Nuoret haluavat olla mukana päätöksenteossa - Heinolan seurakunnassa vaikuttajaryhmä on toiminut syksystä 2024
Nuorten vaikuttajaryhmän puheenjohtaja Onni Mäiseli johti remonttiporukkaa, joka syyslomalla siisti ja maalasi nuorisotila Arkin laajennusosan. Mukana nuorten apuna oli myös nuorisotyönohjaaja Salla Leppänen. Kuva: Jani Mahkonen.
Jani Mahkonen
Heinolan seurakunnan nuorten tiloissa Arkissa tehtiin syyslomalla pientä pintaremonttia. Seinät saivat uuden maalipinnan ja sisustustakin uusittiin, kun Arkin tilat laajentuivat kahteen uuteen huoneeseen. Lampikadun ja Kaivokadun kulmahuoneissa mahtuu nyt pelaamaan vaikkapa biljardia.
Nuorisotilojen laajennus on yksi konkreettinen esimerkki siitä, mitä nuorten vaikuttajaryhmä voi seurakunnassa saada aikaan.
– Asioihin voi todella vaikuttaa, tästä sen huomaa, ryhmän puheenjohtaja, 18-vuotias Onni Mäiseli toteaa remontin keskellä.
Heinolassa nuorten vaikuttajaryhmä on toiminut syksystä 2024. Ryhmässä on tällä hetkellä kuusi jäsentä, iältään parinkympin molemmin puolin. Mäiseli on ollut mukana alusta saakka.
– Olen ollut aktiivinen seurakuntalainen jo kauan ja koska vaikuttaminen kiinnostaa, lähdin mukaan. Haluan olla tekemässä parempaa seurakuntaa myös nuorille, hän kuvailee.
Kun nuorten vaikuttajaryhmä viime vuonna perustettiin, oli kasvatuksen pastori Heini Kontiainen käynnistämässä sitä yhdessä nuorten kanssa. Hän oli linkki seurakunnan ja nuorten välillä, kun etsittiin tilanteita, joissa nuoret voisivat osallistua vaikuttamiseen. Vaikuttajanuoria oli mukana muun muassa haastattelemassa kesätyöntekijöitä ja kanttoria.
– Kirkkoherralle pisteet siitä, että nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa myös koko seurakuntaa koskevissa päätöksissä eikä vain nuoriin liittyvissä, Kontiainen kiittelee.
Ensimmäisen vuoden jälkeen Kontiainen jäi taustajoukkoihin ja nyt nuoret ponnistavat eteenpäin puheenjohtaja Mäiselin johdolla. Mäiselillä on läsnä- ja puheoikeus kirkkoneuvostossa ja hän sanoo, että vastaanotto siellä on ollut erittäin hyvä.
– Tuntuu, että kirkkoneuvostossa ollaan pelkästään iloisia siitä, että mukana on myös nuorempaa polvea. Se tuo jatkuvuutta kaikkeen toimintaan, hän uskoo.
Kirkolliskokous antoi vuonna 2017 kirkkohallitukselle toimeksiannon kehittää nuorten ja nuorten aikuisten osallisuutta kirkon hallinnon kaikilla tasoilla. Vaikuttajaryhmän tehtäväksi täsmennettiin vaikuttaminen ensisijaisesti asioiden valmisteluun ja päätösten tekoon sekä seurakunnan toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Osallisuussuunnittelija Johanna Nyman Lasten ja nuorten keskuksesta kertoo, että nuorten vaikuttajaryhmien kautta tavoitellaan nuorten osallisuutta paitsi kirkossa, myös laajemminkin yhteiskunnassa.
– Osallisuuden vahvistaminen yhteiskunnassa on tärkeää, sillä osallisuuden kokemukset ovat yhteydessä mielen hyvinvointiin, toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Se, että nuori kokee tulevansa kuulluksi ja voivansa vaikuttaa, kannustaa kantamaan vastuuta myös aikuistuttua, Nyman toteaa.
Hän sanoo, että on olemassa nuoria, jotka ovat jo nyt aktiivisia vaikuttajia niin seurakuntien vaikuttajaryhmissä kuin kuntien nuorisovaltuustossakin. Näiden kahden nuorten vaikuttajaryhmän yhteistyö tuo nuorille leveämmät hartiat paikallistasolla, ja sitä kannattaakin tukea.
– Yhteiskunnalla ja kirkolla on hyvää jaettavaa keskenään nuorten vaikuttamistoiminnasta niin valtakunnallisesti, alueellisesti kuin paikallisestikin.
Nyman toteaa, että nuorten puhe- ja läsnäolo-oikeuteen seurakuntien päätöksentekoelimissä kannattaakin suhtautua pelkästään suurena mahdollisuutena.
– Olen kuullut tähän mennessä seurakuntien luottamushenkilöiltä ainoastaan myönteisiä kokemuksia nuorista neuvostoissa: päättäjien näkökulma päätösten vaikuttavuudesta on laajentunut, nuorten innostus on tarttunut ja nuoret pelkällä läsnäolollaan ovat vaikuttaneet hallintoelinten ilmapiiriin. Nuorten tulevaisuusseminaariin huhtikuussa osallistuneiden nuorten vahva viesti oli, että ei ole olemassa ”nuorten asioita” vaan kaikki asiat ovat nuorten asioita, osallisuussuunnittelija Nyman tiivistää.
Mikä on vaikuttajaryhmä?
* Nuorten vaikuttajaryhmän tehtävänä on osallistua asioiden valmisteluun ja päätösten tekoon sekä seurakunnan toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen.
* Nuorten vaikuttajaryhmään voi hakeutua jokainen 16–29-vuotias seurakuntalainen.
* Vaikuttajaryhmiä on jo yli 200 seurakunnassa.
* Valtakunnallisella tasolla Nuorten tulevaisuusseminaari kokoaa vuosittain nuoria vaikuttajaryhmäläisiä yhteen. Tämän vuoden seminaariin osallistui yli 200 nuorta.

