Ke­vät­tal­ven au­rin­ko pais­toi, kun kaar­sin au­tol­la Jal­ma­rin sai­raa­lan park­kiin muu­ta­ma viik­ko sit­ten. Oli kau­nis­ta. Sai­raa­la näyt­ti en­ti­sel­tään. Tuli hymy huu­lil­le – oli ilo pa­la­ta tän­ne töi­hin yli seit­se­män kuu­kau­den va­paan jäl­keen. Ai­van kuin oli­si näkö kir­kas­tu­nut – mi­ten iha­nat työ­ka­ve­rit, hy­vät työ­o­lot ja mer­ki­tyk­sel­li­nen työ!

Jos­kus on hyvä ot­taa etäi­syyt­tä. Ar­jen re­a­lis­mi ei vält­tä­mät­tä sal­li sitä, mitä sy­dän toi­voi­si, ei ai­na­kaan heti. Vä­hän­kin tai hi­taas­ti on pa­rem­pi kuin ei ol­len­kaan. Mi­nul­le ja mie­hel­le­ni mah­dol­lis­tui sa­ma­nai­kai­nen vuo­rot­te­lu­va­paa, kun olim­me en­sin sääs­tä­neet su­kan­var­teen yli vuo­den. Mie­li kai­pa­si kun­non tau­koa, ai­ka­tau­lut­to­muut­ta, le­poa.

Kun ot­taa etäi­syyt­tä, en­sim­mäi­nen lah­ja on ai­ka. Ai­ka, jon­ka saa täyt­tää it­sel­le rak­kail­la asi­oil­la. Pik­ku hil­jaa ta­pah­tuu kir­kas­tu­mis­ta, asi­oi­ta al­kaa näh­dä uu­sin sil­min. Tätä ei voi pa­kot­taa, se vaa­tii oman ai­kan­sa. En­sin tar­vi­taan lepo ja läs­nä­o­lo. Sit­ten vain huo­maa, et­tä si­sim­mäs­sä on ta­pah­tu­nut lii­kah­duk­sia.

Etäi­syys ja ai­ka ava­si­vat mi­nut nä­ke­mään uu­den­lais­ta kau­neut­ta. Syk­syl­lä teh­ty mat­kai­lu­au­to­mat­ka poh­joi­seen ei unoh­du. La­pin rus­ka lois­ti upeim­mil­laan, ja Poh­jois-Nor­jan vuo­ret ja vuo­not sai­vat hauk­ko­maan hen­keä. Ne oli­vat kuin Ju­ma­lan luo­mis­työn kau­neu­den sin­fo­ni­aa. Oli vai­kea läh­teä pois sen luo­ta. On­ko se sit­ten­kin tot­ta, tuo Dos­to­jevs­kin tun­net­tu lau­sah­dus ”kau­neus pe­las­taa maa­il­man”?

Nau­tin su­kel­luk­sis­ta uu­siin maa­il­moi­hin myös sie­lu­ni sil­min. Kuun­te­lin ja luin lu­kui­sia kir­jo­ja. En unoh­da nuor­ta Alek­sei­ta An­ne-Mai­ja Aal­lon kir­jas­sa Mis­tä valo pää­see si­sään. Hy­vän ja pa­han vä­li­ses­sä kamp­pai­lus­sa on va­lit­ta­va puo­len­sa. On kas­vet­ta­va omaan mit­taan­sa, jot­ta tie­tää, ke­nen puo­lel­la sei­soo.

En­tä Da­vid! Her­kis­tyn edel­leen, kun ajat­te­len Da­vi­din kamp­pai­lua Juha It­ko­sen kir­jas­sa Myö­hem­pien ai­ko­jen py­hiä. Val­lan­käy­tön ra­ken­teet, us­kon­nol­li­set poh­din­nat ja rak­kau­den hil­jai­nen mut­ta vas­tus­ta­ma­ton voi­ma tu­li­vat ihol­le ja sen al­le.

Kii­tos kai­kil­le hie­noil­le kir­jai­li­joil­le, jot­ka mah­dol­lis­ta­vat voi­mal­li­set sie­lun si­säi­set mat­kat!

Elä­mäs­sä sol­miu­tui myös uu­si lenk­ki su­ku­pol­vien vä­li­ses­sä ket­jus­sa. Kun mum­mi­na sain Stel­la-ty­tön en­sim­mäis­tä ker­taa sy­lii­ni, koin vas­tus­ta­mat­to­man sel­väs­ti, mik­si pon­nis­te­lu­ja hy­vän tu­le­vai­suu­den eteen tar­vi­taan. Tä­män lap­sen ja kaik­kien las­ten vuok­si. Vaik­ka toi­voa ko­e­tel­laan pa­huu­den voi­mien jyl­lä­tes­sä, sii­tä on en­tis­tä tär­ke­äm­pää pi­tää kiin­ni. Hy­vään tu­le­vai­suu­teen men­nään vain toi­von voi­mal­la ja ih­mi­sen ko­koi­sil­la te­oil­la.

Jos tun­net si­sim­mäs­sä­si kut­sua uu­teen, kuun­te­le sitä rau­has­sa. Et­si ih­mi­siä, joi­den kans­sa voit kes­kus­tel­la. Älä vä­hek­sy pie­niä va­lin­to­ja, jos suu­riin ei ole mah­dol­li­suut­ta. Uu­det tiet avau­tu­vat läs­nä­o­los­ta ja roh­keu­des­ta.

Kir­joit­ta­ja on joh­ta­va sai­raa­la­pas­to­ri.