Etu­ni­mi, toi­nen nimi, su­ku­ni­mi, syn­ty­mä- ja kuo­li­nai­ka. Tyt­tö­ni­mi ja puo­li­son tie­dot. Kat­soin mum­mo­ni hau­ta­ki­veä ja mie­tin, et­tä sii­nä­kö kaik­ki, mitä hä­nes­tä jää seu­raa­vil­le su­ku­pol­vil­le tie­dok­si.

Hau­ta­ki­vi ei ker­ro, mi­ten mum­mo­ni hy­räi­li ai­na aa­mui­sin, kun hän lait­toi kar­ja­lan­pii­ra­koi­ta isoon lei­vi­nuu­niin. Hau­ta­ki­vi ei ker­ro sitä, mi­ten hän läk­si per­heen­sä kans­sa kak­si ker­taa evak­koon. Hau­ta­ki­vi ei ker­ro sitä, mi­ten pap­pa­ni koh­te­li juo­vus­päis­sään mum­mo­a­ni ja per­het­tään juh­la­päi­vi­nä. Hau­ta­ki­vi ei ker­ro si­tä­kään, mi­ten pot­ku­kelk­ka vaih­tui pyö­rä­tuo­liin, kun mum­mo­ni hal­vaan­tui. Hau­ta­ki­vi ei ker­ro sitä, mil­lai­nen hä­nen nau­run­sa oli tai mil­lai­set nau­ru­ry­pyt hä­nel­le tu­li­vat, kun me lap­sen­lap­set has­sut­te­lim­me hä­nen pyö­rä­tuo­lil­laan.

Tämä käyn­ti mum­mo­ni hau­dal­la tuli mie­lee­ni, kun kä­ve­lin asui­na­lu­eem­me ison kal­li­on ohi, ku­ten usein teen. Joku oli töh­ri­nyt kal­li­oon vi­o­le­tin graf­fi­tin. Kun näin sen, en­sin mi­nua vi­has­tut­ti. Mi­nua vi­has­tut­taa edel­leen, mut­ta jäin miet­ti­mään sitä, et­tä eh­kä tämä san­ka­ri ha­lu­si jät­tää it­ses­tään jon­kin jäl­jen meil­le muil­le ja tu­le­vil­le su­ku­pol­vil­le.

Eläm­me kum­mal­lis­ta ai­kaa. Se tun­tuu ole­van täyn­nä ih­mi­siä, jot­ka te­ke­vät mitä vain, et­tä joku huo­mai­si hei­dät. Oli se sit­ten graf­fi­ti pe­rus­kal­li­oon tai kai­ken mah­dol­li­sen ja­ka­mi­nen so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa.

Olen esi­mer­kik­si tör­män­nyt ih­mi­siin, jot­ka ovat erit­täin lah­jak­kai­ta kie­lel­li­ses­ti. He pys­ty­vät pi­tä­mään ex tem­po­re mil­lai­sen pu­heen ta­han­sa, he osaa­vat viih­dyt­tää sa­noil­laan juh­la­pöy­dän ää­res­sä ja he osaa­vat ha­lu­tes­saan kan­nus­taa ja roh­kais­ta mui­ta. Mut­ta sit­ten käy­kin niin, et­tä huo­mi­o­ha­kui­suu­des­saan he ryh­ty­vät sa­nal­li­seen mit­te­löön mui­den kans­sa, asei­naan re­per­tu­aa­ri mitä kek­se­li­äim­piä hauk­ku­ma­sa­no­ja. Ja kyl­lä, hei­dät to­del­la muis­te­taan tä­män jäl­keen. Mut­ta mil­lä ta­val­la hei­dät oli­si jäl­keen­päin muis­tet­tu, jos he oli­si­vat malt­ta­neet käyt­tää lah­jaan­sa toi­sin?

Sa­nal­li­ses­ta tai­tu­ruu­des­ta esi­merk­ki­nä ovat myös He­sa­rin muis­to­kir­joi­tus­ten ot­si­kot. Mi­nus­ta on mie­len­kiin­tois­ta tut­kia sitä, mi­ten ih­mi­sen koko elä­mä, koko sen mo­ni­nai­suus, on koi­tet­tu tii­vis­tää ju­tun ot­si­kos­sa muu­ta­maan sa­naan, ku­ten ”in­to­hi­moi­nen in­si­nöö­ri ja puu­tar­hu­ri”.

Olet­ko sinä miet­ti­nyt, mis­tä sinä ha­lu­at, et­tä si­nut muis­te­taan? Tois­ten roh­kai­si­ja­na? Koh­taa­ja­na? Sel­lai­se­na ih­mi­se­nä, jol­le ei niin­kään ol­lut tär­ke­ää teh­dä vai­ku­tus­ta vaan vai­kut­taa asi­oi­hin? Ih­mi­se­nä, joka malt­toi an­taa toi­sil­le huo­mi­o­ta ei­kä ha­ke­nut sitä it­sel­leen kai­kel­la te­ke­mi­sel­lään?

Mum­mo­ni an­toi ra­pei­den kar­ja­lan­pii­ra­koi­den li­säk­si meil­le huo­mi­o­taan. Saim­me tan­ka­ta sitä, kun hän yrit­ti opet­taa meil­le pii­ra­koi­den ry­pyt­tä­mis­tä, to­maat­tien kas­vat­ta­mis­ta tai kun vain is­tuim­me ke­sä­kei­nus­sa vie­rek­käin. Ny­kyi­sin­kin lap­set ovat ihan sa­man­lai­sia. He pyy­tä­vät, et­tä ai­kui­nen is­tui­si vie­reen, kat­soi­si, huo­mai­si, kan­nus­tai­si ja ha­lai­si. Eh­dim­me­kö me ai­kui­set tä­hän vai on­ko meil­le kii­re, kun yri­täm­me jät­tää it­ses­täm­me jäl­keä ta­val­la tai toi­sel­la?

Kir­joit­ta­ja on lah­te­lai­nen opin­to-oh­jaa­ja ja ai­nee­no­pet­ta­ja sekä kau­pun­gin­val­tuus­ton jä­sen.