Pyö­räi­lin töis­tä koh­ti ko­tia, mut­ta yh­täk­kiä mi­nun oli pak­ko jar­rut­taa. Näin tien vie­res­sä huo­lel­li­ses­ti ase­tel­lun laa­ti­kon. Se oli täyn­nä hy­vän­nä­köi­siä, kol­hiin­tu­mat­to­mia ome­noi­ta. Laa­tik­koon oli li­säk­si si­dot­tu use­am­pi muo­vi­pus­si val­miik­si. Wau, to­te­sin it­sek­se­ni. Joku oli näh­nyt vai­vaa, et­tä muut­kin pää­si­si­vät naut­ti­maan syk­syn suu­res­ta ome­na­sa­dos­ta. Jat­koin mat­kaa­ni on­nel­li­se­na, pie­ni ome­na­pus­si pyö­rän kä­den­si­jas­sa hei­lu­en.

Meil­lä on päi­vit­täin mah­dol­li­suus mo­nen­lai­seen hy­vän te­ke­mi­seen. Voin va­li­ta työ­pai­kal­le tai kaup­paan men­nes­sä­ni, pi­te­len­kö ovea au­ki seu­raa­val­le. Au­tol­la aja­es­sa­ni voin va­li­ta, pääs­tän­kö ja­lan­kul­ki­jan suo­ja­tien yli. Ko­to­na voin va­li­ta, vien­kö tä­pö­täy­den ros­ka­pus­sin vai odo­tan­ko, et­tä joku muu hoi­taa sen. Näi­den te­ke­mi­nen ei edes mak­sa mi­tään.

Voin teh­dä hy­vää myös lom­pa­kol­la­ni. Au­tan­ko, vaik­ka it­sel­lä­ni­kin oli­si tiuk­kaa? Viit­sin­kö aut­taa mui­ta, kun mi­nul­la oli­si va­raa?

Olen kes­kus­tel­lut vuo­sien ai­ka­na sa­to­jen nuor­ten kans­sa sii­tä, min­kä asi­oi­den pe­rus­teel­la he va­lit­se­vat tu­le­vaa am­mat­ti­aan ja mikä heil­le on tär­ke­ää. Hy­vän pal­kan ja alan kiin­nos­ta­vuu­den li­säk­si usein pu­heis­sa vi­lah­taa halu aut­taa mui­ta ih­mi­siä.

Ky­syin ker­ran täl­lai­sel­ta nuo­rel­ta, mi­ten hän ha­lu­ai­si pääs­tä aut­ta­maan mui­ta ih­mi­siä am­mat­tin­sa tai tu­le­van työn­sä kaut­ta. Hän ker­toi, et­tä hän on eri­no­mai­sen hyvä ma­te­ma­tii­kas­sa, jo­ten hän ha­lu­ai­si teh­dä työ­tä nu­me­roi­den pa­ris­sa jos­sain isos­sa yri­tyk­ses­sä tai pank­ki­maa­il­mas­sa. Hän ker­toi, et­tä ha­lu­aa ra­hak­kaa­seen am­mat­tiin voi­dak­seen lah­joit­taa pal­jon ra­haa hy­vän­te­ke­väi­syy­teen. Hä­nen per­het­tään oli tu­et­tu, jo­ten hän ha­lu­si aut­taa puo­les­taan mui­ta.

Hy­vän te­ke­mi­nen sä­tei­lee hy­vä­nä olo­na au­te­tuil­le, mut­ta sil­lä on tut­ki­mus­ten mu­kaan myös us­ko­ma­ton vai­ku­tus aut­ta­jiin it­seen­sä. On tut­kit­tu, et­tä hy­vän te­ke­mi­nen tois­ten puo­les­ta it­se va­li­tul­la ta­val­la on li­sän­nyt ko­e­hen­ki­löi­den hy­vin­voin­tia mer­kit­tä­väs­ti. On myös tut­kit­tu, et­tä va­paa­eh­tois­työn te­ke­mi­nen näyt­tää vä­hen­tä­vän ma­sen­tu­nei­suut­ta, li­sää­vän hy­vin­voin­tia ja myös jopa pi­den­tä­vän eli­na­ja­no­do­tet­ta.

Lap­se­ni kai­vaa ai­na vä­lil­lä il­tai­sin kir­ja­hyl­lys­tään las­ten­raa­ma­tun. Luim­me erää­nä il­ta­na ker­to­muk­sen, jos­sa Jee­sus pa­ran­si hal­vaan­tu­neen mie­hen. En­nen sitä mie­hen ys­tä­vät oli­vat rou­dan­neet hä­net vä­en­tun­gok­sen läpi Jee­suk­sen ulot­tu­vil­le. Lap­se­ni jäi miet­ti­mään, et­tä tun­tui var­maan tosi ou­dol­ta, mut­ta myös tosi ki­val­ta, pääs­tä kä­ve­le­mään en­sim­mäis­tä ker­taa elä­mäs­sään. Hän myös kom­men­toi, et­tä jos oli­si ol­lut tuon hal­vaan­tu­neen ka­ve­ri ja oli­si omin sil­min näh­nyt, mi­ten ka­ve­ri pa­ran­tuu het­kes­sä, hän oli­si hyp­pi­nyt on­nes­ta pit­kän ai­kaa.

Niin­pä. Se saa kii­tol­li­sek­si, jos tu­lee au­te­tuk­si. Ja jos pys­tyy aut­ta­maan, sii­tä­kin jää ih­meel­li­nen olo.

Kir­joit­ta­ja on lah­te­lai­nen opin­to-oh­jaa­ja ja ai­nee­no­pet­ta­ja.