Erilaiset seurakunnat, yhteinen vastuu
Jani Mahkonen
Seurakunnat eroavat suuresti toisistaan. Jäsenmäärät vaihtelevat pienistä paikallisyhteisöistä kymmenien tuhansien suuryksiköihin. Monet isommat seurakunnat muodostavat seurakuntayhtymiä, joissa hoidetaan keskitetysti esimerkiksi taloushallintoa ja kiinteistöjä. Myös toiminnalliset ja hengelliset painotukset vaihtelevat eri seurakunnissa. Kaikkien seurakuntatalouksien pitäisi kuitenkin olla mukana kirkon ympäristöjärjestelmässä. Evankelisluterilaisella kirkolla on oma räätälöity, ympäristösertifioinnin standardiin perustuva ympäristöjärjestelmänsä, ympäristödiplomi. Kirkon ympäristödiplomi on suunniteltu kestämään erilaisten seurakuntien erilaiset olemukset ja intressit. Kestävän kehityksen käsitteen ja konkreettisten pisteytettävien toimien avulla se auttaa väistämään idealistisuuden kritiikin. Toimintamalli on kiitelty ja se, että ympäristödiplomin saaneet seurakunnat haluavat sitä jatkuvasti uusia, esimerkiksi Heinola jo neljättä kertaa, todistaa samaa.
Seurakunnat eroavat suuresti toisistaan. Esimerkiksi Helsingin seurakuntayhtymä on projektitoimija ja vetää EU-osarahoitteisia hankkeita. Helsingin seurakuntayhtymällä on mielenkiintoinen hanke ympäristötoimien seurannan kehittämiseksi: työkalun olisi tarkoitus tulla myöhemmin jaettavaksi kaikille seurakunnille. Toisaalla pieni seurakunta luottaa muutaman henkilön henkilöstöönsä ja vapaaehtoisiinsa ja toteuttaa käytännön ekologisia ratkaisuja kädet savessa hautausmailla tai kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kirkon energiavalintoja ratkaistessa. Kaikki seurakunnat pystyvät kuitenkin keräämään pisteitä ympäristödiplomissa ja viestimään niistä ylpeydellä. Ympäristökasvatus on yksi tärkeä osa ympäristödiplomia, mutta jokainen seurakunta voi suunnitella sen omalle seurakunnalleen sopivaksi ja paikallisia vahvuuksia ja yhteistyökumppaneita hyödyntäen. Ilmasto- ja energia-asioissa kiinteistöjen energiavalinnat ovat kaikille tärkeitä seurakunnan koosta riippumatta.
Haasteita ja ratkaisuja nousee kestävän kehityksen eri puolien risteyskohdissa. Mitä syntyy, kun sosiaalinen kestävyys ja taloudellinen kestävyys yhdistetään tai kun ne risteävät? Kun taloutta hoidetaan tehokkaasti, se mahdollistaa tasa-arvon ja erilaisten ihmisryhmien oikeudet. Entä onko ekologisen kestävän kehityksen ja taloudellisen kestävän kehityksen välillä ristiriitaa seurakuntatalouksissa? Varmasti, jos talouden tehokkuus on ensisijainen arvo. Ekologisten resurssien suojelu ja biodiversiteettikysymykset eivät ole seurakuntayhteisöjen ulkopuolisia asioita, vaan ekotehokkuus ja jatkuvan kehittämisen malli voivat auttaa estämään resurssikonfliktit ja kehittämiskonfliktit.
Seurakunnat eroavat suuresti toisistaan. Niillä on kuitenkin enemmän yhteisiä asioita kuin erottavia asioita. Toisilta oppiminen ja hyvien kestävän kehityksen käytäntöjen jakaminen on tärkeää. Systemaattinen ympäristödiplomityö auttaa tunnistamaan merkittäviä asioita ja löytämään mielenkiintoisia ratkaisuja kestävän kehityksen eri puolien risteyskohdissa. Kestävä kehitys antaa ekologista varmuutta, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja taloudellisia mahdollisuuksia. Osallistuminen ja osallistaminen ovat erottamattomia osia kestävää kehitystä ja siinä seurakunnat, koosta riippumatta, ovat erikoisasiantuntijoita.
Kirjoittaja on kirkkovaltuutettu Heinolasta.

