu­ra­kun­nan his­to­ri­as­ta. Se ulot­tuu 1970-lu­vul­le.

– En­sim­mäi­nen ju­ma­lan­pal­ve­lus oli tääl­lä 1972. Kak­si vuot­ta myö­hem­min meil­le osoi­tet­tiin alue, jo­hon sai­sim­me ra­ken­taa oman kir­kon. Seu­ra­kun­nan toi­min­ta al­koi vi­ral­li­ses­ti seu­raa­va­na vuon­na, aluk­si kah­dek­san per­heen voi­min, ker­toi seu­ra­kun­nan toi­min­taa esi­tel­lyt Me­rod Mar­cus Rwe­gu­na.

Ny­kyi­sen kir­kon ra­ken­ta­mi­nen al­koi vuon­na 2008.

– Kirk­koa pys­ty­tet­tiin omin voi­min, mut­ta saim­me myös ra­hal­lis­ta tu­kea. Tä­hän men­nes­sä ra­ken­ta­mi­seen on käy­tet­ty 68 mil­joo­naa shil­lin­kiä (noin 22 000 eu­roa). Oi­ke­as­taan oli­sim­me tar­vin­neet 120 mil­joo­naa. Meil­lä on täs­tä ta­los­ta edel­leen 50 mil­joo­naa vel­kaa.

Mwa­nang­wan seu­ra­kun­taan kuu­luu ny­kyi­sin 100 ai­kuis­ta ja 150 las­ta, yh­teen­sä 250 kas­tet­tua kris­tit­tyä.

– Olem­me avan­neet alu­eel­le kak­si uut­ta seu­ra­kun­ta­pii­riä. Meil­lä on pal­jon on­nis­tu­mi­sia, mut­ta myös haas­tei­ta. Muil­la pii­reil­läm­me ei ole kun­nol­lis­ta kirk­koa, ei­kä työn­te­ki­jöil­läm­me va­ki­tuis­ta asun­toa. Ei ole myös­kään juok­se­vaa vet­tä. Oli­si iso asia, jos sai­sim­me ra­ken­net­tua kai­von.

Kun on ra­ken­net­tu riit­tä­väs­ti ker­rok­sia, saa­te­taan lait­taa pres­su pääl­le ja aloit­taa ju­ma­lan­pal­ve­luk­set. Ra­ken­ta­mis­ta jat­ke­taan sitä mu­kaa, kun saa­daan li­sää va­ro­ja.

Riit­ta Hei­no

Kir­kot ra­ken­ne­taan Tan­sa­ni­as­sa hy­vin ylei­ses­ti tal­koil­la. Ra­ken­ta­mi­nen edis­tyy niin kau­an kuin ra­haa riit­tää, ja kirk­ko voi­daan ot­taa käyt­töön kes­ke­ne­räi­se­nä.

– Kun on ra­ken­net­tu riit­tä­väs­ti ker­rok­sia, saa­te­taan lait­taa pres­su pääl­le ja aloit­taa ju­ma­lan­pal­ve­luk­set. Ra­ken­ta­mis­ta jat­ke­taan sitä mu­kaa, kun saa­daan li­sää va­ro­ja, Riit­ta Hei­no ku­vai­lee.

Myös suo­ma­lai­sia on mat­kus­ta­nut Tan­sa­ni­aan tal­koi­siin. Suo­ma­lai­set seu­ra­kun­nat ovat tu­ke­neet kirk­ko­jen ra­ken­ta­mis­ta myös ta­lou­del­li­ses­ti.

Tan­sa­ni­a­lai­nen ju­ma­lan­pal­ve­lus on mie­leen­pai­nu­va ko­ke­mus – yh­tei­sön juh­la­het­ki, jos­sa eri ikäi­set an­ta­vat pa­ras­taan. Mu­siik­ki ja lii­ke me­ne­vät lui­hin ja yti­miin. Af­ro­mes­sus­sa ei to­del­la­kaan pö­nö­te­tä.

Kir­kon­me­not al­koi­vat heti aa­mul­la ja kes­ti­vät lä­hes nel­jä tun­tia, vaik­ka eh­tool­lis­ta ei täl­lä ker­taa vie­tet­ty. Osal­lis­tu­mi­seen tar­vi­taan hy­vät is­tu­ma­li­hak­set. Län­si­mai­sen ih­mi­sen on pa­ras­ta hörp­piä myös run­saas­ti vet­tä.

Af­rik­ka­lai­nen mes­su muis­tut­taa sii­tä, et­tä kirk­ko ei ole pelk­kä ra­ken­nus vaan en­nen kaik­kea elä­vä yh­tei­sö.

Af­rik­ka­lai­ses­sa mes­sus­sa riit­tää lau­lu- ja tans­sie­si­tyk­siä. Täs­sä näyt­teen an­taa seu­ra­kun­nan lap­si­kuo­ro.

Kas­te­o­suu­des­sa kas­tet­tiin usei­ta kym­me­niä ih­mi­siä. Tar­vet­ta on, kos­ka vä­es­tön­kas­vu on Tan­sa­ni­as­sa no­pe­aa, ja myös kris­til­li­set seu­ra­kun­nat kas­va­vat.

Kirkonmenot alkoivat heti aamulla ja kestivät lähes neljä tuntia, vaikka ehtoollista ei tällä kertaa vietetty. Osallistumiseen tarvitaan hyvät istumalihakset. Länsimaisen ihmisen on parasta hörppiä myös runsaasti vettä.

Johanna Erjonsalo

Tan­sa­ni­a­lai­nen ju­ma­lan­pal­ve­lus on mie­leen­pai­nu­va ko­ke­mus. Se muis­tut­taa sii­tä, et­tä kirk­ko ei ole pelk­kä ra­ken­nus vaan en­nen kaik­kea elä­vä yh­tei­sö.

Teks­ti: Mar­kus Luuk­ko­nen, ku­vat: Jo­han­na Er­jon­sa­lo

Kir­joit­ta­ja ja ku­vaa­ja osal­lis­tui­vat Suo­men Lä­he­tys­seu­ran jär­jes­tä­mäl­le toi­mit­ta­ja­mat­kal­le, jon­ka ra­hoit­ta­jia oli­vat ul­ko­mi­nis­te­riö ja Lä­he­tys­seu­ra.