Päätoimittajalta: Seurakunnat tarvitsevat vahvoja taseita, jotta kulttuurihistorialliset aarteet eivät pääse rapistumaan
Alvar Aallon suunnittelema ja Imatran seurakunnan omistama Kolmen Ristin kirkko on rapistunut ikävästi. Se on ollut vakavien kosteusvaurioiden vuoksi pois käytöstä marraskuusta 2020 lähtien.
Aallon suunnittelemia kirkkorakennuksia ja seurakuntakeskuksia on kaikkiaan 14. Yksi niistä on Lahdessa, postuumisti arkkitehdin kuoleman jälkeen valmistunut Ristinkirkko.
Kuitenkin Imatran Kolmen Ristin kirkko on se suomalainen kohde, jota arkkitehtien keskuudessa hypetetään eniten. Se on helmi, jota matkustetaan ihailemaan eri puolilta maailmaa.
Moni on iloinnut siitä, että Kolmen Ristin kirkon peruskorjaus on tammikuun aikana vihdoin alkamassa. Remontti alkaa ulkovaipan korjauksella. Ensimmäinen vaihe kestää 7–8 kuukautta ja maksaa reilut kaksi miljoonaa euroa. Imatran seurakunta rahoittaa tämän vaiheen lainarahalla.
Rahoituksen haaliminen on ollut erittäin vaativaa, sillä seurakunnan omat rahkeet eivät riitä kirkon korjaamiseen. Tukiyhdistys kaupittelee lahjoitusten vastineeksi virtuaalisia kirkonpenkkejä, tuoliryhmiä ja kattolevyjä. Kalleimmat penkkirivit kustantaisivat 20 000 euroa kappaleelta, takapenkin saisi viidellä tonnilla.
Kirkon pelastamiseksi on käynnistetty myös muita keräyksiä, joista yksi on Japanissa. New Yorkissa asuva muotialan konkari Tiina Laakkonen-Rosen puolestaan myy arvokkaita vintage-asujaan peruskorjauksen hyväksi. Laakkonen-Rosen on kotoisin Imatralta.
Aina toisinaan joku kritisoi seurakuntien vahvoja taseita tai joiltakin vuosilta kertynyttä ylijäämää. Tilanne näyttäytyy toisessa valossa, kun otetaan huomioon, millaista kulttuuriperintöä seurakunnat ovat velvollisia ylläpitämään ja vaalimaan.
Esimerkiksi viime vuonna valmistuneen Sysmän Pyhän Olavin kirkon peruskorjaus oli Tainionvirran seurakunnalle suuri ponnistus.
Lahden Ristinkirkon peruskorjaus on maksanut jo useita miljoonia euroja, ja korjaus jatkuu tänä vuonna LVIA-saneerauksella sekä pysäköintialueen muutostöillä. Lahden seurakuntien tämän vuosituhannen suurin investointi, Siikaniemen kurssikeskuksen peruskorjaus, valmistui sekin viime vuoden päätteeksi.
On onni, että seurakuntatalous on pysynyt Lahdessa vakaana. Tämä on edellyttänyt kurinalaista taloudenpitoa hyvinä aikoina.
Yhtälö on seurakuntien päättäjille haastava. Vaakakupissa ovat kristillisessä tapakulttuurissa tapahtuneet muutokset, kiristynyt taloudellinen tilanne sekä painavat kulttuurihistorialliset tekijät.
Ikuisuusorganisaationa seurakuntien on tunnettava juurensa, mutta samalla tähyttävä pitkälle tulevaisuuteen.