Kä­vin ke­säl­lä en­ti­sen ko­ti­kau­pun­ki­ni tuo­mi­o­kir­kos­sa. Ky­sei­sen kir­kon tai­de­te­os­ten ää­rel­lä hil­jen­ty­mi­nen on mi­nul­le ai­na tun­tei­kas het­ki. Ja kir­kon si­säl­tä löy­tyy tai­de­maa­laus, jo­hon mo­nel­la suo­ma­lai­sel­la liit­tyy pal­jon tun­tei­ta – on­han se va­lit­tu suo­ma­lais­ten rak­kaim­mak­si tai­de­te­ok­sek­si. Ar­vaat­ko mis­tä kir­kos­ta on kyse? Tam­pe­reen tuo­mi­o­kir­kos­ta.

Tuol­la käyn­nil­lä Hugo Sim­ber­gin Haa­voit­tu­nut en­ke­li -tau­lun li­säk­si huo­mi­o­ni kiin­nit­tyi kir­kon leh­te­rin reu­nus­ta kier­tä­vään Elä­män­köyn­nös-te­ok­seen, jos­sa kak­si­tois­ta poi­kaa kan­taa elä­män­köyn­nös­tä. Poi­kien eri­lais­ten il­mei­den ja asen­to­jen kaut­ta tai­tei­li­ja ha­lu­si ku­va­ta sitä, kuin­ka me kaik­ki ih­mi­set re­a­goim­me eri ta­val­la, eri­lai­sil­la tun­teil­la, elä­mäm­me ta­pah­tu­miin. Jo­kai­nen kan­taa elä­män taak­kaa omal­la ta­val­laan. Jol­le­kin elä­mä on ras­kas taak­ka, toi­sel­le ke­vyt kan­ta­mus.

Me kaik­ki re­a­goim­me eri ta­val­la, eri­lai­sil­la tun­teil­la elä­mäm­me ta­pah­tu­miin.

Ja nii­tä tun­tei­ta on lu­ke­ma­ton mää­rä. Jo­kai­nen tun­ne voi aut­taa mei­tä omas­sa it­seym­mä­ryk­ses­säm­me, jos vain mal­tam­me py­säh­tyä tuon tun­teen ää­rel­le. Yk­si­löl­li­set erom­me tun­tei­den ko­ke­mi­ses­sa te­ke­vät meis­tä jo­kai­ses­ta ai­nut­laa­tui­sen. Tun­teil­la on ai­na meil­le jo­kin tär­keä vies­ti ja kai­kil­la tun­teil­la on paik­kan­sa täs­sä maa­il­mas­sa – ei ole oi­kei­ta ei­kä vää­riä tun­tei­ta, vaik­ka joi­den­kin tun­tei­den koh­taa­mi­nen voi­kin meis­tä tun­tua epä­miel­lyt­tä­väl­tä.

Ny­ky­a­jan lap­set ovat sii­tä on­nek­kaas­sa ase­mas­sa, et­tä heil­le ope­te­taan kou­lus­sa tun­ne­tai­to­ja. Vaik­ka kou­lut oli­si jo käy­ty, on elä­mä meil­le kai­kil­le ikuis­ta op­pi­mis­ta. Elä­män­kou­lus­sa voim­me joka päi­vä op­pia pa­rem­min tun­nis­ta­maan omia tun­tei­tam­me ja sää­te­le­mään sitä, mi­ten toi­mim­me eri tun­tei­den val­las­sa. Jo pelk­kä tun­teen ni­me­ä­mi­nen aut­taa mei­tä tun­tei­den­hal­lin­nas­sa. Tu­lem­me tie­toi­sek­si tun­teis­tam­me, em­me­kä ole nii­den vie­tä­vis­sä.

Tun­teil­la on kai­kis­sa ih­mis­suh­teis­sa tär­keä roo­li. Pa­ri­suh­teen ar­jes­sa ovat mo­nen­lai­set tun­teet läs­nä eri­tyi­sen voi­mak­kaas­ti. On­kin hyö­dyl­lis­tä yh­des­sä puo­li­son kans­sa tut­kia, mitä kaik­kia tun­tei­ta on­kaan omas­sa pa­ri­suh­tees­sa läs­nä ja mitä nii­den al­la on. Sa­mal­la voi tul­la tie­toi­sek­si omis­ta tun­teis­taan ja ke­hit­tää puo­li­soit­ten vä­lis­tä tun­neyh­teyt­tä ja näin li­sä­tä ym­mär­rys­tä omas­ta pa­ri­suh­tees­ta. Olen it­se­kin tes­tan­nut. Suo­sit­te­len läm­pi­mäs­ti.

Kir­joit­ta­ja työs­ken­te­lee per­he­neu­vo­ja­na Lah­den seu­ra­kun­ta­yh­ty­män per­he­a­si­ain­neu­vot­te­lu­kes­kuk­ses­sa, joka tar­jo­aa myös mak­su­ton­ta Pari tun­net­ta -net­ti­pa­ri­suh­de­kurs­sia.