Mikä il­maus oli­si tar­peek­si raju ku­vaa­maan sitä kyl­läs­ty­mi­sen tun­net­ta, jon­ka ais­tii täl­lä het­kel­lä joka puo­lel­la ko­ro­na­vi­rus­ta koh­taan?

Seu­ra­kun­ta­leh­des­sä ei lie­ne so­pi­vaa pääs­tel­lä är­rä­päi­tä näp­päi­mis­töl­tään, mut­ta voi­si­ko täs­tä ko­ro­na­ti­lan­tees­ta sa­noa edes, et­tä hii­vat­ti­lai­nen sen­tään? Näin evak­ko­mum­mo­ni to­kai­si ai­koi­naan, kun lei­vi­nuu­ni mei­na­si kä­räyt­tää ison kar­ja­lan­pii­rak­ka­sat­sin.

Kun avau­duin mie­hel­le­ni il­ta­pa­la­pöy­däs­sä sii­tä, et­tä olen niin kyl­läs­ty­nyt mas­ki pääs­sä työs­ken­te­lyyn, päi­vit­täi­siin ko­ro­na­ti­las­toi­hin, yrit­tä­jien ja ikäih­mis­ten ah­din­koon sekä etä­kou­lu­lais­ten ti­lan­tee­seen, lap­se­ni nos­ti kat­seen­sa lei­väs­tään ja to­kai­si: ”Mut­ta sinä pää­set edel­leen hiih­tä­mään!”

Tur­tu­mi­sem­me ko­ro­naan yrit­tää tu­kah­dut­taa toi­vo­am­me. Toi­vo eh­ti nos­taa vah­vas­ti pää­tään vuo­den vaih­tees­sa, kun saim­me tie­don sii­tä, et­tä ko­ro­na­ro­ko­tuk­set al­ka­vat ihan pian, mut­ta juh­lin­taa ei eh­ti­nyt kes­tää kuin het­ken, kun saim­me kuul­la ko­ro­na­muun­nok­sis­ta.

Lap­se­ni to­kai­su il­ta­pa­la­pöy­däs­sä sai mi­nut laa­ti­maan so­ta­suun­ni­tel­man ko­ro­na­tur­tu­mus­ta vas­taan. Pää­tin, et­tä py­rin tie­toi­ses­ti ruok­ki­maan toi­voa, vaik­ka en edes oi­kein jak­sai­si. Aloin kir­joit­taa lis­taa kai­kes­ta, mikä tuo toi­voa:

Em­me tar­vit­se ai­na­kaan vie­lä lu­pa­lap­pua pois­tu­ak­sem­me ko­to­am­me lä­hi­la­dul­le. Pää­sem­me su­jah­ta­maan ke­nen­kään es­tä­mät­tä pa­rin ki­lo­met­rin len­kil­le. Saam­me kier­tää sitä niin mon­ta ker­taa kuin ha­lu­am­me, ei­kä ul­koi­lu­ai­kaam­me ole ra­jat­tu, ku­ten mo­nis­sa kau­pun­geis­sa ul­ko­mail­la teh­dään.

Mu­sii­kin ih­meel­li­nen voi­ma! Li­ve­mu­siik­ki Yo­u­Tu­ben tai Fa­ce­boo­kin kaut­ta te­kee ih­mi­sel­le ih­mei­tä. Kii­tos Sin­fo­nia Lah­ti! Kii­tos Lah­den seu­ra­kun­tien toi­vo­kak­sik­ko Miik­ka Kal­lio ja Mi­ka­el Saa­ri! Te ja lu­kui­sat muut kan­nat­te mei­tä kuun­te­li­joi­ta taas het­ken eteen­päin tätä ou­toa ai­kaa.

Mi­kään ei es­tä ke­vään tu­loa. Lu­mi­ka­san tar­vit­see pie­nen­tyä enää kol­me met­riä, niin kroo­kuk­set pää­se­vät pus­ke­maan esil­le. Kyl­lä ne koh­ta siel­tä tu­le­vat, vaik­ka tu­li­si ta­ka­tal­ven ta­ka­tal­vi.

Voi­maan­nut­ta­vat ar­jen het­ket. Se, kun naa­pu­ri on ko­lan­nut mui­ta var­ten kä­ve­ly­väy­län pos­ti­laa­ti­kol­le. Se, kun kol­le­ga on tuo­nut työ­pai­kan kah­vi­huo­nee­seen ka­san suk­laa­suuk­ko­ja kah­vin kans­sa nau­tit­ta­vak­si.

Kaik­ki yh­te­nä rin­ta­ma­na! Se tuo toi­voa, kun nä­kee, mi­ten kaik­ki yrit­tä­vät täs­sä ti­lan­tees­sa par­haan­sa. Oli­pa kyse sit­ten maam­me tai kau­pun­kiem­me joh­ta­jis­ta krii­si­pa­la­ve­reis­sa tai pie­nis­tä päi­vä­ko­ti-ikäi­sis­tä, jot­ka yrit­tä­vät muis­taa pes­tä kä­ten­sä joka kään­tees­sä.

En ha­lua edes ar­vail­la, kau­an­ko tämä ko­ro­na­ti­lan­teem­me vie­lä kes­tää ja mi­hin suun­taan se ke­hit­tyy. Sen si­jaan yri­tän kes­kit­tyä par­haa­ni mu­kaan toi­von yl­lä­pi­tä­mi­seen omas­sa, pie­nes­sä ar­jes­sa­ni. Me kyl­lä sel­vi­äm­me täs­tä­kin yh­des­sä – kun­han muis­tam­me hiih­tää, kuun­nel­la mu­siik­kia ja aut­taa toi­si­am­me. Mit­kä ovat si­nun kei­no­si?

Kir­joit­ta­ja on lah­te­lai­nen opin­to-oh­jaa­ja ja ai­nee­no­pet­ta­ja sekä kau­pun­gin­val­tuus­ton jä­sen.