Lie­nee hy­vin suo­ma­lais­ta, et­tä pyy­däm­me vie­rail­tam­me an­teek­si sitä, mil­tä ko­dis­sam­me näyt­tää. Se on ta­val­li­ses­ti osa har­mi­ton­ta näy­tel­mää, jon­ka myö­hem­piin vuo­ro­sa­noi­hin kuu­luu: ”Ei mi­nua var­ten tar­vit­se keit­tää.”

Mut­ta en­tä jos se ei ole­kaan har­mi­ton­ta?

Lah­te­lai­nen am­mat­ti­jär­jes­tä­jä San­na Pek­ka­ri­nen koh­taa työs­sään ih­mi­siä, jot­ka ei­vät ha­lua pääs­tää vie­rai­ta ko­tiin­sa sik­si, et­tä hä­pe­ä­vät ko­ti­aan.

Yleen­sä hä­pe­än ta­ka­na on asun­nos­sa val­lit­se­va epä­jär­jes­tys, joka voi joh­tua mo­nes­ta syys­tä. Ih­mi­sel­lä voi ol­la toi­min­ta­ky­kyyn vai­kut­ta­va sai­raus tai eh­kä nurk­kiin on vuo­si­kym­men­ten ai­ka­na yk­sin­ker­tai­ses­ti ker­ty­nyt lii­kaa ta­va­raa.

Pek­ka­ri­sen mu­kaan var­sin­kin mo­nil­le van­hem­mil­le ih­mi­sil­le ta­va­ras­ta luo­pu­mi­nen on vai­ke­aa.

– Ei ole mi­ten­kään ta­va­ton­ta, et­tä asun­nos­sa on use­am­pi kuo­lin­pe­sä asuk­kaan omien ta­va­roi­den li­säk­si, hän to­te­aa.

Mitä enem­män ta­va­raa, sitä enem­män huo­leh­dit­ta­vaa, sii­vot­ta­vaa ja to­rail­ta­vaa.

– Asia tie­det­tiin jo 2 000 vuot­ta sit­ten. ”Äl­kää koot­ko it­sel­len­ne aar­tei­ta maan pääl­le”, Pek­ka­ri­nen lai­naa isoa kir­jaa.

– Pa­ri­suh­tees­sa­kin tu­lee rii­to­ja, kun ta­va­raa on lii­kaa ja vää­ris­sä pai­kois­sa.

Hän sa­noo, et­tei ole am­mat­ti­jär­jes­tä­jä­nä käy­nyt yh­des­sä­kään koh­tees­sa, jos­sa pel­käs­tään ta­va­roi­den jär­jes­tä­mi­nen oli­si riit­tä­nyt. Kai­kil­la on lii­kaa ta­va­raa.

Mis­tä ta­va­ran kar­si­mi­nen kan­nat­taa aloit­taa?

– Käy läpi hyl­ly, kaap­pi, huo­ne tai ta­va­ra­ka­te­go­ria ker­ral­laan. Asi­ak­kaal­le on usein hy­vin va­lai­se­vaa, kun ke­rääm­me kaik­ki ken­gät yh­teen paik­kaan.

Hy­vä­kun­toi­sen ta­va­ran voi myy­dä tai lah­joit­taa kirp­pu­to­ril­le. Ros­ka kuu­luu ros­kik­seen.

– Ei mai­nok­sia -tar­ra kan­nat­taa lii­ma­ta oveen tai pos­ti­laa­tik­koon. Mai­nok­set jää­vät ko­tiin pyö­ri­mään. Se on to­del­la ta­val­lis­ta.

Van­ho­ja kän­ny­köi­tä Pek­ka­ri­nen nä­kee työs­sään pal­jon.

– Laa­ti­kon poh­jal­la maa­tes­saan ne si­to­vat kal­li­sar­voi­sia mi­ne­raa­le­ja. Ne kan­nat­taa il­man muu­ta lait­taa kier­toon. Muis­tan lu­ke­nee­ni ar­vi­on, et­tä Suo­mes­sa on kuu­si mil­joo­naa käyt­tä­mä­tön­tä pu­he­lin­ta. It­sel­lä­ni­kin on van­ha, rik­ki­näi­nen pu­he­lin vie­lä tal­les­sa.

Mo­net käyt­tö­ta­va­rat ovat edul­li­sia. Nii­tä mark­ki­noi­daan nä­ky­väs­ti ja han­ki­taan suu­rem­min miet­ti­mät­tä.

– Mikä on tar­peek­si? Riit­tää­kö yh­det la­ka­nat sän­kyyn ja yh­det nii­den li­säk­si? Riit­tää­kö vii­si juo­ma­la­sia vai pi­tää­kö ol­la 50?

Pek­ka­ri­nen ke­hot­taa miet­ti­mään en­nen jo­kais­ta os­to­pää­tös­tä, tar­vit­see­ko ta­va­raa to­del­la.

– Os­to­pää­tök­sen pi­täi­si ai­na ol­la har­kit­tu. Jos ta­va­raa tuo­daan ko­din kyn­nyk­sen yli, mut­ta ei vie­dä pois, ta­va­raa al­kaa en­nen pit­kää ol­la lii­kaa.

