"Ensimmäinen ajatus on nukkua pitkään" – milleniaalilta pitäisi kysyä suoraan, minkälaista toimintaa hän kirkolta haluaa
Onko lasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä?
Tätä kysymystä voi pyöritellä lukiessa Kirkon tutkimuskeskuksen nelivuotiskertomusta vuosilta 2016–2019.
Suhde uskontoon jakaa suomalaisia yhä enemmän. Noin puolet pitää itseään uskonnollisina ja noin puolet joko ei-uskonnollisina tai ateisteina. Siten Suomessa aletaan olla taitepisteessä, jossa on kohta tyypillisempää olla ei-uskonnollinen kuin uskonnollinen.
Tilasto ei herättäisi suurempia tunteita, jos se koskisi tasaisesti eri ikäryhmiä. Tarkemmin tarkasteltuna trendi on kuitenkin selvä. Sotien ja jälleenrakennuksen sukupolvissa uskontoa erittäin tai melko tärkeänä piti kolme viidestä vastaajasta. Y- ja Z-sukupolvissa enää viidennes piti uskontoa vastaavalla tavalla tärkeänä. Y-sukupolvella tarkoitetaan 1980-luvulla ja Z-sukupolvella 1990-luvulla syntyneitä. Varsinkin nuoret naiset näyttävät tutkimusten perusteella vieraantuneen uskonnosta.
Ovatko seurakunnat hukanneet nuoret aikuiset? Erikoiselta tuntuu sekin, että kirkon jäsenyyden pito on heidän keskuudessaan heikointa, vaikka rippikoulukysely tuo vuodesta toiseen kiitettäviä yleisarvosanoja.
On inhimillistä, että side kirkkoon ja katsomukselliset asiat jäävät lapsiperheissä taka-alalle. Ruuhkavuodet yksinkertaisesti imevät mehut. Kun on arjen jäljiltä rättiväsynyt, ensimmäinen ajatus ei ole raahautuminen sunnuntaiaamuna kirkkoon. Ensimmäinen ajatus on nukkua pitkään.
Toki seurakunnat kannattelevat lapsiperheitä monella muulla tavalla, kuten järjestämällä kerhoja, retkiä, leirejä, iltapäivätoimintaa ja perheneuvontaa. Ne eivät kuitenkaan ole oman uskontosuhteen hoitoa, vaan pääsääntöisesti lapsiperheen tavallista elämää.
Ei niin huonoa, ettei hyvääkin. Järjestimme Lahdessa yhdessä päijäthämäläisten mielenterveysjärjestöjen kanssa Pimeästä valoon -konsertin. Tunnelmallisen verkkotapahtuman suosio on ollut rohkaisevaa: katsojia on jo liki 3 000, ja Googlen keräämän datan perusteella 35–44-vuotiaat ovat muodostaneet suurimman katsojajoukon. Myös tätä nuorempia on kertynyt mukavasti.
Niin ikään Kirkonseudun uusia verkkosivuja luetaan tasaisesti eri ikäryhmissä. 25–34-vuotiaita on melkein yhtä paljon kuin 45–54-vuotiaita.
Ehkei vika olekaan "hankalassa" kohderyhmässä, vaan seurakuntien sisällä. Tarvitaan uudenlaista toimintaa ja ilmettä, sellaista, joka on lähellä näiden milleniaalien ja diginatiivien omaa elinpiiriä. Sen sijaan että toistetaan mitä kirkko haluaa, pitäisi entistä paremmin hahmottaa, minkälaista toimintaa sen nuoret jäsenet haluavat.