Suo­mi tar­vit­see suun­nan, joka var­mis­taa, et­tä kan­sa­lais­ten ko­ke­mus elä­mäs­tä pa­ra­nee. Se on­nis­tuu laa­jen­ta­mal­la hy­vin­voin­ti­pyr­ki­myk­siä ra­ha­ta­lou­den ul­ko­puo­lel­le.

Kun pu­hum­me hy­vin­voin­nis­ta, ym­mär­räm­me sen ko­vin usein ma­te­ri­aa­li­sek­si asi­ak­si. Pi­däm­me ar­vok­kai­na asi­oi­na nii­tä, joi­ta voi hank­kia ra­hal­la. Hy­vin­voin­ti on sy­no­nyy­mi elin­ta­sol­le.

Suo­men kal­tai­ses­sa yh­teis­kun­nas­sa mo­net ke­hit­ty­vän yh­teis­kun­nan on­gel­mat on jo rat­kais­tu. Sik­si on luon­te­vaa laa­jen­taa aja­tus sii­tä, mitä hyvä elä­mä on. Eh­kä­pä hy­vin­voin­ti voi ol­la asia, joka ulot­tuu elin­ta­soa laa­jem­mal­le.

Hy­vin­voin­nin miel­tä­mi­nen elin­ta­soa laa­jem­mak­si asi­ak­si avaa lu­paa­via tu­le­vai­suus­nä­ky­miä. Sii­nä mis­sä elin­ta­so on luon­teel­taan ma­te­ri­aa­li­nen, on elä­män­laa­dun ydin ai­nee­ton. Ai­neet­to­mien asi­oi­den li­sää­mi­sel­lä ei ole eko­lo­gi­sia ra­jo­ja vas­tas­sa.

Hy­vin­voin­ti­ko­ke­mus­ta on mah­dol­lis­ta pa­ran­taa sa­mal­la, kun es­te­tään elä­män eko­lo­gi­sen pe­rus­tan heik­ke­ne­mis­tä. Li­säk­si ai­neet­to­mat hy­vin­voin­nin te­ki­jät ovat kaik­kien ih­mis­ten ulot­tu­vil­la – ne ei­vät erot­te­le ih­mi­siä.

Ai­neet­to­mat asi­at ovat luon­teel­taan laa­dul­li­sia. Nii­den mää­rit­te­ly nu­me­roil­la on han­ka­laa. Sik­si ne tu­le­vat usein ohi­te­tuik­si pää­tök­siä teh­tä­es­sä. Mut­ta mitä on elä­mä il­man hy­väk­sy­tyk­si tu­le­mis­ta, riit­tä­vyy­den ko­ke­mis­ta tai luot­ta­mus­ta ja yh­teen­kuu­lu­mis­ta?

Voi­daan­ko hy­vin­voin­nis­ta edes pu­hua il­man toi­nen toi­sil­lem­me an­ta­maam­me tun­nus­tus­ta kel­paa­mi­ses­ta ja ih­mi­se­nä ole­mi­sen ar­vok­kuu­des­ta? En­tä mikä roo­li omien vai­ku­tus­mah­dol­li­suuk­sien löy­tä­mi­sel­lä ja käyt­tä­mi­sel­lä on hy­vin­voin­nil­le? Tai mitä jos elä­män mer­ki­tys­si­säl­löt tyh­je­ne­vät niin, et­tä toi­vot­to­muus saa si­jaa niin pal­jon, et­tei enää löy­dy riit­tä­vän hy­viä syi­tä elää tätä päi­vää?

Me kan­sa­lai­set olem­me yh­teis­kun­ta. Olem­me yh­des­sä jo­ta­kin sel­lais­ta, mi­hin ku­kaan meis­tä ei yk­sin pys­ty. Yh­des­sä ra­ken­nam­me sen Suo­men, jos­sa elä­määm­me eläm­me. Sik­si ky­syn it­sel­tä­ni uu­den vuo­den al­ka­es­sa, mikä mi­nun roo­li­ni yh­tei­ses­sä hy­vän tu­le­vai­suu­den ra­ken­nusp­ro­jek­tis­sa voi­si ol­la?

En­tä mitä sinä voi­sit teh­dä – jo­ka­päi­väi­sen elä­män eri roo­leis­sa – luot­ta­muk­sen li­sää­mi­sek­si, yh­teen­kuu­lu­mi­sen ko­ke­muk­sen vah­vis­ta­mi­sek­si, ar­vok­kuu­den tun­nun pa­ran­ta­mi­sek­si, elä­män mer­ki­tys­si­säl­tö­jen ri­kas­ta­mi­sek­si ja jo­kai­sen ih­mi­sen mah­dol­li­suuk­sia esiin ot­ta­van il­ma­pii­rin luo­mi­sek­si?

Jos ha­lu­am­me, vuo­si 2026 on se vuo­si, jol­loin saam­me pa­rem­man ot­teen hy­vän elä­män ai­neet­to­mis­ta ulot­tu­vuuk­sis­ta! Riit­tä­vä elin­ta­so on vält­tä­mät­tö­myys, mut­ta ”il­man iloa ei ole elä­mää, vaik­ka ih­mi­sel­lä oli­si kak­si­tois­ta au­toa, kuu­si ho­vi­mes­ta­ria, lin­na, yk­si­tyi­nen kap­pe­li ja pom­mi­suo­ja”, to­te­aa Hen­ry Mil­ler.            

Peh­me­ät asi­at ovat hy­vin­voin­nin kova ydin, sil­lä ne aut­ta­vat kat­so­maan pää pys­tys­sä tu­le­vai­suu­teen.             

Kir­joit­ta­ja työs­ken­te­lee pro­fes­so­ri­na Itä-Suo­men yli­o­pis­ton yh­teis­kun­ta­tie­tei­den ja kaup­pa­tie­tei­den tie­de­kun­nas­sa ja on Suo­men kes­tä­vyys­pa­nee­lin jä­sen.