Ar­kis­ten­kin ta­va­roi­den suh­teen kan­nat­taa ol­la tark­ka­na.

– Pa­kas­te­pur­kit ja kes­to­kas­sit. Nii­tä on suo­ma­lai­sis­sa ko­deis­sa tar­peek­si.

Pek­ka­ri­nen on huo­man­nut, et­tä ta­va­ra luo ih­mi­sil­le tur­vaa.

– Mel­kein kaik­ki asi­ak­kaat sa­no­vat, et­tä ”ei voi heit­tää pois, tätä voi vie­lä tar­vi­ta.”

Am­mat­ti­jär­jes­tä­jä ke­hot­taa­kin miet­ti­mään to­del­lis­ta tar­vet­ta. Jos et ole käyt­tä­nyt ta­va­raa pa­riin vuo­teen, kuin­ka to­den­nä­köis­tä on, et­tä tar­vit­set sitä lä­hi­tu­le­vai­suu­des­sa.

– Kaik­kea ei tar­vit­se omis­taa. As­ti­oi­ta voi vuok­ra­ta ja pai­ne­pe­su­rin lai­na­ta naa­pu­ril­ta.

Vaat­tei­ta­kin ker­tyy. Lap­set kas­va­vat ei­vät­kä kaik­ki ai­kui­set­kaan pysy mi­tois­saan.

– Niin sa­not­tu­jen ta­voi­te­vaat­tei­den säi­lyt­tä­mi­nen on yleen­sä tur­haa. Ne vie­vät tur­haa ti­laa ja nii­den nä­ke­mi­nen ai­heut­taa ne­ga­tii­vi­sia tun­tei­ta. Las­ten­vaat­teet voi ol­la jär­ke­vää sääs­tää, jos toi­veis­sa on li­sää lap­sia. Muus­sa ta­pauk­ses­sa niis­tä kan­nat­taa hank­kiu­tua eroon, kun vaa­te käy lap­sel­le pie­nek­si.

Pek­ka­ri­nen sa­noo, et­tem­me ai­na ole niin jär­ke­viä toi­mi­joi­ta kuin ku­vit­te­lem­me. Sen si­jaan, et­tä luo­pui­sim­me yli­mää­räi­ses­tä ta­va­ras­ta, han­kim­me näp­pä­riä säi­ly­tys­rat­kai­su­ja tai li­sää ti­laa.

– Säi­ly­tys­laa­ti­kot täyt­tä­vät kaa­pit ja vaa­te­huo­neen. Kun au­to­tal­li ja mök­ki ovat täyn­nä, vuok­ra­taan säi­ly­tys­ti­laa. Va­ras­to­ti­laa vuok­raa­vat fir­mat ovat ole­mas­sa sik­si, et­tä meil­lä on omai­suut­ta, mitä em­me pys­ty ko­to­na syys­tä tai toi­ses­ta säi­lyt­tä­mään.

Joi­den­kin asi­ak­kai­den luo­na am­mat­ti­jär­jes­tä­jät käy­vät tois­tu­vas­ti, kun ta­va­ra­tul­va ei ota lop­pu­ak­seen.

Koti on ih­mi­sen pesä. Jos pe­säs­sä viih­tyy, on siis­teys ja jär­jes­tys tois­si­jai­nen asia. Jos ko­din sii­vot­to­muus ja epä­jär­jes­tys pai­naa miel­tä, kan­nat­taa toi­mia.

– Ko­ti­hä­pe­än tun­ne voi al­kaa hal­li­ta elä­mää ja pa­him­mil­laan vai­kut­taa so­si­aa­li­siin suh­tei­siin, Pek­ka­ri­nen sa­noo.

Jos voi­mia asi­an kun­toon lait­ta­mi­seen ei ole, on mah­dol­lis­ta kään­tyä am­mat­ti­lai­sen puo­leen.

– Ko­ti­hä­pe­ää tun­te­vat ih­mi­set saat­ta­vat miet­tiä vuo­sia en­nen kuin toi­mi­vat. Voi ol­la to­del­la kor­kea kyn­nys pääs­tää ko­tiin sii­voo­jaa tai am­mat­ti­jär­jes­tä­jää. Am­mat­ti­jär­jes­tä­jä ei ole tuo­mit­se­va siis­teys­po­lii­si. Mei­tä si­too vai­ti­o­lo­vel­vol­li­suus.

Pek­ka­ri­nen ko­ros­taa, et­tei am­mat­ti­lai­nen jär­jes­tä ke­nen­kään ko­tia omin päin.

– Asi­a­kas päät­tää, mitä hei­te­tään pois. Am­mat­ti­jär­jes­tä­jän työs­sä pi­tää ol­la tark­ka ja hie­no­tun­tei­nen. En pidä mi­tään it­ses­tään­sel­vä­nä, et­tä tuo me­nee ros­kiin. Toi­sen romu voi ol­la toi­sen aar­re.

Nuo­ria asi­ak­kai­ta Pek­ka­ri­sel­la on vä­hem­män.

