Helena Salakka: Kun toiset kävivät Kauneimmissa joululauluissa, hän kävi sytostaattihoidoissa
Lahden seurakunnat
Olipa joululoma! Sain kohdata lomani aikana ihmisiä, jotka olivat mitä erilaisimmissa elämäntilanteissa.
Yksi heistä oli parikymppinen nuori nainen, joka oli juuri muuttanut omaan asuntoon. Hän pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa omia siipiään, sillä asunto ei ollut tuetun asumisen asunto. Hän oli innoissaan. Elämä näytti hyvältä, kunhan muisti ottaa joka päivä psykoosin estolääkkeet dosetista. Tuettua työpaikkaa ei vielä ollut, mutta se kyllä löytyy, hän uskoi. Ensin pitäisi opetella kulkemaan perusreitit bussilla uudessa kaupungissa.
Toinen kohtaamani ihminen oli lähes 80-vuotias eläkeläinen. Hänellä piti kiirettä. Mutta ei sen takia, että hänellä olisi ollut omia harrastuksia. Hänen aikansa kului muista sukupolvista huolehtimiseen. Hänen 100-vuotias isänsä tarvitsi monta kertaa päivässä apua. Hänen alkoholisoitunut lapsensa tarvitsi apua. Lapsenlapsestakin oli huolta. Koulu oli jäänyt kesken, eikä työpaikkaa ollut.
Kolmas kohtaamani ihminen iloitsi siitä, että hänen nuorin lapsensa oli valittu pelaamaan maajoukkuetasolle omassa ikäluokassaan ja että hänen esikoisensa menestyi hyvin yrittäjänä. Jouluna koko suku lähti lomalle Floridaan.
Neljäs kohtaamani ihminen kertoi minulle, että hän pelkää. Hän kertoi pelkäävänsä, että tämä joulu on hänen viimeisensä. Hänellä oli todettu syöpä sisäelimessä. Pahanlaatuinen syöpä oli ollut pitkään oireeton ja kun oireita alkoi tulla, hoitoon pääsy kesti. Monen lapsen isänä hän oli enemmän huolissaan perheestään kuin itsestään. Kun toiset kävivät Kauneimmissa joululauluissa ja jouluostoksilla, hän kävi sytostaattihoidoissa.
Nämä kaikki kohtaamiset koskettivat minua. Kun pysähtyy hetkeksi keskustelemaan hiihtoladulla kanssahiihtäjän tai kirkonpenkissä viereen istuvan kanssa, ei voi tietää, millainen tarina ihmisellä on kerrottavanaan. Onko luvassa iloa, surua vai molempia? Onko tiedossa kyynisyyttä vai kiitollisuutta eletystä elämästä?
Onko meillä aikaa kohtaamisille arjessamme? Onko meillä aikaa kohdata edes lähimpiä ihmisiämme? Milloin sinulta on viimeksi kysytty, mitä sinulle kuuluu?
Tapasin tänään hiihtolenkillä yli 50 vuotta Etelä-Lahdessa asuneen herrasmiehen. Hän kertoi, että oli aikoinaan hiihtänyt Finlandia-hiihdon yli 20 kertaa. Hän muisteli, että vuosia sitten järjestettiin 65 kilometrin hiihto Lahdesta Heinolaan ja takaisin. Perillä sai kunnon ruoan ja välillä oli kuulemma vain yksi paikallisen emännän järjestämä tankkauspiste. Olisin kuunnellut häntä mielelläni pidempään, mutta aloin hytistä ohuessa hiihtoasussani, joten jatkoin matkaani ja pahoittelin lähtöäni. Toivottavasti osumme uudelleen samaan ladunkulmaan ja kohtaamme uudestaan. Tarina jäi kesken.
Kirjoittaja on lahtelainen opinto-ohjaaja ja aineenopettaja.