Tainionvirralla on keksitty keinot korona-ajan diakoniatyöhönkin – "Jokainen ihminen on tärkeä ja Jumala rakastaa meitä kaikkia"
"Ystävyyden poluilla halusimme muistuttaa, että jokainen ihminen on äärettömän arvokas", sanoo Tainionvirran seurakunnan diakonissa Satu Saari. Kuva: Irma Peltola
Irma Peltola
Tainionvirran seurakunnan diakoniatyössä on vallinnut läpi koronavuoden vahvana ajatus, että tarvitsevat eivät saa jäädä ilman apua.
– Rinnalla kulkeminen ja läheisyys on pitänyt tavoittaa osin uusin keinoin, sanovat diakonissat Satu Saari ja Kirsi Männistö.
Tainionvirran seurakunnalla on kaksi toimipistettä, joista Satu Saari työskentelee Sysmässä ja Kirsi Männistö Hartolassa. Etäisyyttä on parikymmentä kilometriä, joten molemmilla on omat asiakkaansa, mutta työn ideointia tehdään myös yhdessä.
Asiakastapaamisia on pidetty turvallisesti ulkona, kuten ihmisten kotiovilla ja diakoniatoimiston ovella. Hoivakotien asukkaiden kanssa on istuttu pihalla penkillä ja seurakuntalaisille on tarjottu rukouskävelyjä.
Diakonian järjestämät yhteiset ruokailuhetket vaihtuivat valmiiden ruoka-annosten jakamiseen. Annoksia on tehty yhdessä emäntien ja vapaaehtoisten kanssa. Myös EU-ruokaa ja kaupoista saatua hävikkiruokaa on saatu jakoon.
Ystävyyden polku oli avoinna viikon ajan sekä Hartolassa että Sysmässä. Omatoimisesti kuljettavan polun rasteilla sai kurkottaa ja venyttää ylös Jumalan luo ja taivuttaa kohti maata, josta kaikki kasvaa. Mukaan sai myös ottaa kynttilän ystävän haudalle vietäväksi. Yhdessä puussa oli kyltti "Minua saa halata rajoituksetta!"
– Polun myötä halusimme muistuttaa, että vaikka tuntuu yksinäiseltä, jokainen ihminen on tärkeä ja Jumala rakastaa meitä kaikkia, kertoo polun ideoinut Männistö.
Sysmässä ja Hartolassa on paljon iäkkäitä ihmisiä, joista osa jäi liikkumis- ja kokoontumisrajoitusten myötä todella yksin. Kun tapaamisia rajoitettiin, tartuttiin puhelimeen.
– Joillekin soitin kerran viikossa, toisille kerran kuukaudessa. Puhelut ovat olleet pidettyjä. Jutellessa on hyvin välittynyt, miten kotona jaksetaan, kertoo Saari.
Seurakunnan Facebook-sivu on ahkerassa käytössä. On esirukous- ja hartaushetkiä ja videoblogia. Kahvihetki-hartaushetkessä olivat vuorotellen mukana kaikki seurakunnan työntekijät kertomassa työstään. Uusissa työtavoissa oli aluksi opetteluakin.
– Kahvihetkiä editoi poikani, jotta ne saatiin mukaviksi katsoa, naurahtaa Saari.
Kirsi Männistö on pitänyt jo pidempään videoblogia.
– Aluksi oli varmasti kaikille iso kynnys esiintyä videolla. Pikkuhiljaa siihen tottui, Männistö kertoo.
Kohtaamiset ovat diakoniatyön ydintä, josta korona sulki osan pois. Asiakastyö muuttui.
– Etsivää vanhustyötä ja aktiivista vapaaehtoistoimintaa ei juuri voi toteuttaa. Toisaalta videot voivat tuoda meitä seurakunnan ihmisiä myös läheisemmiksi, miettii Saari.
Poikkeusolot ovat antaneet enemmän tilaa uusille toimintatavoille. Itse ideoituja ja muualta poimittuja hyviä käytäntöjä on voitu ottaa mukaan arkityöhön. Luovuus ja yhteistyö on kasvanut kaikessa seurakuntatyössä.
– Etenkin lastenohjaajien kanssa on tehty paljon yhteistyötä, toteaa Männistö.
Yhdessä tehtiin pääsiäisen sanomaa viestivä ikkunakuvaelma ja vaellus. Vanhuksille koottiin pääsiäislehti, jota jaettiin kotihoidon ja apteekin kautta. Jouluna Hartolan seurakuntatalolle rakennettiin porukalla kauniisti koristeltu joulumaa, johon pääsi yksitellen samalla, kun nouti diakonian tarjoaman jouluaterian.
Seurakunnan videoidussa joulutervehdyksessä kaikki työntekijät lukivat vuorollaan pätkän jouluevankeliumia. Koronan vuoksi joku luki kotona, joku ulkona, työhuoneessa tai kirkossa. Lopuksi laulettiin yhdessä virsi ”Maa on niin kaunis” Tainionvirran rannalla.