Some ei ollutkaan täynnä sarkasmia ja väärinymmärtämisiä, vaan aitoa välittämistä
Sen illan piti olla suuri urheilujuhla, jossa maistuisi joko suloisenmakea voitto tai tappion karvas kalkki. Kaikissa tapauksissa se merkitsisi loputtomalta tuntuneen odotuksen päättymistä ja sukupolvien unelman toteutumista.
Toisin kuitenkin kävi. Kun tanskalaispelaaja Christian Eriksen tuupertui 40 minuutin kohdalla sydänpysähdyksen vuoksi nurmelle, Tanska, Suomi ja koko jalkapalloa seuraava maailma haukkoivat henkeä. Se oli jotain, mihin kukaan ei ollut varautunut – ehkä lääkintähenkilökuntaa lukuun ottamatta.
On mielenkiintoista seurata uutis- ja urheilutapahtumien kommentointia Twitterissä. Se on edelleen ehkä käytetyin niin sanottu "second media". Kun toisessa medialähteessä tapahtuu jotain merkittävää, debatti alkaa välittömästi Twitterissä.
Niin tässäkin tapauksessa: ensin iski shokki ja epätoivo, joka vaihtui yhteenkuuluvuuden tunteeksi. Kauniina osoituksena suomalaiset katsojat huusivat vuorotellen tanskalaisten kanssa loukkaantuneen pelaajan nimeä.
Digitaalisilla kiitoteillä uutiskuvat, videot ja kommentit leviävät silmänräpäyksessä kaikkien katsottaviksi. Mutta toisin kuin niin usein, tuona lauantai-iltana Twitter ei ollutkaan täynnä sarkasmia ja väärinymmärtämisiä, vaan aitoa välittämistä.
Jalkapallo oli vain jalkapalloa, ja sen yllä oli elämä, kaikessa arvaamattomuudessaan. Pelaajat antoivat sykähdyttäviä haastatteluita elämästä, läheisistä ja rajat ylittävästä myötätunnosta. Puheet koskettivat myös tv- ja someyleisöjä, ja monikaan ei kyennyt kätkemään liikutuksen tunteitaan.
Linjoilla oli myös kirkon edustajia. Piispoista ainakin Tapio Luoma, Teemu Laajasalo, Mari Leppänen, Kaisamari Hintikka ja Jukka Keskitalo ehättivät osoittamaan myötätuntoa. Vaikka seuraavan aamun saarnavuoro painoikin päälle, futishullu Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanala vaikutti viettävän koko illan Twitterissä muiden kanssa keskustellen.
Tilanteet, jotka kääntyvät päälaelleen, avaavat uusia mahdollisuuksia. Kun kuolema on vain joidenkin minuuttien päässä, eikä välttämättä omissa käsissämme, myös iäisyyskysymykset nousevat esiin.
Niinpä ilta Kööpenhaminan Parkenilla ei jäänytkään historiankirjoihin suurena urheilujuhlana, vaan arvokkaana ja yhteisöllisenä myötätunnon oppituntina. Tärkeintä ei olekaan nahkakuula ja tapahtumat sen ympärillä – tärkeintä on rakkaus.
Yle selviytyi vaikeasta mediatilanteesta melko mallikkaasti, mutta yhden neuvon antaisin vastaisuuden varalle. Varatkaa studioon kriisipsykologin ja futishullun kirkkoherran puhelinnumerot.
Mitä he sillä hetkellä sanoisivat – se kiinnostaisi meitä kaikkia.