Reseptejä rauhattomiin aikoihin
Janne Raevuori
27. tammikuuta vietettiin Auschwitzin keskitys- ja tuhoamisleirin vapauttamisen 80-vuotispäivää. Samalla muistettiin holokaustin uhreja.
Kyseessä on eräs hirmuisimmista sivuista ja tapahtumaketjuista Euroopan historiassa. Osansa siitä on myös suomalaisilla, olimmehan saksalaisten aseveljiä sodassa. Suomalaisten osallisuutta on käsitelty hiljattain Klaus Härön ohjaamassa suurelokuvassa Ei koskaan yksin.
Siinä kuvataan juutalaisten pakolaisten elämää Helsingissä toisen maailmansodan aattona. Suomen hallitus taipui luovuttamaan heistä kahdeksan natsi-Saksalle.
Matkustin syyslomalla Puolassa ja vierailin myös Auschwitz-Birkenaussa. Gdanskissa pääsin tutustumaan erinomaisesti rakennettuun Toisen maailmansodan museoon.
Päälle luin Heather Morrisin tositapahtumiin perustuvan romaanin Auschwitzin tatuoija. Moni suomalainen on sen lukenut, ja taitaa se kuulua myös yläkoulujen lukudiplomiin.
Ei ihme, että tällaisten kokemuksien jälkeen ihmiskunnan synnit ja syyllisyyden pohdinta jäävät ajatuksiin pyörimään. Ne vaivasivat myös Härön kuvaamaa suomenjuutalaista liikemiestä Abraham Stilleriä, vaikka hän tekikin kaikkensa auttaakseen maanmiehiään.
Uutisten seuraaminen ei näinä päivinä tuo juuri helpotusta. Näyttää siltä, että Euroopassakin on siirrytty pitkästä rauhanomaisesta jaksosta kohti levottomampia aikoja.
Sen, mitä tällä hetkellä tapahtuu, voi nähdä analogisena myös niille kehityskuluille, jotka johtivat aikoinaan toisen maailmansodan puhkeamiseen.
Autoritääriset johtajat vahvistavat asemiaan, kansainvälisiä sopimuksia poljetaan, demokraattisia järjestelmiä ja monenkeskisyyttä halveksitaan, vastakkainasetteluita kärjistetään, vapaata tiedonvälitystä kahlitaan, ihmisoikeuksia loukataan ja ympäristöstäkin viis veisataan.
Jotkin toimittajat ovat jo tohtineet kysyä historioitsijoilta sekä päättävissä asemissa olevilta, voisiko kolmas maailmansota olla jo alkanut. Tulevaisuus sen näyttää.
Isoja aseellisia konflikteja on käynnissä esimerkiksi Ukrainassa, Lähi-idässä, Myanmarissa sekä eri puolilla Afrikkaa. Rauhaa tarvitaan tällä hetkellä kipeämmin kuin aikoihin.
Rauha on ihmisarvoisen elämän perusedellytys. Yhden ihmisen tai pienen kansakunnan mahdollisuudet rakentaa maailmanrauhaa ovat rajalliset. Sen sijaan ihmisen mahdollisuudet rakentaa rauhaa ympärilleen ovat suuret.
Raamatun opetukset ovat kestäneet aikaa, ja ehkä niistä löytyisi hyviä reseptejä myös tähän melskeiseen aikaan. Jeesuksen opetuksista nousee mieleen ensimmäisenä rakkauden kaksoiskäsky: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Kunnioitammeko toisiamme, puhummeko hyvää, edistämmekö rauhaa ja yhdenvertaisuutta, annammeko anteeksi? Mahdollisuuksia ja valinnan paikkoja on paljon.