– Nuo­rem­mil­le kier­rät­tä­mi­nen ja se­cond hand -kau­pat ovat tut­tu­ja ja ta­va­ras­ta luo­pu­mi­nen ken­ties hel­pom­paa kuin van­hem­mil­le ikä­luo­kil­le, joil­la on muis­tis­sa ker­to­muk­sia pula-ajas­ta.

Kier­to­ta­lous on maa­pal­lon kan­nal­ta kes­tä­väm­pi rat­kai­su kuin ai­na uu­den os­ta­mi­nen.

– Ha­lu­an us­koa, et­tä nuo­ris­sa on täs­sä­kin asi­as­sa tu­le­vai­suus.

Am­mat­ti­jär­jes­tä­jän työ­hön kuu­luu pu­hua ta­va­ra­pal­jou­den hai­tois­ta.

– Alaa kas­vaa, mut­ta ihan­ne­maa­il­mas­sa meil­lä ei oli­si töi­tä, Pek­ka­ri­nen huo­maut­taa.

Sal­paus­se­län joh­ta­va di­a­ko­ni­a­työn­te­ki­jä Kir­si Sim­pa­nen neu­voo ot­ta­maan ajois­sa yh­teyt­tä, jos ko­din sii­vo­a­mi­nen ei syys­tä tai toi­ses­ta on­nis­tu. 

– Asi­aa ei tar­vit­se hä­ve­tä ei­kä yk­sin mu­reh­tia. Kan­nat­taa ot­taa yh­teyt­tä ma­ta­lal­la kyn­nyk­sel­lä, jot­ta pääs­tään yh­des­sä miet­ti­mään rat­kai­su­ja. Tar­vit­ta­es­sa teem­me yh­teis­työ­tä kau­pun­gin so­si­aa­li­työn kans­sa. Asi­at saat­ta­vat si­tä­kin kaut­ta läh­teä jär­jes­ty­mään, Sim­pa­nen sa­noo.

Ra­hal­la saa sii­vou­sa­pua, mut­ta kai­kil­la ei ole sii­hen va­raa.

– Se on to­del­li­nen on­gel­ma. Sii­vous ei kuu­lu kun­nal­li­sen ko­ti­hoi­don pal­ve­lui­hin. Kä­sit­tääk­se­ni ko­ti­hoi­to vie ros­kia ulos, pe­see as­ti­at ja pyyk­kiä, mut­ta jos ei pys­ty sii­vo­a­maan, al­kaa­han se jos­sain vai­hees­sa nä­kyä.

Seu­ra­kun­nan di­a­ko­ni­a­työn­te­ki­jän voi kut­sua ko­ti­käyn­nil­le ar­vi­oi­maan ti­lan­teen.

– Koti ker­too ih­mi­ses­tä pal­jon. Em­me ole­ta, et­tä ko­dit ovat tip top -kun­nos­sa. Em­me tule kat­so­maan, on­ko pö­lyt pyy­hit­ty ja le­lut pai­koil­laan, mut­ta ih­mi­set ei­vät ai­na tun­nis­ta ti­lan­net­taan. Ho­mei­set ruu­at ja li­ka­pyyk­ki­ka­sat, joi­hin ei ole kos­ket­tu kuu­kau­siin, ker­to­vat ar­jen haas­teis­ta.

Sim­pa­nen sa­noo, et­tä seu­ra­kun­ta voi har­kin­nan mu­kaan mak­saa ker­ta­luon­tei­sen sii­vouk­sen.

– Voim­me myös teh­dä pie­nem­piä sii­vouk­sia, mut­ta rai­vaus­sii­vouk­siin tai viik­ko­sii­vouk­siin mei­dän ei ole mah­dol­lis­ta läh­teä.

Seu­ra­kun­ta­yh­ty­män joh­ta­va di­a­ko­ni­a­työn­te­ki­jä Jaa­na Grön­dahl ko­ros­taa hän­kin, et­tä apua kan­nat­taa pyy­tää ajois­sa.

– Kun tun­nis­taa ja tun­nus­taa oman ti­lan­teen­sa, meil­tä löy­tyy am­mat­ti­tai­toa ol­la tu­ke­na. Voi­daan et­siä ta­ho­ja ko­din jär­jes­tä­mi­seen tai tu­kea muul­la ta­voin, mut­ta ke­nen­kään ko­tiin ei voi­da kut­su­mat­ta men­nä. Jos asi­aa ei us­kal­la ot­taa esil­le, yk­si­näi­syys ja eris­täy­ty­mi­nen hel­pos­ti vain pa­he­nee ja muut­kin so­si­aa­li­set suh­teet ajan myö­tä kär­si­vät.

Seu­ra­kun­nan di­a­ko­ni­a­työn­te­ki­jän kans­sa käy­dyt kes­kus­te­lut ovat luot­ta­muk­sel­li­sia ja mak­sut­to­mia, ei­vät­kä edel­ly­tä kir­kon jä­se­nyyt­tä.

– Kir­kon val­ta­kun­nal­li­seen kes­kus­te­lu­a­puun voi ot­taa yh­teyt­tä myös ni­met­tö­mä­nä, Grön­dahl muis­tut­taa.